Herkku-puhelin
Toinen panopeli-ilta
Arto A

Edellisestä peliperjantaista oli vain viikko, ja taas olin Johannan ja Jaakon upeassa asunnossa. Porukassa oli tapahtunut hieman muutoksia. Johannan ja tämän miehen ja minun itseni lisäksi edellisen perjantain pelaajista paikalla oli Kaisa, nuori uhkearintainen seksipommi; Timo, turhan komea nuorukainen, jonka jotenkin koin kilpailijakseni; ja valitettavasti myös Risto, keski-ikäinen homo. Edellisen kerran vanhempi pariskunta puuttui – sen sijaan paikalla oli arviolta Johannan kanssa samanikäinen nelikymppinen rouva, Tanja. Tanja ei ollut aivan yhtä upea kuin Johanna, mutta läheltä liippasi. Paikalla oli siis kolme todella haluttavaa naista, ja tunsin luissani, että tällä kertaa onni ei minua voisi pettää, vaan saisin heistä jonkun sänkykumppanikseni. Toivottavasti se olisi Johanna, josta olin unelmoinut koko kuluneen viikon.

Asia ratkaistiin, samalla tavalla kuin viikkoa aiemmin, korttipelillä. Pelattiin venttiä, jaon voittaja sai aina riisua yhden vaatteen haluamaltaan pelaajalta. Ja se joka sai riisua jonkun pelaajan alastomaksi poistamalla viimeisen, neljännen vaatteen, sai sen pelaajan omakseen seuraavaksi yöksi.

Olin odottanut tuota peli-iltaa koko viikon niin kiihkeästi, että jo pelkkä korttipakan esiin ottaminen sai farkuissani aikaan pullotusta. Ahmin katseillani kaunista naiskolmikkoa, ja huomasin heidän myös vilkuilevan minua. Lisäksi minuun loi himokkaita katseitaan Risto. Roimasti lisää jännitystä peliin toi tieto siitä, että jos pahin toteutuisi, joutuisin antautumaan tuolle homolle.

Lisäksi yksi seitsemästä jäisi ilman seksiseuraa tänä iltana, mutta laskin, että minulla tuskin oli sitä vaaraa. Eikä alussa totisesti siltä näyttänytkään. Ensimmäisen jaon voitti se onneton homo-Risto, joka ei pitänyt käsiään millään lailla kurissa, kun riisui minulta pikkutakin. Toisen jaon voitti Kaisa, joka riisui minulta paidan. Olin ylävartalo paljaana, ennen kuin muilta oli lähtenyt vaatettakaan.

Sitten pelionni kääntyi meille miehille suosiolliseksi. Timo voitti seuraavan jaon, ja riisui Johannalta puseron. Sitten voitti Johannan mies, joka riisui Kaisalta puseron. Sitten oli taas Timon vuoro voittaa, ja katselin mustasukkaisena, miten tämä pääsi riisumaan Johannalta rintaliivit ja hyväilemään naisen haluttavia rintoja.

Seuraavassa jaossa minulla meni hyvin, pääsin kahteenkymmeneen. Mutta uusi tuttavuus Tanja sai myöskin 20, ja niin minun piti nostaa vielä kortti ja toivoa, että se olisi ässä. Tasapisteissä kun viimeksi luvun saanut voitti. Eihän se nostamani kortti tietenkään mikään ässä ollut, vaan menin kunnolla metsään.

Ja Tanja, tietenkin, halusi riisua minulta farkut. Eikä hän ujostellut yhtään. Hän suuteli ja hyväili minua, juoksutti huuliaan alas ylävartaloani, ja painoi sitten päänsä haaroihini, mikä sai aikaan kalussani täyden seisokin. Kun hän viimein reisiäni puristellen veti farkut jalastani, kaikki saattoivat nähdä, miten kireälle seisokkini veti alushousujeni kankaan. Sain pelätä, että koko komeus luiskahtaisi näkyville ahtaasta piilostaan.

Seuraavassa jaossa sain taas tuloksen 20. Olin jo niin monta kertaa nuolaissut ennen kuin tipahtaa, että olin aivan varma, että joku pääsisi vähintään samaan. Voi kunpa se olisi Johanna! Mutta ei, Johanna meni yli. Jännitys oli sietämätön, sillä jaon voittaja saisi halutessaan riisua minut alastomaksi, ja samalla voittaisi minut käyttöönsä koko yöksi. Seuraava yrittäjä oli homo-Risto, ja pidätin hengitystä pelosta pehmeänä. Yli meni! Entäpä Kaisa? Yli. Vielä oli jäljellä Tanja. Jos hän nyt saisi 20 tai 21, kuuluisin hänelle tänä yönä. Ei yhtään huonompi vaihtoehto, vaikka Johannaa toivoinkin yli kaiken. Tanja käänsi kortin: yli meni. Sehän tarkoitti sitä, että minä voitin tämän jaon!
Ääni vavisten ilmoitin, että haluaisin riisua Johannaa. Ja tällä oli vuorossa kolmas vaatekappale, hame.

Olin äskeisistä Tanjan hyväilyistä vielä kiihkoissani, enkä ujostellut käydä Johannan kimppuun. Hyväilin hänen paljaita rintojaan, painoin pääni niiden väliin ja tunsin Johannan paljaan ihon huumaavan tuoksun. Suutelin naista huulille, ja aloin hivuttaa kättäni hänen hameensa alle. Olin niin kiimoissani, että olisin voinut laueta viimeistään siinä vaiheessa, kun käteni löysi Johannan lämpimän jalkovälin ja alkoi tunkeutua pikkuhousujen sisään. Tunsin miten Johanna värähti mielihyvästä. Miten minun teki mieleni ottaa Johanna siinä saman tien – enkä usko että Johanna olisi pannut vastaan! Mutta sehän olisi ollut vastoin sääntöjä, ja kun toiset alkoivat huomautella, että peliä pitäisi päästä jatkamaan, jouduin nopeasti pujottamaan hameen pois Johannan päältä ja pakottamaan itseni eroon hänestä.

Nyt jos saisin toisen voiton, Johanna olisi minun! Sain jaossa kasin ja sen lisäksi seiskan. Viidellätoista ei ollut mitään toiveita voittaa, mutta jospa seuraavaksi minulle tulisi kuutonen! Samassa tajusin, että homo-Risto sai ventin, tasan tavoitellun 21, ja huomasin hänen katsovan minua kiiltävin silmin. Voi ei! Nyt oli todellinen vaara, että joutuisin tuon homon panopuuksi koko yöksi!

Niin ei saanut tapahtua. Eihän niin voinut tapahtua! Paikalla oli kolme upeaa, seksikästä naista, ja minä muka joutuisin antamaan jollekin homolle! Käsi vapisten tavoittelin pakan päällimmäistä korttia. Anna sen olla kuutonen, anna sen olla kuutonen, rukoilin. Sillä siinä tapauksessa voittaja olisin minä, ja saisin viettää yön Johannan kanssa. Viivyttelin kortin kääntämisen kanssa, niin että homo-Risto jo kärsimättömänä kähisi ja käski minua kiirehtimään. Tuskin uskalsin katsoa.

Nelonen! Se kortti ei siis ratkaissut vielä mitään. Sama piina piti käydä vielä uudestaan läpi. Nyt tarvitsin kakkosen. Kakkonen pelastaisi minut ja takaisi minulle unelmien yön. Tällä kertaa en kestänyt jännitystä enää sekuntiakaan. Tempaisin pakan päällimmäisen kortin ja suustani pääsi parahdus. Kurko! Sen pahemmin en olisi metsään voinut mennäkään. Tajusin homo-Riston riemunkiljahdukset ja samassa hän oli jo kimpussani. Oma pettymys oli valtava. Teki mieli huitaista homoa turpaan ja häipyä paikalta saman tien.

Mutta se olisi merkinnyt ikuista porttikieltoa peli-iltoihin. Olisin menettänyt mahdollisuuteni koskaan päästä panemaan Johannaa, Tanjaa tai edes Kaisaa. Niinpä hillitsin itseni, ja yritin ottaa tyynesti vastaan homo-Riston kähminnät ja suukottelut.

Niin kiire sillä homolla oli päästä panemaan minua, että hän ei malttanut edes katsella peliä loppuun. Niinpä en saanut tietää, kuka onnellinen sai Johannan sänkykumppanikseen sillä kertaa. Ehkä se oli vain hyvä, sillä asian ajatteleminen teki minut todella synkäksi ja mustasukkaiseksi. Se oli ollut niin lähellä!

Risto vei minut yläkerran makuuhuoneeseen, riisui vaatteensa ennätystahtiin ja kellisti minut alleen sänkyyn. – Sinä et tiedä, miten minä olen himoinnut sinua, se homo huohotti korvaani. – On mahtavaa päästä panemaan tuollaista komeaa nuorta hetero-urosta. Koko ikänsä on saanut vain haaveilla tuollaisista saavuttamattomista namupaloista. Mutta nyt sinä joudut antamaan minulle, ihan niin kuin Timo viime viikolla!

Homo suukotteli ja hyväili minua ja käänsi minut sitten vatsalleni. – Helvetti miten seksikäs perse sinulla on, hän ihaili. – Oikea herkkuperse. Ja kohta se on minun! Kohta minä valloitan sinun herkkuperseesi.

Minä laitoin silmät kiinni ja yritin kestää, tuli mitä tuli. Ja kyllähän sitä tuli. Tuntui, että koko perse repeää, kun homo alkoi tunkea kankeaan sisälle. Minä purin hammasta ja päätin, että en parahda kivusta. Homolla oli ihan toisenlaiset tuntemukset. Se läähätti ja huohotti ja tunki kankea syvemmälle, kunnes yhtäkkiä tuntui, että jokin antoi periksi, ja tunsin kuuman patukan sisälläni.

- Näin juuri, poika, juuri NÄIN, se homo alkoi karjua. – Nyt annat mulle persettä! Nyt olet minun! Se vatkasi lanteitaan ja survoi kulliaan minun sisälläni ja alkoi hokea kuin jotain mantraa: ihanaa – ihanaa – ihanaa – ihanaa – IHANAA – IHANAA – IHANAA – IHANAA – NAAAA – AAAAA – AAAA. Viimein siltä tuli.

Mutta ei se tarkoittanut, että sen yön kärsimykset olisivat loppuneet siihen. Seuraavaksi se homo painoi minut taas alleen ja suukotteli ja hyväili minua joka paikasta. – Sä olet todella komea uros, se soperteli. – Todella mahtavan seksikäs kaveri. Ja mä saan panna sua koko yön. Sä olet mun koko yön, se toisteli. – Ja mä aion nauttia joka hetkestä, kun tällasesta olen koko ikäni uneksinut.

Ja sen se teki. Olin aamulla aivan uuvuksissa, ja tuskin nukkunut paria tuntia enempää ja sitä paitsi perse oli tosi hellänä, kun se homo oli ottanut minut kaikkiaan kolme kertaa sen yön aikana. Kaiken lisäksi törmäsin aamulla kotiin luikkiessani komeaan Timoon, joka vahongoniloinen virne naamallaan kyseli, miten yöni oli sujunut. Timo kertoi silmin nähden tyytyväisenä saaneensa itse nauttia ikimuistoistoisesta yöstä kauniin Johanna-rouvan kiihkeässä sylissä.

Sekin vielä! Minua jurppi ankarasti. Mutta en minä niin vähästä lannistunut, seuraavana perjantaina yrittäisin taas! Nyt oli pahin jo koettu ja täytyihän minun tuurini joskus kääntyä. Vielä minua odottaisi sanoinkuvaamattoman suloinen palkinto Johannan sänkyseurana!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute