Herkku-puhelin
Mieheni Ystävä
Ei nimimerkkiä

Olen Marjo ja iältäni 35-vuotias. Olen brunetti ja olen "rehevähkö" ja elämäniloinen nainen. Pyllyni on rehevä ja rintani ovat C-kuppia. Ne ovat pysyneet suhteellisen kiinteinä imetyksestä huolimatta. Olen ollut naimisissa mieheni Jarmon (37) kanssa jo noin 10 vuotta. Jarmo on perussuomalaisen miehen näköinen; Pieni kaljamaha, n.175 pitkä. Yhdessä olemme olleet jo noin 15 vuotta. Meillä on myös kolme lasta; Mari 13v., Samuli 8v. ja Tiia 6v. Asumme lähellä kaupunkia, vain noin kahden kilometrin päässä. Mieheni on töissä rakennuksilla, joten joskus hänen työpäivänsä ymmärrettävästi lipsuvat joskus iltaan asti. Ja raskas työ vaatii tunnetusti raskaat huvit, joten viikonloput ovat usein kaljoittelua ja makoilua, joten ymmärrettävästi siinä ei vaimolle paljon aikaa jää. Lapsiemme kanssa hän tulee kuitenkin loistavasti toimeen, huolimatta pitkistä päivistään ja viikonlopun huveistaan. Ja minunkin laiminlyömiseni tapahtuu vain kammarin puolella.

En jaksa edes muistella kauan viime kerrasta olikaan ja kiimani olikin sen mukainen. Vilkuilin usein kadulla toisia miehiä ja mietin miltä tuntuisi saada pitkästä aikaa kunnon paksua kullia hamosen alle. Ajatukset kuitenkin jäivät ajatuksen tasolle. Viimein mieheni sai viikon lomaa töistä ja päätimme perinteen mukaisesti lähteä viettämään kesäpäiviä kesämökillemme, noin 80km päähän kaupungista. Lastasimme tavarat ja ostimme eväät ja lähdimme kohti maaseudun rauhaa. Mielessäni jo liihotti kuinka rentoutuisimme ja nauttisimme kauniista kesäpäivistä ja jospa viimein saisin myös hieman apua tuohon alapään poltteeseeni. Olin päättänyt, että enää ei masturbointi riittäisi vaan kullia olisi saatava ja pian tai pääni räjähtäisi! Pari ensimmäistä päivää meni hienosti ja taloon asettumiseen ja viimein kaikki alkoi näyttää valmiilta puhdasta lepoa varten. Vielä en ollut mieheltäni saanut vaikka hieman edellisenä iltana jo vihjailinkin. Vastaukseksi sain vain murahduksen ja kyljen käännön. Maaseudun ilma kai vaikutti asiaan, mutta tiesin etten kestäisi enää kauaa, siinä pisteessä puutteeni jo oli. Haaveilin päivät kuinka mieheni tai kuka tahansa mies(!!) ottaisi minut ja kirnuaisi kosteaa pilluani kaikissa asennoissa. Yhtäkkiä mieheni puhelin soi ja kuulin ohimennen, että soittaja oli mieheni yksi parhaista kavereista, Arvi nimeltään.

Arvi oli ulkonäöltään paljolti mieheni näköinen, sillä erotuksella, että hänen kalunsa on poikkeuksellisen suuri. Olen nähnyt sen pari kertaa, kun hän on mieheni kanssa viettänyt saunailtojaan. Jokatapauksessa puhelusta ilmeni, että Arvi olisi myös tulossa mökillemme vierailemaan loppuviikon ajaksi ja toisipa hän kuulemma mukanaan hieman viinaksia. Hienoa, ajattelin! Ehkäpä pieni viinasten maistelu saisi miehenikin hieman vireämmälle tuulelle, makkarin puolella. Mieheni alkoi saman tien lämmittämään rantasaunaamme, samalla kun minä paimensin lapsiamme terassilta. Kello alkoi olla noin kuusi illalla, kun Arvi saapui autollaan pihallemme ja nosteli takakontista eväät ja juomakset pihalle. Mieheni auttoi häntä kantamaan tavarat sisälle. Siinä kuulumiset vaihdettuamme Mieheni tuumasi, että sauna alkaakin olla valmiina ja aikeena oli siis siirtyä saunan puolelle, muutaman oluen kera.

Kiimani vain yltyi ajatellessani, kuinka miehet istuisivat saunassa vehkeiden heiluessa vapaana. Ajatukseni katkesivat, kun kuulin saunan oven aukaistavan ja huomasin, että mieheni ja Arvi olivat menossa naku-uinnille! Voi sitä näkyä! Kaksi kullia roikkuivat siinä ja nähdessäni Arvin vehkeet sain kuumia aaltoja läpi kehoni ja alapääni alkoi sykkiä! Mietin mielessäni, että olinko juuri tosiaan muistanut sen koon noin väärin?! Kulli oli huomattavasti suurempi, kuin miehelläni ja se oli täydellisen näköinen. En voinut kuin purra hammasta yhteen samalla toivoen, että ensi yönä mieheni vapauttaisi minut tästä panetuksesta! Miesten saapuessa saunasta he olivat jo hieman hiprakassa ja olivat kuulemma menossa nappaamaan hieman terävämpää lientä. Noh, mikäs siinä tuumin. Kunhan ei liian känniin itseään joisi, että olisi jotain iloa minullekin illalla. Keräsin saunomistarpeet pirtistä mukaan ja huikkasin pojille lähteväni saunaan. Siinä samassa Arvi puristi minua pepusta ja kyseli jotain selänpesusta. Kuittasin asian naurahduksella ja harmittomalla silmäniskulla. Olihan meillä ennenkin ollut hieman silmäpeliä keskenämme, mutta tällä kertaa Arvin katse tuntui polttavan minua, niin, että jalkani meinasivat pettää alta.

Otin kylmän suihkun ja päätin olla koskematta itseeni, sillä halusin purkautua täydellä voimalla, jos ja kun illalla olisi jotain tiedossa. Helppoa se ei ollut. Join pari saunasidukkaa ja tunsin niiden kuumottavan poskiani ja ajatukseni harhailivat ties missä, johtuen kai siideristä, sekä Arvin ja minun salaisesta silmäpelistä. Menin takaisin pirtille ja istahdin poikien kanssa terassille. Juttelimme siinä niitä näitä ja aina välillä huomasin Arvin katseen viivähtävän rintavarustuksessani ja tämä jos mikä lisäsi poltetta haaroissani. olin niin kiimoissani, että tunsin mättääni kastuvan jo pelkästä oleilusta. Ilta alkoi kääntyä yöhön ja mieheni kunto alkoi pelottavasti vaikuttaa siltä, ettei hänestä olisi tänä yönä tarpeitani tyydyttämään, joten usutin hänet levähtämään hetkeksi. Hän menikin sängyllemme ja alkoi kuorsata samointöin.

Mielessäni paloi vielä pieni toivo mieheni virkistymisestä ja yöllisestä panosta. Suuntasin takaisin terassille ja siellä Arvi tekikin meille jo paukkuja. Aloimme jutella Jarmosta, kuinka ahkera työmies hän on ja kuinka hienosti hän hoitanut perheensä. Jossain vaiheessa puhe kuitenkin kääntyi seksielämään ja Arvi valitteli olleensa ilman naista jo liiankin kauan. Minä taas menin myöntämään suhteemme ongelman ja kuinka Jarmo ei ole tyydyttänyt minua kohta kolmeen kuukauteen. Arvi alkoi vihjailla, kuinka hän ei ymmärtänyt, miten Jarmo ei käyttänyt hyväkseen näin loistavaa tilaisuutta ja kuinka kaunis ja seksikäs olenkaan. Ylläni ollut ihonmyötäinen keltainen kesähame alkoi tuntua yllättävän kuumalta näiden kehujen keskellä ja hammasta purren päätin olla menemättä pidemmälle Arvin kanssa, vaikkakin ajatus kullista kiihotti minua niin, että silmissä kipunoi. Arvi jatkoi ylistämistäni ja laski kätensä reidelleni hieroen sitä siinä. Tunsin kuinka pääni tuntui räjähtävän ja aloin myös hieroa hänen etumustaan farkkujen läpi. Tunsin kuinka suuri aisa oli valmiudessaan housujen sisällä ja odotti vain tussua kirnuttavakseen ja niin houkuttelevalta se tuntuikin, niin pelko kiinnijäämisestä sai minut lopettamaan. Vetosin lapsien kuulevan touhumme ja Arvikin luovutti suosiolla ja sanoi menevänsä nukkumaan. Sisälläni kyti polte siitä, että tänä iltana jotain olisi saatava sisääni ja äkkiä!

Pieni toivonkipinäni siitä, että mieheni olisi jonkin verran vironnut sammui saman tien kun astuin makuuhuoneeseen sisälle; Mieheni nukkui kuin tukki ja kuola valui tyynyille. Vaikka kuinka yritin herätellä häntä, niin ainoa vastaus minkä sain, oli kännisen örinää. Taistelin itseäni vastaan jotten sormettaisi poltetta pois ja itseni onneksi sammuinkin ja heräsin aamulla tyytyväisenä itsekuristani. Huomasin, että sisäreiteni olivat liittaiset ja tajusin käyneeni illalla niin kosteana, että paikat olivat päässeet sotkeentumaan. En siis käyttänyt pikkuhousuja koko iltana, saatika tissiliivejä. Miehet heräilivät minun ja lasten hyörinään keittiössä ja keitinkin miesparoille kahvit. Molemmat olivat sen näköisiä, etteivät muistaisi edellisillasta mitään ja hyvä niin! Vaikka eipä siinä mitään varsinaista pettämistä tapahtunutkaan, mutta väärinkäsitykset ovat mahdollisia. Mieheni tuumasi aamusavujaan poltellessa, että hän lähtisi tänään käyttämään muksuja kaupungissa ja hakemaan täydennystä ruokavarastoihimme, joten jäisimme Arvin kanssa kaksin mökille!

Mieheni vannotti Arvia lämmittämään saunan ja tämä lupasi suorittaa tämän uroteon. Aamu alkoi kääntyä päivään ja mieheni ja muksut päättivät lähteä kohti kaupunkia. Arvi huikkasi menevänsä halkoja hakkaamaan ja sen jälkeen laittavansa saunan lämpeämään, niinpä päätin itsekkin lähteä sisälle hieman siivoilemaan edellisillan sotkuja. Join siivouksen ohessa hieman siideriä ja viimein sain mökin siivottua. Vaihdoin päälleni samaisen keltaisen hameen, mitä olin pitänyt eilen illalla ja istahdin pirtin pöydän ääreen ja avasin jälleen yhden siiderin. Siinä siemaillessani kylmää siideriä kuumana kesäpäivänä tuli mieleeni edellisillan tapahtumat ja jostain syystä poskiani alkoi kuumottaa kummasti. Samassa huomasin kuinka Arvi oli liiterin nurkalla ilman paitaa ja pelkissä alushousuissaan pilkkomassa puita. En saanut katsettani irti hänestä; Raavas, suomalainen mies, jonka iholla kimmelsi hiki ja joka lyönnillä ihanan suuri aisa heilahteli selvästi alushousujen sisällä, vain odottaen märkää pillua kirnuttavakseen. Päätin heittää mielestäni moiset ajatukset ja suuntasin Arvin luo kysyäkseni, tarvitseeko hän hieman apua joissain pikku askareissa.

Arvi sanoi pukuhuoneessa olevan hieman tyhjiä pulloja yms. eilisillan jäljiltä, joten suuntasin pukuhuoneelle. Juuri, kun olin noukkimassa tyhjiä pulloja pukuhuoneen penkin alta kuulin, kun Arvi saapui sisälle pukuhuoneeseen, mukanaan sylillinen halkoja nähden minut siinä pyllistämässä lyhyehkössä mekossani ja ikään kuin tarjoamassa tavaraani hänelle (en edelleenkään käyttänyt pikkuhousuja). Sanaakaan sanomatta Arvi alkoi hieroa pyllyäni ja kuiskasi; "Sä olet ihana nainen Marjo. En ymmärrä miksei Jarmo halua sinua". Arvin kosketus tuntui jumalaiselta haaroissani ja sain vain vaivoin vaikerrettua; " Älä. Ei me voida...Jarmo ja lapset saattaa tulla koska vain takaisin!". Arvi ei kuitenkaan tähän halpaan mennyt vaan kuiskasi korvaani " Tiedät itsekkin, että meillä on vielä ainakin kolme tuntia aikaa".

En jaksanut enää vastustaa. Olin niin kiimoissani, etten enää tajunnut maailmasta mitään. Istahdin pukuhuoneen penkille, Arvin laskiessa hameeni yläosan pois rintojeni päältä ja paljastaen kovana nöpöttävät nännini. Hän leipoi rintojani toisella kädellä, samalla hieroen toisella kädellään pilluani ja tunsin räjähtäväni sillä sekunnilla! Arvi riisui alushousunsa ja toi ihanan mahtavan aisansa silmieni eteen juhlakunnossa. En epäröinyt hetkeäkään vain tartuin sen mahtavaan paksuun varteen kiinni ja aloitin imemisen. Imin niin lujaa ja taidolla kuin vain pystyin Arvin huokaillessa ja ynistessä käsittelyssäni. Viimein tunsin Arvin olevan tulossa ja valmistauduin ottamaan lastin suuhuni. Hänen kullinsa alkoi sykkiä ja lastia tuli niin suurella voimalla ja paljon, etten meinannut keritä nielemään sitä, mutta hieman kakoen nielin koko lastin. Olin täysin kiiman huumassa ja suutelin Arvia ja pyysin häntä nuolemaan minua.

Arvi asettui polvilleen lattialle ja alkoi nuolla ja sormettaa minua tavalla, jota aviomieheni ei olisi koskaan osannut! Silmissäni näin tähtiä ja nussin lujaa itseäni Arvin sormia ja kieltä vasten ja tulin miltei heti! Pilluni oli aivan läpimärkä nesteistä, joita aivan valui pukuhuoneen lattialle. Arvi kuiskasi korvaani ehdotuksen pirttiin menosta ja minua ei tarvinnut kahta kertaa kysyä! Kuin nuoripari kirmasimme pihan läpi kohti pirttiä ja kiimani vain kasvoi! Heti, kun pääsimme sisälle riisuin mekkoni pois ja siirryin makkarin puolelle Arvin seuratessa perässä. Suutelimme pitkään ja kiihkeästi sängyllä ja tunsin kuinka olin läpimärkänä ja halusin tämän kauan ihailemani aisan sisälleni ja äkkiä! Kuiskasin Arvin korvaan; "Rakastele minua..Rakas.." Hän kaatoi minut selälleni ja tuli sisääni. Se tuntui niin ihanalta! Pitkä, paksu kulli työntyi sisälleni salaa ihailemani miehen toimesta ja tunsin taivaiden räjähtävän. Arvi kirnusi vittuani kuin ensimmäistä kertaa ja taidolla! Sopersin vain hänen korvaansa; " Ynhh..mmm...Tekee niin hyvää...Jarmo ei pystyisi..". Näin hänen ilkikurisen hymynsä ja iskin hänelle silmääni hänen kirnutessa tussuani voihkinnan ja litinän täyttäessä huoneen. Tunsin, kuinka olin lähellä kliimaksia ja halusin Arvin tulevan kanssani yhtä aikaa joten aloitin uskomattoman lypsämisen pillullani ja kunnes Arvi ei enää kestänyt ja laukesimme yhtä aikaa Arvin tullessa sisääni useana ihanana lämpimänä ryöppynä, pilluni lypsäessä hänestä viimeisenkin tipan pihalle.

Suutelimme vielä sängyllä ja päätimme nousta ylös, sillä huomasimme Jarmon ja lapsien saapuvan millä hetkellä hyvänsä. Kuiskasin vain Arvin korvaan; "Kiitos orini.." Jonkin ajan päästä mieheni ja lapset saapuivat kaupungista. Kannoimme tavaroita sisälle ja lapset esittelivät ylpeänä saamiansa leluja ja mieheni kyseli Arvilta saunasta. Myöhemmin illalla pelasimme Arvin kanssa vielä hieman silmäpeliä ja annoinpa hänelle myös pikaisen käteenvedon "halonhakureissulla". Eikä Arvi hävennyt paljoa myöskään. Kesken illan kun olin kurottamassa lasia hän tuli vain takaani ja tuikkasi kaksi sormea sisääni, pakko myöntää, että se tuntui hyvältä. Ja sainpas myös viimein mieheltäni lomamme viimeisenä päivänä ja olihan sekin...No. Ihan ok. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute