Herkku-puhelin
Kolmas panopeli
Arto A

Minusta oli tullut jo vakiojäsen Johannan ja Jaakon panopeli-illoissa, sillä olin jo kolmantena peräkkäisenä perjantaina paikalla. Muitakin vakiojäseniä oli mukana: Kaisa, uhkea nuori blondi; Timo, komea nuori mies, joka ärsytti minua monestakin syystä, mutta eniten siksi, että hän oli voittanut kauniin Johanna-rouvan sänkyseurakseen edellisellä kertaa; ja valitettavasti myös Risto, homo, jonka käsittelyyn olin joutunut alistumaan viikkoa aiemmin.

Lisäksi paikalla oli tällä kertaa uusi aviopari, kolmikymppiset Anu ja Teppo. Anu ei ollut hassumman näköinen urheilullinen nainen: timmi kroppa, lyhyeksi leikatut ja rohkean punaiseksi värjätyt hiukset ja mukava pilke silmäkulmassa. Mielialani sen kuin parani. Taas oli tarjolla kolme kaunista naista, ja vaikka sisimmässäni tunsin, että nyt vihdoin olisi minun vuoroni päästä kauniin Johanna-rouvan kanssa lähempään kanssakäymiseen, niin Anu ja Kaisa muodostivat oivallisen varasuunnitelman. Maltoin tuskin odottaa pelin alkua!

Teppoon en paljon kiinnittänyt huomiota, mutta jossain välissä Timo valisti minua nyrpeän näköisenä siitä, että mies oli kaikkiruokainen ja haki peli-illoista lähinnä homokokemuksia.
Se laski intoani piirun verran. Riski joutua homohommiin kasvoi siis kaksinkertaiseksi. Mutta se ei pelaa, joka pelkää! Makean voiton mahdollisuus voitti monenkertaisesti karvaan tappion pelon.

Peli lähti mukavasti liikkeelle, vaikka itse en voittoja saanutkaan. Sen sijaan Jaakolla ja Timolla kävi säkä, ja niin Johanna ja Kaisa joutuivat luopumaan ensin puseroistaan ja sitten jo rintaliiveistään. Siinä välissä voitti Risto ja mielialani kohosi, kun hän valitsi Timon, eikä minua. Se nosti voitonmahdollisuuksiani, vaikka täytyy myöntää, että vähän kävi kunnian päälle, kun jäin Timolle toiseksi. Kun sitten Johanna voitti seuraavan jaon, pelkäsin, että hänkin valitsisi Timon, olisihan hän päässyt ottamaan tältä jo paidan pois, mutta Johanna valitsi kuin valitsikin minut.

Mielialani alkoi olla korkealla. Tunsin luissani ja ytimissäni, että tänään olisi minun onnen päiväni. Johanna astui luokseni ja painautui minua vasten ja suuteli minua pitkään. Tunsin hänen käsiensä hyväilyn ja haistoin hänen huumaavan tuoksunsa. Varovasti hyväilin hänen paljaita rintojaan. Sitten Johanna riisui minulta puseron päältä ja rutisti minua vielä jäähyväisiksi. Sanomattakin on selvää että etuveitikkani oli herännyt eloon, ja pelin kiihkeä jännitys kasvoi.

Seuraavaksi voiton vei uusi tulokas Teppo, ja kuten Timo oli vihjannut, hän ei naisia katsellut vaan teki ilmiselvästi valintaa minun ja Timon välillä. Hänkin päätyi Timoon! Työnsin taka-alalle häiritsevän ajatuksen, että Timoa pidettiin minua komeampana, ja iloitsin mielessäni siitä, että molemmat homot halusivat Timon. Tilanne näytti kerta kaikkiaan hyvältä.

Kortti vain ei käynyt minulle. Seuraava voittaja oli Kaisa. Itsetuntoani kohotti, että Kaisa valitsi minut, vaikka olisi päässyt riisumaan Timolta jo farkut. Oli Kaisan vuoro painaa muhkeat paljaat rintaansa minua vasten. Hän juoksutti käsiään varsin rohkeasti paitani alla, ja ennen kuin hän riisui sen ehti hän puristella peppuanikin ronskin ottein. Mutta minäkään en ujostellut, ja kumarruin huulillani hamuilemaan Kaisan rintoja ja nännien näpyköitä.

Vaatteet vähenivät, ja peli kävi jännittäväksi. Seuraavan jaon voitti taas Timo – miten sillä juipilla kävikin niin hyvä tuuri! Ja tietenkin hän valitsi Johannan. Johanna tuntui olevan turhan innostunut Timon kömpelöistä hyväilyistä, mutta himoani kiihotti Johannan hameen riisuminen. Ahmin silmilläni pelkissä pikkuhousuissa olevaa kypsää kaunotarta.

Sydän rinnassa alkoi takoa tuttua jännitystä. Nyt jos voittaisin, saisin Johannan omakseni! Sain jaossa seiskan ja nostin akan sen pariksi: 19. Se saattaisi riittää voittoon. Mutta ei, Jaakko nousi kahteenkymmeneen. Sitten Risto pääsi venttiin. Seuraavalla kierroksella toivoin käsi vapisten kakkosta – sain kolmosen. Yhdellä yli! Homo-Risto voitti jaon ja pääsi riisumaan Timolta farkut. Hieman vahingoniloisena katselin miten Risto kähmi kaveria estottomasti. Nyt oli Timokin jo jonkun voitettavissa.

Seuraavassa jaossa sain kympin. Toivoin hyvää paria sille, mutta kuningas pisti minut heti metsään. Teppo sai ventin, ja ajattelin jo vahingoniloisena, että se oli Timon menoa. Mutta ei, myös Jaakko sai ventin, ja viimeksi tuloksen saanut voitti. Jännittyneenä odotin valitsisiko Jaakko vaimonsa Johannan. Siinä tapauksessa mahdollisuuteni Johannaan olisivat taas menneet. Mutta miksi Jaakko olisi valinnut vaimonsa, kun sai tätä muutenkin? Helpotus oli suuri, kun Jaakon katse kääntyi nuoreen blondiin, Kaisaan. Jaakko nautti täysin siemauksin Kaisan hyväilemisestä ja riisumisesta, ja kohta oli Kaisakin enää pikkarit päällä.

Nyt täytyi ratkaisuja tulla jo pakosti, ja yksi jos toinenkin alkoi olla varsin eroottisesti latautuneessa mielentilassa. Kuka voittaisi seuraavan jaon, voisi mieltymystensä mukaan voittaa jo Johannan, Kaisan tai Timon sänkypalvelijaksi. Parasta asiassa oli, että minulla oli vielä farkut jalassa, joten tappion pelkoa ei ainakaan siinä jaossa ollut. Saatoin vain voittaa.

Sain kaksi pientä korttia viitosen ja nelosen. Toiset alkoivat mennä jo yli. Timo johti tuloksella 19, ja toivoin sydämen pohjasta, ettei hän ainakaan voittaisi. Itse sain taas viitosen ja olin vasta neljässätoista. Johannalla oli 12 ja hän sai kasin, eli hän meni johtoon kahdellakymmenellä. Muut menivät järjestään yli. Käteni alkoi vapista, kun kurotin ratkaisukorttia pakasta. Kuutonen veisi tasapisteisiin, seiska venttiin, molemmat tarkoittaisivat, että voittaisin ja unelmani yöstä Johannan kanssa toteutuisi. Sydän oli pakahtua rinnassa ja kalu pullisteli farkuissa. Nostin kortin ja käänsin sen hitaasti: kasi. Taas yhdellä yli!

Voi sitä pettymystä. Olin varma, että Johanna valitsisi Timon, ja niin kaunis rouva olisi jälleen siltä illalta menetetty unelma ja se ärsyttävä Timo pääsisi taas pääpotin pariin. Timokin näytti olevan varma asiasta, niin itseensä tyytyväinen hymy nousi hänen kasvoilleen. En ollut uskoa korviani, kun Johannan suusta kuului minun nimeni. Johanna halusi riisua minulta farkut, vaikka olisi saanut Timon lopullisesti itselleen! Peli ei ollutkaan vielä pelattu.

Samassa Johanna oli luonani ja tunki itseään syliini. Hän tuntui olevan melkoisen himokkaana, sillä suudelma oli kiihkeä ja hänen kätensä kouri rohkeasti seisokkiani. Minäkään en arkaillut käydä hänen rintojensa kimppuun. Halu tuntui sietämättömältä, kun kaunis Johanna veti farkut jalastani samalla reisiäni hyväillen. Mutta pelin oli jatkuttava. Ja nyt meitä oli neljä alushoususillamme.

Nyt oli aivan varmaa että seuraavan jaon voittaja saisi valita sänkyseuraa. Rukoilin himon ja kiihkon sekaisin ajatuksin kaikkia rakkauden ja seksin jumalia ja jumalattaria olemaan minulle suosiollinen. Sain pohjalle ässän, joka oli paras mahdollinen pohjakortti, koska sen saattoi laskea joko ykköseksi tai neljäksitoista. Seuraavassa nostossa rukoilin seiskaa – sain kuutosen. Kaksikymmentä! Riittäisikö se? Saisinko Johannan itselleni? Olin kuolla jännitykseen. Kun tuli minun vuoroni uudelleen, kukaan ei ollut saanut parempaa tulosta, mutta yli oli mennyt vasta muutama. Mitä minun olisi viisasta tehdä? Luottaa että kaksikymmentä voittaa vai yrittää venttiä? Kuumeisen harkinnan jälkeen sanoin lopettavani siihen.

Seuraavana vuorossa oli Teppo. Hänellä oli 13. Teppo nosti pakasta ysin. Yli meni! Sitten Kaisa, jolla oli 19. Ei ässää eikä kakkosta, rukoilin. Kaisa nosti nelosen. Yli meni! Vuoroon tuli Timo. Hänellä oli 15. Timo nosti viitosen. Voi ei! Se ylimielinen juippi meni minusta ohi. Olin menettänyt pelin! Ja Timo valitsisi aivan varmasti Johannan, ja jäisin taas nuolemaan näppejäni.

Vielä oli kuitenkin kaksi pelaajaa vuorossa. Johannalla itsellään oli pöydässä myös 15. Jos Johanna saisi kuutosen, hän voittaisi, ja varmasti Johanna valitsisi minut. Uusi toivo virisi minussa. Johannan käsi kurkotti pakkaa. Seiska. Yli meni! Voi pettymysten pettymys. Sitten vielä uusi tulokas Anu. Hän oli vasta kymmenessä. Anu nosti pakasta kasin. 18. Ei riitä vielä voittoon. Mutta jos hän nyt saisi kakkosen tai kolmosen, niin hän voittaisi. Sitten olisi vain kyse siitä, valitsisiko hän minut vai Timon. Mahdollisuuteni Johannaan kitui vielä hengissä, mutta Anu olisi ihan hyvä korvike. Tuijotin hengittämättä Anun kättä, kun hän käänsi nostamansa kortin. Kakkonen! Yhteensä 20. Anu voitti jaon!

Anun huulille nousi tyytyväinen hymy. Minä vai Timo, minä vai Timo, takoi ajatuksissani. Anu avasi suunsa. ”Minä valitsen … Johannan”, hän sanoi.

Maailma musteni. Taisin protestoida, koska joku muistutti minua säännöistä. Voittaja sai valita kenet tahansa. Jos Anu halusi lesboilla, niin ei auttanut muu kuin alistua. Samaan aikaan Anu oli jo siirtynyt Johannan taakse, ja hyväili takaapäin kauniin emäntämme rintoja. Oli kieltämättä seksikkään näköistä kun Anu liu’utti käsiään pitkin Johannan paljasta vartaloa, ja sujautti ne sitten pikkuhousujen nauhan alle. Hitaasti, kuin meitä mieskatsojia kiusoitellen, hän veti Johannan pikkuhousuja alemmas, ja katseillemme paljastui Johannan tummaa karvoitusta ja lopulta niiden keskeltä naisen jo märkä pillu. Sitten naiset kietoutuivat syleilyyn ja suudelmiin, jotka eivät kaikesta päättäen olleet Johannallekaan mitenkään vastenmieliset.

Mutta pelin piti jatkua. Tilanne vain oli yhtäkkiä täysin muuttunut. Tarjolla oli enää yksi nainen, muhkearintainen Kaisa. Luulisi ainakin homojen olleen tyytyväisiä voimasuhteiden muutokseen. Tein hätäisesti uusia laskelmia. Jos minä tai Kaisa voittaisimme jaon, seuraava yö olisi vielä melko lailla pelastettu. Minä sain jaosta kuutosen ja pakasta jätkän. 17. Jaakolla oli akka pohjalla, ja siihen jatkoksi tuli ysi. Suoraan ventti! Nyt ei enää muu tulos pelastaisi. Minulle tuli viitonen. Jo kolmannen kerran yhdellä yli! Kaikki muutkin menivät yksi toisensa jälkeen yli. Ilta oli taas kääntymässä katastrofiin. Vielä oli yksi oljenkorsi tarjolla, Kaisa oli kuudessatoista, ja nosti viimeisen kortin. Olin ollut niin varma, että tästä tulisi onnen iltani, että en mitenkään voinut tajuta lähestyvää pettymystä. Olin täysin vakuuttunut, että Kaisa nostaisi viitosen, ja valitsisi sitten minut. Kaisa nosti ysin.

Kuin horroksessa kuulin Jaakon valinnan. Tietenkin Kaisa. Kaikki naiset oli pelattu pois. Jäljellä oli enää kaksi homoa, Timo ja minä.

Risto ja Teppo katsoivat meitä alushousuissa istuvia nuoria miehiä himokas ilme silmissä, mutta eivät he vielä olleet voittaneet! Jos minä nyt edes vihdoin viimein voittaisin jaon, voisin valita Timon, ja voittaa hänet seksikumppanikseni. Ja tiesin tasan tarkkaan mitä siinä tilanteessa haluaisin tehdä. Käskisin Timon painua kotiinsa ja lähtisin itsekin omille kämpille pettymyksen haavoja nuolemaan.

Menin kuitenkin heti yli. Timo sai ventin, ja kummankin homon naamalle ilmestyi harmistunut mutru, kun he puolestaan menivät yli. Näin Timo pääsi valitsemaan. Ja tottahan sillä sen verran älliä oli päässään, että valitsi minut. Näin vältimme molemmat homovaaran. Olin lähteä siltä istumalta kotiin, mutta pettyneet homot vaativat, että Timon piti riisua minut alasti. Timon typerys pelleili kourimalla haarojani ja suutelemalla minua suulle, mutta sitten sekin viimeinen velvollisuus oli täytetty. Aloin vetää alushousuja takaisin jalkaan.

”Hei, mitäs sinä nyt”, Timo keskeytti minut ja katsoi asiakseen muistuttaa että hän sai määrätä tekemisistäni, kun kerran oli voittanut minut koko yöksi. Sanoin Timolle, että lopettaisi pelleilyn, mutta se ääliö alkoi suureen ääneen valittaa, että rikoin sääntöjä, kun en totellut häntä, ja sääntöjen rikkominen taas tiesi ikuista porttikieltoa. Mitä ihmettä se öykkäri oikein esitti?

Perkele, minua ainakin himottaa tämä touhu sen verran, että ei tässä nyt mihinkään kotiin lähdetä, Timo kähisi minulle. Naista minä tulin täältä hakemaan, mutta jos kerran pitää tyytyä sinuun, niin minkäs sille teet. Minulta meni jokseenkin pitkään tajuta, että Timo oli tosissaan. Että se todella halusi harrastaa seksiä minun kanssani.

”En minä tiennytkään, että sinäkin olet homo” sanoin Timolle myrkyllisesti. Timo väitti olevansa puhtaasti hetero, mutta lisäsi, että ”voisihan sitä kokeilla tällaistakin, kun kerran tarjoutui tilaisuus”. Eikä minun lopulta auttanut muuta kuin lähteä Timon kanssa etsimään rauhallista kolkkaa herra ”puhtaasti heteron” homokokeiluille.

Timo riisui vaatteensa ja heittäytyi pitkälleen vierashuoneesta löytämäämme sänkyyn. ”Saat imeä meikäläisen orgasmiin” Timo ilmoitti, ja katsoin järkyttyneenä miten hänen kalunsa nytkähteli pystyyn. Perkele, sehän oli pahempaa kuin homo-Riston kanssa! Edellisellä viikolla oli riittänyt, kun passiivisena olin ottanut vastaan Riston hyökkäykset, mutta nyt minun pitäisi mennä suineni Timon kalun kimppuun. Se jäi melkein tekemättä, mutta sitten ajattelin Johannaa, ja iäksi menetettyä mahdollisuutta, ja suljin silmäni ja tartuin kaksin käsin Timon kulliin ja aloin nuolla sitä.

Timo tuntui pitävän otteistani kovastikin. Hän alkoi huohottaa ja vinkua ja vääntelehtiä ilmiselvästi nautinnon vallassa. Minä imeä lurputin hänen muhkeaa kulliaan, ja toivoin hänelle pikaista laukeamista. Turhan pitkään siinä kuitenkin meni, mutta viimein Timo alkoi ruikkia spermaansa naamalleni.

Ajattelin, että nyt viimein pääsisin kotiin nuolemaan haavojani, mutta Timo oli sitä mieltä, että kukaan ei lähtisi vielä minnekään. Hän ehdotti, että tekisimme kierroksen tutkimassa, mitä muut parit olivat puuhaamassa, ja se sai yhtäkkiä kiinnostukseni heräämään. Kumpikaan meistä ei oikeastaan välittänyt muista, mutta Johannan ja Anun lemmenleikkejä teki kummankin mieli päästä seuraamaan. Ja isäntäparin makuuhuoneesta heidät löysimmekin.

Johanna makasi selällään sängyssä ja Anu oli hänen haarojensa kimpussa. Johanna vääntelehti ja voihki nautinnosta, kun Anu tunki suurta dildoa hänen pilluunsa. Minä olin pudottaa silmät päästäni naisten touhua katsoessani, ja kankeni jäykistyi taas ennätysajassa. Samassa Anu huomasi minut ja Timon.

”Stop tykkänään” Anu huohotti kiimaisella äänellä. ”Pysykää pojat siellä ovella. Ja jos haluatte katsella, niin teidän pitää tarjota meillekin silmänruokaa”. ”Hyväilkää toisianne” Anu määräsi.

Minun oli vaikea totella Anua, mutta Timolle käsky ei tuottanut mitään vaikeutta. Hän painautui takaa minua vasten ja tunsin, miten hänen kätensä alkoivat kähmiä seisovaa kaluani. Samassa Johannakin huomasi läsnäolomme, ja hän alkoi tuijottaa meitä himokkaasti. Anu työnsi värisevää dildoa Johanna pilluun ja Johanna tuijotti minua ja Timoa ja voihki ja vaikersi nautinnosta. Timo alkoi vatkata kaluani, ja kaikki se oli minulle liikaa. Tunsin, että tulisin hetkellä millä hyvänsä.

Samassa Johanna silmät kääntyivät päässä ja hän alkoi parahdella orgasmin kourissa. Se oli ehdottomasti liikaa minulle. Minultakin tuli. Timo lopetti kaluni vatkaamisen ja minä purkauduin hänen otteessaan. Anu oli ottanut dildon ulos Johannan pillusta ja meni suineen nuolemaan Johannalle parhaan mahdollisen nautinnon. Kaikki se ylitti tajuntani sietokyvyn. Vajosin hitaasti maahan lähes tiedottomana mahtavan nautinnon sykkeen täyttäessä tajuntani.

Nyt pojat pois täältä, Anu komensi, mutta minä tuskin tajusin mitä tapahtui. Timo raahasi minut ulos makuuhuoneesta ja kun romahdin käytävän lattialle, jostain ilmestyi Timon seisova kulli silmieni eteen. ”Ime mun munaa” Timo vaati. Kumma kyllä se ei tuntunut enää ollenkaan yhtä vastenmieliseltä kuin aiemmin. Otin Timon paksun kullin suuhuni ja hoitelin Timolle toisen orgasmin sinä iltana.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute