Herkku-puhelin
Rannalla
Orjatar83

Oltiin jo jonkin aikaa juteltu mesessä ja vihdoin päätettiin, että tavataan livenä. Mua kuitenkin jonkin verran epäilytti koska Teemu oli varattu, mutta myönnyin kuitenkin koska mielenkiinto ei antanut periksi. Vihdoin tuli päivä jolloin meidän oli aika tavata. Menin suihkuun. En ollut varmaan koskaan viipynyt suihkussa niin kauaa. Ajelin säärikarvat huolellisesti ja siirryin ylöspäin. Huolitellusti ajelin kaikki pillunkarvani pois. Tiesin, että Teemu pitää posliinista. Suihkun jälkeen menin pukeutumaan. Laitoin päälleni avonaisen topin ja lyhyen farkkuhameen. Halusin tehdä hyvän vaikutuksen Teemuun. Pian tulikin jo kiire sillä kello oli melkein jo niin paljon, että pian myöhästyn. Hiukan jo jännitti. Oltiin sovittu, että tavataan huoltsikan pihassa. Hetken aikaa jo luulin, että Teemu ei saavukaan, mutta samassa hän ajoi autollaan vierelleni.

Istuuduin autoon. Voi kuinka seksikäs hän olikaan. En ollut nähnyt kuin kuvista hänet, mutta luonnossa hän oli jotain niin seksikästä. Tummat, paksut hiukset, aurinkolasit päässä, tiukka, hihaton paita päällä. Teki mieleni repiä häneltä saman tien paita pois ja käydä kimppuun. "Moi. "Sanoi Teemu. "Sä näytät hyvältä. " Ja nikkasi mulle silmää. Lähdettiin ajamaan eteenpäin. Pian olimme läheisellä rannalla missä ei koskaan käynyt ketään. Teemu parkkeerasi auton ja käveli takaluukulle. Otti sieltä pienen repun ja otti minua kädestä kiinni ja kävelimme rantaan. Hän avasi repun ja otti sieltä viltin ja levitti sen maahan. Istuuduimme siihen ja samassa tunsin jo Teemun käden olkapäälläni. Katsoin häneen ja aloimme suudella. Hän työnsi minut makuulleen ja tuli hajareisin minun päälleni. Hän suuteli suulle, kaulalle. Näykki korvanlehteäni.

Kun olin sanomassa jotakin, hän laittoi käden suulleni ja sanoi:"Älä puhu. Nauti. "Minä nyökkäsin ja tein työtä käskettyä. Hän jatkoi suutelua alaspäin. Hän vetäisi rintani esiin ja alkoi imemään nännejäni intohimoisesti. "Sulla on ihanat rinnat" hän sanoi käheällä äänellä. Hän näykki niitä ja huomasin päästäväni välillä pieniä voihkaisuja. Samaan aikaan tunnen hänen kätensä harhailevan kylkeäni pitkin, kohti pilluani. Hän nostaa itseään ylös niin, että saa laitettua kätensä hameeni alle. Pian hän koskettaa sormillaan häpykumpuani ja lopettaa rintojeni imemisen ja katsoo minuun hymyillen "tytöllä on tainnut jäädä pukematta jotain". Minä vain naurahdan. Teemu ottaa paitani helmasta kiinni ja riisuu sen. Samoin rintsikat ja hameen.

Siinä mä makaan alasti hänen edessään. Pian hän on jo taas kimpussani. Suutelee vatsaa ja menee koko ajan alemmaksi. Tunnen kostuvani koko ajan enemmän ja enemmän. Tuntuu, että nesteeni valuu jo pitkin reisiäni. Tunnen kielen pään klitoriksessa ja voihkaisen. Teemu alkaa nuolla intohimoisesti pilluani ja minä nautin. Pikkuhiljaa tunnen saavani pian orgasmin. Myös Teemu huomaa sen ja kiihdyttää tahtia. voihkin ja huohotan. Pian jo laukeankin hänen suulleen. Nousen ylös ja Teemu seisoo edessäni. Menen polvilleni hänen eteensä ja riisun hänen shortsit pois. Siinä se on suoraan minun naaman edessä. Ylväänä seisova kyrpä ja vielä niin iso. Suutelen hellästi terskan päätä. Pikkuhiljaa otan sen syvemmälle suuhuni ja alan pyörittämään kieltä kyrvän ympärillä. Toisella kädellä runkkaan kyrvän juuresta pyörivin liikkein. Huomaan, että Teemu nauttii joten alan imemään kovempaa tahtia. "Haluan tulla sisääsi" sanoo Teemu ja minä menen viltille polvilleni. Hän työntää hitaasti jumalaisen kyrpänsä sisääni ja minä voihkin kiimasta.

Pian hän nussii minua takaapäin ja minä voihkin. "Nussi mua!Nussi mua!" mä huudan ja Teemu kiristää tahtia ja läppäsee mua perseelle. Päästän kiimaisen voihkaisun. "Sulla on niin ihana pillu. Sua on ihana nussia" Teemu sanoo käheällä, katkonaisella äänellä. Siinä hän nussii mua, kumpikin voihkii nautinnosta. "Mä tuun ihan just" sanoo Teemu ja kiristää tahtia. Mä keinutan pyllyäni niin, että kyrpä menee niin syvälle joka työnnöllä kuin mahdollista. Pian tunnen sykkivän kyrvän sisälläni ja saan itsekin orgasmin. Siinä me voihkimme orgasmista. Kumpikin.

Lysähdämme maahan makaamaan Teemun kyrpä edelleen sisälläni. Tunnen kuinka siemenneste valuu pillustani pois reisilleni. Puhelin soi. Ei minun. Teemu vastaa ja puhuu hetken. Pukeudumme ja menemme autolle. Sinne on ilmestynyt toinenkin auto ja sillä seisoo kaksi jätkää. Mielessäni mietin, että onneksi lopetimme, ettei kukaan nähnyt. Mutta Teemu tunsikin heidät. Toinen jätkistä otti etupenkiltä videokameran ja antoi sen Teemulle ja lähtivät menemään. Minä jäin katsomaan kysyvästi Teemua. "Pojat kuvas meidän panon. Kai seuraavalla kerralla mennään sun luo ja katsellaan se?" Hän selitti ja katsoi vuorostaan minua kysyvästi. Hymyilin. Hän siis halusi naida minun kanssani uudestaan. "Mikäs siinä" totesin ja nikkasin silmää. Mitähän seuraavalla kerralla tapahtuisi...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute