Herkku-puhelin
Kylpylässä tavataan
me

Tänään se tapahtuisi: hetki jota välillä emme jaksaneet odottaa, ja jota välillä olimme jo unohtamassa... Minä ja vaimoni olimme menossa tapaamaan naista, josta saattaisi tulla yhteinen salasuhde. Paikaksi olimme kaikki kolme yhdessä valinneet kylpylän, koska se antoi tietyn turvan kaikille.

Saavumme paikalle vaimoni kanssa, ja tapaamme kahviossa Pauliinan ensimmäistä kertaa. Kaikkia meitä jännittää uusi tilanne, ja päätämmekin jatkaa matkaa kylpylän puolelle, minä luonnollisesti omalle osastolle, ja naiset omalleen.

Pukukaapilla rauhoittelen itseäni, ja saan kaluni inhimilliseen kuntoon uimahousuihin, josta suuntaan jo sovitulla tavalla poreammeeseen. Vähän aikaa siellä oltuani näen, kun vaimoni tulee Pauliinan kanssa porealtaaseen, ja Pauliina jää minun sekä vaimoni väliin.

Saamme olla altaalla rauhassa, ja käyn jututtamaan Pauliinaa, ja kyselemään vaikutammeko sellaisilta ihmisiltä, että voisimme edetä seuraavaan vaiheeseen. Pauliina hymyilee ja vastaa ”ehdottomasti”, jolloin otan vaimoani kädestä, ja vien sen Pauliinan reidelle. Kummallakaan naisella ei ole kokemuksia naisten välisistä suhteista, joten molemmille tämä kaikki on täysin uutta.

Pian huomaan miten ujous alkaa naisista katoamaan, ja Pauliinan käsi löytää vaimoni reiden. Tästä rohkaistuna vien oman käteni Pauliinan jalkojen väliin, jossa vaimoni sormien kanssa yhteispelillä käymme hieromaan Pauliinan kovaa klitorista. Pauliinalla alkaa olla hankaluuksia olla sen näköinen ettei kuplivan pinnan alla mitään erikoista tapahdukaan, ja hänen toinen kätensä löytää shortsieni alle. Pauliina mittailee kaluni vartta samalla, kun katselen vaimoni ilmettä. Nautimme nyt molemmat uudesta ystävästämme keskellä kylpylää!!! Voin vain kuvitella, missä Pauliinan toinen käsi jo on…

Onneksi tilanne rauhoittuu, kun huomaamme, että altaaseen tulee pari nuorta tyttöä. Siirrymme istumaan täysin sivistyneesti, vaikka kaikilla hormonit hyrrää täysillä, ja estotkin on lähes nollassa. Hormoneista kertoo myös vaimoni katse, kun hän kysyy Pauliinalta, haluaisiko hän jatkaa jo seuraavaan vaiheeseen.

Pauliina vastaa nousemalla altaasta sanoen ”mennään jo”. Itse jouduin jäämään altaaseen rauhoittumaan, mikä onkin elämäni hankalin homma, kun tiedän mitä on viikonlopuksi luvassa! Pauliina on siis tulossa viettämään meille seksin täytteistä viikonloppu, jossa kaikki me kolme saataisiin varmasti elämämme "hoitoa", eikä vaimoni kiihottunut ilme, ja kylpylän vähäpukeiset naiset tilannetta helpottaneet.

Vihdoin sain itseni rauhoitettua, ja hirveällä kyydillä suihkun kautta autolle, ajattelin että taas saa naisia odottaa, mutta kiire oli niilläkin, koska autossahan ne jo odotti, molemmat takapenkillä.

Lähdin ajamaan kotia kohti ja varmasti tämä vajaan tunnin matka tulisi olemaan pitkä. Vaimo vielä huikkasi, että vilkuile sitten peiliin siihen tahtiin, ettet aja ojaan ja samalla antoi pitkän kielarin Pauliinalle. Ajaessa keskityin väkisinkin takapenkin tapahtumiin, ja siellä maisteltiin vuorotellen nännejä, ja kädet näyttivät olevan vesirajan alapuolella… Tilannetta ei helpottanut, kun Pauliina kyseli, ja vaimo kertoi millainen kalu minulla on, ja kuinka se saisi kohta kahden naisen huomiota.

Lopulta saavuimme kotiin, ja kaikki kolme mentiin hirveällä kiireellä sisälle, missä matka jatkui makuuhuoneeseen. Siellä kaikki riisui kaikkia ja kaluni pääsi vihdoin ponnahtamaan vapauteen. Katsoin vaimoani silmiin ja sanoin: ”nyt saat mitä olet halunnut”, ja kaadoin hellästi vaimoni sängylle selälleen. Pauliinan kanssa avasimme jalat ihan auki, ja aloitimme suukottelemaan vaimoni reisiä ja alavatsaa, ja pikkuhiljaa Pauliinan suu läheni klitorista, joka punaisena jo suorastaan huusi huomiota. Suukottelin vaimoni nännejä, ja katselin sen ilmeitä samalla, kun Pauliinan suu touhusi vaimoni jalkojen välissä.

Jatkuu................

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute