Herkku-puhelin
Kaksoiselämää 4
Elwood

Tämä on suoraa jatkoa tarinalle ”Kaksoiselämää 3”. Jos et ole sitä lukenut ja haluat kunnolla ymmärtää mistä on kysymys, niin lue edellinen osa ensin.



Lena aloitti ruoan laiton tekemällä salaatin ja todettuani olevani enemmän tiellä kuin apuna, katsoin parhaaksi lähteä valmistelemaan saunan lämmitystä.

Hain ensin pieniä puita sytykkeeksi ja latasin pesällisen tuohineen sekä kiukaan että padan alle. Nyt ne ovat valmiina odottamassa sopivaa aikaa, ei tarvitse kuin tulitikku raapaista. Sitten vesi… Otin kaksi ämpäriä mukaani ja lähdin kävelemään kohti laituria.

Pataan meni neljä ämpärillistä ja hain vielä pari ämpärillistä saunassa olevaan saaviin. Kun sain vedet kaadettua ja käännyin ympäri, olin lentää takapuolelleni säikähdyksestä.

- Voi helvetti, huokasin ääni väristen. – En kuullut yhtään tuloasi.

- Heh, sehän oli vähän tarkoituskin, kihersi Mira tyytyväisenä.

Katsoin häntä paremmin. Mira oli vaihtanut kevyen kesämekon päälleen ja näytti aivan upealta seisoessaan siinä ovensuussa. Valo tuli hänen takaansa ja sai hänen mekkonsa ohuen kankaan lähes kokonaan läpinäkyväksi. Vartalo piirtyi figuurina mekon keskelle uskomattoman tarkasti, hänen hoikka uumansa ja kapea peppunsa näyttivät kerrassaan upeilta.

- Käännys vähän, sanoin häntä kiinteästi katsoen. – Vielä vähän, noin…

Nyt Mira oli sivuttain ja hänen litteä vatsansa sekä aika pienet, mutta terhakkaan pystyt rintansa piirtyivät näkyviin. Upea!

- Sun kroppas näkyy hienosti tuon mekon alta, selitin hämmästyneelle Miralle. – Ohut kangas, kirkas päivänvalo sun takaas ulkoa ja hämärä sauna, wow!

- Ai jaa, mä vähän ihmettelin, Mira naurahti ja pyörähti hieman keimaillen hitaasti ympäri.

- Sulla ei ole rintsikoita alla, ei näy nyörejä takana mutta nännit erottaa hienosti!

- Ai jaa, näkyyks oikeesti niin hyvin! Mira kysyi kujeilevasti hymyillen - Hmmm… no onks mulla pikkareita?

- Toi onkin hankalampi, vastasin Miran vartaloa tarkkaan katsoen. – Ei ainakaan pysty erottamaan saumoja, mutta kaikissa kun ei niitä ole. Arvataan ettei ole!

- Hyvä arvaus! nauroi Mira, kääntyi ympäri ja hillitysti pyllistäen käytti mekon helmaa nopeasti reilusti yli vesirajan.

Minulle tuli tempusta mieleen leffa Häivähdys purppuraa, ei elokuvan tapahtumien vaan nimen takia. Miran liike oli niin nopea, ettei verkkokalvoille ehtinyt tarttua kunnon tarkkaa kuvaa. Vain häivähdys pienestä ja sievästä pepusta sekä reisien välistä pilkottavasta aarteesta.

- Hei ennen kuin mä unohdan, Mira jatkoi. – Lena pyysi sanomaan, että älä laita tulta ihan vielä.

- Okei, niin mä vähän ajattelinkin. Kiitos kuitenkin viestintuojalle.

Liikahdin ovelle päin mennäkseni ulos, mutta Mira ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Astuin aivan häneen kiinni tiukasti silmiin tuijottaen. Mira vastasi tuijotukseeni hievahtamattakaan. Kumarruin nopeasti ja suutelin häntä suulle. Kun reaktiona oli vain syvä huokaus, suutelin uudelleen ottaen nyt myös kieleni mukaan leikkiin. Mira vastasi välittömästi ja tarttui kaksin käsin niskastani kiinni painaen huuliani voimakkaammin omilleen. Samalla hän nojasi vartalollaan eteenpäin ja hieraisi itseään voimakkaasti minua vasten. Vaikka suudelma ei kovin kauaa kestänytkään, olimme molemmat aivan hengästyneitä vetäytyessämme erilleen. Katsoin suoraan Miran silmiin, niissä paloi himon liekki.

- Huh, ihan niin kuin olis alkanut tekeen sua mieli, henkäisin hymy suupielissäni. – Valitettavasti nyt on huono aika, kohta pitää mennä ylös syömään.

- Niinpä, huokaisi Mirakin. – Kamalaa, mä ehdin valahtaa jo ihan märäks.

- Anna maistiaiset!

Mira nosti mekkonsa lähes napaan asti, vei kiusoittelevan hitaasti kätensä jalkojen väliin ja käytti etusormeaan aika syvällä liu’uttaen sen sitten hitaasti pois pillultaan. Hän nosti kätensä sormi pystyssä aivan suuni eteen ja tuli itsekin ihan liki. Nuolaisimme maistiaiset yhtäaikaa molemmat omalta puoleltamme sormea hitaasti ja nautiskellen.

- Mmmm, hyvää! kuiskasin ja imaisin koko sormen suuhuni.

Hellästi suutelin vielä Miran odottavia huulia, ennen kuin lähdimme hieman vastentahtoisesti kävelemään kohti mökkiä. Juuri Miran avatessa ulko-oven nostin vielä hänen mekkoaan ja sipaisin nopeasti sormellani hänen pilluaan, samalla kun jo astuimme sisään aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan.

- Ehditkö sytyttään pesän? Lena huikkasi keittiöstä iloisesti hymyillen.

- En ehtinyt, vastasin hymyillen. – Tieto tuli ajoissa.

Vilkaisin ensin Hannea, mutta hän makasi sohvalla täysin kirjaansa syventyneenä. Myös Lena katseli juuri tarkasti pilkkoen lisää salaattia. Käännyin katsomaan Miraa silmiin ja nostin sormeni kasvojeni eteen imaisten sen sitten kokonaan suuhuni. Hetken imettyäni otin sormen pois ja leveästi hymyillen nuolaisin vielä maiskutellen huuliani. Mira kihersi hiljaa itsekseen.

Kun Lena sai salaatit tehtyä, hän laittoi valmiiksi pestyt uudet perunat kiehumaan ja nappasi tarjottimen mukaansa lähtien ulos grillille. Lähdin hänen mukaansa ja tarjosin apuanikin, mutta autoin kuulemma parhaiten pysymällä pois tieltä.

Pikku hiljaa grillattavat alkoivat valmistua ja Lena pyysi minua nyt käymään laittamassa tuli saunan kiukaan ja padan alle.

Tultuani takaisin ylös sain kävellä lähes suoraan ruokapöytään. Ensin raikasta salaattia, sitten grillattua kanaa uusien perunoiden kera, nam. Kävin kerran välilläkin lisäämässä puita saunalle, mutta jatkoin vielä hetken syömistä. Kunnes palaakaan ei olisi enää mahtunut, olin aivan täynnä.

Kävin vielä kerran saunalla lisäämässä puita. Lämpöä oli noin seitsemänkymmentä astetta, joten vielä ehtii hetken sulattelemaan ruokaa ennen löylyjä.

Hetken alkovissa makoiltuani nousin huokaisten ylös. Jos tähän jäisi vielä hetkeksikin, olisin pian syvässä unessa.

- No niin, eiköhän lähdetä pikku hiljaa saunaan kaikki, totesin kävellessäni kohti ovea. – Mä menen vielä lisään puita edellä, mutta tulkaa vaan pian perässä.

- Kiitos, ihan heti tullaan, huikkasi Lena keittiöstä.

- Jep jep, tulossa ollaan, huuteli Hannekin kirjansa takaa.

Kävelin rauhassa saunalle, lisäsin puita kiukaan alle ja sekoitin sopivan lämmintä pesuvettä valmiiksi isoon saaviin.

Pian naisväki jo tulikin sisarusten jutellessa taas keskenään, tällä kertaa ihan sopuisasti. Lena asetti olutkoppansa kuistille odottamaan.

- Tässä on sitten kuusi pulloa, hän valisti. – Tytöille yhdet ja mulle sekä Karille molemmille kaksi. Lisääkin saatte, mutta sit pitää itse hakea mökin jääkaapista.

- Kiitos kiitos, hymyilin osaaottavasti suutaan mutristavalle Hannelle.

- Höh, pieniä syrjitään, tämä tuhahti ja näytti nopeasti mulle kieltään.

En pitänyt mitään kiirettä riisumisessa ja saunaan menossa, vaan ajattelin antaa muiden mennä ensin ja katsoa mihin minulle jätettäisiin istumapaikka. Kun viimeinenkin naisista luikahti saunaan, heitin alkkarini pois ja seurasin perässä. Otin yhteen vatiin valmiiksi sekoitettua vettä ja kaadoin vedet päälleni kastellen itseni kokonaan.

- Jaahas, vieläkö sinne ylhäälle sopii vai onko mulla eka vuoro tuossa alempana, kysyin lauteilla istuvalta tyttötriolta.

Lena istui seinän vieressä lähinnä ovea, Mira oli keskimmäisellä paikalla ja Hanne oli löylynheittäjän paikalla toisessa reunassa. Kolme hyväkroppaista, alastonta naista saunassa yhtä aikaa minun kanssa. Tämän täytyi olla unta.

- Tässä saunassa kovimmat löylyt tulevat tänne reunaan, Lena selitti. – Joten saat istua ihan tuohon reunapaikalle ja kestää ne kuin mies.

- Sopii, totesin huvittuneena.

- Sanokaa jos polttaa liikaa, Hanne totesi heittäen aika reilun kipollisen vettä kiukaalle.

Mira ja Lena painuivat heti kumaraan, vaikka ensimmäiset löylyt eivät mitenkään kamalan kovat olleetkaan.

- Mukavaa, ettei mennyt hukkaan lämmitys, naureskelin. – Että joku muukin tykkää kovista löylyistä.

- No täältähän niitä tulee, huikkasi Hanne ja heitti taas ison kipollisen vettä kiukaalle.

Mira ja Lena painuivat entistä kumarampaan, mutta kun näin Hannen istuvan selkä suorassa en tietenkään voinut itsekään kumartua. Vaikka hartioita vähän kuumottikin. Hanne heitti vielä kolmannen samanlaisen kipollisen, mikä sai jo aikaan kovan sadattelun viereisiltä paikoilta.

- Helvetin hullu, pitääkö heti ajaa kaikki ulos, Lena noitui. – Mä kun luulin, että löylykisat on ihan vaan miesten juttu.

Samalla kun Lena ja Mira ryntäsivät ulos saunasta, vilkaisin Hannea uudelleen. Tämä istui edelleen selkä korostetun suorana ja katsoi tosin hieman tuskaisesti hymyillen minuun. Hän näytti siltä, että olisi hymyillen valmis polttamaan selkänahkansa. Puistelin päätäni ja nousin lähteäkseni ulos.

- Eiköhän mennä uimaan välillä, totesin ja kömmin rauhassa saunan ovelle.

Hanne tuli aivan takanani nyt jo irvistäen. Pysähdyin ovelle käsi kahvalla estäen Hannenkin ulospääsyn.

- Vai pitäiskö vielä mennä ottaan yhdet löylyt, kysyin hymyillen irvistävältä Hannelta.

- Mene jo, hän voihkaisi. – Tässä on saatanan kuuma.

- Okei, mut enää ei sitten leikitä löylyillä. Eihän?

- Ei leikitä. Ovi auki!

Avasin oven ja Hanne ryntäsi ohitseni saunan terassille henkäisten syvään.

- Senkin, hän tökkäsi leikkimielisesti minua vatsaan nyrkillään.

- Noo, itsehän aloitit, hymyilin leveästi kävellen kohti laituria.

Lena ja Mira olivat jo uimassa aika lähellä laiturin päätä ja otin pienen vauhdin kolmella viimeisellä askeleella hypäten kaaressa heidän ylitseen.

- Saiskos tuon hypyn uusintana, Lena hymyili tullessani pintaan. – Ja hidastettuna, ei ehtinyt kunnolla nähdä komeaa lentoa.

- Jos se tulee hidastettuna, niin se on pakko laittaa K-15 alastonkohtauksen vuoksi, naureskelin uidessani heidän luokseen. – Nopeana versiona ei kukaan ehtinyt nähdä mitään.

- No siks just sitä uusintaa kaivattaiskin, Mira hymyili.

Hannekin tuli uimaan ja aikamme pulikoituamme kaikki lähtivät kohti saunan terassia. Yksissä tuumin otimme kylmät oluet ja istuimme vielä hetkeksi niitä nauttimaan. Jotenkin alastomuus, sekä oma että myös muiden, tuntui kovin luonnolliselta asialta eikä kukaan sitä tuntunut sen paremmin häpeävän kuin korostavankaan. Toki oma katseeni joskus harhaili hetken muuallakin kuin keskustelukumppanin silmissä...

Saunaan mennessämme muut pitivät huolen siitä, ettei Hanne enää toistamiseen päässyt löylykauhan varteen kiinni. Niinpä löylyttely sujui vailla suurempaa dramatiikkaa tällä kertaa ja tuli pesujen vuoro.

Lena pesi ensin nopeasti hiuksensa ja laitettuaan hoitoaineen vaikuttamaan hän otti toista pesuainetta pestäkseen vartalonsa. Kaikki katsoivat hiljaa, kun Lena saippuoi itseään aloittaen kaulastaan ja käsistään.

- Tarvisitko sä pesuapua, kysyi Mira rikkoen hiljaisuuden. – Mä voisin pestä sun selän.

- Kyllähän selänpesuapu aina kelpaa, Lena vastasi katsoen Miraa hymyillen. – Tarviitko sä pesusienen?

- En kai, jos käsinpesu kelpaa.

- Kelpaahan se.

Mira astui alas lauteilta ja otti nestesaippuaa reilusti kädelleen hangaten niitä ensin vastakkain. Lena kääntyi kasvot ikkunaan päin ja Mira aloitti pesun hartioista pyörivää liikettä käsillään tehden. Hän pesi huolellisesti ja aika voimakkasti hangaten, mikä sai hänen omat rintansa heilahtelemaan pesuliikkeiden tahdissa. Myös hänen soma pikku peppunsa heilui ja värisi upeasti. Pesu eteni aina pakaroille asti, joita Mira pesikin pitkään ja huolellisesti. Ainakin sivustakatsojan silmin näytti, että Lena työnsi peppuaan vasten niitä peseviä käsiä notkistaen aavistuksen verran selkäänsä. Kiitin mielessäni alkuillan tapahtumia, että pystyin vain nauttien katselemaan tuota seksikästä esitystä. Normaalisti tässä vaiheessa olisi ollut jo täysi seisokki päällä, nyt kaluni oli lähes normaalitilassa.

- Pestäänkö jalat kanssa? Mira kysyi. - Kun tätä saippuaa tuntuis riittävän.

- Pese vaan, mukavaltahan tää tuntuu, vastasi Lena hiljaa.

Mira jatkoi pesuaan kaksin käsin jalka kerrallaan, hän pesi ensin alaspäin mennessä molemmat sivut ja sitten ylöstullessa vastaavasti edestä ja takaa. Minun täytyi oikein keskittyä hengittämään normaalisti, tilanne oli niin kaunis ja herkkä, että hengityskin meinasi kokonaan unohtua. Lenan vatsan ja rinnat hän pesi tämän takaa nojautuen aivan kiinni, että kädet ylettyivät joka puolelle.

Saatuaan vihdoin pesun tehtyä Mira meni taas tiukasti Lenaan kiinni ja puristi kätensä tämän etupuolelle rintojen ympärille.

- Valmis, Mira kuiskasi hiljaa.

- Kiitos, Lena vastasi. – Nyt taitaa olla mun vuoro pestä sut. Mä huuhdon vaan ensin tuon hoitoaineen, se meinas unohtua kokonaan.

Lenan huuhtoessa tukkaansa Hanne laskeutui alas puhisten mennessään.

- Nyt on kyllä ihan pakko käväistä vilvottelemassa, hän totesi mennessään. – Toista noin pitkää pesua ei enää jaksa odottaa.

- Oikeassa olet, sanoin laskeutuen alas Hannen perässä. – Kai mäkin maltan käydä nopeasti kastautumassa.

Kävelin Hannen perässä suoraan laiturille, missä hän pysähtyi aivan laiturin reunalle. En voinut vastustaa kiusausta vaan nappasin tiukasti häntä vyötäröstä kiinni ja hyppäsin veteen vetäen kiljuvan Hannen mukanani.

- Toi kostetaan, Hanne pärskähti tultuamme pintaan.

Hanne sukelsi minua kohti ja annoin itseni vajota pinnan alle pystyäkseni puolustautumaan. Muutaman kerran hän yritti hyökätä sukelluksissa kimppuuni, kunnes uskoi puolustukseni pitävyyteen ja nousimme molemmat pintaan. Kostoksi hän hyökkäsi vielä painaen päätäni pinnan alle, mikä onnistuikin hienosti kun vähän autoin ja annoin itseni vajota reilusti pinnan alle. Sukelsin pari metriä suoraan rappusille ja ponkaisin suoraan vedestä laiturille.

- Ollaan sujut, naureskelin lähtien kävelemään saunalle.

Tultuani terassille otin viime uintireissulta jääneestä olutpullostani kulauksen ja hymyilin rannasta tulevalle Hannelle. Livahdin ovesta sisään saunan puolelle ennen kuin hän ehti terassille.

Kun silmäni taas tottui saunan hämärään kiipesin lauteille Lenan väistäessä tieltäni. Vasta istuessani huomasin Miran makaavan saunan penkillä selällään. Hänen molemmat rintansa ja osa vatsaa olivat saippuavaahdossa, joten pesu oli varmaan siinä kohtaa menossa. Selkä ja se ihanan pieni peppu on varmaan jo pesty, manasin itsekseni.

Lena jatkoi pesua toisen käden hieroessa saippuaa jalalle toisen sivellessä Miran litteää vatsaa. Sitten takaisin ja toisinpäin vastaavasti vielä toinenkin jalka. Palatessaan ylös Lena hieraisi vielä nopeasti häpykumpua Miran huokaisun kuuluessa lauteille asti. Lena lopetti etupuolen pesun hieraisten vielä nautinnollisen hitaasti Miran pieniä, mutta kiinteitä rintoja. Samalla hän katsoi minuun kiusoittelevasti hymyillen.

- Valmista tuli, Lena totesi kaadettuaan vadista vettä Miran päälle ja läpsäytti hellästi kädellään Miraa reiteen.

Mira venytteli hetken jäseniään makean näköisesti ennen kuin nousi ja antoi pesijälleen palkaksi kunnon halauksen.

- Vielä uimaan ja sitten saunat on meidän osalta saunottu, Lena sanoi hymyillen avatessaan oven.

Hän astui ulos Mira perässään ja samalla ovenavauksella tuli myös Hanne sisään kiiveten suoraan lauteille. Heti hän tarttui löylykippoon ja heitti taas reilusti vettä kiukaalle. Vielä nämä löylyt ja sitten pesulle, ajattelin mielessäni. Enää ei viitsi alkaa leikkimään löylyjen kanssa.

Pesin nopeasti tukkani ja huuhtelin shampoon pois pesuvatiin ottamallani vedellä. Otin kouraani nestesaippuaa ja aloitin vartalon pesun vaahdon pursutessa sormieni väleistä.

- Tuuks mä peseen sun selän? kysyi Hanne lauteilta.

- No jos viitsit, vastasin hymyillen. – Mä voin sit pestä sun selkäs.

Hanne otti saippuaa käsiinsä ja käännyin seisomaan selkä kohti häntä. Hän aloitti selän pesun hellän varovasti, enkä pystynyt pidättämään naurahdustani.

- Pese vaan kunnolla, neuvoin nuorta tyttöä. – En mä rikki mene.

Nyt Hanne hankasi jo kunnolla ja pesu tuntuikin oikein mukavalta. Hän eteni selkää ylhäältä alas ja jatkoi suoraan pakaroihin sen enempää kyselemättä. Nuorien ja innokkaiden käsien suorittama pepunkin pesu tuntui todella mukavalta ja käsien pestessä myös peppuvakoni tunsin kevyen nytkähdyksen myös kullissani.

- Mä pesen sut kokonaan, tää on kivaa, Hanne hymyili.

Hän jatkoi samaa vauhtia pesten myös jalat kantapäihin asti, toinen jalka toisella kädellä ja toinen taas toisella.

- Ja sit ympäri, Hanne komensi ollen edelleen kyykyssä lattialla.

Käännyin ympäri ja Hanne lähti heti pesemään jalkoja ylöspäin. Saatuaan reidet pestyä hän jäi selvästi hetkeksi miettimään, mutta tarttui sitten reippaasti kiinni jo hieman paisuneeseen kulliini alkaen pestä sitäkin.

- Mä en oikein tiedä kuinka tää pitäis pestä, Hanne sanoi lähes ujosti.

- No pesenkö mä itse, vai kerronko miten voit sen pestä? kysyin hymyillen.

- Kerro. Mä haluun opetella.

- Okei. Katotaan, osaanko mä kertoa ääneen vai onko sen peseminen täysin automaatiotasolla. Ota vaikka ensin niistä kivespusseista kiinni ja nosta niitä, että saat pestyä myös niiden alta. Nosta vaan reilusti, ei se satu. Hyvä, just noin. Ja vielä siitä päältäkin. Sitten… joo, kyllä sieltä varmaan tuli jo puhtaaksi. No niin, sitten pese vaikka ensin siitä peniksen päältä liu’uttamalla sitä sormiesi välissä tyvestä sinne päähän asti. Kyllä sitä voi vähän puristaakin, se ei ole niin arka kuin kivekset on. Hyvä on, nyt voit vetää esinahan ihan taakse… pidä se siellä takana, hyvä, ja pese peukalollasi sen alta. Noin, ensin siitä varresta ja sit terskan pää. Just noin. Sitten se onkin puhdas, kun äkkiä jatkat pesua muualle niin ei pikkuveli herää ihan täyteen seisokkiin.

- Ei sekään mua haittaisi, päinvastoin! Hanne kihersi.

- Ei kai niin, mutta sit me innostutaan puuhaileen vaikka mitä ja aikaa menee turhan paljon. Kun mun pitää vielä sutkin pestä ja muut jo varmaan odottaa!

Vatsaa pestessä Hannen käsi meinasi vielä kerran harhailla turhan alas, mutta kun saatoin sen päättäväisesti takaisin ylös niin se jatkoi siitä kiltisti pesemään rintaa ja kaulaa. Pesun valmistuessa suukotin Hannea hellästi ja kiitin mukavasta pesusta.

Nappasin nestesaippuan käteeni ja pursotin sieltä reilusti saippuaa toiselle kämmenelleni.

- No niin, käänny selkä tännepäin, pyysin saatuani saippuat leviämään käsiini.

Aloitin pesun hieroen rauhallisesti, mutta aika voimakkaasti hartioista. Sitten oli toisen käden vuoro, siitä yläselkään ja samaa vauhtia toiseen käteen. Alaselkää pestessäni huomasin Hannen levittävän hieman jalkojaan ottaen tukevan asennon. Kun siirryin pesemään kiinteitä ja aktiivisen treenin upeasti pyöristämiä pakaroita, selkä meni selvästi notkolle ja tuo himoittava peppu työntyi vasten peseviä käsiäni. Toisaalta harmi, mutta nyt ei ollut aikaa pesuun pitkän kaavan mukaisesti, vaan halusin nopeasti mökille. Kai vähän voisi kuitenkin kiusata…

- Puhdasta vai syväpuhdasta? kysyin pestessäni Hannen peppuvakoa.

- Jaa mitä?

- Sano vaan, puhdasta vai syväpuhdasta, tarkensin sormeni seikkaillessa Hannen peppureiällä

- En mä tiedä…

- Okei, sit tulee syväpuhdasta.

Painoin saippuan liukastaman sormeni ensin vain vähän sisälle Lenan peppureikään, vedin sen kokonaan ulos ja painoin sitten uudestaan nyt paljon syvemmälle. Hanne voihkaisi kuuluvasti sormen upotessa kunnolla hänen peppuunsa, mutta en jäänyt liikoja herkuttelemaan vaan vedin sen saman tien ulos ja jatkoin pepun ulkoista pesua.

- Noin pestiin peppu syväpuhtaaks, sanoin nauraen siirtyen jo pesemään Hannen jalkoja.

Saatuani jalat takaa pestyä Hanne kääntyi ja lähdin tulemaan etupuolta ylöspäin pesten koko ajan voimakkain pyörivin liikkein. Jalkovälissä pesin saippualla seksikkään pyöreään häpykumpuun asti.

- Et varmaan halua, että emätin pestään saippualla? varmistin Hannen tavan pestä intiimit paikkansa.

- Juu ei, siis älä pese, Hanne vastasi.

Jatkoin pesua ylöspäin ja viimein saavutin nuo upeat rinnat. Näistä kolmesta tytöstä juuri Hannen rinnat olivat ehkä parhaat. Lähes saman kokoiset kuin Lenallakin, mutta kenties vieläkin kiinteämmät ja aavistuksen verran pienemmät nänninpihat. Sellaisella tyttömäisellä tavalla upean viattomat, mutta kooltaan ihanan naiselliset rinnat.

Pesin rintoja pitkään ja hartaasti Hannen huokaillessa nautinnollisesti. Tämäkin hyvä loppui aikanaan, kun pian oli pakko siirtyä eteenpäin ennen pesun lopullista muuttumista hyväilyksi. Lopuksi vielä saippuoiden huuhtominen järvivedellä.

- Pestääs vielä täältäkin, sanoin vieden käteni pesemään Hannen jalkojen väliin. – Täähän onkin jo toinen kerta, kun pesen sun alapääsi täällä saunalla.

Tunsin Hannen jalkojen välissä myös liukasta kosteutta, tämä kosteus oli peräisin sisältäpäin. Lipsuttelin hetken sormeani ensin häpyhuulten välissä ja käytin sitä sitten jo todella liukkaassa pillussa. Hanne ynisi vaimeasti sormen liikkeiden tahdissa.

- Noin, valmista tuli, sanoin hiljaisella äänellä antaen samalla suukon hieman raollaan oleville huulille.

- Jatka vielä, ole kiltti, Hanne voihkaisi.

- Mennään ylös mökille jatkamaan, vastasin. – Jos oikein arvaan, siellä tapahtuu jo vaikka mitä.

- Mitä? Jaa Lena ja Mira… Meinaatko, että ne..?

- No niin veikkaan… Käydään vielä nopeasti uimassa niin saadaan kunnolla huuhdottua saippuat ja hiet pois, sanoin avaten saunan oven.

- Jeps, käydään nopsasti.

Uituamme kuivasimme viivyttelemättä, en saanut ajatuksiani hetkeksikään pois mökin mahdollisista tapahtumista. Hannekin oli jo suorastaan levottoman kiinnostunut näkemään tilanteen ylhäällä.

- Valmis? kysyin kietaisten vain pyyhkeen lanteilleni.

- Valmiimpi kuin koskaan, vastasi Hanne selvä jännityksen värinä äänessään.

Tullessamme kuistille nostin sormeni suun eteen hiljaisuuden merkiksi ja Hanne nyökkäsi innokkaasti. Menimme aivan hiljaa ikkunallisen ulko-oven taakse ja tähystimme sisään, näky oli vielä parempi kuin olin osannut odottaa. Lena makasi alkovin sängyllä selällään ja Mira työnteli vaaleanpunaista dildoa hänen pillussaan samalla suullaan tämän rintoja hyväillen. Näky oli henkeäsalpaavan seksikäs ja hetken vain tuijotin sitä tajuamatta edes hengittää.

Katsoin Hannen reaktioita bestiksen tyydyttäessä hänen isosiskoaan silmiemme alla. Hän puri huultaan kiihottuneen näköisenä ja toinen käsi oli noussut hyväilemään pyyhkeen alta paljastuneita rintoja. Hanne huomasi katseeni, kietoutui kaulaani ja tarttui käteeni vieden sen rinnalleen samalla kiihkeästi minua suudellen. Oma pyyhkeeni putosi lanteiltani ja paljasti jo pystyssä huojuvan kaluni.

- Mennään! Hanne lähes voihkaisi tarttuen oven kahvaan ja vetäen sen auki.

Astuimme sisään ja Mira käänsi päätään hymyillen upean seksikkäästi koko ajan dildoa Lenan pillussa liikutellen. Lena oli jo muissa maailmoissa ja huohotti äänekkäästi huomaamatta ollenkaan uusia tulijoita.

- Istutaan katsomaan, kuiskasin Hannen korvaan ja osoitin sohvaa edessämme.

Hetken katseltuamme tuota upean kiihottavaa näytelmää muistin Lenan aamuisen löydön ja hiippailin keittiöön, jonka kaapista löysinkin etsimäni Viagra-paketin. Hermostunein käsin heitin yhden napin suuhuni ja kulautin vettä päälle nielaisten suuni tyhjäksi. No niin, nyt ei pitäisi tulla ongelmia vaikka ilta venyisikin.

Palasin sohvalla yhä istuvan Hannen luo ja kyykistyin hänen eteensä. Hannenkin pyyhe oli pudonnut ja herkullisen näköinen pillu oli suoraan edessäni. Hanne levitti halukkaasti jalkojaan tuoden peppunsa aivan sohvan reunalle ja kurkotin nuolemaan hänen jo aivan litimärkää pilluaan. Hanne voihki kuuluvasti ja työnsin heti kaksi sormeani sisään pilluun. Sen vahvat lihakset puristelivat sormiani ja Hanne ähisi jo orgasmin partailla. Kieputin kieltäni villisti klitoriksen ympäri ja työntelin sormeani kiihtyvään tahtiin. Hannen huulilta pääsi voimakas kiljaisu samalla kun orgasmi ravisteli hänen kehoaan ja pillu puristeli sormiani. Hannen lantio jatkoi liikettään pysähtymättä ja hän avasi himon samentamat silmänsä.

- Tule… mun… sisään, hän voihki.

- Nouse ylös ja tule tota nojaa vasten, vastasin nousten itsekin seisomaan.

- Mmmm, Hanne mumisi asettuessaan pylly pystyssä sohvaa vasten ja katsoen suoraan sängyn tapahtumia edessään.

Mira hieroi toisella kädellään Lenan klitorista samalla, kun edelleen työnteli sauvaa edestakaisin yhä kiihtyvällä nopeudella. En kuitenkaan malttanut pidempään seurata heidän puuhiaan, vaan tartuin Hannea lanteista ohjaten toisella kädelläni kullin ihanalta tuoksuvan puutarhan portille. Vielä työntyessäni hitaasti sisään Hanne katsoi herkeämättä sängyn suuntaan, mutta vedettyäni kullia nopeasti vähän ulos ja survaistuani rajusti sen takaisin pohjaan asti hänen päänsä heilahti alas nautinnollisen valituksen purkautuessa samalla hänen suustaan. Hanne pääsi rytmiin jännittäen taas vartaloaan aina sisään työntymisen aikana ähisten kuin voimalajin urheilija kovan suorituksen aikana. Vein toisen käteni klitorikselle aloittaen määrätietoisen hieronnan ja nyt Hanne voihki ja puhisi raivokkaasti.

- Nussi… kovaa…lyö… mun… takapuoleen… niin kuin… Lenaa… laiturilla, hän ähisi.

- Vai haluat kunnon nussimista, ähkäisin.

Survaistessani kullin rajusti pohjaan läjäytin voimakkaasti avokämmenellä toista pakaraa.

- Aaaah… lisää… kovempaa! hän valitti.

Jatkoin survaisuja ja läjäyttelin kämmenellä vielä kovempaa toisen käteni hieroessa villisti klitorista. Enää ei järjellä ollut sijaa, vaan toimin pelkästään vaiston varassa ja himojen ohjaamana. Tuntiessani orgasmin tulevan kiihdytin tahdin äärimmilleen ennen suurta räjähdystä ja survoin täydellä voimalla viimeiset työnnöt. Viimeinen näkyni oli kaksi tyttöä istumassa sängyn laidalla ja tuijottaen suoraan meitä. Karjaisin koko vartaloni nytkähdellessä rajusti. Samalla rojahdin vasten Hannen selkää ja puristin itseäni häntä vasten kuin hukkuva puristaa viimeistä oljenkorttaan. Kuin usvan keskellä tunsin pillun kouristelevan raivokkaasti kullin ympärillä, josta päättelin Hannenkin saaneen toisen orgasminsa.

Aikamme huohotettuamme nousin Hannen päältä antaen vielä hellän suukon raukeasti hymyileville huulille. Samalla kun istuin vielä huilaamaan sohvalle katsoin sängyn tilannetta, joka olikin muuttunut sitten viime näkymän.

Mira oli polvillaan herkkupeppu pystyssä sängyllä ja Lena työnteli vaaleanpunaista dildoa nyt vuorostaan hänen pillussaan samalla etukautta klitorista toisen käden sormillaan hyväillen. Miran peppu heilui työntöjen tahdissa ja hän nojasi päätään sänkyä vasten.

Hanne tuijotti myös herkeämättä sängylle. Hetken hän malttoi vain katsella, mutta pian hän meni kassilleen penkoen sitä kuumeisesti. Naama loistaen hän näytti minulle löytämäänsä pikkudildoa ja nyökkäsi alkoville päin. Hän puristi jostain putkilosta pienen nokareen dildon päähän ja levitti sen sormellaan tasaisesti joka puolelle. Nousin itsekin ylös ja kävelin Hannen perässä sängylle, Lena huomasi tulomme ja katsoi Hannen hänelle esittelemää pikkudildoa nyökäten hyväksyvästi. Hanne asettui sängylle Miran pystyssä olevan pepun toiselle puolelle ja työnsi pikkudildon päättäväisesti kerralla tämän peppureikään. Mira kiljaisi osin varmaan kivustakin, mutta pian hän työnteli peppuaan entistä innokkaammin nyt sisällään olevia kahta dildoa vasten. Itse menin Miran vierelle ja tartuin molemmin käsin hänen rintoihinsa puristaen pystyssä nöpöttävät nännit voimakkaasti sormieni väliin.

Kauaa ei Mira enää tätä käsittelyä kestänyt, vaan hänen rytminsä sekosi ja vartalo heilui raivokkaasti krampinomaisissa pakkoliikkeissä. Samassa Mira huusi suoraa huutoa ja hän putosi sängylle vatsalleen vartalon rajusti kouristellessa.

Makailin sängyllä selälläni Miran vieressä, Lena oli hänen toisella puolellaan ja Hanne tuli juuri takaisin keittiöstä limsapullon kanssa tarjoten muillekin virvoketta. Hän jäi istumaan sängyn reunalle silitellen kuin ajatuksissaan yhä seisovaa kulliani. Havahduin itsekin ihmettelemään sen virkeyttä, olinhan juuri saanut ties monennenko orgasmin tämän viikonlopun aikana. Vasta silloin muistin ottamani Viagran. Koko napin ottaminen kerralla vaikutti näemmä vielä selvästi tehokkaammin kuin puolikas, jota olin aiemmin joskus kokeillut.

Seurasin sivusilmällä Hannen puuhailua kullini kimpussa. Alkuun hän vain hellästi siveli sitä kädellään katsellen muualle, mutta kun kulli ryhdistäytyi entisestään niin hänen kiinnostuksensa heräsi. Ensin hän veti kädellään esinahkaa mahdollisimman kauas taakse, sitten kurkotti ja nuolaisi hellän lipaisun terskan päähän. Hanne vilkaisi silmiini tyytyväisenä hymyillen juuri, kun antoi kullin upota hitaasti huuliensa väliin. Silmissä näkyi jännä pilke kun hänen kielensä lipoi terskan alapintaa. Pari kertaa hän upotti kullin syvälle suuhunsa ja nosti sitten päätään katsoen tyytyväisenä työnsä tuloksia.

- Mira ja Lena, katsokaas tänne, hän sanoi edelleen kullia silmillään mittaillen. – Täähän on nyt vieläkin isompi.

- No mä otin sen Viagran, sanoin sivusta kun juttu vähän kosketti minuakin. – Nyt se on alkanut tehoamaan ja vaikuttaa kai sitten vähän kokoonkin.

Mira nosti heti kiinnostuneena päätään ja siirtyi jalkoväliini.

- Annas kun mäkin koitan, hän sanoi ottaen tukevan otteen kullista kädellään.

Mira avasi suunsa ammolleen ja upotti kullia suuhunsa sen mitä kakomatta pystyi. Hitaasti hän antoi sen liukua ulos suustaan.

- On se ainakin paksumpi, Mira totesi asiantuntevasti. – Mä en saanut sitä päivälläkään kokonaan suuhuni, joten en osaa varmaks sanoa pituudesta. Ihanan iso kuitenkin!

- Mira ei olekaan sitä illalla saanut sisäänsä, Hanne muisteli. – Haluisikko sitä heti ton äskeisen jälkeen?

- Vaikka, Mira vastasi upottaen kullin taas kurkkuunsa asti.

- No sitten, puutuin keskusteluun. – Käännys vähän.

Vedin Miran päälleni kuusysiin ja asettelin hänen posliinisen pillunsa hyvin nuoltavaksi. Sisemmät häpyhuulet olivat upeasti tyrkyllä ja otin toisen suuhuni imien sitä innokkaasti. Vaihdoin vielä toisen hetkeksi suuhuni, ennen kuin työnsin kieleni sisälle pilluun niin pitkälle kuin pystyin. Jatkuvasti tunsin kullini uppoavan kosteaan ja imevään suuhun, onneksi takana oli jo useita orgasmeja ja pystyin täysillä nauttimaan kosketuksesta ilman pelkoa liiallisesta kiihottumisesta.

Mira nousi päältäni ja kääntyi valmiina ratsastamaan kullillani. Hanne toimi avustajana ja ohjasi päättäväisesti kullin Miran pillun suuaukolle.

- Alas, Hanne sanoi käheällä äänellä. – Anna sen mennä ihan pohjaan asti, vielä syvemmälle, vielä vähän, hyvä! Nyt nai itseäs sillä, nussi oikein kunnolla.

- Mä oon ihan täynnä, Mira voihkaisi totutellen hetken oloonsa.

- Nussi! Hanne komensi. – Nai niin kuin et olis koskaan saanut. Niin, ettet huomenna voi edes istua. Anna mennä!

Ja Mira antoi mennä. Lantio nousi ja laski koko ajan pientä pyörimisliikettä tehden, liikkeet tulivat nopeammiksi ja muuttuivat kerta kerralta rajummiksi. Mira huohotti suu auki ja silmät kiinni puristettuina, hänen kasvoillaan oli raju irvistys ja kaulan jänteet näkyivät selvästi.

- Haluatko sä oikein kunnolla kullia, murahdin kysymyksen.

Mira vain nyökkäsi ynähtäen jotain käsittämätöntä. Silloin pyöräytin meidät vauhdilla ympäri ja Miran alleni kullin pysyessä hienosti sisällä koko ajan. Onneksi Lena ehti väistää alta pois! Kiskaisin toisen jalan käsivarteni taakse painaen sen lähes Miran rintaan kiinni ja rysäytin heti kovan työnnön pohjaan asti.

- Hyvä, just noin, Hanne sanoi kiihkosta vapisevalla äänellä. – Nai rajusti, vielä kovempaa! Nussi Miralta taju kankaalle!

Muutamien rajujen työntöjen jälkeen kohottauduin hieman, siirsin jalan yläkautta toisen viereen ja nostin Miran vatsan alta samalla itse polvilleni nousten. Nyt Mira oli kontillaan tuo herkullisen pieni peppu pystyssä edessäni. Hän oli juuri sopivasti lyhyempi, siirsin hänen polvensa lähes yhteen ja omat jalkani uloimmiksi. Aloin naida pitkillä ja kovilla työnnöillä ihan pohjaan asti Miran ulvahtaessa joka survaisulla. Tunsin Lenan kädet olkapäilläni ja rintojen painautuvan selkääni vasten joka työnnöllä. Kiihdytin tahtia entisestään ja tartuin Miran hiuksiin vetäen pään takakenoon. Tunsin pienen pillun kouristelevan hurjasti, Mira huusi ja huusi heitellen päätään puolelta toiselle. Tein viimeisen survaisun aivan pohjaan asti ja jäin aivan hiljaa hänen sisälleen nauttien Miran orgasmista ja sisäisistä kouristuksista, joita tuli aina uusia pikkaisenkin liikahtaessani. Päästin Miran lysähtämään alas vatsalleen jolloin kulli liukui ulos, Hanne kyyristyi heti kietomaan kätensä Miran ympärille. Lena puristi kätensä voimakkaammin ympärilleni.

- Tuo oli seksikkäintä, mitä olen koskaan nähnyt, Lena kuiskasi korvaani. – Tule.

Lena vajosi sängylle selälleen vetäen minut päälleen ja ohjasi kullini suoraan sisälleen. Kun kohottauduin aloittaakseni naimisen, hän pudisti päätään.

- Ollaan ihan hiljaa lähekkäin, hän kuiskasi antaen hellän suukon huulilleni. – Haluan nyt vaan nauttia susta. Ja tuntea sut sisälläni.

Painauduin tiiviisti Lenaa vasten, tuntien hänen pehmeät rintansa likistyvän vasten rintaani ja kullin lepäävän hiljaa lämpöisessä luolassaan. Oli niin hyvä olla…

Ilta vaihtui yöksi ja kun erilaisten vaiheiden jälkeen kaikki muut jo nukahtivat Lenan tuhistessa hiljaa vieressäni, makasin sängyssä vielä hetken valveilla miettien kulunutta viikonloppua. Huh huh, uskomatonta… Aamulla todennäköisesti heräisin omasta sängystäni ja toteaisin kaiken olleen vain unta. Vai oliko sittenkään…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute