Herkku-puhelin
Lampun vaihtokeikka 2
Poitsu

Sinikka puristi kädestäni ja kuljetti minut makuuhuoneeseen. Oma käteni oli kostea, mutta ei Sinikankaan käsi kuivalta tuntunut. Sinikka kääntyi ympäri. Näin kypsän naisen kauniin vartalon. Isohko rinnat roikkuvat nätisti. Kumarruin antamaan nännille suudelmaa. Otin toisen nänneistä suuhuni ja Sinikka värähti ja huokaisi. Imin nyt jo rohkeammin. Sinikka hieroi niskaani ja huokaili "Ihanaaa kulta...ihanaa". Kaluni paisui uudelleen täyteen mittaansa. Laskin Sinikan leveälle sängylle.

Asetin hänet viereeni ja kuljetin kättäni pitkin kuvetta alaspäin. Imin samalla rintoja vuoron perään. Someni kulkivat pitkin sileää ihoa alas reidelle. Käsi hakeutui sisäpinnalle. Sinikka levitti reisiä, jolloin sain vietyä käden jalkojen väliin polven yläpuolelle. Tunsin Sinikan käden hakeutuvan jalkojeni väliin. Käsi kiertyi kyrvän ympärille. Käännyin niin että näin Sinikan ihanan häpykummun. Samalla Sinikka sai paremman otteen kalustani.

Sinikka pyörähti päälleni. Näin naisen sukupuolielimen ensimmäistä kertaa livenä ja todella läheltä. Levitin häpyhuulia levälleen ja näin kostean vitun ihan silmieni edessä. Tunsin samalla kuinka Sinikan huulet hakeutuivat terskani ympärille. Nuolaisin pillua. Se maistui hiukan happamalta. Sinikka värähteli kieleni tahdissa, ja nuolin pillua koko matkalta. Välillä kieli osui klitorikseen. Joka kerralla Sinikka reagoi siihen voimakkaasti. Otin hänen lanteista kiinni ja painoin häpykummun suutani vasten, ja aloin valtaisan kielileikin klitoriksella. Samalla etsin etusormella pimppa-aukon suuta.

Painoin sormea vasten Sinikan emätinaukon suuta. tunsin kostean lihaspoimun väistyvän. Sormeani ympäröi kuuma ja kypsä naaraan vittu. Olin hetkeksi unohtanut kokonaan kuinka kyrpääni imettiin. Upotin kaksi sormea pilluun. Sinikan peppu pyöri ja hankasi vasten kasvojani. Äkkiä Sinikka nousi mun päältä, kääntyi selälleen ja pyysi saada kullin sisälleen.

Käännyin Sinikan päälle ja sohaisin kyrvälläni Sinikan ihanaa pillua. Sinikka otti kalun varresta kiinni ja laittoi sen oikeaan kohtaan. Olin ensimmäistä kertaa menossa naisen sisään. Painoin lantiota alaspäin. Tunsin Sinikan liukkaan pillun aukeavan minulle, kun terska upposi sisälle. Tuntui niin hyvältä että melkein laukesin huulille. Työnnyin syvemmälle Sinikan pimppaan. Sinikka painoi mua pepun päältä ja keinutti lanteitaan. Aloitin hitaan naimisen ja yritin miettiä muita asioita, mutta olin liian kiimassa. Tunsin orgasmin lähestyvän. Lisäsin vauhtia. Enää en voinut peruttaa. Sinikka tärisi allani, ja vaati lisää kyrpää. Sinikan sanat olivat minulle liikaa: ruiskutin pillun täyteen pikku Teemuja. Lopuksi jäin makaamaan Sinikan päälle.

Tunsin Sinikan kädet niskallani. Samalla tunsin kuinka Sinikka teki pientä liikettä lantiolla. Meinasin nousta ylös, mutta Sinikka painoi minut takaisin päälleen. ”En luovu susta noin pienellä" hän naurahti. Tunsin pimpan puristavan kaluani samalla kun kädet kulkivat peppuni päällä. En ollut uskoa, kun tunsin kuinka kaluni nytkähti. Vaivuin Sinikan päälle Sinikan touhutessa kaluni ympärillä. Kaluni paisui uudelleen.

”Tule muhun takaa päin” Sinikka pyysi. ”Mä tunnen sut eritavalla silloin”, ja Sinikka nosti leveähkön peppunsa pystyyn. Nousin kontalleni hänen taakseen. Ohjasin kyrpäni Sinikan spermaa valuvalle pimpalle. Pimppa tuntui takaa naituna erilaiselle, sillä jotenkin pääsi vielä syvemmälle, tai ainakin tuntui niin. Samalla pystyi katselemaan kuinka kyrpä upposi vittuun. Kiersin käteni Sinikan uumalle ja löysin Klitoriksen. Hankasin sitä sormella. Sinikka pakeni altani, jolloin painauduin tiukasti häntä vasten. Laukesimme samaan aikaan täristen....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute