Herkku-puhelin
Nuori Tom ja naapurin rouvan juonet 2
Tom

Ensin lyhyt kertaus:

Olin 18-vuotias, vielä melko kokematon nuorukainen, kun naapuriomakotitalossa asui melkein kuusikymppinen perhetuttu Tuija. Tuija oli utelias tirkistelijä ja olin huomannut hänen usein vilkuilevan ikkunastaan huoneeseeni. Leikittelin naisen kiinnostuksella ja yhtenä kuumana kesäpäivänä menin niukoissa shortseissani lukemaan vanhaa Playboyta pihalle, jotta hän saisi ihmetellä kireitä shortsejani.

Kävi kuitenkin niin, että Tuija oli (aidosti tai tahallaan) unohtanut avaimensa sisälle ja hän pyysi minua luikertelemaan ahtaasta ikkuna-aukosta hänen taloonsa avaamaan ovi. Onnistuin pääsemään ikkuna-aukosta, mutta shortsini eivät. Ne jäivät kiinni joko törröttävään naulankantaan tai Tuijan kynsiin ja minä päädyin munasillani, vain hihaton T-paita päälläni Tuijan asuntoon ja hän omi saumasta ratkenneet shortsini muka korjatakseen ne. Tuija itsekään ei ollut järin peittävästi puettu, vaan hänellä oli vain yksiosainen uimapuku ja lanteille kietaistu läpikuultava huivi vaatteenaan.

Kun tilanne ei olisi ollut jo muuten tarpeeksi nolo, niin ovikello soi ja hän meni avaamaan. Minä ryntäsin keittiön pöydän (ja pöytäliinan) taakse istumaan, jotta vieras ei näkisi, että olin t-paitaani lukuunottamatta alasti. Ovelta kuului lyhyt keskustelu, jonka päätteeksi Tuija kutsui ystävättärensä Riitan nauttimaan lasin mehua. Minun tuli hiki.

Ja tarina jatkuu...

Kuulin kuinka naiset lähestyivät keittiötä ja Tuija selosti iloisena:"Naapurin komea nuori prinssi riensi juuri pelastamaan minut, vanhan lohikäärmeen. Ulko-ovi meni lukkoon ja avaimeni jäivät sisälle. Onneksi yksi ikkuna oli auki ja naapurin Tom onnistui kiemurtelemaan sisälle ja avaamaan oven. Tom on vielä täällä juomassa mehua."

Samassa naiset tulivat keittiöön. Riitta oli jokusen vuoden Tuijaa nuorempi, pyylevä ja lyhyt rouva. Olin nähnyt hänet joskus aiemminkin. Hänellä oli silmälasit, hihaton paita ja shortsit. Hän tuli istumaan vastapäiseen tuoliin ja sanoi: "Hei, Tom. Olen sinut varmasti joskus tuossa naapurin pihalla nähnytkin nurmikkoa leikkaamassa. Ja äitisihän minä tunnenkin hyvin." Äidin tuttu tästä puuttuikin! Minä sanoin hänelle "Hei" ja kättelin ja kätellessäni nostin varovasti takapuoleni irti penkistä, kuten kohteliaisuussäännöt vaativat, varoen kuitenkin visusti nostamasta itseäni liiaksi pöydän ja pöytäliinan suojista, niin että housuttomuuteni olisi paljastunut.

Tuija antoi Riitalle lasin ja otti jääkaapista mehukannun ja rupatteli iloisesti: "Sehän on selvää, että sinä, Riitta olet tämän adoniksen huomannut, kun hän pikku shortseissaan on nurmikkoa leikannut. Et sinä niin vanha vielä ole - kun en ole kerran minäkään." Riitta vastasi hymyillen: "Taisi se avaimen unohtaminen olla vain pelkkä juoni, jolla sait houkuteltua pahaa aavistamattoman ja komean nuorukaisen kotiisi." Minulle hän lisäsi virnistäen: "Pidä poika varasi!" Minä ajattelin, että Riitan varoitus tuli pikkaisen myöhään, mutta vastasin: "Pitäähän naapureita auttaa."

Tuija otti itsekin mehua ja istui viereeni sitä juomaan. Hänellä oli paikaltaan esteetön näkymä reisieni välissä retkottavaan - taivaan kiitos vielä velttoon - kulliini, enkä uskaltanut sitä juuri peitellä, etten herättäisi Riitan huomiota. Sitä paitsi olihan Tuija ehtinyt jo nähdä kaiken näkemisen (tai peittämisen) arvoisen. Tuija taputti minua reidelle aivan paljaan kaluni viereen ja sanoi: "Minulla on mukava naapuri." Sitten hän jatkoi: "Nyt kun kerran olet täällä Riitta voisin näyttää sinulle kuvia kevättalven Kyproksen lomaltani. Minäpä haen." Hän nousi ja kun Riitta juuri silloin joi lasistaan, niin Tuija saattoi Riitan huomaamatta livauttaa kätensä haaroihini ja pikaisesti puristaa kaluani lähtiessään pöydästä. Pystyin vaivoin hillitsemään itseni, niin että en huudahtanut tai pompannut pystyyn. Mitä ihmettä Tuija aikoi?

Tietämättä miten oikeassa olikaan, Riitta sanoi minulle hiljaa Tuijan lähdettyä: "Vakavasti puhuenkin Tuija on aika eläväinen nainen, enkä yhtään ihmettelisi jos hän sinua tänne houkuttelisi ties millä tekosyillä ihan vain silmänilokseen. Kaupungillakin kulkiessamme hän kommentoi miesten takamuksia - ja etumuksia - siihen tyyliin että minulla korvia kuumottaa. Eihän siinä tietenkään mitään pahaa ole, mutta ihan vain tiedoksi sinulle."

Tuija palasi pian nippu valokuvia mukanaan ja hän alkoi esittelemään niitä ystävättärelleen. Kuvia esitellessään Tuija pisti ne pöydän toiseen päähän niin, että kaikki pystyivät näkemään ne oikein päin. Kun Riitan huomio kiinnittyi pöydän toiseen päähän Tuija hivutti kätensä reidelleni ja sieltä haaroihini. Hän kertoili Riitalle kuvista täysin rauhallisesti, mutta samalla hänen kätensä puristeli ja sormeili kulliani ja kiveksiäni. Yritin estellä, mutta Tuija käänsi katseensa minuun ja pudisti tiukasti päätään ja vinkkasi sitten Riitan suuntaan. Tulkitsin tämän uhkaukseksi siitä, että hän paljastaisi minut jos pistäisin hanttiin enkä enää juuri vastustellut.

Tuijan hipelöinnistä ei tietenkään voinut olla kuin yksi seuraus: veri alkoi pakkautua kulliini. Tuija jatkoi hyväilyjään kunnes kaluni oli kivikova. Sitten hänen sormensa rauhoittuivat. Ilmeisesti hän ei halunnut, että laukean Riitan säärille. Hän kuitenkin vilkuili seisokkiani ilmeisen tyytyväisenä aikaansaannokseensa. Kuvia ei ollut kohtuuttoman montaa ja esittelyn loputtua Riitta kehui valokuvien laatua jolloin Tuija sanoi näyttävänsä vielä uuden digikameransa, jolla ne oliottanut. Riitta kommentoi taas minulle: "Siinä oli moni kyproslainen adonis piukoissa uikkareissaan päässyt Tuijan kuviin."

Samassa kun Tuija palasi hän nappasi meistä kuvan. Sitten hän tuli vähän lähemmäksi ja otti toisen. Hän tuli pöydän ääreen ja näytti kameran takaa led-näytöltä meille ottamansa kuvan. Kuvassa Riitta ja minä istuimme pöydän ääressä kameraan katsoen - olin kaikeksi onneksi kuvassa nippa nappa vyötäröstä ylöspäin, koska kuvakulma oli sellainen että pöytä ei alavartaloani peittänyt. Tuija näytti kuvaa vielä minullekin muka varmistaakseen, että olin nähnyt sen. Näin tehdessään hän kuitenkin painoi selausnappulaa ja näytti että ennen tuota Riitalle näytettyä hän oli ottanut laajemmalla kuvakulmalla saman kuvan ja siinä näkyi myös seisova kaluni. Tuija katsoi minua silmiin ja kysyi: "Eikö ollut hyvä kuva?" Hän jatkoi Riitalle: "Nämä digikuvat ovat siitä mainioita, että niitä voi lähettää sähköpostillakin. Haluatko, Riitta että lähetän sinulle muiston tästä mukavasta mehuhetkestä Tomin kanssa?"

Riitta sai mehunsa juotua ja alkoi tehdä lähtöä. Hän sanoi minulle: "Oli oikein mukava tavata. Nähdään taas toivottavasti pian." Minä yritin hymyillä ja vastasin: "Toivottavasti." Tuijalle Riitta sanoi: "Kateeksi käy, kun sinulla noin komea ja avulias naapuri." Minä kaadoin lasiini lisää mehua saadakseni tekosyyn jäädä pöydän ääreen. Mietin oliko Riitan lähtö itse asiassa hyvä vai paha asia - seisokkini kun ei osoittanut minkäänlaisia heikkenemisen merkkejä.

Tuija katseli kuistin ikkunasta kun Riitta käveli autolleen. Tuija huusi minulle: "Tule vilkuttamaan Riitalle." Kun epäröin, hän jatkoi: "Tule nyt vilkuttamaan Riitalle, tai hän saa väärän digikuvan muistoksi tästä tapaamisesta." En voinut kuin totella ja kävelin kuistille kalu pystyssä vaappuen. En enää viitsinyt edes yrittää peittää kalleuksiani ja Tuija katsoi tuloani hymyillen. Hän nappasi nopeasti kameran ja otti minusta taas uuden kuvan. Ottakoon. Kuistin ikkunalaudoilla oli kukkia, joten Riitta ei minusta nähnyt kuin ylävartalon, kun heilutin hänelle kättäni kuin pikkupoika.

Kun auto oli lähtenyt Tuija kääntyi puoleeni ja katseli häpeämättömästi pystyssä sojottavaa kulliani. Hän sanoi: "Ylväs näky, mutta otetaan pois tuo typerä T-paitasi. Näytät paremmalta kokonaan alasti." Hän otti paitani helmasta kiinni ja alko vetää sitää pääni yli. Olin niin häkeltynyt, että en vastustellut ja mitä järkeä on roikkua kiinni paidassa, kun olin ollut hänen asunnossaan jo varmasti yli puoli tuntia ilman housuja. Sitten räpsähti taas kamera. Minä kysyin: "Mitä sinä oikein tahdot?" Tuija taputti minua poskelle ja nauroi: "Et sinä poika-kulta voi olla niin tyhmä, ettetkö sitä tajuaisi. Haluan tuon komean kullin juurta myöten sisääni. Haluan nussia sinua. Eikö tämä ole tullut jo pikkuhiljaa mieleesi?"

En enää tiennyt oliko tilanne pelottava vai kiihottava. Jykevästi seisova kullini tuntui tietävän. Tuija oli ainakin 55-vuotias. Hän oli siis vähintään kolme kertaa niin vanha kuin minä! Hän voisi olla isoäitini! Sanoin: "Miksi sinä teet tämän? Me olemme perhetuttuja. Sinä tunnet minun äitini - ja olet vanhempi kuin hän." En tiedä yritinkö selittää tilanteen mahdottomuutta enemmän hänelle vai itselleni.

Tuija laittoi toisen kätensä vyötärölleni ja laski sen sitten pakaralleni. Hän lähti taluttamaan minua kohti rappuja ja yläkertaa puhuen minulle rauhallisesti: "Jos sinua haittaisi se, että olen kymmenen vuotta vanhempi kuin äitisi, niin et sinä vilauttelisi minulle ikkunassasi puolikankeaa kulliasi kylpytakki tämän tästä. Jos sinua haittaisi se, että olen perhetuttu, et sinä olisi tullut tänään pihalle esittelemään itseäsi minulle piukoissa shortseissa etumus pullottaen. Ja jos et tätä haluaisi, niin sinun kyrpäsi ei seisoisi kovana kuin rautakanki."

Olimme jo nousseet portaat ylös, mutta yritin vielä vastustella: "Tunnustan, että olen vähän pelleillyt ja flirttaillut, mutta sitä se vain on ollut: flirttiä." Olimme tulleet Tuijan makuuhuoneeseen. Hän suuteli minua suulle lujasti ja tönäisi minut sitten selälleen sängylleen ja sanoi: "Opetan sinulle tärkeän säännön, mikä sinun pitää Tuija-tädin kanssa leikkiessäsi muistaa: jos annat ymmärtää, niin sinun pitää myös ymmärtää antaa."

Tuija kuori uimapuvun päältään. Hänen vartalonsa oli kypsän naisen runsas vartalo: leveät lanteet ja raskaat rinnat. Nännipihat olivat miltei kämmenen kokoiset. Runsas vartalo erosi kovasti niistä muutamasta teinitytön vartalosta, jotka olin onnistunut elämäni aikana livenä näkemään. Hän konttasi päälleni ja työnsi toisen rintansa suuhuni ja aloin imeä sen pikkusormen pään kokoista, jäykkää nänniä. Käteni hapuilivat Tuijan pehmeää vartaloa ja kun ne eivät löytäneet sinne, minne Tuija niiden halusi löytävän hän otti kädestäni kiinni ja vei sen jalkoväliinsä. Hän oli märkä ja turpea. Aloin lirputtaa klittaa nopeasti kahdella sormella. Tuija vaihtoi toisen rinnan imettäväkseni ja sanoi: "No osaat sinä jotakin, mutta katsotaan onko sinusta tositoimiin vai pystytkö vain härnäämään."

Tuija otti mulkkuni varresta kiinni ja asetteli itsenä sopivalle hollille ja painoi sitten lantionsa alaspäin, niin että kivikova kaluni solahti hänen sisälleen. Hän tuntui pehmeältä, lämpimältä ja märältä ja vaikka hän oli väljempi kuin ne muutamat teinipillut, joista minulla oli siihen mennessä kokemusta, niin paneminen tuntui kihelmöivän hyvältä. Tuija oli päälläni ja minä nytkytin lantiotani. Tuijan raskaat rinnat hyllyivät panemisen tahdissa. Puristelin hänen rintojaan ja Tuija alkoi hyväillä omaa jalkoväliään.

Hetken päästä Tuija katsoi minua kasvot punaisina ja sanoi: "On sinulla ainakin kunnon aisa etkä ole mikään yliherkkä reisilleroiskija." Rehellisesti sanottuna kestävyyteni oli kyllä osin Tuijan "väljyyden" syytä. Tuija hieroi itseään intensiivisesti ja alkoi puuskuttaa yhä enemmän. Minua alkoi jo ihmetyttää miksi en itse osittanut mitään laukeamisen merkkejä. Ilmeisesti jännitys voi vaikuttaa myös näin. Tuija alkoi ynistä yhä äänekkäämmin ja sitten voihkia. Tunsin kalussani kuinka hänen vaginansa supisteli, kun hän tuli. Hän heitteli päätään eteen ja taaksepäin ja koko hänen vartalonsa vavahteli. Sitten hän otti kätensä pois haaroistaan ja hymyili minulle kasvot punaisina voittajan hymyä.

Tuija kierähti pois päältäni ja jäi makaamaan viereeni sängylle jalat levällään. Minulla oli kalu pystyssä edelleen ja kiima oli kamala. Tuija sanoi: "Minä sain mitä halusin ja jos sinua haittaa, että olen perhetuttu ja näin vanhakin, niin sinun ei tarvitse minun takiani tällä erää jatkaa." Nivusiani suorastaan pakotti ja nousin hänen päälleen ja työnsin uudelleen sisään. Pumppasin nopeasi ja voimalla, mutta jännitys esti minua laukeamasta. Tuija ilmeisesti väsyi odottamaan ja hän vei kätensä pakaroitteni väliin ja alkoi hieroa anustani. Sitä minulle ei oltu koskaan tehty ja se tehosi. Ei kestänyt kuin hetken, kun kihelmöivä tunne nivusissani kasvoi sietämättömäksi ja laukesin voihkien. Kaluni sykkii spermaa voimakkaina ryöppyinä, kunnes kaikki oli tullut ja vetäydyin huokaisten ulos.

Tuija silitti poskeani ja sanoi: "Sinä olet ihan kehityskelpoinen tapaus. Kyllä minä sinusta koulutan vielä erinomaisen lelupojan."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute