Herkku-puhelin
Maailman ympäri 40 päivässä, 1.luku
Reissumies

Eräissä uudenvuodenjuhlissa tulin parin kaverin kanssa lyöneeksi satatuhatta euroa vetoa siitä, että pystyn kiertämään maapallon neljässäkymmenessä päivässä, ja saada pillua kolmeltatoista naiselta. Uutta vuotta on kulunut jo kaksi viikkoa, kun ovikello soi. Muutama kaverini on suunnitellut maailmanympärimatkani reitin. Reitti oli: Suomi-Moskova-Bombay-Bangkok-Yokohama-Sydney-Rio de Janeiro-Miami-New York-St.Tropez-Tukholma-Suomi. Minun piti todistaa panemiseni valokuvalla alastomasta tytöstä, tai kuvata pano paitani napissa olevalla minikameralla.

Oli tammikuun 28. päivä ja hyppäsin sitten Moskovan junaan. Minua vastapäätä istui joku vanha venäläispariskunta. Juna ei ollut vielä edes lähtenyt ja aloin jo saada tarpeekseni heidän molotuksestaan, eukkokin oli ruma kuin mikä. Viereeni kuitenkin istui sievä tummatukkainen suomalaistyttö vaaleanpunaisessa kauluspaidassaan, hänkin kertoi olevansa matkalla Moskovaan. Tyttö kertoi nimekseen Inka, raja-asemalla kun hän näytti passiaan huomasin, että hänellä oli ikää kaksikymmentäviisi vuotta. Inka oli mukavaa juttuseuraa tylsään junamatkaan. Pistin merkille, että hän luki Iltalehdestä urheilusivut tarkasti, harvinaista noin kauniille nuorelle naiselle, luulin että urheilusta ovat kiinnostuneet vain heteromiehet. Urheilusta saimmekin lisää jutun aihetta.

Matka oli kuitenkin rasittava ja Inka otti pienet tirsat, mutta minua ei valitettavasti nukuttanut. Kuinka olisinkaan voinut nukkua, kun vieressäni nukkui oikea kaunotar. Katselin hänen kauniita kasvojaan, niitä olisin voinut ihailla koko matkan. Inkalla oli jalassaan siniset farkut, minihame olisi pukenut mielestäni häntä paremmin. Farkut myötäilivät hänen reisiensä kauniita muotoja. Olisin halunnut nähdä myös pillun etumuksen, mutta paidanhelma oli edessä. Huomasin, että hän oli avannut paitansa ylimmän napin. Saatoin nähdä hänen rintaliivinsä, huomasin, että niissä oli pitsinen kuppi, muuta en sitten nähnytkään. Inkan rinnat eivät näyttäneet kovin isoilta, mutta sitäkin kauniimmat ne varmasti olivat. Samalla tunsin kuinka minulla alkoi seistä, ei nyt, ajattelin. Kaivoin taskustani pastillin, mutta se perhana otti ja putosi Inkan reisien väliin. Huomaisiko hän, jos ottaisin sen varovasti. Yritin ujuttaa käteni hänen jalkojensa väliin, missä pastilli oli. Inka huokaisi syvään ja vedin käteni pois. Uusi yritys. Käteni hipaisi vahingossa Inkan reiden sisäpintaa ja hän heräsi ja nappasi käteeni kiinni. Luulin, että nyt hän alkaisi kirkua, mutta erehdyin. Hän painoi kämmentäni lujasti kiinni reiteensä, ja alkoi kuljettaa sitä kohti aarrettaan. Inka avasi farkkujensa napin ja vetoketjun ja laittoi kämmeneni sisään. Tunsin sormieni päässä kostean karvamättään hänen pikkuhousujensa läpi, samalla vilkaisin vanhaa venäläispariskuntaa ja varmistuin että he nukkuvat. Inka puristi kättäni yhä lujempaa ja työnsi sen syvemmälle housuihinsa. Tunnustelin hänen pilluaan pikkuhousujen läpi ja huomasin että Inka oli aivan märkä. Inka huokaili syvään ja jatkoin hänen hiplaamistansa. Vetelin sormeani pikkuhousujen päällä pitkin pilluvakoa. Samalla Inkan käsi hapuili housujeni etumukselle ja hän hieroi palliani housujen läpi. Vedin Inkan pikkupöksyjen haarakiilan syrjään ja työnsin sormeni parin sentin syvyyteen hänen pilluunsa. Samalla häneltä pääsi pieni voihkaisu. Nyt tyttö nousi ylös ja ehdotti, että lähtisimme vessaan. En vastustellut ehdotusta ja painoin samalla nappikamerani käyntiin.

Onneksi junan vessa oli hygieeninen. Inka lukitsi oven ja kumartui eteeni, hän kaivoi seisovan kullini esiin ja imaisi sen suuhunsa. Katselin kuinka elimeni upposi sentti sentiltä Inkan suuhun, tullen taas pian ulos. Hänen kielensä kutitteli mulkunnuppiani mukavasti ja tunsin laukeavani kohta. Inka lopetti yhtäkkiä suihinottamisen ja veti farkkunsa ja pikkuhousunsa pois jalastaan ja istahti lavuaarin päälle. Paloin halusta imeä hänen pilluaan ja levitin hänen reitensä erilleen. Inkan paljas pillu avautui silmieni eteen, pillumehut kimaltelivat hänen karvakolmiollaan. Suutelin hellästi hänen pilluvakoaan ja aloin sitten lipoa kieltäni siinä. Raotin häpyhuulia sormillani ja imin samalla hänen klitoristaan. Työnsin pari sormeani Inkan pilluun ja aloin vedellä niitä edestakas. Inka voihki, hän oli avannut paitansa napit ja vetänyt rintaliivinsä alas. Hän hiplasi kovettuneita nännejään ja asetti toisen jalkansa olkapäälleni. Työnsin kieltäni syvälle Inkan sisään, ja hän alkoi huokailla yhä raskaammin. Inka puski lantiotaan naamaani vasten ja avasi samalla vahingossa vesihanan. Kylmää vettä syöksyi lavuaariin kastellen Inkan kiinteän takamuksen. Inka kirkaisi ja hyppäsi ylös. Pikku jäähdytystä kuumana käyvä tyttö tarvitsikin.

Inka halusi kääntyä selin minuun päin ja katsella lavuaarin yläpuolella olevasta peilistä naintiamme. Hivelin Inkan pakaroita, jotka olivat juuri kastuneet. Levitin niitä hieman ja hyväilin hänen peräaukkoaan ja etenin siitä alaspäin hänen pillulleen. Sisemmät häpyhuulet työntyivät kauniisti ulos. Asetin kullini niiden väliin ja painoin sen hiljaa sisään. Aloin liu'uttaa mulkkuani Inkan vitussa ja suutelin samalla hänen niskaansa. Peilin kautta näin hänen ilmeensä, hän tuntui nauttivan mulkustani sisässään. "Nussi kovempaa!" Inka ähisi. Otin hänen lantiostaan kiinni ja kiihdytin tahtia. Inkan pillu oli todella tiukka, tätä menoa en kestäisi enää kauan. Inkan voihkina kiihtyi ja voimistui. Hänen kiinteät rintansa heiluivat työntöjeni tahdissa. Tuijotimme toisiamme peilin kautta silmiin. Inkan viettelevän kiimainen katse tuntui vaativan koko ajan lisää. Kyrpäni litisi Inkan vitussa ja tunsin huipun lähestyvän. Inka kuitenkin ehti saada ensin, hän kiljaisi, mutta muisti sitten että junassa on muitakin. Inkan lauetessa hänen pillunsa jännittyi entisestään ja lopulta minäkin ruiskutin lastini hänen pillunsa syvyyksiin.

Samalla joku koputti vessan oveen ja molotti jotain venäjäksi. Yritin sujauttaa vaivihkaa Inkan pikkupöksyt taskuuni, mutta hän kuitenkin huomasi sen. Inka kuitenkin vain hymyili iloisesti. Puimme nopeasti päällemme ja menimme ulos vessasta. Vessajonossa olikin näköjään jo viisi ihmistä. Heille ei varmasi jäänyt epäselväksi mitä me äsken touhusimme. Loppumatka sujuikin rattoisasti jutustellen. Moskovan asemalla Inka antoi vielä hyvästiksi unohtumattoman kielisuudelman, sitten lähdimme molemmat omille teillemme. Astuin taksiin, joka vei minut hotellille. Ajoimme Kremlin ohi, ja taksikuski esitteli minulle Moskovan nähtävyyksiä sujuvalla englannilla. Hotellilla sain käyttää tietokonetta ja lähetin panonauhan sähköpostilla kavereille, tavallisella postilla lähetin heille Inkan pikkupöksyt, ensin kuitenkin nuuhkaisin niiden haarakiilan jumalaista tuoksua.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute