Herkku-puhelin
Syyslomalla etelässä
Aviomies

Tämä vieläkin kiihoittava ja seksielämäämme todella piristänyt kuvio tapahtui meille edellisen vuoden syksyllä nautiskellessamme hyvin ansaitusta lomaviikosta eräässä luxuslomakohteessa...

Etelän lämpö ja raukea elämänrytmi saa mielen jotenkin mukavasti rentoutumaan. Olen myös huomannut olevani seksuaalisesti paljon 'valppaampi' ja jotenkin vapautuneempikin aina ollessamme rantalomalla vaimoni kanssa. Tällä kerralla olimme kahden, lasten jäädessä hoitoon mummojen luokse. Olemme n +/-40v itsestämme hyvää huolta pitänyt ihan mukavasti elämässä menestynyt pari. Aviovuosien saatossa seksielämä oli hieman 'laimentunut' ja tylsistynytkin. Itse huomasin kaipaavani uusia juttuja ja rohkeampaa menoa, mutta vaimolleni tuntui riittävän 'tavallinen' touhu.

Joskus asiasta keskustelimmekin ja ehdottelin kolmattakin pyörää, mutta eipä vaimoni asiasta oikein ollut ottanut tulta...

Olimme muutamia päiviä lötkötelleet rannalla ja nautiskellut exclusive-tason hotellimme tarjoamista houkutuksista. Edellisenä iltana illallisemme oli hieman venähtänyt ja viiniä ym. virvokkeita oli kulunut tavanomaista enemmän...hienoinen kankkunen oli siis päällä. Vaimoni oli varannut hotellin spa'sta aamuksi itselleen jonkin hieronta-ajan ja oli heräillessäni jo lähdössä sinne. Itse olisin mielelläni nautiskellut vaimoni suloista, mutta nyt tyydyin vain viileään suihkuun ennen aamiaista.

Aamupalan jälkeen lähdin altaalle, johon Annun kanssa olimme sopineet tapaamisen hoidon jälkeen. Vaimoni ei ollut vielä altaalla, joten valitsin sattumanvaraisesti vapaat lepotuolit varsin viihtyisältä allaspihalta. Hetken päästä läheiseen tuoliin istahti yksinäinen mies - tunnistin hänet ainoaksi suomalaiseksi joka lisäksemme saapui kanssamme samaan aikaan kyseiseen hotelliin.

Hänkin tunnisti minut ja moikkasi kysellen kuulumisia. Esittäydyimme ja juttelimme hetken. Sain kuulla hänen vaimonsa olevan raskaana ja että heidän piti lähteä matkalle yhdessä, mutta juuri matkan alla raskauden tilassa ilmeni jotain joka esti lentämisen. Koska kyse ei ollut mistään vakavasta, olivat he sopineet ettei Peten tarvitse jättää matkustamatta...etenkään kun vakuutusyhtiö ei korvannut kuin hänen vaimonsa matkan...

Annu saapuikin paikalle ja hoidin esittelyn. Vaihdoimme vielä muutaman sanan, mutta syvennyimme sitten omiin juttuihimme. Lounasaikaan tapasimme uudemman kerran, nyt allasravintolan luona ja ravintolan ollessa melko täynnä päädyimme jakamaan pöydän. Pete vaikutti oikein mukavalta, kohteliaalta ja erittäin hyvät käytöstavat omaavalta ikäiseltämme herrasmieheltä. Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja otimme lounaan jälkeen viinin lisäksi Peten kanssa vielä pari oluttakin. Annu asteli aurinkoon syötyään ja katselimme hänen peräänsä...huomasin myös Peten katselevan vaimoni keinuvaa takapuolta... Pete katsahti minuun ja kehaisi vaimoani viehättäväksi pakkaukseksi. Myöntelin ihmetellen hänen avointa kiinnostusta Annuun. Samalla huomasin hieman kiihottuneeni, ehkä muutama ylimääräinen pisara alkoholia tai eilinen juhliminen sai sen aikaan, mutta huomasin innostuvani toisen miehen kiinnostuksesta vaimooni. Jutustelimme vielä hetken ja hetken mielijohteesta kutsuin Peten illastamaan kanssamme, jollei hänellä olisi muita suunnitelmia. Hänelle asia sopi ja erkanimme sitten tahoillemme.

Illan tullen Annun laittautuessa kerroin Peten ehkä liittyvän seuraamme. Vaimollani ei ollut mitään asiaa vastaan, tosin olin havaitsevani hieman huolellisempaa meikkausta kuin edellisinä iltoina. Pyysin Annua laittamaan ylleen jotain silmäniloa, sillä vaimollani on erittäin hyvässä kunnossa oleva vartalo...ja nautin siitä kun muutkin miehet vilkuilevat häntä. Peteä en tuossa vaiheessa ajatellut lainkaan. Alusvaatteikseen hän valitsi todella niukat stringit ja upeasti rintoja korostavat push-upit. Kaluni heräsi heti, kun katselin rakasta sexyä vaimoani alusvaatteissaan touhuamassa. Ylle vielä aiemmin päivällä ostettu niukka ja tiukka mekko - todella kuuma pakkaus oli valmis. Annu huomasi ahdinkoni ja hiveli pullottavaa etumustani kuiskaten samalla lupauksen yöllisestä ilottelusta...

Ruokailu sujui nautiskellen upeasta ateriasta ja hyvistä viineistä. Keskustelu oli hauskaa ja helpon oloista, Pete tuntui olevan täysin samalla aaltopituudella kanssamme. Jälkiruokajuomat siirryimme ottamaan läheiseen musiikkibaarin ja yökerhon sekoitukseen. Paikka oli mukavasti kansoitettu, mutta ei tungokseen saakka täynnä. Istuimme tanssilattian läheisyydessä ja jatkoimme höpinöitä. Alkoholillakin oli tietenkin osuutta asiaan ja päädyimmekin tanssittamaan vaimoani vuorotahtiin. Annu tuntui nauttivan saamastaan huomiosta ja oli yhtä hymyä. Jossain vaiheessa hakiessani juomaa pöytään vaihtui hitaampaa musiikkia päälle. Palatessani pöytäämme oli Annu ja Pete lattialla tanssimassa hitaita. Huomasin Peten vetävän vaimoani hieman lähemmäksi itseään, eikä Annu laittanut vastaan. Näky oli jollain lailla kiihottavakin, vaikka hienoinen mustasukkaisuuden häivähdys pyyhki lävitseni. Tanssin jälkeen he palasivat pöytään ja Annu antoi minulle märän suudelman...ihmettelin elettä hetken mutta pyyhin sen sitten mielestäni. Hauska jutustelumme jatkui ja nauroimme välillä vedet silmissä milloin mitäkin juttua. Kohta päätimme Annun kanssa kuitenkin lähteä kohti hotellia ja mieleni täytti odotus kuinka kohta pääsen nauttimaan vaimoni suloista. Pete sanoi jäävänsä vielä ottamaan yhdet illan päätteeksi.

Lähdimme vaimoni kanssa hotellillemme ja päätimme jäädä nautiskelemaan vielä yömyssyt hotellin baariin. Juuri juomien tullessa pöytään asteli aulaan myöskin Pete, joka ei sittenkään ollut jaksanut jäädä yökerhon meteliin. Pete saapui pöytäämme ja jutustelumme jatkui siitä mihin se aiemmin yökerhossa jäi. Syvennyimme höpöttämiseen vielä melkoiseksi toviksi ja huomasin hiljalleen humaltuvani. Laitoin merkille kuinka hyvin Pete ja Annu tulivat toimeen, vaimoni naureskeli Peten jutuille ja selvästi nautti miehen huomiosta. Edellisen yön juhlintammekin painoi vielä päälle ja unenpuute tuntui lisäävän hiprakkaani selvästi. Vaimollani oli kuitenkin selvästi 'vauhti' päällä, joten en raaskinut iltaa katkaista vaikka itse olisin jo ollut valmis siirtymään yöpuulle. Ehdotinkin vielä yön viimeisiä kierroksia sviitissämme ja se tuntui sopivan molemmille.

Saapuessamme sviittiimme tiedustelin juomatoivomukset ja toteuttelin niitä varsin hyvin varustetusta baarinurkkauksesta käsin. Itse en tosin olisi enempää juomaa tarvinnut, sillä väsymys painoi päälle ihan tosissaan. Annu katosi hetkeksi kylpyhuoneeseen ja tuntui viipyvän jonkin aikaa. Vaimoni tullessa takaisin olimme jo täyttäneet lasit uudemman kerran. Huomasin Annun hieman korjanneen meikkiään ja ottaneen rintaliivit pois. Petekin taisi huomata asian, sillä vaimoni ohut mekko suorastaan korosti näkymää Annun kävellessä huoneen poikki luoksemme. Annu otti oman lasinsa ja istui Peteä vastapäätä antaen mekkonsa nousta reilusti ylös istuutuessaan. Pete ei meinannut saada katsettaan irti vaimostani, etenkin kun ohut mekko paljasti Annun kovina nöpöttävät nännit aivan selvästi. Keskustelu sai hieman syvällisempiä sävyjä, kun vaimoni kyseli Peteltä tämän vaimosta ja raskaudesta. Pete kertoili auliisti heidän väleistään ja kuinka raskaus etenee... Itse ihmettelin tyypilliseen miehiseen tapaan hänen tarmoaan keskustella moisista ja kohta huomasin nuokkuvani mukana puoliväkisin.

Hetken päästä havahduin siihen, kun vaimoni herätteli minua ja kehotti siirtymään sänkyyn. Hieman nolona pahoittelin tilaani horjuessani kohti makuuhuonetta. Annu hoiteli minut vuoteeseen ja taisin nukahtaa alle aikayksikön. Jonkin ajan kuluttua heräsin johonkin kolahdukseen ja huomasin olevani sängyssä yhä itsekseni. Makuuhuoneen ovi oli suljettu ja kolahdus kuului sviitin olohuoneen puolelta. Raotin ovea katsoakseni mitä tapahtuu ja orastava epäilykseni osui oikeaan: Pete istui alastomana sohvan reunalla jyhkeä kalu täydessä seisokissa ja rakas vaimoni oli polvillaan lattialla hänen jalkojen välissä. Mekko oli kadonnut jonnekin ja vaimollani oli yllään enää pelkät stringit.

Katselin haltioituneena kuinka oma vaimoni lipoi kielellään vieraamme tummanpunaista terskaa ja hitaasti upotti suonikkaan kalun kuumien huuliensa väliin. Pete haroi toisella kädellään vaimoni rintoja toisen käden silitellessä Annun hiuksia. Olin itse yhtäaikaa järjettömän mustasukkainen mutta samaan aikaan olin niin kiihottunut etten voinut kuin seistä paikallani ja ihailla näkemääni. Annu hieroi toisella kädellään raskaana roikkuvia pusseja samalla kun antoi kielensä pyöriä Peten kalulla. Riisuin omat alushousuni ja otin kivikovana seisovan kaluni käteeni hiljalleen sitä hyväillen. Kuulin ovelle saakka vaimoni suusta kuuluvat maiskahdukset kun Peten kulli liukui huulten välissä. Pete ryhtyi huohottamaan kovemmin ja Annu tiivisti tahtiaan entisestään. Itse runkkailin hiljalleen järkyttävän kiiman polttaessa sisälläni, tiesin olevani liian lähellä laukeamista. Pete kouri vaimoni rintoja yhä kovemmin ja näin hänen kasvoiltaan laukeamisen tapahtuvan hetkellä millä hyvänsä. Yhtäkkiä Peten suusta karkasi murahdus ja hänen jykevä kalu alkoi pumppaamaan kuumaa spermaa vaimoni suuhun, kasvoille ja viimeiset ruiskaukset lennähtivät rinnoille.

Annu nousi hitaasti seisomaan, kumartui Peteä kohti ja suuteli häntä kunnolla. Näkymä oli kiihottavuudessaan jo melkein rietas: oma vaimoni suutelemassa toista miestä tämän hetki sitten laukaisemat spermat vaimoni rinnoilla valuen. Pete vastasi suudelmaan ja nousi itsekin seisomaan. Vieraamme kalu oli edelleen täydessä seisokissa ja näin kuinka vaimoni kapeat punakyntiset sormet hellästi kiertyivät suonikkaan kullin ympärille. Sitten Pete ohjasi vaimoni istumaan sohvan reunalle ja poisti Annun stringit. Näky oli aivan mieletön, kun hän nosti ja levitti oman vaimoni reidet ryhtyen vuorostaan nuolemaan vaimoani. Näin Annun kasvoilta kuinka hän hiljalleen antautui himolleen ja lopulta heittäytyi nauttimaan täysillä vieraan kielestä pillullaan. En enää uskaltanut koskea tykyttävään kaluuni, sillä pelkäsin laukeavani hipaisustakin. Annu suorastaan uikutti Peten hieroessa vaimoni pillua kielellään, tiesin Annun ääntelystä että orgasmi on tuloillaan. Kohta uikutus muuttui melkein vikinäksi ja viimein huudahtaen Annu räjähti mahtavaan orgasmiin. Vaimoni pysyi hädin tuskin sohvalla kiemurrellessaan ja vapistessaan upean orgasmin johdosta.

Pete nosti päänsä vaimoni jalkovälistä ja Annu veti hänet lähemmäksi suudellakseen. Pete nousi seisomaan ja huomasin kuinka hänen suonikas paksu kalunsa oli edelleen täydessä seisokissa. Pete käänsi vaimoni sohvalle kontilleen, siten että paljas litimärkä pillu oli täysin tyrkyllä. Aivoni meinasivat räjähtää kun näin kuinka tuo paksu vieraan miehen kulli hitaasti upposi vaimooni. Tunsin olevani täysin euforisessa tilassa ja vain vaivoin hillitsin itseni marssimasta mukaan tuohon tilanteeseen. Hyväilin jälleen hiljalleen itseäni näytelmän tahdissa, kunnes tunsin taas olevani aivan 'reunalla'. Pete nautti rauhallisin työnnöin oman vaimoni sametinpehmeästä pillusta, eikä Annullakaan tainnut olla valittamista. Hiljalleen tahti kiihtyi ja Peten kouri häpeilemättä Annun rintoja, läimien välillä takapuolelle. Huomasin Peten kuiskaavaan jotain vaimolleni ja Annu vinkaisi jotain vastaukseksi. Sama toistui ja huomasin kuinka vaimoni selvästi kiihottui lisää oikein työntäen pilluaan paremmin pantavaksi. Sitten kuulin selvästi kuinka Pete nimitteli vaimoani huoraksi ja kyseli pitääkö hän vieraan miehen kalusta sisällään. Vaimoni vinkaisi jälleen ujon vastauksen ja tällä kerralla Pete vaati häntä vastaamaan äänekkäämmin. Olin luullut ettei kiimaani voi enää lisätä mutta tämä ylitti kaiken. Katselin lähietäisyydeltä kuinka oma rakas vaimoni antoi vieraan miehen naida häntä oman miehen nukkuessa samassa sviitissä. Annu selvästi kiihottui Peten puheista ja oli täysin ajautunut johonkin toiseen maailmaan. Vaimoni puolittain huusi vastaukseksi Petelle haluavansa tuntea vieraan kyrvän sisällään ja jatkoi kuinka hyvältä tuntuu saada kunnon kalua. Se oli molemmille lähtölaukaus ja Pete aloitti loppukiihdytyksen kourien edelleen Annun rintoja. Vaimoni orgasmi alkoi ensin ja tutun uikutuksen kesken Pete aloitti vaimoni siementämisen. Annu tärisi Peten otteessa ja Pete pumppasi spermansa syvälle vaimoni pilluun. En koskaan unohda sitä näkyä.

Hetken kuluttua Pete vetäytyi vaimostani ja ryhtyi tekemään lähtöä. Itse hiippailin tykyttävän kullini kanssa takaisin sänkyyn odottelemaan Annun tuloa. Jonkin ajan kuluttua ovi kävi ja vaimoni tuli makuuhuoneeseen. Annu yritti hiippailla ollakseen herättämättä minua ja teeskentelin nukkuvani. Hän sujahti peiton alle ja kumartui ylleni kuin tarkastaakseen olinko unessa. Avasin silmäni, enkä voinut enää hillitä itseäni. Suutelin vaimoani ja supatin hänen korvaansa nähneeni kaiken. Annu ryhtyi selittelemään, mutta vaiensin hänet suutelemalla uudelleen ja siirtämällä hänen kätensä seisovalle kalulleni. Annu runkkasi hitaasti kulliani ja kerroin samalla kuinka näkemäni oli kiihottavin koskaan kokemani juttu. Huomasin kuinka vaimoni hiljalleen lämpeni itsekin ja pyysin häntä kertomaan miltä vieras kalu oli tuntunut. Olin täysin ekstaasissa Annun kuiskutellessa miten mahtavaa oli olla jonkun toisen miehen otettavana ja saada nauttia pelkästä kiimaisesta panosta. Sitten vaimoni sanoi ne taikasanat joista olin haaveillut vuosikaudet: haluatko kulta päästä oman vaimosi liukkaille, haluatko tuntea toisen miehen sperman pillussani? Kierähdin kuin transsissa Annun jalkoväliin ja ryhdyin hitaasti työntymään tuohon turpeaksi naituun pilluun. Tunsin selvästi Peten tulikuuman sperman vaimoni pillussa työntyessäni sinne. Annun raukea vartalo ja pillun liukkaus meinasi tehdä minusta hullun. En kestänyt sitä tunnetta kuin varmaan minuutin kun oma lastini purkautui vaimoni pilluun. Annu värisi allani ja nautti täysillä saadessaan jo toisen miehen laukeamaan sisälleen lyhyen ajan sisällä...

Aamun koittaessa rakastelimme Annun kanssa uudelleen kerraten edellisillan tapahtumia. Peten tapasimme myöhemmin altaalla ja Annu kertoi minun nähneen koko kuvion. Sovimme, että voisimme toistekin pitää hauskaa keskenämme ja vaihdoimme muutaman sanasen luottamuksellisuudesta. Seksielämämme Annun kanssa on parantunut huimasti ja nautimme nyt seksistä huomattavasti avoimemmin kuin aiemmin...

palautettakin saa antaa, jos aihe tuntuu mieluisalta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute