Herkku-puhelin
Presidentin stressilelu
bskerville

Etelä-Balutsistanissa minulla on presidentin toimistossani ehkä hieman erillaiset työskentelyolosuhteet kuin Teillä.

Kerronpa:

Aamulla toimistoon tullessani valitsen eteisaulassa henkilökuntapäällikön sinne keräämistä naisista aina yhden. Hän seuraa minua toimistooni. Riisun häneltä housut tai hameen ja vedän alushousut pois. Ohjaan hänet samettiselle pukille ja kehotan pitkäkseen selälleen. (nainen yleinsä toimii jouhevasti, henkilökuntapäällikkö on informoinut häntä etukäteen)

Pyydän häntä nostamaan nilkkansa vuoronperään ja kietaisen paksusti topatun, punaisen kalvosimen paikalleen ja kiinnitän nostonarun. Jännitän narun juuri riittävästi, jotta alastomat pakarat nousevat hieman penkistä. Reidet sojottavat nyt kattoa kohti tiiviisti vierekkäin ja minulla on pöytäni vieressä mukava stressilelu.

Joka päivä eri näköinen. Olen huomannut, että maahani on nykyään levinnyt muoti ajaa karvat alapäästä. Muutamilla on myös ollut länsimaalaiseen tapaan lävistyksiä.

Eilen ensimmäiseksi postitin hyvälle ystävälleni Uuden-Kazakstanin presidentille kirjeen ja postimerkin kostuttaakseni levitin tummia, poimuilevia häpyhuulia vieressäni. Eihän siellä näkynyt kosteutta. Naisen leveät pakarat kyllä värähtivät kiristäessäni pidempää eli oikeaa häpyhuulta niin, että emättimen rosoinen aukko aukesi. Nyt työnsin postimerkin oikella kädelläni immenkalvorepaleiden sisäpuolelle ja pyöräytin lähes ympäri. Sainhan lopulta merkin liimattua ja ehdotin ystäväpresidenttiäni hieman nuuhkaisemaan kirjettä.

Heilautin hajamielisesti naisen peräpeiliä sivulle ja vasta kolmannen heilauksen jälkeen pylly pysähtyi. Kirjoitin reiden alapintaan vedenpitävällä tussilla: "Terveiset mahdoliselle aviomiehelle maan presidentiltä". (En ollut kysynyt aviosäätyä lelultani.)

Sitten huomasin presidentillisen etuveitikan kiinnostuksen heränneen. Riisuin housuni, kävin kostuttamassa kaluni pään. Toki arvaatte: leluni suussa. Sitten kiersin penkin jalkopäähän ja stressileluni vaon kohdalle. Koska penkki on tehty mittojeni mukaan ja päättyi jo pakaroiden yläreunan tasolla, oli minun helppo asettaa syljestä kiiltelevä nuija levittämieni pienten häpyhuulten keskelle. Työnsin hitaasti itseni sisälle. Yritin estää turhaan häpyhuulten kiertymistä mukaan, kosteus ei riittänyt. Ilmeisesti leluni ei ollut itse kiihoittunut, vaikka sai näin palvella maataan ja presidenttiään. Aloin nytkytellä hitaasti edes takaisin ja huomasin naisen pitävän silmiä kiinni, pitäköön. Kivekseni heilahtelivat pakaravakoon peittäen ajoittain ruskean reiän. Tummanpunaiset häpyhuulet alkoivat kerta kerralta näkyä enemmän ja kiillellä. Vastus työnnöissä väheni yht`äkkiä ja huomasin leluni ottaneeen pukkipöydän sivuista kiinni ja alkavan työntämään vastaan.Nainen alkoi käännellä päätään mustan tukan heilahdellessa osin kasvojen peitteeksi. Lisäsin työntövoimaa. Kauniin punavalkoisen puseron peittämä povi alkoi kohoilla voimakkaammin ja voimakkaammin. Leluni kasvot kiristyivät tuskaisen näköiseksi ja tunsin nyt emättimen olevan liukas kuin luistinrata. Kivekseni nousivat kovaksi palloksi ja ne eivät enää läimineet pakaravakoon. Kun leluni alkoi huohottaa ääneen, aloin tuntea alamahalla särkyä. Jonkinlaiset lihas nytkähdykset tuntuivat välilihani alueella ja tunsin hien nousevan otsalle. Samaan aikaan kuin steressileluni alkoi ulista ja nosti selkänsä kaarelle huusin minäkin ja sain, sain, sain ,sain - en tiedä montako supistusta mutta siemennnestettä pumppautui emättimeen ja polveni notkuivat voimattomina.

Vedin velttonevan komentosauvani hitaasti ulos jättäen sitkeän limavanan valumaan lattiaa kohti. Pyyhin itseni paperipyyhkeellä ja pukeuduin. Istuuduttuani ja vilkuillessani punalaikkuista peräpeiliä mietin, josko nartun hieno esitys oli vain palkkion suurentamiseksi tehty eikä himosta johtuvaa. No samapa se, sihteeri saa ojentaa 120 dinaaria sitten kun vapautan leluni ruokatunnilla. Minullahan voi olla aamupäivällä hänelle muutakin käyttöä. Puollustusministeri on tulossa palaveriin ja onhan Tavaraa rentouttavaa katsoa muutenvainkin työn lomassa.

Näin kuinka sperma vähitellen kuivui. Nainen koukisteli välillä polviaan samalla nostaen pakaroita asennon helpottamiseksi. Nainen oli myös avannut silmänsä ja katseli huoneen kattoa ja hyllyä seinustalla. Hyllyllä näkyi lyhyt nahkaruoska, käsirautoja, köysiä ja suonikas hieromasauva.



Haluaisitko samanlaisen stressilelun työpöytäsi viereen, vai tuletko käymään presidentinkansliassani jonain aamupäivänä?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute