Herkku-puhelin
Kesällä kerran Kreikassa
Skinny Dipper

Olimme viime vuoden 2006 kesällä vaimoni kanssa kahden lomailemassa Kreikan saaristossa Karpathoksella heinä-elokuun vaihteessa. Olimme saaneet lapset houkuteltua anoppilaan siksi aikaa, kun me lomailimme kyseisellä saarella. Hotellimme oli saaren pääkaupungissa Pigadiassa ja koska kaupunki oli varsin nopeasti katsottu, lähdimme paikallisbussilla kiertelemään saarta. Eräänä tiistai –aamuna odottelimme Pigadian bussiasemalla bussia lähteväksi saaren toiseen reunaan, Lefkos –nimiseen kylään. Matka Lefkosiin kesti näillä vuoristoisilla kapeilla teillä noin tunnin. Saavuttuamme Lefkosiin suuntasimme rannalle, joka oli vielä aamulla melko tyhjä ja ajattelimme, jospa ensin auringonottoa kiertelisimme rannalla tutustumassa paikkaan. Kävelimme Lefkosin bussipysäkiltä noin kilometrin verran rantaa pitkin poispäin kylästä, kunnes saavuimme vartiomattomalle rannalle, jonne rannalle kävijät olivat kivistä koonneet hassun näköisiä torneja.

Ilman lämpötila alkoi olemaan jo noin +30 astetta, joten pieni viilentävä uimahetki oli paikallaan. Koska rannalla ei juurikaan ollut muita, eivätkä hekään vaatteet päällään, riisuimme vaimoni kanssa itsemme alastomiksi ja menimme uimaan. Aallokko oli melko kova, eikä rannalta uskaltanut uida kovinkaan kauaksi, sillä takaisin rannalle pääsy saattoi olla työn ja tuskan takana paluuaallon viedessä aina takaisin merelle päin. Levitimme makuualustamme rannalle ja levittelimme aurinkorasvaa vaimoni kanssa toistemme iholle. Vaimoni kävi mahalleen makaan ja pyysi jos voisin levittää aurinkorasvaa hänen selälleen. Kaadoin pullosta valkoista nestettä suoraan hänen lapaluidensa väliin ja aloin hiljalleen levittämään sitä. Saatuani aurinkorasvan levitettyä hänen selkäänsä, siirryin pikkuhiljaa takapuolen päälle ja leviten rasvan tasaisesti ja samalla aloin hieromaan pakaroita. Peukaloni olivat vaimoni takapuolen vaossa ja leviten tarkoituksella nähdäkseni vaimoni anuksen ja pillun takaapäin. Noin viisi minuuttia hierottuani kyyristyin suutelemaan vaimoni niskaa ja samalla oikean käden keskisormella hivelin vaimoni kosteaa vakoa. Siirryin pikkuhiljaa alaspäin ja samalla levitin vaimoni jalat levälleen aloin nuolla hänen pilluaan. Suuhuni tuli aurinkorasvan ja pillun nesteen mielestäni hieman suolainen maku. Nuollessani vaimoni pillua kuulin ylempää tieltä auton oven kolahtavan ja hypähdin pystyyn kuin vieteri todetakseni, että oliko meidät yllätetty, sillä autolta oli suora näköyhteys meihin päin. Autosta, Suzuki maastoautosta tuli ulos yksi, ulkonäon perusteella noin 40 -vuotias kreikkalainen mies ja hän kulki rantaan meistä noin 50 metrin päähän. Vaimoni oli aikaisemmasta aurinkovoiteen levityshetkestä jo sen verran kiihottunut, että hän pyysi minua jatkamaan hänen hyväilyään. Vaimoni kääntyi selälleen makaamaan ja aloin imemään hänen pystyyn nousseita nännejään hiljaa kevyesti. Makasin vaimoni vierellä kylkiasennossa ja suutelin vaimoni rintoja ja samalla hieroin hänen klitoristaan. Tunsin, miten vaimoni hengitys kävi syvemmäksi ja hän kävi kiinni jo pystyssä olevaan kulliini. Edestakaisin hitain liikkein hän runkkasi kulliani, kunnes tunsin paineen kohoavan jo liian suureksi. Kysyin vaimoltani, että voitaisiinko me mennä meistä noin 15 metrin päässä olevan siirtolohkareen taakse naimaan, sillä minua panetti aivan tolkuttomasti. Vaimoni oli heti juonessa mukana ja otimme makuualustamme mukaamme, sillä auringon polttama hiekka oli tuli kuumaa, eikä iho sietänyt paljasta kosketusta hiekkaan. Ollessamme tämän suuren siirtolohkareen takana levitimme makuualustan ja vaimoni kävi selin makuulle levittäen reitensä ja sanoi, että tule kulta. Katsoin hänen turpeita häpyhuuliaan ja runkkasin samalla omaa kyrpääni jonkin aikaa, sillä usein kotonakin ollessamme pyydän vaimoani näyttämään minulle pilluaan. Kävin nussimaan vaimoani lähetyssaarnaaja –asennossa ja panin häntä nopein syvin työnnöin, sillä vaimollani on suuri vagina ja haluan tuntea kuinka kyrpäni osuu hänen vaginansa pohjaan. ”Öhöm excuse me” kuului takanamme ja käännyin katsomaan taakseni ja siellä oli tämä samainen kreikkalainen mies. ”What a beautiful sight” mies jatkoi ja samalla hieroi puolijäykkää kulliaan. Emme antaneet sen häiritä, vaan jatkoimme, kunnes tunsin miten lasti lähti liikkeelle ja kyrpäni oli kova kuin kivi.

Annoin tulla sperman vaimoni pilluun ja kyrpäni jo hieman veltostuessa nousin vaimoni päältä pois istumaan. Vaimoni oli kuitenkin vielä sen verran kiimassa, että hän hieroi klitoristaan etusormillaan reidet aivan levällään. Kreikkalaisella miehellä oli aivan suora näköyhteys vaimoni spermaiseen pilluun ja hän yht´äkkiä kysyi meiltä murteellisella englannilla ”Can I continue?” Katsoimme vaimoni kanssa toisiamme hölmistynein ilmein ja jotenkin minuun iski samalla jokin outo tunne, että halusin vieraan miehen nussivan vaimoani. ” Yes of course you can fuck my wife” vastasin miehelle ja vaimollani oli vieno hymy suupielissään. Kreikkalainen mies kävi vaimoni oikealle puolelle pään kohdalle polvilleen ja hänen paksu kyrpänsä oli tanassa. Vaimoni käsi miehen kulliin kiinni ja alkoi imemään sitä. Rauhallisesti imeskellen ja välillä nuollen tätä paksua kullia, vaimoni kysyi mieheltä tahtoiko tämä naida häntä. Mies oli kuin pikkulapsi jouluaattona ja naamailme kertoi kaiken. Seurasin itse noin kahden metrin päästä kiihottuneen jännittyneenä tapahtumien etenemistä samalla runkaten kulliani. Vaimoni nousi kontalleen ja käski miehen työntämään kyrpänsä häneen takaapäin. Mies työnsi paksun kullinsa hänen sisäänsä ja alkoi rytmikkäät työnnöt, toinen polvi maassa ja toinen koukussa naiden vaimoani viistoon takaapäin. Ennen laukeamistaan mies otti kullinsa pois vaimoni pillusta ja voimakkaasti huohottaen hän ruiskutti spermansa vaimoni takapuolelle. ” Oh yes, oh yes” mies toisteli ja ja kävi istumaan polvet koukussa makuualustalle vaimoni viereen suudelleen vaimoni rintoja. Itse runkkasin kyrpääni ja vaimoni vinkkasi minut heidän luokseen ja otti samalla kyrpäni suuhunsa. Otin kullini vaimoni suusta ja siirryin askeleen taaksepäin runkaten kulliani ja tunsin miten siemensyöksy oli tuloillaan. Annoin spermani lentää heidän kummankin päälle.

Istuimme kaikki vierekkäin ilmeisen tyytyväisinä makuualustamme päällä ja kumarruin ottamaan mukana olleesta kylmäkassista kolme kylmää Mythos –olutta ja niitä nauttien mies kysyi mistä päin me olimme. Hän oli luullut meitä norjalaisiksi, sillä heitä lomaili saarella paljon. Kerroimme olevamme Suomesta ja päässeemme lomailemaan ilman lapsia kerrankin nauttien vapaudesta ilman ikuista jäätelöannoksen ja hampurilaisten kinuamista. Mies esitteli itsensä Yannisiksi ja me myös esittelimme itsemme. Yannis kertoi olevansa Pigadiassa tarjoilijana eräässä rantabulevardin ravintoloista ja olevansa kotoisin manner –Kreikasta Larisa –nimisestä kaupungista hieman Ateenasta pohjoiseen. Hän pyysi meitä tulemaan illalla ravintolaan syömään ja lupasi, että talo panee parastaan, niin kuin vaimoni pani hänen kanssaan kirjaimellisesti parastaan.

Kävimme kaikki kastautumassa meressä pestemme itsemme hiekasta ja spermasta. Noustessamme rantaan Yannis alkoi vaatettaa itseään ja sanoi, että on kiire laittamaan paikat valmiiksi iltaa varten ja varmisti vielä, että olemmeko illalla sitten tulossa ravintolaan, jossa hän työskentelee. Lupasimme Yannikselle, että tulemme varmasti ja kolmen aikaa iltapäivällä nousimme bussiin, joka vei meidät takaisin Pigadiaan. Hotellille päästyämme olimme aivan poikki päivän koitoksesta ja loikoilimme sängyllä ja vaimoni suuteli minua otsalleni ja sanoi ”kiitos kulta, oli ihana kesäpäivä” ja sanoi rakastavansa minua. Silittelin hänen hiuksiaan ja ”kiitos rakkaani, kiva kuin sain tehdä sinut tyytyväiseksi ja antaa jännittävän lomamuiston. Illalla myöhemmin menimme Yanniksen ravintolaan ja katselimme, miten aurinko laski Karpathoksen vuorten taakse. Ravintolassa Yannis piti meitä kuin piispaa pappilassa. Puolen yön aikaan lähdimme hotellille nukkumaan ja hyvästelimme Yanniksen. Rentouttavaa lomaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute