Herkku-puhelin
Vaimolle Visulahdessa
Vetoaisa

Heinäkuu -93 kallistui loppuaan kohden kun parkkeerasimme asuntovaunumme Visulahden leirintäalueelle suuren kuplahallin viereen, mielessä oli jotain mutta huonolle näytti.

Olimme, Pia vaimoni, kanssa kaksin lomamatkalla lapsemme mummolassa ja suunnitelmissa jotain erikoista mutta hän empi, kuumuus teki myös uneliaaksi.

Olimme jo edellisenä syksynä kahdesti etsineet hänelle vieraan miehen mutta molemmat olivat vähemmän innostavia tapauksia,itsekästä hätäilyä ja aika värittömiä tyyppejä molemmat.

Asia jäi kuitenkin molemmille kaivertamaan mieleen:-jospa joskus sopiva sattuisi kohdalle...

Esitin kapakkaan menoa illalla Mikkelin keskustaan mutta vaimo sanoi ettei nyt ollut fiilistä ja helle väsytti. Ymmärsin häntä ja totesin ettei kyllä jaksa tällä kelillä oikein liikkua joten levätään kerrankin kaksin tekemättä mitään.

Pia oli silloin juuri 30v.täyttänyt,hoikka ja nätti vaaleaverikkö joka oli avoin ja iloinenluonne, miesten mieleen kun oli helppo lähestyttävä ja hyvä keskustelija.

Kuuma kesäpäivä alkoi kallistua jo iltayöksi kun päätimme sen verran liikkua, että katsoisimme viereisen matkamuistomyymälän sillä matkaa vain vajaa 100m.

Sisään ja ulos, ei kiinnostanut matkamuistot mutta vieressähän on myös alueen ravintola jota emme edes olleet liioin huomanneet,sinne siis iltaoluelle.

Paikka olikin aivan täysi ja menossa levytanssit,täältä siis se musiikki kantautui vaunullemme saakka koko illan jota olimme ihmetelleet.

Paikat olivat harvassa ja asetuimme pitkälle penkille vieritysten, keskipaikkeille pöytää kun päädyssä oli jonkun paikka lasista päätellen. Kuumuus ja meteli oli liikaa minulle ja kävin sitä jo vaimolle esittämään kunnes hänen toiselle puolen tuli jokin kaveri jonka se lasikin näytti olevan.

Esitteli itsensä kädestä pitäen molemmille,Kari nimeltään, jotain alle 35 hoikka ja rennon tyylinen tyyppi. Sanoi, että paikka aivan täynnä ja siksi oltava tappituntumalla tai jää ilman. Ajattelin, että mitä ilman mutta ei kai mitään kysymisen arvoista. Oluet mies kuitenkin jostain hetkessä meille järjesti vaikken muuten ollut kenenkään seuraa vailla ja niin luulin olevan Piankin mutta erehdyin. Hän alkoi jutella kaverin kanssa heti niitä näitä mitä en kuullut enkä jaksanut osallistua keskusteluun metelin takia. Tympi koko paikka mutta kaljan aioin juoda loppuun ja esittää Pialle jos menisimme takaisin vaunulle omia pari ottamaan ennen yöpuuta.

Puolisentuntia jaksoin istua ja sanoin käyväni vessassa, he vaan juttelivat eivätkä liioin huomanneet kun poistuin hetkeksi. Vaimoa tuntui naurattavan kaverin tarinat, näytti olevan juuri niitä miehiä joille ei tule hiljaisia hetkiä naisseurassa. Olivat lähes kasvotusten pakon sanelemana sillä meteli oli aivan mieletöntä.

Käväsin miestenhuoneessa ja taistelin tieni yleisömeren läpi ja tupsahdin yllättäen pöytämme päähän hämmästyen samalla. Tuo vierasmies silitteli vaimon reittä polven ja pinkin minihameen väliltä, he olivat painautuneet aivan liki eikä Pia tuntunut laittaneen tapahtunutta ollenkaan pahasta. Käsi katosi heti kun huomasivat minut, en muka huomannut mitään, taisin keskeyttää jotain väärällä hetkellä. Huomasin, että molemmat jotenkin pettyivät ja vaimo kysyi, että olinko soittanut lapsellemme mummolaan kun kävin jossain.

Vastasin, että sanoinhan käyväni vain vessassa mutta voinhan mennä takaisin soittamaan ja häivyin taas.

Ymmärsin, että Pia oli leikin alkanut ja halusi minut pois vahtimasta eli hän halusi jo vierasta.

Sain onneksi baaritiskiltä istumapaikan ja välillä näin hyvin pöytäämme tanssin aikana kun ihmiset eivät liikkuneet pöytien välissä.

Kuumotti ja kaluni alkoi herätä:-ehkä kuitenkin näkisin kunnon esityksen kun vieras nai kiimaista vaimoa...

Jälkeenpäin Pia kertoi, että käsi oli käynyt pillulla asti ja hän oli raottanut reisiään kuin tervetulovinkiksi kunnes palasin ja pilasin kaiken.

Join uutta olutta ja annoin heidän kutea rauhassa, oloni oli sekava ja rauhaton enkä keksinyt miten voisimme pyytää hänet vaunuumme vaimoa panemaan, en oikein ilennyt suoraan sanoa.

Kuitenkin he jo suutelivat ja käsi viipyi yhä pidempään reidellä ja sukelsi jo hameen alle. Hameenhelma nousi rystysten edessä ylös pitkin reittä ja arvasin sormien leikkivän häpyhuulilla. Kyllä vaimo saisi vierasta kullia viilenevässä kesäyössä jos miehestä vaan on mukaan.

Kohta he menivät tanssimaan ja sama esileikki jatkui:vaimon muodot olivat nyt vapaasti vieraanmiehen käytettävissä ja rohkeasti hän niitä tunnustelikin. Käsi oli pakaralla hameen alla ja kyrpä hankasi hameen peittämää reittä edessä toki farkkujen kätköissä vielä eikä suutelulle näyttänyt tulevan loppua. Vaimo näytti olevan jo aivan myyty tuon miehen edessä, silmät ummessa hän tanssi ja hyväili miehen selkää ja kiinteää peppua.

Kohta tuli valomerkki yllättäen ja ilta loppui aivan kesken kaikkien mielestä. Menin eteiseen ja Pia vessaan sillä oli todella kuumissaan. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan muuten harmittaa loppuloma jos en kysy nyt.

Sanoin Karille:-Tule vielä yökaljalle vaunullemme ja pidetään omat tanssit vaikka pienempi lattia meillä.

-No, en tiedä ja mitäs toi sun vaimos siihen tuumais?, hän vastasi.

Ylitin itseni sillä arvasin että kaveri ei tulisi pelkälle kaljalle ja sitä näytti harmittavan illan loppuminen joten kysyin:-Pia on usein halunnut kahta miestä yhtäaikaa ja nyt olisi viimein tilaisuus,vaikka kättä päälle ettemme yritä mitään pahaa vaan reilu tarjous,tuletko?

Mies hämmästyi eikä esittänyt enää sitä kovisroolia jota koko illan oli vetänyt ja vastasi:-kaikin mokomin tulen,sulla on tosi sexy vaimo!

Menimme vaunullemme hallin viereen ja jäin ulos muka tupakille,en kylläkään edes polta mutta halusin antaa heille aikaa.

Pia kaatui heti miehen alle ja suutelu alkoi samalla kun käsi meni taas hameen alle vitulle, nimettömät hävisi ja hame nousi ylös lanteille.

Vaimon musta pillu oli vieraan miehen edessä avoinna eikä tämä aikaillut,kieli meni sisään etsien kai klitorista ainakin vaimon huokauksisa päätellen.

Kohta Karin housut poistui ja pitkä ja ohut kulli pyrki vapauteen mitä se ei kauan saanut. Pia ohjasi kalun huulille ja vieras alkoi työntyä vaimooni vaunun sängyllä. Kielarit kuuluivat asiaan ja rintojen imeminen. Kalu tikkasi tasaisesti vittuun aivan pohjaan ja vaimo nosti jalkansa miehen pepulle kuin antaakseen vauhtia. Näin miten hän nautti kun vieras nussi häntä ja sai antaa kunnolla. Menin sisään ja poistin vaatteeni,runkkasin vieressä kun kari nai Piaa nojaten käsivarsillaan sänkyyn. Otin luvalla muutaman kuvan lomastamme, ne parhaat lomakuvat. Niissä näkyy kun kalu poraa täydessä seisiössä vaimon vittua ja pussit hakkaa vaimon takapuolta. Kohta mies ruiskautti spermat vaimon pilluun syvälle ja hävisi samantien kesäyöhön. Nousin päälle ja Pia sai toisen kalun sisäänsä,tunsin kun vieras sperma vastaanotti minut tutussa vitussa. Joka vedolla sitä nousi ylös karvoitukselle eikä pitoa ollut lainkaan eli tuntoa. Naitu vittu on uskomattoman liukas ja tämä oli eka kokemus ilman kumia kun pääsin liukkaille. pia oli aivan hurjana kun hän jäi saamatta kun vieras poistui yllättäen, annoin lastin tulla valmiiksi naituun vittuun syvälle ja samalla tunsin vaimon kynnet olkapäille,hän oli tullut myös hyvän ja pitkän esileikin jälkeen. Siitä alkoi meidän kolmannekäyttö ja jatkuu yhä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute