Herkku-puhelin
Herrojen kanssa marjassa
Tyttö

Tämän juttu sai alkunsa kuluvan vuoden keväällä!
Olen 23v. naimisissa oleva 3v. pojan nuori äiti pohjanmaalta. Keväällä sain pitkään toivomani vakituisen työpaikan erään suurehkon yrityksen projektisihteerinä. Olen yrityksen suurimman osakasomistajan alaisena ja vastaan suoraan hänelle tekemisistäni. Käytettäköön hänestä tässä vaikkapa nimeä Pekka.
Toimin alkuun kuukauden ns. harjoittelijana, edeltäjäni opastuksessa. Edeltäjäni oli nelikymppinen rouva, jolla oli muutto Helsinkiin kesän aikana ja siksi lopetti työt yrityksessä.

Kun vihdoinkin vastasin yksin kaikesta, olin todella jännittynyt ja hermostunut, etten vaan millään tapaa mokaisi tehtävissäni.

Heinäkuun alussa Pekka oli menossa firman kesähuvilalle erään järven rannalle tässä lähikunnassa. Paikalle tulisivat myöskin kahden muun firman johtajat, toinen Ruotsista ja toinen Helsingistä. Pekka ilmoitti minulle, että näissä neuvottelutapaamisissa minun sitten kuuluu olla aina mukana ja näistä maksetaan ylityökorvaukset tietenkin.
Tapaaminen olisi perjantaista puoliltapäivin lauantai iltaan, tai sunnuntai aamuun saakka, riippuen miten neuvottelut sujuisivat.
Mieheni Petteri oli kovasti nyreissään, kun ilmoitin asiasta hänelle. Petteri joutuisi hakemaan poikamme hoidosta ja huolehtimaan hänestä yksin poissaoloni ajan. Tällainen oli uutta miehelleni, mutta olihan jo aika osata ottaa vastuuta yksinkin, sanoin hänelle. Lisäksi en halunnut vaarantaa hyväpalkkaista uutta työpaikkaani yrittämällä kieltäytyä.

Perjantaina lähdimme sitten ajamaan Pekan autolla firman kesäpaikkaan. Pekka oli ihan mukavaa ja leppoista seuraa, vaikka hän oli jo kuudenkymmenen ikäinen, niin juttua ja naurua piisasi. Olin itse todella jännittynyt siitä, kuinka selviäisin kunnialla tästä johtajien tapaamisesta. Pekka sanoikin, että ottaisin ihan rennosti vaan, niin kaikki kyllä sujuisi sitten omalla painollaan.

Huvila oli todella jotain aivan uskomattoman luksusta, kaksikerroksinen pyöröhirrestä valmistettu todella kookas hirsilinna.
Paikalle saapuivat sitten Risto Helsingistä, sekä Tukholmasta saapunut Anssi. Olin alkuun luullut, että Ruotsin vieras olisi Ruotsalainen, mutta Anssi olikin Pekan lapsuudentuttuja täältä pohjanmaalta lähtöisin. Risto oli viisikymppinen ja Anssi puolestaan Pekan kanssa noin saman ikäinen, eli kuudenkymmenen tietämissä.
Iltaan saakka meni todella tiiviissä neuvotteluissa, jossa toimin sihteerinä/kahvinkeittäjänä. Kuuden maissa vihdoinkin miehet menivät saunaan, jossa viettivät tunnin verran, aina välillä uimassa käyden. Yritin olla katsomatta rannan suuntaan, sillä miehet menivät uimaan ilkosillaan. En silti voinut olla kurkkimatta salaa, joskin etäisyyttä oli kolmisenkymmentä metriä heihin. Jotenkin kiinnitin huomioni Pekan muhkean vatsan alla keikkuvaan varustukseen, joka pikaisella vilkaisullakin näin etäältä näytti kerrassaan luonnottomalta. Pekka huusikin minut nähdessään, että voisin mennä jo saunaan, he kun viettäisivät vielä aikaan rannassa laiturilla, aina välillä uiden. Olutta näytti menevän aika rivakkaan tahtiin koko porukalta, sen olin ainakin huomioinut.

Otin saunassa pitkät löylyt ja menin sitten suihkuun, rohkenematta käydä uimassa, kun miehet olivat rannassa. Suihkussa kuulin, kuinka miehet tulivat pukuhuoneeseen, joten päätinkin vielä käydä löylyssä kun he pukeutuisivat. Yllätyksekseni miehet tulivat kaikki kolme vielä löylyyn. Yritin peitellä hämilläni paikkojani ja katsoa muualle. Pekka sanoi kuitenkin, että ottaisin ihan rauhallisesti, sillä edeltäjänikin (Katri) oli ollut heidän kanssaan saunassa ja pessyt aina selätkin. Lauteet olivat puoliympyrän muodossa ja lähes vastapäätä minua istui Pekka. En voinut olla salaa katsomatta hänen jalkoväliään, jossa roikkui lähes mielettömän suuri ja paksu kalu. Noin velttonakin se oli lähes kaksi kertaa niin pitkä kuin miehelläni erektiossa. Mutta se paksuus oli aivan käsittämätön ja päässä valtava lähes mustanpuhuva terska.
Kunnon löylyjen jälkeen miehet komensivat minut selänpesulle pesuhuoneeseen. Häpeillen ja hämilläni astuin heidän perässään sitten pesuhuoneen puolelle.
Risto ojensi minulle pesusienen, jolla kuuliaisesti pesinkin hänen selkänsä mukisematta. Sitten oli Anssin vuoro ja viimeisenä Pekka, toisten jo poistuttua pukuhuoneen puolelle. Kun olin pessyt Pekan selän, hän sanoi asiaan kuuluvan, että myöskin minun selkäni pestäisiin. Vastusteluistani huolimatta Pekka alkoi pestä selkääni. Rohkeasti hän piti toisella kädellään kiinni vyötäisiltäni pestessään minua. Lopulta hänen kätensä siirtyi rinnoilleni, enkä rohjennut puhua mitään. Sitten Pekka laittoi sienen hyllylle ja tunsin kuinka toinen käsi kiertyi takaani häpykummulleni. Pekka hieroi kylpyvaahdossa olevaa tussuani sanoen, että pitäähän kaikkien paikkojen tulla puhtaaksi, vai kuinka. En saanut sanaa suustani hämmennykseltäni ja olin lähes täydellisen lamaannuksen vallassa. Sitten Pekka äkkiarvaamatta työnsi yhden sormensa sisääni ja voihkaisin yllätyksestä ääneen. Hän veti voimakkaasti kädellään minua itseään vasten, sormen ollessa syvällä sisälläni. Olin tiukassa otteessa, sormen liikkuessa voimalla minussa. Tunsin kuinka Pekan kovettunut kalu painautui selkääni vasten. Toisen käden hyväillessä rintojani, miehen suun hyväillessä kaulaani ja paksun sormen survoessa sisälläni, tunsin yllättäen kiihottuvani. Pekka jatkoi tätä, kunnes olin lähes orgasmin partaalla voihkien nyt jo ääneen.
Yllättäen Pekka lopetti ja suihkutti minut puhtaaksi mitään sanomatta. Sitten hän avasi oven pukuhuoneeseen ja huikkasi toisille, että viekäähän tyttö yläkertaan makuuhuoneeseen.
Risto ja Anssi olivat pukuhuoneessa pyyhkeet ympärillään ja ottivat minut väliinsä ja kuljettivat yläkertaan.

Yläkerran makuuhuoneessa oli leveä parivuode, jonne minut nostettiin alastomana. Nyt yritin jo poistua paikalta ja sanoinkin heille, että minun on lähdettävä. Risto ja Anssi kuitenkin ottivat pyyhkeet vyötäisiltään ja painoivat minut keskelleen vuoteelle.
Anssi pyörähti heti päälleni, Riston pidellessä huitovia käsiäni kiinni. Jalkani levitettiin ja tunsin kuinka Anssin kova kalu painautui alavatsaani vasten. Yritin kiemurrella, mutten voinut mitään ison miehen maatessa päälläni. Olen itse vaan 155/50 mitat omaava, eli todella pienikokoinen nainen. Vaivatta Anssi ohjasi kalunsa sisääni ja tunsin kuinka se työntyi märkään pimppiini pohjaan saakka. Tunsin heti, että kalu oli sekin huomattavasti kookkaampi kuin miehelläni, täyttäen minut kokonaan. Anssi aloitti heti hurjan nainnin, koko vuoteen rytkyessä kun hän survoi kaluaan sisääni. Silmät suljettuina yritin olla ajattelematta mitään, Riston pitäessä edelleenkin kiinni käsistäni. Viimein Risto hellitti otteensa, siirtyen sivummalle Anssin jatkaessa voimakasta naimista. Anssi suuteli rintojani, pitäen käsillään vastaan olkapäistäni, etten siirtyisi voimakkaiden työntöjen vuoksi eteenpäin. Minua ei oltu koskaan naitu sellaisella voimalla, eikä myöskään niin isolla kalulla kuin nyt. Tunsin olevani ääriäni myöten täynnä Assin kovaa kalua ja viimein tunsin orgasmini lähestyvän. Yritin estää sitä tulemasta, ajatellen kaikkea muuta, mutta en lopuksi voinut mitään, vaan laukesin kouristellen ja valittaen ääneen. Niin myöskin Anssi laukesi, laskien voimakkaan lastin spermaansa syvälle sisääni. Kalu supisteli pitkään sisälläni ja tunsin lämpimän sperman purkaukset, jotka hiljalleen laantuivat. Anssi suuteli vielä minua ja vetäytyi sitten sisältäni. Tunsin kuinka spermaa valui pillustani ja yritin kääntyä pois vuoteelta. Mutta ennen kuin ehdin kunnolla edes kääntyä, risto tarttui minuun kiinni, vääntäen takaisin selälleen vuoteelle. Näin kuinka Ristolla seisoi ihan täysillä, hänen asettuessaan jalkojeni väliin. Sitten minut otettiin jo toistamiseen, Riston työntyessä kerta survaisulla sisälleni. Hänen kalunsa oli, jos vaan mahdollista, niin vieläkin kookkaampi kuin Anssilla. Valtava litinä täytti koko huoneen Riston pumpatessa spermaista pilluani kiihtyvällä vauhdilla. Koko huone tuntui pyörivän silmissäni, ääntenkin kuuluessa kuin jotenkin vaimennettuina. Jossain vaiheessa Risto käänsi minut kontilleen vuoteella ja otti minut takaapäin. Olin jo saanut useamman orgasmin, en oikein tiedä itsekään kuinka monet. Sitten laukesin jälleen, enkä enää pidätellyt ääntäni, vaan huusin suoraa huutoa orgasmin ravistellessa vartaloani. Kehoni vielä kouristellessa orgasmin mainingeissa, Risto purkautii sisääni karjahdellen. Olin voimaton, Riston maatessa vielä päälläni, pehmenevä kalu sisälläni. Viimein hän vetäytyi minusta ja kierähti pois vuoteelta. Pilluani kuumotti ja aristi, sillä olihan minua naitu yhteen menoon nyt parin tunnin ajan ja millä voimalla. Kierähdin uupuneena selälleni ja kuulin alapäästäni purskahtavan äänen, kun spermaa purkautin sisältäni vuoteelle.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, kun Pekka tuli huoneeseen. Yritin vetää jotain alastoman vartaloni suojaksi, mutta hellästi Pekka esti sen. Olin siinä vuoteella alapää tulipunaisena, turvoksissa ja spermaisena. Huomasin että vuoteella oli suuri märkä läiskä spermaa, jota oli valunut sisältäni. Pekka hyväili vartaloani käsillään ja suullaan, mitään paikkaa unohtamatta. Lopuksi hän nuoli aristelevaa pimppiäni, spermaisuudesta välittämättä. Kiihotuin käsittelystä ja huomasin Pekan kalun paisuneen täyteen mittaansa. Se oli niin valtava, etten millään voinut kuvitella sen mahtuvan sisääni. Sanoinkin etten pysty, ettei Pekka yrittäisi, sillä siitä ei tulisi mitään. Kuitenkin hän siirtyi päälleni, levittäen jalkani levälleen. Tuntui kuin olisin ollut karhun alla, sillä Pekka oli kookas muutoinkin 195 pitkä ja painoakin pitkälti toista sataa. Hän painoi kovan terskansa pillun huulille, joka onneksi oli niin märkä kuin vaan olla voi. Hitaasti hän pakotti kaluaan minua vasten ja lopulta terska tunkeutui sisääni. Kalu levitti paikkani äärimilleen ja tunsin suoranaista kipua. Vedet kihosivat silmiini kun Pekka tunkeutui yhä syvemmälle minuun. Äärettömän hiljaa Pekka alkoi liikuttaa kaluaan minussa, kun vasta osa siitä oli sisässäni. Samalla hän hitaasti lisäsi voimaa painamiseen, jolloin hän tunkeutui yhä syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta tuntui että repeän ja kipukin oli todella kova, mutta sitten Pekka jäi liikkumattomaksi päälleni. Viimein hän alkoi varovasti liikuttaa itseään sisälläni. Kun hän kohottautui käsiensä varaan päältäni, niin näin, että hän oli nyt kokonaan minussa. Pilluni oli äärimmilleen pingoittunut kalun ympärille, niin kireänä, kuin se ratkeaisi aivan millä hetkellä tahansa.
Alapääni oli tulessa, Pekka liikkui kiihtyvällä vauhdilla minussa, tehden pitkää edestakaista liikettä. Välillä hän rauhoitti, maaten lähes paikallaan ja vaan hiljaa liikkui sisälläni. Sitten lopulta räjähdin, suunnattomimpaan koskaan kokemaani orgasmiin, joka kesti ja kesti loputtomiin. Vartaloni oli kuin horkassa, kouristellen ja nytkyen tahdottomasti, myöskin alapääni kouristeli ja luulin paikkojeni repeävän millä hetkellä tahansa. Huusin suoraa huutoa kun Pekka purkautui voimalla sisääni ja spermaa tuntui tulevan loputtomiin valtavan kalun pumpatessa sitä yhä vaan lisää ja lisää.
Sitten makasimme voipuneina sylikkäin, kunnes Pekka viimein vetäytyi hitaasti minusta ulos.

Aamulla heräsimme sylikkäin auringonnousuun ja Pekka suuteli hellästi huuliani. Paikkani olivat niin hellänä, etten tahtonut kärsiä kävellä. Olin suihkussa ainakin tunnin, pesten alapääni hellästi kuivuneesta spermasta. Koko alapääni oli tulipunainen ja todella kosketusarka. Levitinkin varovasti rasvaa koko alapääni alueelle, mutten silti voinut käyttää lainkaan alushousuja, vaan olin pelkässä lyhyessä mekossa.

Mitään ei asiasta puhuttu ja lähdimme pois lauantaina iltapäivällä.

Kotona mieheni oli ihmeissään, kun en antanut hänen edes koskea minuun, vedoten väsymykseeni.

Kaikki on jollain tapaa muuttunut, sillä seksi oman mieheni kanssa ei ole tuntunut enää miltään tuon tapauksen jälkeen. Pekka kyyditsee minut ainakin kahdesti viikossa tuonne firman kesäpaikkaan, yleensä työpäivän aikana, jollain verukkeella poistumme sinne.
Koko sen ajan mitä olemme kaksistaan, käytämme rakastelemiseen siellä huvilalla. Paikkani ovat jo hieman paremmin tottuneet Pekan mahtavaan kaluun ja hän ottaa minut useissa eri asennoissa. Mieheni haluaisi toisen lapsen, mutta kun joudun käyttämään pillereitä syystä, että Pekka nai minua jatkuvasti paljaalla, en voi suostua. En kyllä oikein muutenkaan, sillä haluan vaan saada tuota suurta kalua sisääni niin useasti kuin mahdollista. Lokakuun puolivälissä oli jälleen samanlainen "neuvottelu" kuin alkukesästä ja paikalla jälleen Anssi sekä Risto.
Nyt tapaaminen kesti perjantaista sunnuntaihin ja kaikki miehet naivat minua useita kertoja tänä aikana.
Ensimmäistä kertaa sain myöskin kokea tuplat, kun Anssi ja Risto naivat minua molempiin reikiin yhtä aikaa.

Haluaisin kuulla mitä mieltä tämän lukeneet ovat asiasta?? Olenko mielestänne huono nainen, kun nautin vieraasta mieheni tietämättä.
Pekka on jopa ehdotellut, että ikäerostamme huolimatta voisimme mennä vaikka naimisiin. Pekka on muuten naimaton ja erittäin rikas vielä kaiken lisäksi, joten houkutteleehan tuo.
Uskaltaisinkohan ottaa miehestäni eron ja alkaa saada tuota jumalaista kalua ihan niin paljon kuin vaan haluan. Toisaalta, pohjanmaalla kun ollaan, niin saan varmasti vihat ja arvostelut päälleni, mikäli teen näin!

Palautetta olisi kivaa saada, varsinkin naisilta!!!!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute