Herkku-puhelin
Ensimmäinen peppupano
Jarkkis

Tämä on tositarina. Olemme hieman yli kolmekymppinen aviopari, meillä on yksi lapsi ja elämä kunnossa. Seksielämä myöskin, vaikkemme mitään valtavan seikkailunhaluisia kumpikaan ole. Vaimo on kumminkin nätti ja hyväkroppainenkin, muodot ovat oikeissa paikoissa.

Joskus pari vuotta sitten huomasin yhä useammin haaveilevani että saisin joskus kokeilla vaimon kanssa peppuseksiä, mutten ole asiaa koskaan uskaltanut hänelle ehdottaa kun en ollut varma kuinka hän siihen suhtautuisi. Vaimo kun on seksuaalisesti ennemminkin hieman hillitty ja harkitseva kuin rohkea ja estoton syöjätär.

Kuluneen kevään aikana huomasin kuitenkin, että vaimo alkoi silloin tällöin mainita anaaliseksin puheissaan, ensin vain kuin ohimennen ja nyttemmin kesällä "itsekseen pohtien", että minkähänlaista se on ja mahtaakohan se sattua. Pieni toivonpilkahdus heräsi mielessäni, mutten halunnut antaa liian innokasta kuvaa itsestäni ja halustani joten suhtauduin asiaan aluksi hieman yliolkaisesti, mutta kun olimme asiasta jo pari kertaa ihan kunnolla puhuneet, tosin edelleen vain yleisellä tasolla miettien, aloin todella toivoa että saisin joskus tuota vaimon ihanaa, muodokasta persettä. Rohkaistuin sitten kerran asian ollessa esillä kysymään, että tekisikö hänen mielensä joskus kokeilla. Vaimo mietti hieman ja sanoi, että no ehkä, mutta hän pelkää että se sattuu.

Viime viikolla kävi sitten niin, että olimme pitkästä aikaa saunassa kahdestaan. Tytär oli mummolassa käymässä. Usein ennenkin olemme suihkussa toisiamme pestessämme antautuneet halujen valtaan ja toimittaneet pienet pikaiset, vaikka tyttö olisikin ollut lähellä ammeessaan. Nyt oli aivan rauhallista. Pesin vaimon selkää, ja tuo upea, saippuasta ja vedestä kiiltelevä perse edessäni sai himot todella hyrräämään. Olimme seisaallaan, toisella kädellä harjasin pesusienellä vaimon hartioita ja toisella sivelin hänen selkäänsä ja pakaroitaan. Ei kestänyt kauaakaan kun kaluni nousi melkoiseen juhlakuntoon. Painauduin aivan vaimoon kiinni niin että hän varmasti huomasi saman. "Ohoh", hihkaisi vaimo leikkisällä äänensävyllä, ja nojautui eteenpäin vasten lavuaaria kuten ennenkin, kun olin saunakäynnillä häntä takaapäin nainut.

Kuljetin käteni vaimon jalkoväliin ja hieraisin pillua. Hän värähti hieman ja nojautui lisää eteenpäin. Asettelin kullia pillun huulille ja mietin samalla kuumeisesti että nyt tuota persettä olisi saatava, kun se on tuossa niin syntisen hyvännäköisenä.

Upotin kullini kuitenkin ensin vaimon pilluun, ja aloitin hitaan naimisen. Vaimo on joskus saanut melkoisia orgasmeja tuossa pystyasennossa kun olen kovaa rynkyttänyt, mutta tällä kertaa työntelin vain hitaasti, sillä en halunnut laueta pian. Vaimo alkoikin ennen pitkää työnnellä malttamattomana vastaan, tiesin että hän halusi lisää vauhtia ja voimaa touhuun. Minulla oli kuitenkin toiset suunnitelmat. Nyt tai ei koskaan, ajattelin, ja sipaisin sormellani varovasti vaimon pyllyreikää ja sanoin "Voisihan se tosiaan olla ihan kiva tuonnekin lykkiä..." Vaimo hieman säpsähti pyllyreiän kosketuksesta ja nousi vähän pystyyn. "Mutta sattuu..!" hän sanoi hieman arasti ja kääntyi katsomaan minua. "Niin no varovasti se pitää tehdäkin, ihan hitaasti. Ja onhan tässä näitä liukasteita", sanoin osoittaen saippuapulloja. Etenkin Sebamed-nestesaippua oli joskus todettu erittäin hyväksi ja limakalvoystävälliseksi liukasteeksi. Vaimo katsoi minua edelleen hieman pelokkaana, joten jatkoin: "Ja lopetetaan heti jos sä haluat, sanot vaan jos sattuu niin mä lopetan". Vaimo oli hiljaa ja mietteliään näköinen. "Mutta eikö sua inhota se... jos likastuu ja haisee", hän kysyi. Vakuuttelin vaimolle etten haluaisi koko asiaa jos se mua inhottaisi, ja lisäsin vielä rakastavani häntä ja että hänen hyvännäköinen takamuksensa kiihottaa minua suuresti. Vaimo oli vielä hetken hiljaa, mutta sitten hän sanoi vapauttavan lauseen: "No mutta et jatka sitten jos sattuu, mä en halua jos sattuu." Oli vaikea peitellä innostuksen värinää äänessäni, mutta sain sanotuksi että tottakai lopetan ja oon ihan varovainen.

Kullini oli yhä vaimon pillussa, ja äskeisen keskustelun lopputulos oli saanut sen varmaan kasvamaan vielä sentin lisää. Jatkoin hidasta naimista ja aloin samalla varovasti hieroa vaimon pyllyreikää saippuasta liukkailla sormilla. Huomasin vaimon eleistä ja äännähtelyistä, ettei asia tuntunut hänestä vielä täysin mukavalta ja luontevalta, joten päätin antaa asialle niin paljon aikaa kuin vain tarvitsisi, jotta pääsisin lopulta upottamaan kaluni tuohon jumalattoman kiihottavaan neitsytpyllyyn.

"Oota, mä otan vähän paremman asennon", vaimo sanoi, ja kävi puoliksi makaamaan n. metrin korkuisen pesupöydän päälle vatsalleen niin, että jalat ylsivät edelleen lattiaan. Hyvä, ajattelin, tuo on varmasti rennompi asento ja rentoushan tässä hommassa on kuulemma A ja O. Otin käsiini lisää saippuaa, ja kumarruin hieromaan sillä vaimon pakaroita ja reisiä. Ujutin kättäni pyllyvakoon, ja pyysin vaimoa levittämään hieman jalkojaan. Nyt näkyvyys ja pääsy pyllyreiälle oli parempi, ja hieroin sitä sormellani kuin olisin hieronut klitorista. "Tuntuuko pahalta?" kysyin vaimolta. "Ei, vähän... oudolta vaan. Tai hassulta", vaimo naurahti. Painoin sormeani hieman lujemmin pyllyreikää vasten, ja tunsin kuinka vaimo samantien puristi vaistomaisesti pyllyä tiukemmin kiinni. "Yritä rentoutua, Kulta", sanoin, "älä ajattele mitään muuta kun keskity vaan siihen miltä se tuntuu. Älä jännitä", neuvoin vaimoa kuin olisin ollut suurikin ekspertti. Hieman nolostuin kun tajusin että vaimo varmaan mietti mistä kummasta mies tämän kaiken nyt tietää. Olihan sitä tullut itsekseen netistä lueskeltua juttuja ja ihan käytännön neuvojakin peppupanoista.

Vaimo teki työtä käskettyä, ja alkoi hengittää syvään. Aloin toisella kädellä varovasti hieroa vaimon pillua, ja se tuntui ainakin ääntelystä ja pienestä pyllyn liikuttelusta päätellen vaikuttavan positiivisesti. Pikku hiljaa pyllyreikäkin alkoi hieman antaa periksi, ja aloin varovasti painaa sormea sisään. Vaimo jäykistyi hetkeksi, mutta sai sitten itsensä taas hieman rentoutumaan. "Sattuuko", kysyin. "Eei..." vastasi vaimo äänensävyllä, jonka raukeus antoi ymmärtää että hän todella keskittyi nyt rentoutumiseen. Liikutin sormea varovasti reiän suulla, lisäsin taas saippuaa ja jatkoin hitaasti työntämistä. Liukastetta oli nyt todella runsaasti, ja sormeni porautui melko vaivatta sisään vaikka tunsinkin kuinka vaimon pylly puristui välillä tiukemmin sen ympärille. Vedin sormea hitaasti takaisin päin, sitten taas syvemmälle, ja yritin koko ajan samalla tunnustella vaimon reaktioita. Hän ei sanonut mitään, mutta liikkui mukana joten jatkoin liikettä. Naituani vaimoa hetken hitaasti sormellani aloitin taas pillun hieromisen, ja nyt vaimon suusta pääsi pieni voihkaisu. Hän ei kuitenkaan käskenyt lopettaa, joten mielissäni tulkitsin tuon jopa nautinnon ääneksi.

Huomasin kuinka kaluni seisoi aivan valtavan kovana tässä kiihottavassa tilanteessa, ja päätin edetä pitemmälle. Vedin hitaasti sormeni pois, ja levitin vaimon pakaroita katsellen reikää, joka oli jo hieman auennut. Hieroin jälleen liukkaalla kädelläni pyllyreikää, ja nyt vaimo huokaili jo lupaavan kuuloisesti. Varovasti asetin kaksi sormea reiälle ja aloin taas painaa niitä sisään. "Aoo, mitä sä teet", tuli yhtäkkiä vaimon suusta. Vedin sormet pois ja selitin, että tätä täytyy pikkuhiljaa venyttää jotta muna sitten mahtuu kivutta. "Ihan hitaasti nyt", vaimo käski, ja tuumailin että nyt taidetaan olla kriittisillä hetkillä. Vähänkin liian raju liike ja homma loppuu siihen. Lisäsin jälleen saippuaa sormiin, ja aloin työntää niitä taas sisään. Vaimon hengitys oli yhä raskaampaa, mutta pylly antoi kuin antoikin periksi ja sormet olivat pian jo syvällä.

Tein sormillani hetken jälleen naintiliikkeitä vaimon liikkuessa mukana, ja sitten aloin vetää sormiani erilleen toisistaan tarkoituksena venyttää pyllyreikää. Vaimo hengitti edelleen syvään muttei ilmaissut negatiivisia tuntemuksia joten aloin olla sitä mieltä että kohta on aika ottaa muna käyttöön. Venytin reikää ensin varovasti, sitten voimakkaammin, ja jatkoin sitten vielä hetken naintiliikkeitä, nyt jo hieman nopeammin. Kun vedin sormeni pois, oli reikä hetken niin riettaan näköisesti auki edessäni että meinasin laueta jo siihen paikkaan. Kysyin vaimolta miltä tuntuu, ja voisiko jo kokeilla vähän mulkulla. Vaimo vastasi, että ei tunnu pahalta mutta häntä vähän jännitti muna, joka kieltämättä oli vielä kahta sormeakin suurempi. Lupasin edetä niin hitaasti kuin hän haluaa, ja nousin seisomaan.

Hieroin toisella kädelläni kulliani ja toisella vaimon persereikää, enkä voinut uskoa että tuo hetki oli lopultakin edessäni. Asettelin munaa pyllyvakoon, ja pyysin vaimoa hieman levittämään pakaroita käsillään. Tuo näky oli niin kiihottava, että sitä on vaikea kuvailla sanoilla. Oma hengityksenikin oli raskasta, ja päässäni takoi vain että vihdoin saan korkata tuon ihanan neitsytperseen. Hieroin munaan reilusti saippuaa, ja painoin varovasti terskaa pyllyreikää vasten. Tunsin kuinka vaimo pyrki jälleen rentoutumaan. Alkulämmittelyn jälkeen se tuntui käyvän helpommin, ja reikä alkoi jälleen antaa periksi. Oli uskomattoman upea näky, kun milli milliltä reikä alkoi joustaa munan painaessa sitä ja terska porautua sisään. "Oijoi, hitaasti", huokaili vaimo, mutten aistinut äänensävyssä kipua. "Sä oot ihana, mä rakastan sua", huokailin itse kun muna painui hitaasti sisään kireään pyllyreikään.

Kun olin saanut terskan sisään, pysäytin hetkeksi. Vaimo huokaili ja äännähteli ja levitti pakaroitaan yhä enemmän. Jatkoin työntämistä, ja yllättäen munan varsi menikin terskan perässä helpommin sisään. "Ooooo...", tuli vaimon suusta uudella äänensävyllä, johon reagoin kysymällä tuntuuko pahalta. "Ei pahalta, mutta huh että sulla on iso... mä oon ihan täynnä munaa..." vaimo vaikersi, ja ymmärsin että tunne sinällään oli uusi ja outo vaikkei tehnytkään kipeää. Aloitin hitaasti naintiliikkeet hien valuessa otsalta. Jumaliste miten kireä reikä! Runsaasti liukastettuna muna liikkui aika helposti pyllyssä, mutta tuntui kuin kuminauhalla olisi kiristetty. Yllättäen tunne kuitenkin hiljalleen väheni, mistä päättelin että vaimo on jälleen pystynyt rentoutumaan.

Työnsin mulkkuani joka työnnöllä hieman syvemmälle. Vaimon huokailu oli niin kiihottavaa että oli pakko hieman hidastaa etten vielä laukeaisi. "Aah miten täynnä mä oon..." vaimo jatkoi, ja aloin aistia että hän nautti tilanteesta. Vein käteni vaimon pillulle tarkoituksena hieroa sitä, mutta yllätyksekseni vaimon käsi oli jo siellä ja hieroi klitorista. Vedin oman käteni pois, mutta vaimo huokaisi "Hiero sieltä, hiero..!" Laukeamiseni alkoi olla todella lähellä kun tajusin että vaimo todella nautiskeli ensimmäisestä persepanostaan. Vein käteni uudestaan pillulle ja aloin hieroa. Pumppasin samalla munaani yhä tarmokkaammin persereikään, ja vaimo alkoi tehdä vastaliikkeitä voihkien samalla "Oiii, se on jossain ihanassa paikassa, jatka jatka, se menee johonkin ihanaan kohtaan..." Ja minä poikahan jatkoin, vaikka hiki valui pitkin kroppaa. Puskin mulkkua vaimon perseeseen ja runkkasin pillua kunnes en voinut enää estää lastin liikkeellelähtöä. Ja samalla hetkellä kun munani alkoi sykkiä vaimon perseessä merkkinä kohta tulevasta orkusta, yltyi vaimon voihke merkilliseksi ulinaksi, "Oiiiii, oiiiiiiii, OIIIIIIIIIIII, HERRR... ...RAJUMALA..." Sitten hänen päänsä kääntyi taaksepäin kohti kattoa ja jäykistyi siihen asentoon silmät kiinni ja suu auki hurja ilme kasvoilla. Vaimon suusta ei tullut ääntäkään, mutta hänen polvensa nytkähtelivät rytmikkäästi kun minä ruiskin ekstaasissa spermaa pyllyyn. Mielessä sykki vain "Ei voi olla totta, jumalauta, ei voi olla totta..." Lopulta vaimon suusta purkautui pitkä huokauksenomainen valitus, ja hän vajosi penkille huohottamaan. Minä kumarruin eteenpäin vaimon selkään ja huohotin itsekin.

Kun pienen lepohetken jälkeen vedin jo hieman löystyneen kalun ulos vaimon pyllystä, hän kääntyi varovasti penkille istumaan ja katsoi minua silmät suurina, suu edelleen auki. "Ai herrajumala... mitä sä oikeen teit? Se oli niin ihanassa paikassa..." hän sopersi. En voinut peittää hymyäni. "En mä tiedä. Kunhan naida jyskytin. Tais tuntua hyvältä?" sanoin. Vaimo sulki taas silmänsä. "Siis se oli jossain niin ihanassa paikassa...", hän toisti taas. "Kyllä tuntu oikein hyvältä mustakin", sanoin ja annoin vaimolle pusun. Hän oli siinä penkillä istuen jotenkin niin suloisen ja kiihottavan näköinen, kasvot raukeina, pylly spermaa valuen ja polvet täristen, että muna alkoi taas osoittaa elpymisen merkkejä. Vaimokin sen huomasi ja huokasi "On sulla kyllä ihana muna... jos se ei olis just ollu mun pyllyssä niin ottaisin sen vielä suuhunkin..." Naurahdin ja ajattelin että taitaa olla aika mennä pesulle.

Tuo tapahtui tosiaan viime viikolla, enkä oikein vieläkään meinaa uskoa todeksi. En arvannut että nainen voi nauttia pyllypanosta noin. Voisin kuvitella että ensikokemuksen perusteella siitä tulee jokseenkin pysyvä osa meidän seksielämäämme..! :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute