Herkku-puhelin
Yö rannalla
Abc

Oli kaunis, mutta samalla kuuma kesäinen yö. Anu pyöriskeli sängyssä kuumissaan, vaikka hän oli riisunut kaikki vaatteet valkoisia stringejä lukuun ottamatta. Kuumuus ei kuitenkaan ollut pääsyy unettomuuteen, vaan se että Anu kaipasi kunnon panoa. Viimeisestä rakastelusta kun tuntui olevan jo ikuisuus, eikä Anu halunnut poistaa kiimaansa itsetyydytyksellä. Lopulta Anu nousi ylös sängystä ja katsoi peiliin. Pelissä näky kaunis punahiuksinen nuori nainen, jolla oli upea vartalo. Sääret olivat kauniit ja pitkät, rinnat olivat isot ja täyteläiset ja upea takapuoli sai useimmat miehet villeiksi. Anu päätti lähteä ulos ja hän laittoi päällensä shortsit ja pienen topin, mutta jätti rintaliivit kotiin.

Aluksi Anu ei tiennyt minne lähteä, mutta lopulta hän päätti suunnata kulkunsa läheiselle järvenrannalle, jossa hän voisi hieman vilvoitella. Rannalle pääsyään Anu huomasi ettei hän ollut yksin. Järvestä nimittäin nousi nuori ja komea mies, jolla ei ollut yllään kuin mustat uimahousut. Hetken miestä seurattuaan Anu tunnisti hänet Petriksi, jonka Anu oli pari kertaa tavannutkin kavereidensa juhlissa. Anu katseli ihailevasti Petrin ruskettunutta ja hoikkaa, mutta samalla melko lihaksikasta vartaloa, joka kiilteli kauniisti märkänä kuun valossa.

”Tulitko sinäkin vilvoittelemaan” Anu kysyi Petriltä. Petri meni aluksi hieman hämilleen ja sopersi jotain, mutta tunnisti sitten Anun ja vastasi hänelle myöntävästi. He istuivat alas rannalle ja alkoivat keskustella kaikenlaista asioista. Petrillä oli selviä vaikeuksia pitää silmiään poissa Anun seksikkäästä vartalosta ja Anun upeat rinnat saivat paljon huomiota. Tämä ei jäänyt Anulta huomaamatta, sillä Petrin uimahousuissa alkoi jo pullottamaan aika lupaavasti. Myös Anu piti näkemästään ja varsinkin nuorukaisen karvaton ja treenattu rintakehä sai Anun vatsanpohjan tutisemaan.

Kun heidän kätensä kohtasivat tuntui kuin ilmassa olisi ollut sähköä. Eivätkä Anu ja Petri enää pystyneet pitämään itseään kurissa. Petri nojautui kohden Anua, heidän huulet kohtasivat ja aloittivat kiihkeän suudelman. Suudelma sai molemmat kiihkon valtaan. Petrin vapisevat kädet aloittivat samalla seikkailun kohden Anun upeita rintoja ja kun hänen sormensa löysivät ne, pääsi Anun suusta raskas huokaisu. Petri riisui Anun topin ja silloin hänet kohtasi kaunein näky mitä hän oli maan päällä koskaan nähnyt. Kaksi isoa ja täyteläistä rintaa, joiden kruununa oli kaksi jäykkänä sojottavaa nänniä, odottivat miestä. Petri ei voinut kauaa pitää huuliaan erossa niistä ja hän otti molemmat rinnat vuoronperään hellään käsittelyynsä kunnes ne olivat kosteat hänen syljestä. Petri näykki, hyväili, puri ja suuteli rintoja ja Anu piti vain silmiään kiinni, hengitti raskaasti ja päästi välillä kovaäänisiä voihkaisuja.

”Nyt on sinun vuorosi”, Anu kuiskasi Petrille hymyillen ja työnsi hänet rannalle makaamaan. Petri oli jo niin kiihottunut ettei hänen puolikova kalunsa meinannut enää mahtua pieniin uimahousuihinsa. Anu aloitti hyväilemään Petrin kiihottavaa kohoumaa uikkareiden läpi, avasi sitten hitaasti niiden narut ja otti lopulta ison elimen käteensä. Petri vaikersi vaimeasti Anun hellässä käsittelyssä ja ei mennyt kauaa kun Petrin kookas elin seisoi täydessä mitassaan Anun kädessä. Anu katsoi näkyä ihastuksissaan, kumartui sitten eteenpäin ja pian hänen täyteläiset huulet sulkeutuivat tulipunaisen terskan ympärille. Anu suuteli Petrin pitkän kalun vartta ja toisella kädellään hän hyväili täysiä kiveksiä Petrin huohottaessa raskaasti. Mitään näin ihanaa ei Petri ollut koskaan kokenut ja pian hän sai vain soperrettua että ”Minulta tulee kohta”. Tämä sai Anun lopettamaan ja kuiskaamaan ”Ei vielä rakas, sillä minä en ole vielä valmis”.

Petri nousi ylös ja ohjasi sitten vastavuoroisesti Anun makaamaan rannalle. Petri riisui Anun täysin märät stringit ja aloitti sitten hyväilyn työntämällä sormensa parin sentin syvyyteen Anun märkään rakoon. Pian raossa oli kaksi sormea ja ne liikkuivat villisti Anun hävyssä. Anun himokkaat silmät katsoivat ylös tähtiin ja kun Petri alkoi suudella klitorista ei Anu voinut kuin huutaa kiimaisella äänellään Petrille ”työnnä se jo nopeasti sisään”. Petri otti kiinni kalunsa varresta ja asetti sen sitten varovasti tytön häpyhuulien suulle, katsoen samalla hellästi Anua silmiin. Aluksi Petri kiusoitteli Anua työntämällä kaluaan vain pari senttiä sisään ja ottamalla sen sitten ulos. Tämä oli tehdä Anun hulluksi. Lopulta Petri työnsi yhdellä voimakkaalla pukkauksella kyrpänsä tytön sisään Anun kiljahduksen saattelemana. Petri antoi ison kalunsa olla vähän aikaa aivan rauhassa sisällä, kunnes hän aloitti hitaan naimisen. Jokaisella työnnöllä Petri pääsi Anun G-pisteeseen eikä Anu enää säästellyt ääntään vaan otti jokaisen työnnön vastaan kiljuen ja voihkien. Petri aloitti kiihdyttämään tahtiaan ja Anun suusta kuului vain hätäisiä huudahduksia ”nopeammin, nopeammin, syvemmälle!”. Anun rinnat heiluivat kiihottavasti miehen silmien edessä jokaisen voimakkaan työnnön tahdissa ja aution rannan täytti kahden rakastavaisen kiihkeä voihkinta, huohotus ja murahtelu.

Aikansa rakasteltuaan perinteisessä lähetyssaarnaaja-asennossa Anu kierähti Petrin päälle, tarttui kalusta kiinni, asetti sen häpyhuuliensa väliin ja aloitti lopulta raivokkaan ratsastuksen. Anun lantio heilui puolelta toiselle ja hänen isot rintansa pomppivat villisti, eikä Petri voinut pitää käsiään erossa niistä. Lopulta Anun selkä kaareutui ja hän huusi äänekkäästi ”nyt rakas, ooooh, anna tulla, ihanaa!” Anun sisäiset lihakset alkoivat supistella Petrin isoa kyrpää eikä Petri voinut kuin käheästi karjahtaen huutaa Anun nimeä ja laskea nytkähdellen spermansa Anun sisälle. Spermaa tuli paljon ja jokainen peniksen nytkähdys lisäsi Anun nautinnon äärimmilleen. Lopulta Petri ja Anu makasivat raskaasti huohottaen rannalla ja katsoivat toisiaan suoraan silmiin. Petri silitti Anun punaisia hiuksia ja Anun käsi lepäsi Petrin hiestä märällä rinnalla. ”Minä rakastan sinua”, Petri sanoi Anulle hellästi hymyillen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute