Herkku-puhelin
Todistelua
Maalaispoika

Oli aikainen lauantai-aamu, ja olin vielä nukkumassa, kun ovikello alkoi kauhean pimputuksensa. Ensin yritin tietenkin sammuttaa herätyskellon, kunnes tajusin että nythän on vapaapäivä, eli se onkin ovikello.

Nousin ylös ja lähdin ovea avaamaan. Avattuani oven sen takana oli kaksi keski-ikäistä naista, joista toinen kai aikoi sanoa jotain mutta jäikin suu osittain auki tuijottamaan minua, toinen sitten totesi: ”voisitkohan hiukan pukea yllesi, niin voitaisiin vähän keskustella?”. Silloin itsekin tajusin seisovani uniasussani, eli alasti ulko-ovella, ja tietenkin mulla oli komea aamustondis, kun edellisenä iltana oli ollut turha iskuyritys.

No minä totesin piruuttani että ”tämähän on ihan luonnollista, mutta mennään sentään sisälle niin voimme keskustella rauhallisessa ympäristössä”. Olin hämmästynyt, kun naiset suostuivat. Ajattelivat kai etten ole vaarallinen, kun olin alasti, ja mulla seisoi suoraan sanoen kipeästi, purkautumista odottaen.

Toinen naisista aloitti uskontonsa todistamisen ja jotenkin siihen sekaan sopi taas huomautus että häveliäisyyden nimissä voisin peittää irstasta elintäni. Olin huomannut tämän naisen vilkuilevan stondistani jatkuvasti ja hänen kiihottumisensa näkyi nännien nöpöttämisenä jopa liivien läpi, niinpä vastasin hänelle että ”kiihottuminen on ihan luonnollista , varsinkin kun näkyvillä komeasti seisova, kaunis kulli kuten minulla”.

”Hyi, mitä sinä oikein puhut!”hän vastasi, ja nuolaisi huuliaan seksikkäästi. Naisista toinen otti ohjat käsiinsä toteamalla että nyt pitää tehdä jotain konkreettista, eikä vaan hyhhytellä. Olin itse aivan samaa mieltä, joten ehdotin kirkkain silmin että hekin vähentäisivät vaatetustaan että oltaisiin tasa-arvoisempia.

Hämmästykseni oli suuri kun tämä irstaudesta puhunut riisui puseronsa ja sen jälkeen puolihameensa ja alkoi keimailemaan kauniissa valkoisessa pitsisetissä. Nännit painoivat ison nystyrän liivien kuppeihin ja housuissa näkyi tumma läiskä reisien välissä. Sitten naisen kädet siirtyivät selkäpuolelle avaamaan liivien hakaset, ja ooh, mitkä ihanat rinnat sieltä paljastuivatkaan: eivät keski-ikäiset riippusellaiset, vaan terhakkaat B-tai C-kupin isonänniset ihanuudet. Tämä näky aiheutti seisokkini kovenemisen entisestään kivuliaammaksi, mutta apua oli tulossa tämän toisen naisen (johon en ollut pieneen aikaan kiinnittänyt lainkaan huomiota) taholta.

Hän tarrasi kiinni kulliini, teki muutaman runkkausliikkeen, ja imaisi terskan huuliensa väliin alkaen ihanan lutkutuksen. Toinen naisista tuli lähellemme että onnistuin saamaan kovan nännin imuteltavakseni, ja samalla työnsin käteni pitsipöksyihin työntääkseni ne pois jaloista. Sain nyt laitettua vapaasti käteni kiharakarvaiseen pillukkaan (en muuten pidä posliinista, kunnon tuhero pitää olla) todetakseni että kosteutta oli, ja muitta mutkitta työnsin pari sormea sisälle hieroskelemaan klittaa.

Kuului huokaus, ja hän halusi patukkani sisäänsä, ja nimenomaan takaapäin.No sehän kävi mulle paremmin kuin hyvin, koska pääsin samalla seuraamaan kun tämä toinenkin nainen kuoriutui vaatteistaan, ja vei pillunsa tämän toisen nuoltavaksi. Saimme orkut melkein yhtaikaa, ja minä sain onnellisesti tyhjentyä vapaasti ihanaan pilluun.

Huilattuamme jatkoimme mutta mitä se on toinen juttu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute