Herkku-puhelin
Naapurin Namu 15
Viola

Lopulta kävi niin, että mä jäin Villelle ja Liisille yöksi. Takkahuoneen sohvalle tehtiin mulle oma peti. Vihdoin kun olo oli tasaantunut päiväisestä, melkein yllätetystä panosta, pystyin jo nauttimaankin illanvietosta. Sain istua Villen lähellä. Katsella sen miehekästä vartaloa sen tuijottaessa jääkiekkoa tv:stä.

Olohuoneessa istuessamme, sain muutaman kerran tulisen katseen Villen suunnalta, joka sai jalkovälini värähtelemään ihanasti. Päivällä tapahtunut pano oli ollut niin nopea ja hätäinen, että himo oli jäänyt molempien sisuksiin kytemään. Odotin uutta tilaisuutta tulevaksi. Pääsisin nauttimaan siitä panokoneesta…kunnolla. Katselin sohvalla jalat levällään istuvaan Villen syliä himoiten. Sillä oli vanhat, vaaleat kuluneet farkut. Ja katsellessa farkkujen etumustaa, alkoi oikein heikottaa. Teki niin mieli mennä hajareisin istumaan siihen kiihottavan näköiseen syliin. Ottaa se kulli siinä asennossa sisääni. Se me oltiin tehtykin. taivaallisen ihana asento, missä kyltymätön rintojeni palvoja, sai pannessa hyväillä ja nuolla niitä. Uh… komensin itseäni havahtumaan haaveiluistani ja käänsin katseeni jääkiekkoon. Mutta se ei kyllä nyt jaksanut kiinnostaa.

Liisin kanssakin innostuimme hörppimään siideriä enemmän kuin pari tölkkiä ja olo alkoi olla aika rento. Päivä oli ollut kova ja kellon nakutellessa yli puolenyön lähtivät Liisi ja Ville nukkumaan. Eipä siinä mullakaan ollut iloa enään yksin olohuoneessa istuskella. Ja väsymys muakin painoi.

Takkahuoneessa oli lämmin tunnelma. Riisuin itseni vain pikkuhousuisille ja livahdin muhkean peiton alle. Nukahdin nopeasti. en edes jaksanut ajatella mitä Liisi ja Ville mahdollisesti touhusivat omassa makuuhuoneessaan talon toisessa päässä. Uni vei ahkeran leipojan unten maille.

Yöllä heräsin kun tunsin jonkun kömpivän viereeni. Hetki meni siinä pimeydessä, että tajusin missä olin ja kuka päälleni kömpi. Ville. Mun lempiasento nukkua oli mahallaan, ja niin olin silloinkin. Ison miehen vartalo painautui selkääni vasten ja se vetäsi peiton meidän päälle.

- Emmä saanu nukuttua…Ville kuiski ja suuteli märkiä suudelmia niskaani.

- etkö pelkää kiinnijäämistä… mä supisin ja tirskuin, kun sen sänki kutitti niskaani.

- en… … Ville supisi.

Jonkin aikaa meni ,että oltiin vain hiljaa, nautittiin toistemme läheisyydestä. Villen lämmin käsi vaelteli levottomasti vartalollani.

- Ollaanko me ihan pöhköjä.. mä lopulta sanoin rikkoen hiljaisuuden.

Käsi jatkoi vaelteluaan vartalollani.

- Hmmm.. empä usko.. Ville supisi korvaani. – mä en voi sille mitään, että haluan sua … valtavasti…ja säkin mua…

Kuuntelin pää tyynyllä leväten, silmät kiinni sen pehmeä-äänisen miehen kuiskailua. Se oli oikeassa. Mun 23 vee vartalo himoitsi, enemmän kuin ketään aikaisemmin, tätä seksikkään 36 vuotiaan miehen vartaloa. Ne oli kuin luodut toisilleen. Enkä mä halunnut siitä miehestä muuta. Olin näiden 4 kuukauden aikana nähnyt, että voin elääkin ilman sitä. Mutta en mä kyllä muita panoja ollut tarvinnut sinä aikana.

- Tää on vaan Liisiä kohtaan väärin… kuiskailin tyynyltäni ja käännyin vähän kyljelleni.

Villen käsi tarttui heti tilaisuuteen ja tunsin sen lämpimänä rinnallani.

- Vääryys olis se, että sä eläisit puutteessa…Ville kuiski ja sen kämmen hieroi nännejäni, saaden ne hiljalleen kovettumaan.

- Sun upea naisellinen vartalo…hukkaan se menis… Ville jatkoi ja sai mut hymyilemään pimeyden keskellä.

- niin…. ilman sua… kuiskasin, suljin silmäni antaen sen naisellisen vartaloni nauttia hellästä käsittelystä.

Peiton alla oli pirun kuuma. Mutta ei sieltä uskaltanut poiskaan tulla. Nojauduin nojaamaan kyynärpäilläni ja Villen hanakat kädet kävivät rintoihin käsiksi kainaloitteni alta. Hellästi sormet pyörittelivät nännejä, välillä kädet puristelivat rintoja koko laajuudeltaan. Levitin jalkojani ja Villen lantio asettui jalkojeni väliin, kiehnaten kovaa kaluansa persettäni vasten. Unenrippeet alkoivat kaikota silmistä ja aloin heräillä sen miehen käsittelyssä.

Pelko siitä kiinnijäämisestä antoi tilanteelle taas oman viehätyksensä. Halusin Villeä ja nopeasti.

- Levitä vähän … se sopersi ja sen käsi oli jo valmiina jalkojeni välissä.

Siirsin jalkaani sivulle koukkuun, näin olin kokonaan Villelle avoinna. Taitavat sormet kävivät muhun kiinni takaapäin. Avasivat pillun huulet ja edestakaisella liikkeellä kiihotti ihanasti klitoristani. Perseeni alkoi nousta, työntäen itseään lähemmäs Villeä. Villen käden tilalle, jalkojeni väliin tuli paksu, suoninen kulli. Se työntyi hitaasti mutta varmasti sisääni. Autoin sitä sisäänpääsyä nostamalla persettäni ylöspäin. Se kulli täytti mut siinä asennossa ääriään myöten ja miten kovana se taas oli. Kanki alkoi hiljalleen työnnellä itseään sisälläni edestakaisin. Takaani kuului tukahdetuttuja nautinnon ääniä, Villen yrittäessä naida hiljaa. se oli valtavan kiihottuneessa tilassa. Sen vapaa käsi vaelsi vartalollani. Puristellen rintojani, velloen niitä kuin pullataikinaa ja sitten käsi vaelsi jo pehmeää vartaloani alaspäin ja ujuttautui etukautta klitorikselleni. Hellästi se hyväili sitä herkkunappulaani ja sai pilluni sykkimään tiukkana paksun kullin ympärillä. Ville huohotti, nuoli, puri paljasta ihoani. Ja kulli liikkui sisälläni tasaisella lempeällä tahdilla.

- Mä tuun hulluks…sä oot niin kuuma nainen.. kiihottavat isot tissit… miten ne voi olla noin kiinteät ja pinkeät… Ville huohotti ja velloi rintojani.

Panetti mua jo itseänikin rajusti, mutta nää kuiskailut sen kuuman peiton alla alkoi saada mut hulluksi. Ja Ville pani…koko sen jäntevä vartalo keinui päälläni nainnin tahdissa ja mä työnsin persettäni villelle joka työnnöllä. Halusin sen taas syvälle. Levitin jalkani niin levälleen kuin siinä vain pystyin ja annoin kaikkeni.

- tää on taas niin tiukka… ja märkä… Ville jatkoi rivouksiaan.

- se haluaa sun paksua kullia.. huohotin halukkaana ja sain Villen ison suun kaulalleni. Se imi kaulaani pitkään ja hartaasti.

- Oih… mä voihkin kun Villen käsi siirtyi taas kerran tisseiltäni alas klitorikselle ja tunsin kuinka aloin olla lähellä laukeamista.

Ville otti mut kovaan otteeseen. Puristi vahvalla käsivarrellaan mut itseään vasten, helli klitoristani ja pani syviä rauhallisia työntöjä.

- Noin.. muru.. mä tunnen kuinka sun pillu jo sykkii….Ville kuiski kiihottaviaan ja kidutti mua niillä rauhallisilla työnnöillään. Se tiesi kiusaavansa mua, se tiesi, että oisin halunnut jo kovempaa. Aloin olla hiestä märkä sen kuuman peiton alla. Voihkin taitavassa käsittelyssä. Ajatus siitä minkälainen mies päälläni keinui sai mehuni virtaamaan jalkovälissä. Se oli iso, kaunis mies. Seksikkäine lanteineen, karvaisine rintoineen….

Aloin tulla.

- Noin… anna tulla… anna…. Ville huohotti, hieroi mua ja pani.

- Joohh.. nyt alkaa tulla… mä ulisin sen alla ja pyöritin persettäni rajusti paksun ja kovan kalun ympärillä. Sykäyksin puristelin paksua vartta ja annoin itseni laueta nirvastiseen orkkuun. Ison kalun hieroessa koko ajan jalkovälissäni. Mä olin taivaissa. upotin naamani tyynyyn ja voihkin sitä vasten ääneen.

.

Ville heitti peiton hetkeksi pois päältämme. Huoneen ilma tuntui raikkaalta siihen miten kuumaa se oli peiton alla. Ville oli siinä edelleen, päälläni, kulli sisälläni. Kuului vienoa litinää, kun se työnteli rauhallisin vedoin kulliaan märkyydessäni. Villen käsi kulki edelleen omia teitään pitkin vartaloani, rinnoilla, vatsalla, pakaroilla. Mä makasin rentona, silmät kiinni… nauttien olostani.

- Käänny… kuulin villen kuiskaavan ja se nousi peiton kanssa pois päältäni.

Kiepsahdin selälleni. Ville laskeutui peiton kanssa levällään olevien jalkojeni väliin. tunsin sen kullin mahallani. Kietouduimme taas lämpimän peiton alle.

- eksää pelkää, että Liisi voi tulla… mä kuiskin Villelle, joka päälläni oli jo päässyt mielipuuhaansa, rintojeni nuolemiseen.

- en…. supisi mies rintojeni välistä. – se nukkuu sikeesti niiden siiderien jälkeen… Ville sanoi ja imaisi isoon suuhunsa toisen rinnoista. Lutkutti ja liikutti kieltään nännin ympärillä.

Upotin sormeni pörröiseen hiuspehkoon ja vedin Villen tiukasti rinnoilleni, jotka olivat käsivarsieni välissä puristautuneet yhteen ja kaikki se muhkeus oli Villen kasvojen edessä. Pimeydessä peiton alla tunsin miten se nuoli rintojeni väliä. Ilman mitään sen kummempia ohjailuja tunsin miten kulli tulli taas sisääni. Annoin käsieni vaeltaa hiuspehkosta alas leveälle selälle, voimakkaasti kaartuvalle selälle ja alas pyöreille pakaroille.

- Noin… iso mies… kuiskin ja nautin Villen keinuvan vartalon liikkeistä päälläni.

Käteni vaelsivat ison miehen kiinteälle vatsalle, kapealle lantiolle ja siitä ylös leveälle, karvaiselle rinnalle. Ja kulli pani mua koko ajan. Levitin jalkani oikein levälleen.

- Laukee muhun… mä kuiskin ja pyöritin persettäni ison miehen alla.

- emmä kestäkään kauaa… Ville voihki vasten kasvojani ja ahmaisi suuni märkään suudelmaan. Kieli leikki huulillani, kielelläni.. nuoli mua. senkin se mies osasi.

Se eroottinen lataus, minkä siitä miehestä olin heti alusta asti aistinut, oli ihan todellista. iso, hellä, intohimoinen mies ei ollut kertaakaan jättänyt mua kylmäksi. oman tyydytyksen saaminen tuli sen jälkeen kun se oli saanut mut ensin laukeemaan. Se oli niin erilaista kuin muiden miesten kanssa. Tai… tämä päälläni, sisuksiini kulliaan kirnuava mies, olikin elämäni ensimmäinen mies. Muut olivat olleet poikia ja aloittelijoita. Seuraavaa mä voisin jo opettaa, niin paljon Ville oli mulle antanut ja opettanut.

- Nosta jalat mun selän päälle… Ville kuiskaili huohottaen

tein työtä käskettyä. Pian me oltiin kuin tiiviissä nipussa.. Keinuin ilmassa mua rakastelevan vartalon mukana, Villen voimakkaiden käsien sylissä.

- Nyt mä tuun oikein syvälle… varovasti… Ville kuiski huohottaen. mä olin kuin räsynukke sen voimakkeiden käsien käsittelyssä. Hellästi se ohjaili kulliaan muhun, syvemmälle ja syvemmälle. Mä olin melkein kaksikerroin sen alla, jalat edelleen kietoutuneena Villen ympärille, ja tunsin sen kullin valtavana sisälläni. Oisin halunnut nähdä edessäni olevat kasvot, upota niihin tummiin silmiin, kun se mies rakasteli mua. Pimeydessä oli vain tyytyminen suuhun joka huokaili pikkurivoja sanojaan ja suuteli märkiä syviä suudelmiaan.

- Noin… mä haluaisin pallinikin sun sisälle… Ville kuiski ja sai mut nauramaan hiljaista naurua.

Ujutin käteni alaspäin niin, että pääsin sormin koskettelemaan mua panevaa elintä. Mä tunsin olevani aivan märkä. Puristelin Villen palleja. Hieroin sormin välillä ulospäin tulevaa kovaa, mun eritteistä märkää, kullin vartta.

- Nainen… voihki Ville ja alkoi runnoa kulliaan muhun. – hiero niitä palleja… se voihki ja mä tein sen ilomielin. Tunsin pian miten ne tiivistyivät kädessäni kovaksi paketiksi.

- Nyt mä alan tulla…. Ville huohotti .

Ja se tuli. Nautinnolla kuuntelin sen tukahdetuttuja vohkaisuja. Suljin silmäni ja annoin vartaloni sen orgasmin riepoteltavaksi. Kulli laukoi mehukkaat nesteensä taas sisälleni, pitkän tauon jälkeen.

Meni aikaa, että Ville rauhoittui sylissäni. Pää sylissäni, se makasi edelleen päälläni. silittelin karheita, hikisiä hiuksia. Toivoin vain, että Liisi todellakin nukkuisi. Näin hikinen mies kun sen viereen palaisi, ei se voisi olla epäilemättä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute