Herkku-puhelin
Piikapojan muistelmia, osa 6
Mika

Tyttöilyni karkasi innostajani ja opettajani Lady K:n porvarillisen töölöiläsasunnon ulkopuolelle, kun tarkkasilmäinen tiittisisko huomasi baaritiskillä sukkanauhaliiveistä kertovat kohoumat farkkuissani. Tilanne johti kiihkeään, mutta jälkeenpäin hieman nolottavaan käsihoitoon pubin miesten vessassa, mutta myös siihen että sain kutsun "tyttöjen iltaan", joita tämä tiittisisko ystävineen järjesti silloin tällöin. Tapasin koko porukan pubissa seuraavana päivänä ja he tuntuivat pitävän minusta ja minä pidin heistä ja he lupasivat että saan pikapuolin kutsun heidän seuraaviin bileisiinsä.



Jostain kumman syystä se, että en tyttöilisi enää vain Lady K:n kanssa sai minut potemaan huonoa omaatuntoa. Ikäänkuin olisin pettämässä emäntääni, vaikka emme olleet puolin emmekä toisin koskaan sopineet mistään "uskollisuudesta". K:han maksoi minulle "siivouksestani", joten oikeastaan olin hänen rattopokansa. Oli helppo järkiperäisesti todistella että minulla ei ollut mitään syytä salata uusien ystävieni olemassaoloa, mutta miksi se ei tuntunut siltä?



Sitten taas tuli torstai ja soitin Ladylleni. Hän sanoi ostaneensa minulle jotain uutta ja pyysi minun ottamaan mukaani valkoisen korsettini ja valkoiset sukat sekä puolipitkän vaalean peruukin. Mekko ja kengät odottaisivat minua hänen luonaan. Se että K osti minulle yhä uusia hepeneitä ei helpottanut omantunnontuskiani ja niinpä kertoa hänelle uusista ystävistäni.



Kun olin lähdössä K:n luokse kävin tavalliseen tapaan ensin suihkussa ja sitten kuivasin itseni ja levitin kosteusvoiteen. Sitten puin emäntäni ohjeiden mukaisesti valkoisen korsetin päälleni ja vedin sukat jalkaani ja kiinnitin (jo tottuneesti) sukkanauhat sukkiin. Puuteroin vielä kevyesti kasvoni ja sovitin blondia peruukkia päähäni - olin rullannut sen kiharaksi latvoista. Katsoin itseäni peilistä ja olin tyytyväinen näkemääni. Tarkistin vielä, että kainaloissa, haaroissa tai säärissä ei ollut sänkeä - olin nykyään täysin posliini.



Peruukin laitoin varovasti kassiin yhdessä silkkihuivien kanssa, joiden tehtävä oli myöhemmin täyttää korsettieni rintakupit. Alushousuja en pukenut, vaan laitoin hepenien päälle suoraan levikset ja ylävartaloni peitteeksi vain silkkipusakan. Löysä pusakka peitti riittävästi korsetin tyhjät rintakupit. Ennen kenkiä laitoin vielä nilkkasukat en niinkään nylon-sukkien näkösuojaksi kuin suojaamaan niitä lenkkareiden hiertämisiltä ja rikkoutumisilta.



Tapansa mukaan K aukaisi oven heti ensimmäisen kelloin soiton jälkeen ja samassa kun ovi aukeni, minä vetäisin pusakkani vetokejun auki. Lady K:lla oli lyhyt, musta ja suora peruukki ja hyvin vartalonmyötäinen ja kapea, lyhyt hihaton silkkimekko, jonka kaulus oli korkea ja jossa oli syvä, mutta kapea punareunainen kaula-aukko. Jalassaan hänellä oli verkkosukat ja poikkeuksellisesti korkeakorkoiset nauhanilkkurit eikä saappaita. Meikki oli tummasävyinen ja vahva, huulet kirkkaanpunaiset. En ollut enen nähnyt hänellä yhtä pitkiä irtoripsiä. Korvakorut olivat roikkuvat ja niissä oli mustia kiviä.



Heitin pusakkani naulaukkoon ja potkaisin lenkkarit jalastani samalla kun K sulki oven takanani. Avasin pari ylintä nappia farkuistani ja käännyin K:n puoleen. Hän tuli suutelemaan minua ja hänen suudellessaan jatkoin farkkujeni nappien avaamista. K sanoi: "Mukava nähdä sinua taas, piikapoikani." Vastasin: "Mukava nähdä sinua - ja näyttäytyä sinulle, rakas emäntä." Kuin vahvistaakseni sanani annoin farkkujen tippua nilkkoihini ja nostin ne naulakkoon pusakkani viereen. Otin peruukkini kassistani ja aloin sovittaa sitä päähäni eteisen peilin edessä. K katseli minua seistessäni pukeutuneena vain ohuisiin nylon sukkiin ja korsettiin ja peruukkiin. Hänen katseillaan oli minuun se sama vaikutus kun aina ennenkin: kaluni alkoi paisua.



K sanoi minua katsellen: "Sinullahan näyttää olevan kiire päästä piikailemaan." Minä käännyin häntä kohti ja sanoin: "Sinähän tiedät miten innokas sinun pikku piikasi on kokeilemaan uusia hepeneitä." K nauroi sydämmellisesti ja minä jatkoin: "Niin sinä taidat itsekin olla. Sinulla taitaa olla kaikki uutta aina noita häkellyttävän pitkiä ripsiä myöten." Lady K pyörähti edessäni kädet leväällään ilemeisen ylpeänä uudesta lookistaan ja kysyi: "Mitäs pidät?"



Nojasin eteisen piironkiin ja annoin katseeni kulkea hitaasti K:n mustista nilkkureista dramaattisesti korostettuihin silmiin ja takaisin alas. Puku korosti korsetin kiristämää kapeaa uumaa ja hänen takamuksensa näytti ihastuttavan pyörältä. Lyhyt hame ja verkkosukat tekivät oikeutta hänen hoikille säärilleen. Sanoin: "Tyylikäs valinta kuten valintasi aina ovat. Vaikka pidän pitkistä saappaistasi, niin nilkkurit ja lyhyt hame tuovat hyvin esiin kauniit sääresi. Suloinen peppusi näyttää tuossa myös tavallistakin namimmalta." K käänsi pyllynsä minuun päin ja keikutti sitä ja sanoi: "Kiitos kohteliaisuudesta. Ihan sinua varten minä tämän laitoinkin."



Omat puheeni ja K:n keikistelyn katselu saivat kaluni paisumaan entisestään. Se vaappui edessäni taipuneena puolikankeana kaarelle. K katseli sitä hymyillen ja kysyi: "Malttaako tuo veijari odottaa edes meikkausta, vai pitäisikö emäntäsi helpottaa sen paineita saman tien." Minäkin katsoin kaluani ja sivelin hitaasti kädelläni sileäksi ajeltua alavatsaani ja puristelin pallejani, mikä sai kullini jäykistymään kokonaan. Sanoin kuitenkin: "Mikä kiire tässä on? Minä jaksan kyllä hyvää odottaa, jos sinua ei häiritse, että minulla seisoo." K nauroi: "Tottakai tällainen vanhempi tiittirouva katselee mielellään noin komeaa ja ylväästi seisovaa nuorta kalua."



Niinpä kävelin kalu pystyssä meikattavaksi. Meikistäni tuli vaalea. Paljon vaaleanpunaisen ja beessin sävyjä. K:n meikatessa minua ajattelin, että K leikki minulla kuin tytöt barbilla. Hän suunnitteli itselleen ja minulle tyylin, hankki siihen sopivat vaatteet ja sitten puki ja meikkasi itsensä ja minut mieleisekseen. Tämä sopi minulle erinomaisesti ja minua kiihotti olla emäntäni elävä leikkikalu. Välillä sain olla mustaan ja punaiseen puettu huorahtava vamppi ja välillä viaton ja suloinen pikkutyttö. Tällä kertaa hän oli valinnut minulle jotain todella barbimaista ja "söpöä". Hän oli ostanut minulle pikkutyttömäisen vaaleanpunaisen lyhyen mekon, jossa oli korkea vyötärö ja lyhyet puffihihat. Helmat olivat leveät ja asuun kuului myös valkoinen alushame, joka piti ne leveänä ja jonka reunuspitsi pilkisti helman alta. Sain myös punaiset muovihelmet, nappikorvakorut ja samaan sarjaan kuuluva rannerengas. Kenkäni olivat matalakantaiset valkoiset avokkaat joita koristivat pienet vaaleanpunaiset rusetit.



Menin olohuoneen kokovartalopeilin eteen peilaamaan itseäni. Olin kuin söpö nukke: kaikki oli vaaleanpunaista ja valkoista, pitsiä ja röyhelöä. Olin täydellinen vastakohta emäntäni mustalle ja tiukalle tyylille. Sitä hän oli ilmeisesti hakenutkin. Pömpöttävä alushame peitti seisokkini aika hyvin. K katseli minua ja sanoi: "Olet syötävän söpö! Juuri niinkuin kuvittelinkin, kun noita vaatteita valitsin." Hän siirtyi taakseni ja puristeli takamustani.



Halusin kuintekin purkaa sydäntäni, ennenkuin menisimme pitemmälle. Sanoin: "Minulla olisi vähän kerrottavaa. Minulle kävi nimittäin niin, että yksi kaveri huomasi pubissa, että farkkujeni alla on sukkanauhaliivit. Kiinnikkeiden kohoumat näkyivät kankaan läpi." K laittoi kätensä lohduttavasti olkapäälleni ja kysyi: "Ei kai se johtanut mihinkään ikävyyksiin." Minä vastasin: "Ei. Ei ollenkaan. Tuo kaveri paljastui itsekin ... yhdeksi meikäläisistä." K kiinnostui ja kysyi mitä sitten tapahtui. Minä jatkoin: "Se päätyi siihen, että sain kutsun tältä Petteriltä tai Piritalta 'tyttöjen iltaan' joita he järjestävät silloin tällöin ihan kaveripiirissä. En ole ihan varma pitäisikö minun mennä vai ei. Toisaalta kiinnostaisi..."



Jännitin Lady K:n vastausta ja tunsin suurta helpotusta kun hän sanoi hyvin rahallisesti: "Tietenikin sinun kannattaa olla varovainen ja tietää minkälaisen porukan kanssa lähdet, mutta jos porukka on ok, niin miksi et menisi. Sinä olet nuori ja sinun kuuluu pitää hauskaa." Minä kysyin: "Se sopii sinulle?" K vastasi: "Tietenkin. Kunhan olet varovainen, pidät huolta itsestäsi, etkä hylkää uusien ystäviesi takia omaa vanhaa emäntääsi."



Minun oli pakko halata K:ta ja suudella hänen kirkkaanpunaisia huuliaan. Kieleni eksyi hänen suuhunsa ja pyöri hetken hänen kielensä ympäri. Tunsin reittäni vasten että hänen kalunsa jäykistyi. Kuiskasin K:lle: "Enhän minä iki-ihanaa emäntääni ja opettajaani hylkää." K vastasi: "Sinä olet niin suloinen pikku piika. Ehkä voit kertoa mitä kaikkea tuhmaa teette uusien ystäviesi kanssa." Minä vastasin hänen kovettuvaa kaluaan silkkimekon läpi silittäen: "Jos sellainen kiihottaa sinua."



Hetki tuntui sopivalta pyytää K:lta jotain, joka oli ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Jatkoin hänen hyväilyään ja sanoin varovasti: "Minä haluaisin, että opettaisit minulle vielä yhden asian." K kysyi kuiskaten: "Minkä asian minä voin sinulle vielä opettaa?". Tunsin kuinka hän alkoi olla jo täysin jäykkä ja sanoin: "Yhdessä suhteessa minä olen vielä kokematon ...oiekastaan neitsyt. Kukaan ei ole ollut sisälläni. Minä haluaisin, että ensimmäinen olisit sinä. Ja haluaisin, että se tapahtuisi nyt. Juuri nyt."



K katsoi minua innostuneesti silmiin, suuteli minua lujasti ja sanoi: "Eihän tuollaiseen ehdotukseen voi kuin suostua. Missä sinä haluat sen tapahtuvan? Mennäänkö makuuhuoneeseen vai ..." Siirryin suuren mahonkisen olohuoneen pöydän ääreen kohtaan josta näin itseni hyvin peilistä. Sitten kumarruin pöydän päälle ja laskin ylävartaloi viileän mahonkipöydän varaan, niin että takapuoleni jäi kutsuvasti pystyyn ja sanoin: "Haluan, että otat minut tässä! Voisitko hakea liukuvoiteen?" K kipitti kapeassa hameessaan ja korkeakorkoisilla nilkkureillaan nopeasti makuuhuoneessaan ja tuli sieltä kondomipaketti ja liukuvoidetuubi mukanaan. Minä edelleen puolittain makasin pöydällä ja katselin peilistä niin viattoman näköistä vaaleanpunaiseen minimekkoon puettua tyttöä, jonka hameen alta näkyi valkoiset sukkanauhat ja kun vähän nostin helman etumusta niin myös kovana seisova punapäinen kulli.



K tuli taakseni ja kiskoi tiukan silkkimekkonsa helmat ylös vyötärölleen. Alta paljastui mustat sukkanauhat, jotka kannattelivat verkkosukkia ja sukkanauhojen välissä seisoi kaunis, hoikka, ympärileikattu kalu. K katsoi minua peilin kautta ja hymyili. Hän laittoi kondomin päälleen ja levitti sen päälle liukuvoidetta. Sitten hän siirtyi rasvaamaan anustani. Hän työnsi yhden sormen sisääni ja hieroi sillä eturauhastani. Hän sanoi: "Ole vain ihan rento ja sano jos joku tekee kipeää. En pidä mitään kiirettä."



Tunsin kun hän työnsi kalunsa reikääni vasten. En osannut rentoutua kovin hyvin, mutta hän alkoi työntyä siääni hitaasti ja päättäväisesti. Aluksi se teki vähän kipeää mutta vain vähän. Jonkin matkaa työnnettyään K vetäytyi vähän takaisin ja työnsi uudelleen ja se tuntui jo hyvältä. Katsoin peilistä kuinka hän työnteli lantiotaan ja kaluaan minun pakaroitani vasten. Näky kiihotti minua. Mustiin verkkosukkiin ja mustaan silkkimekkoon pukeutunut vahvasti meikattu kypsä tiitti-lady nai vaaleanpunaiseen hörhelöön puettua nuorta viatonta piikapoikaa hyvällä maulla sisustetussa porvarillisessa töölöläisasunnossa. Juuri näin halusin menettää tiitti-neitsyyteni.

K kysyi: "Miltä tuntuu? Ei kai vain satu? Minusta tämä tuntuu taivaalliselta, vaikka tiedät että yleensä nautin enemmän siinä roolissa, joka sinulla on nyt." Minä tartuin kulliini ja aloin runkata sitä hitaasti ja vastasin: "Tämä tuntuu hyvältä. Ensimmäinen työntö sattui vähän, mutta nyt tämä tuntuu vain hyvältä. Sinun ei tarvitse varoa. Sinä voit naida ihan niin rajusti kuin haluat!" K kiihdytti tahtia ja työnsi pitemmin vedoin. Katselin koko ajan peilistä miten liukuvoiteesta kiiltävä jäykkä kalu pumppasi pakaroitteni välissä.



Jonkin ajan kulutta päättelin hänen kasvoistaan ja huohotuksestaan, että hän ei ollut enään kovin kaukana laukeamisestaan. Runkkasin itseäni yhä nopeammin ja voihkaisin ääneen joka kerta kun hän työnsi kaluaan sisälleni. K alkoi myös voihkia: "Oi minun pikku piikani, pieni suloinen piikani. Sinulla on niin suloisen tiukka peppu..." Minä hoin: "Tule, anna tulla, tule, ..." ja samassa laukesin itse. K näki peilistä kuinka spermani syöksähteli voimalla punapäisestä kalustani mekon helmojen ja alushameen alta pitkin hänen parkettilattiaansa. Tämä näky oli K:lle viimeinen pisara ja voihkaisten hän työnsi kalunsa juurta myöten sisuksiini ja jäi hetkeksi vavahdellen paikalleen kalu syvällä sisälläni. Hän teki vielä muutaman nopean ja lyhyen työnnön ja vetäytyi sitten pois.



Kun K oli tullut pois sisältäni nousin ylös pöydältä ja käännyin halaamaan häntä. Suutelimme pitkään ja intohimoisesti. Suudellessani ajattelin, että näin kiihkeän suutelun jälkeen joudumme kyllä meikkaamaan itsemme uudestaan ennenkuin olisi minun vuoro tulla rakkaan emäntäni sisään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute