Herkku-puhelin
Mökkinaintia
George

Olin 19-vuotias ja mulla oli tyttöystävä, Tiina. Eräänä kesänä menimme mökilleni ja saimme olla siellä aivan kahdestaan. Tiina oli blondi pitkätukkainen ja kaunis tyttö. Hänen perseensä oli todella hyvä. Kun olimme olleet mökillä vähän aikaa ja tehneet kaikenlaista, aloin katsella Tiinan muotoja. Mulla alkoi seistä yhä enemmän. Kun Tiina kumartui hakemaan jotain juomaa jääkaapista hänen perseensä työntyi pitkälle muhun päin. Silloin haluni kasvoivat ja puristin häntä perseestä. Hän nauroi ja kysyi mitä mulla oli mielessä. Sanoin haluavani naida häntä. Sitten hän laskeutui ja avasi housuni. Hän alkoi nuolla täysimittaista munaani. Hän imi kunnolla ja meinasin laueta. Sitten hän nousi ja otti paitansa pois. Hänen täydelliset rintansa tulivat esiin. Sitten vedin häneltä housut ja pikkuhousut alas. Hänkin riisui mut kokonaan. Painauduimme kiinni toisiimme ja hieroin hänen pilluaan ja hän hieroi munaani. Sitten hän kääntyi ja työnsin munani hänen peräaukkoonsa. Tiina voihki nautinnosta. Hetken päästä sain orgasmin. Hänkin sai. Muut päivät mökillä olivat samanlaisia. Olemme edelleen yhdessä Tiinan kanssa ja suhteemme on hyvin kiihkeä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute