Herkku-puhelin
Outo vieras
tyttö84

Juttelimme chatissa niitä näitä ja hän vaikutti hauskalta. Minä olin silloin 20 ja hän oli 41. Hänellä oli vaimo ja lapsia, minulla poikaystävä ja yhteinen asunto. En vielä silloin huomannut, että hän oli vanha tekijä tyttöjen suhteen. Hän jutteli aluksi niitä näitä ja halusi jossain vaiheessa siirtyä henkilökohtaisempiin aiheisiin. En pahastunut. Halusin häntä itsekin. Mutta luulin hänestä enemmän ja menin ihastuksesta sekaisin.

Sovimme tapaamisen, kun hän työnsä puolesta matkusti silloiselle opiskelupaikkakunnalleni. Pääsin jollain tekosyyllä poikaystävän luota illaksi pois, ja tapasin keski-ikäisen vikittelijäni. En ollut nähnyt hänen kuvaansa, mutta olimme jutelleet puhelimessa. Hänellä on upea ääni. Ja hän on hauska. Luotin, ja lupauduin tapaamaan häntä, enkä kadu lupaustani. Hän oli 15 minuuttia myöhässä, mutta odotin. Hän ilmestyi lopulta paikalle ja oli pahoillaan. Hän istui viereeni ja kosketti niskaani. Siitä hetkestä eteenpäin olisin voinut tehdä hänen vuokseen mitä vain.

Meidän ei ollut tarkoitus naida - olimme puhuneet siitä monta kertaa. Siinä penkillä istuessani ja ihoni polttaessa hänen kosketuksensa alla halusin hänen vartaloaan kuitenkin enemmän kuin mitään muuta. Hän suuteli minua ensimmäisen kerran ja ajatukseni olivat ristiriitaiset. Hän suuteli minua uudestaan, ja unohdin kaiken muun. Hänen kätensä hyväilivät vartaloani, huulensa huuliani ja kaulaani. Hänen sänkensä kutitti ihoani ja kikattelin. Olisin voinut ratsastaa hänen kyrvällään siinä paikassa, jos hän vain olisi antanut luvan. Rakastuin kosketuksesta ja tuoksusta.

Päädyimme hänen hotellihuoneeseensa. Hän meni sängylle makoilemaan ja pyysi minut viereensä. Epäröin, mutta tottelin. Siinä oli mukavaa. Hän oli kolme kertaa kookkaampi kuin minä ja tuoksui turvalliselta. Suutelimme jälleen ja kysyin, saisinko ottaa häneltä suihin.

Hän sanoi, ettei halunnut pettää vaimoaan. Minua huvitti. Sain suostuteltua ja aneltua hänen kyrpänsä esiin. Se ei ollut kova. Otin pehmeän peniksen suuhuni ja hyväilin sitä kielelläni. Hän sulki silmänsä ja huokaisi. Nielin kovettuvaa kyrpää syvemmälle ja pian hän käski minun lopettaa. En olisi halunnut jättää työtä kesken. Miehen siemennesteen nieleminen on parasta maailmassa. Hän oli hallussani. Minä, kolme kertaa pienempi ja puolet nuorempi, hallitsin koko hänen kehoaan huulteni ja kieleni liikkeillä. Mutta lopetin, koska hän halusi minun lopettavan.

Menin takaisin hänen kainaloonsa ja annoin hänen napittaa paitani auki. Hänen suuret kätensä hyväilivät rintojani ja hipaisivat kovettuneita nännejä. Hän katseli vartaloani ja välillä katsoi minua silmiin. Tiesin, että että hän aikoi naida minua. Hän halusi minua yhtä paljon, jos ei jopa enemmän, kuin minä häntä. Hän suuteli minua kovasti ja käski minun riisuutua. Hän sanoi minua pikkuhuoraksi. Hän tiesi mistä pidän ja käytti sitä hyväkseen.

Palasin hänen viereensä ilman vaatteita. Olin ajellut pilluni paljaaksi, ja hän piti siitä. Hänen sormensa tutkivat vartaloani, vatsaani ja liikkuivat alas paljaalle pillulle. Annoin hänen tutustua kehooni ja halusin että hän ottaa sen omakseen.

Kieltäydyin suuseksistä, jota hän tarjosi ja sanoin haluavani kyrpää. Hän suuteli minua jälleen ja nimitteli lisää. Joka sana oli totta. Olin pieni, olin huora, olin kiimassa ja halusin hänen kyrpäänsä enemmän kuin itse elämää. Kyllästyin hänen leikkiinsä ja käännyin vatsalleni. Hän nousi taakseni ja katseli peppuani. Hänen kätensä painuivat pakaroilleni ja levittivät niitä. Samalla peukalo sipaisi peppureikää. Tiesin hänen olevan peppumiehiä. En ollut koskaan saanut kyrpää peppuun ja minua jännitti.

Hän nosti takapuoltani lantiosta ylöspäin, niin että ylävartaloni oli patjaa vasten ja pylly pystyssä. Hän nuoli yhden paksuista sormistaan kosteaksi ja hyväili peppuani. Samalla hän leikitteli klitoriksellani toisella kädellä. En kestänyt enää, halusin häntä liikaa. Anelin häntä painautumaan sisääni, ja hän nauroi minulle. Kiimani oli käsittämätön, mutta hänen kiihkonsa oli vähintään yhtä suurta. Anelin ja vinguin vielä hetken, kunnes hän ei voinut enää vastustaa pystyssä töröttävän pikkutytön pyllyn tuoksua ja tuntua.

Hän levitti alapäätäni ja tunkeutui sisään pilluun. Kova huokaus karkasi hänen huuliltaan, enkä varmasti itsekään ollut kovin hiljainen. Se oli taivaallista. Hänen kyrpänsä porasi tien tiukkaan pilluuni ja hiljalleen löysimme yhteisen rytmin. Hän oli sanaton, mutta minä pidin ääntä. Huusin häntä syvemmälle, naimaan minulta tajun pois, käskin hänen tarttua minua hiuksista ja läiskäistä kämmenellä pakaroilleni. Hän teki työtä käskettyä, eikä kestänyt kyydissäni kauaa. Tunsin hänen lämpimän siemennesteensä suihkuavan sisälleni samalla kun hän haukkui minua jälleen huoraksi. En lauennut, mutta tunne oli erittäin lähellä orgasmia. Mikään ei koskaan aiemmin ollut ollut niin jännittävää.

Nuolin hänen kyrpänsä puhtaaksi ja kävin laskemassa hänen spermansa ulos. Kävimme pikaisella pesulla ja pukeuduimme. Olimme vielä hetken sylikkäin ja suutelimme. Olin korviani myöten rakastunut ja luulin, että hänkin oli. Erosimme ilman mitään lupauksia tulevaisuudesta. Kotimatkalla bussissa suljin silmäni ja haistelin hänen tuoksuaan ihollani ja tunnustelin sängen jättämää kuumotusta kasvoillani.

Soittelimme tämän jälkeen vielä jokusen kerran kosteissa merkeissä. Hän soitti töistään ja minä masturboin kotona. Emme enää tavanneet uudelleen. Hän jätti minuun lähtemättömän kaipuun. Jonain päivänä haluaisin olla jälleen hänen - vaikka vain hetken.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute