Herkku-puhelin
Poikuus Jaanalle
Kalle

Oli kuuma kesäpäivä. Ajattelin lähteä meidän mökille rentoutumaan. Olin täyttänyt pari kuukautta sitten 18, mutta ajokortin kanssa meni vielä aikaa. Ajattelin siis mennä mökille fillarilla. Aamulla en löytänyt mistään yksiäkään alushousuja enkä parhaita farkkujani. Jouduin laittamaan päälleni numeroa liian pienet farkut, joiden alla ei ollut mitään. Noin 10 km: matka tuntui todelliselta kärsimykseltä. Farkut hiostivat kaameesti, kun lämmintä oli jotain 25 astetta. Mökille päästyäni menin heti uimaan. Alasti tietenkin. Sovimme vanhempieni kanssa, että he tulevat mökille illalla, ja että minä möyhennän äidille kasvimaan valmiiksi. Ajattelin, että en kyllä ikimaailmassa laita näitä hiostavia farkkuja jalkaani. Vanhempani tulisivat vasta muutaman tunnin kuluttua, naapurimökillä oli hiljaista ja pusikko esti mökin näkemisen järvelle. Eli pystyin möyhentämään kasvimaan alasti. Homma oli jo ihan lopuillaan, kun selkäni takaa kuului naisen ääni. - Niin siinä vaan multa kääntyy. Säpsähdin. Kurkistin varovasti olkapääni yli. Naapurimökin nelikymppinen Jaana nojasi tonttiemme rajalla olleeseen aitaan. Muutuin häpeästä punaiseksi. Kauankohan Jaana oli seurannut minua? Oliko hän nähnyt levossa reilun kymmenen senttiä pitkän pelini, jonka päässä oli pallonpyöreä ja puolukanpunainen, paljas terska.

Taidat olla yksin niin kuin minäkin, Jaana sanoi. Jaana oli aika pitkä, mikä teki hänestä isokokoisen. Hänellä oli suurehkot "putkimaiset" rinnat. - Lähde kanssani saunaan, Jaana sanoi.

Mitä ihmettä?? Nelikymppinen nainen pyytää alle kaksikymppistä poikaa saunaan keskellä päivää. - En tiedä…, vastasin. - Tule nyt, näytät niin hikiseltä, Jaana sanoi. Uskaltaisinko mennä. Olinhan aina halunnut nähdä alastomia naisia, mutta minulla alkaisi kuitenkin seisoa. - Haen pyyhkeen, sanoin. - Eihän nyt mitään pyyhettä tarvitse, Jaana sanoi. Käännyin varovasti Jaanaan päin.

Hän lähti kävelemään saunalle. Kiipesin aidan yli ja minua alkoi kiihottamaan jo pelkästään ajatus saunomisesta. Mentyäni pukuhuoneeseen Jaanalla oli enää yllään rintsikat ja pikkuhousut. Hän otti rintsikat pois ja näin vihdoin paljaana hänen rintansa. Vapani alkoi pikkuhiljaa kovettua. Sitten hän otti pois punaiset pikkuhousut, joiden alta paljastui laaja ja tiheä karvoitus. Menin saunanpuolelle, kun munani alkoi hiljalleen nousta. Istuin lauteille jalat mahdollisimman yhdessä. Jaana tuli istumaan vasemmalle puolelleni, reilun metrin päähän. Kaluni jatkoi vain nousemistaan. Jotenkin jalkani levisivät hieman. Tuli elämäni noloin hetki: Istuin lauteilla jalat hieman levällään ja kaluni seisoi täydellä voimalla pystyssä. En kyennyt kätkemään kaluani jalkojen väliin. Voi että kun minua nolotti. Jaana huomasi heti tapahtuman. Hän laskeutui lauteilta ja pyysi minut sormimerkillä pukuhuoneeseen. Minua jännitti, mutta tiesin, mistä on kyse. Laskeuduin kanki pystyssä lauteilta ja menin pukuhuoneeseen, jossa Jaana oli makuullaan leveän penkin päällä. Hän levitti jalkansa, ja näin hänen suuren, karvaisen vakonsa. Tuntui, että purkaudun siihen. Siirryin nopeasti ja rohkeasti Jaanan päälle ja työnsin kaluni hänen sisäänsä. En ehtinyt työntää kuin pari kertaa, kun koin valtavan orgasmin. Vedin kaluni pois ja suurin osa mälleistäni levisi Jaanan karvoitukselle. En ollut koskaan masturboidessani saanut tulemaan niin paljoa spermaa. - Taisi jäädä hieman vajaaksi, Jaana sanoi. Hän meni kontalleen ja hänen punainen anuksensa avautui eteeni. Munani tuntui vielä herkältä, mutta se seisoi edelleen tukevasti. Aloin miettimään, miltä tuntuu työntää muna mahdollisesti paskassa olevaan anaaliin.

Työnsin rohkeasti munani Jaanan anaaliin. Herkässä terskassa tuntui vielä edellinen sessio, mutta aloin vähitellen lähestymään orgasmia. Hieroin kämmenilläni Jaanan rintoja lantioni liikkuessa. Koin orgasmin ja laukesin Jaanan sisään. Vedin penikseni pois ja onnekseni se ei ollut paskassa. Terskaani koristi kankea spermani. Vähitellen siirryimme takaisin lauteille. Luulin, että homma on ohi. Jonkin aikaa istuttuamme Jaana otti kiinni jo hieman löysästä peniksestäni ja alkoi runkkaamaan minua. Terskani tuntui herkältä ja se pisti aluksi naamani irveeseen. Minulla alkoi vähitellen yllätyksekseni vielä seisoa. Jaana oli ilmeisesti tottunut runkkaaja. Hänen ranneliikkeensä oli nopea. Lopulta koin pienen orgasmin. Ajattelin, että se on siinä, mutta Jaana kumartui, ja nuolaisi terskani puhtaaksi. Uskomaton tapa menettää poikuus.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute