Herkku-puhelin
Minä kans, hyväntekeväisyyttä
dippisoosi

Luin täältä ’Hyväntekeväisyys kunniaan’ tarinan ja ajattelin heti, että minä kanssa.. tahtoo kokeilla tuota. Valitsin treffeiltä 38 v. yksinäisen miehen reppanan uhrikseni ja pian olin päässyt sopimukseen, että tulisin hänen kotiinsa ja olisin hänen seksiorjansa kokonaisen viikonlopun. Huom! Tästä joku voisi ottaa opiksi. Virtuaaliminän takana voi olla mitä vaan! Ei saa uskoa kaikkea mitä netistä lukee!
-------------------

Saavuin taksilla sovittuun aikaan omakotitalon pihalle. Päälläni oli pitkä musta takki ja varmaan näytin ihan tavalliselta nuorelta naiselta.

Mikko – nimi muutettu – avasi oven ja tuli maksamaan taksini ja toivotti minut tervetulleeksi puristaen kättäni. ”Nopeasti sisään, täällä on perhanan kylmä” hän sanoi. Eteisessä Mikko auttoi takin päältäni ja jäi tuijottamaan minua suu auki. Lantiosta alaspäin minua peitti itämainen haaremiasu, joka ei kyllä peittänyt yhtään mitään; läpinäkyvä harsokangas kiilteli ja sai kaikki muotoni esiin täydellisesti. Punainen väri vielä lisäsi asun tuomaa seksikkyyttä. Yläosan asustani muodostivat nänneissäni ja navassani roikkuvat korut, jotka heilahtivat liikkeistäni.

”Heippa, Mikko! Minä olen nyt sinun orjasi. Kerro mitä haluat ja tottelen jokaista toivettasi”. Mikko ei saanut sanaa suustaan. Hän vain tuijotti lumoutuneena minua. Otin askeleen häntä kohti ja polvistuin lattialle hänen jalkoihinsa. Painoin pääni alaspäin ja odotin.

Lähes hätääntyneenä Mikko nosti päätäni ja katsoin häneen luoden niin palvovan katseen kuin vaan pystyin. Samalla varovasti vein käteni hänen housujensa vetoketjulle ja avasin ja vapautin jo kovettuneen kalun. Koska en saanut lisäohjeita, annoin ensin kevyitä suukkoja terskalle ja pian otin kalun kokonaan suuhuni. Keskityin täysin peniksen palvontaan. Joku ääni sai minut katsahtamaan olohuoneen suuntaan Mikon kalu syvällä nielussani ja jähmetyin täysin: kolme miestä tapitti meitä silmillään. Keskeytin ja nousin ylös.

Vai et uskaltanut tavata minua yksin? Niinkö? Piti kutsua kaverit apuun. No, kutsutko taksin saman tien. Tämä ei kuulunut sopimukseen, sanoin tiukkaan sävyyn. Yksi olohuoneen miehistä tuli taakseni ja sanoi rauhallisesti mutta päättäväisesti: ”Rauhoitupa nyt. Sinä saat nyt elämäsi tilaisuuden. Me kaikki tulemme käyttämään sinua hyväksi säälittä. Sitähän sinä haluat? Sinä et lähde nyt mihinkään! Mennäänpä peremmälle ja esittäydytään kiltisti”.

Tajusin välittömästi, että olin täydessä loukussa. En ollut edes tallentanut paikallisen taksin numeroa. Kestäisinkö neljä miestä, huh, huh. En ollut koskaan kokeillut useampaa yhtä aikaa. Vatsani nipisteli .. ja tajusin etten voisi muuta kuin katsoa miten minun kävisi.

”Mikonhan sinä jo tapasit. Tässä on Taavi. Ville. Minä olen Pera”. Tervetuloa Marja.

”Kuten näet me olemme kaikki puutteessa. Vaimot ei anna ja vakiopanot karkaa. Kun Mikko kertoi susta, niin me keksittiin heti että pannaan sua oikeen kunnolla yhdessä. Sähän tahot tulla hyväksi käytetyksi. Nyt tulet varmasti. Käytämme sinua oikein täysillä. Kyllä mekin se tarina herkusta luettiin kun kuultiin sun toiveet”.

Käteeni työnnettiin lasi rommikolaa ja minut vedettiin sohvalle istumaan Taavin ja Villen väliin. Pera sääteli isoa teeveetä ja pian alkoi kunnon voihkinta ja uikutus pornoleffan pyöriessä kuvaruudussa. Maistelin juomaa ja mietiskelin… Kiirettähän ei ollut. Olin varannut paluulipun vasta maanantai-aamuksi. Ihan komeita miehiä kaikki. Toi Pera varsinkin. Minkälaistahan tästä tulee…

Juttu lensi ja juomaa riitti. Onneksi joku oli myös varannut syötävää esille. Vieressäni olevat miehet koskettelivat minua varovasti.

”Millä nää korut o kiinni? Eihän vaan liimalla? Sulla on oikeet namuryntäät! Saaks tän ottaa pois? Tahtosin vähä sun nänniä. Vau, mitkä housut! Tännehän pääsee sisään suoraan. Kyllä niillä on haaremeissa oltavat!”

En ehtinyt vastata enää kaikkiin kysymyksiin ja jommankumman miehen sormet jo olivat stringieni alla häpyni kimpussa. Pera tuli ja siirsi sohvapöydän kauemmas ja kävi eteeni polvilleen. Hän tunki naamansa alapäähäni ja hetken kaivettuaan löysi klitorikseni. Aloin saada kiinni alkutunnelmastani ja… kun näin Mikon kuvaavan kaikkea, niin tajusin että nyt kokisin jotain tavatonta.

Ville nousi ja riisui housunsa ja ylpeänä veteli kädellään kyrpäänsä. Se oli kova ja paksu. Hän änkesi sohvalle kontilleen eteeni ja tunki kalunsa suuhuni. Imin ja hieroin toisella kädelläni.. pyöritin kieltäni terskan ympärillä ja katsoin välillä ylöspäin Villeä. Hän tuijotti minua ja kun Taavi puristeli rintojani samaan aikaan kun Pera nuoli klitoristani, minulta tuli… kesken imun ja kaiken sain ensimmäisen tuon illan orgasmeista. Sen näkeminen innoitti kaikkia miehiä ja Villen spermat nielin ensimmäisenä. Sitten nousi Taavi Villen paikalle ja puristelin karvattomia pusseja nautinnolla. Otin toisen pallukoista välillä suuhuni ja pitkään puutteessa ollut mies laukesi nieluuni.

Mikko sai napattua minusta kuvan jossa näkyy kuinka Taavin sperma valuu suupielestäni ja silmäni ovat jo harallaan Peran kielityöskentelyn ansiosta.

Kun Taavi ja Ville siirtyivät vähän kauemmaksi, Pera nousi ja levitti jalkani auki. Toiselta puolelta otti Mikko ja toiselta Ville kiinni. Pera laski housunsa alas ja survoi kovan ison kalunsa paljaana suoraan pilluuni. Uikutin ison kalun tuottamaa tuskaa hetken, mutta onneksi olin niin läpimärkä että pian kammioni mukautui tuohon mahtavaan moukariin. Sivuilla olevat miehet näkivät että nyt saisin minä kunnolla ja he vielä lisäsivät kiihkoani kopeloimalla rintojani ja peräaukkoani. Jonkun sormi tikkasi anaaliani ja .. ja.. jaaahh.. Olin kaikkien yhtä aikaa!!! Vauh! Mikä tunne! En pysty enää… ”Tulee!! AAAAAHHHHH!!” Peran siemenet suihkusivat syvälle sisääni etsimään munasolua hedelmöittyäkseen. OOOOOOOOHHHHH

Pera näykki nännejäni ja pikkuhiljaa virkosin tuosta räjähtävästä orgasmista. Vielä puolikovanakin kalu tuntui isolta sisälläni, oih mikä taikasauva.

”Sauna on valmis” huuteli Mikko ja kuin hidastelusta leffassa nousimme ja riisuimme viimeisimmätkin vaatteet päältä ja menimme kaikki suihkun puolelle. Kun on kahdeksan apukättä pesemässä, niin kyllä siinä hormonit heräisi jo kuolleeltakin! Halusin lisää kyrpää! Lisää, lisää!!

Palaute tervetullutta.
Luin täältä ’Hyväntekeväisyys kunniaan’ tarinan ja ajattelin heti, että minä kanssa.. tahtoo kokeilla tuota. Valitsin treffeiltä 38 v. yksinäisen miehen reppanan uhrikseni ja pian olin päässyt sopimukseen, että tulisin hänen kotiinsa ja olisin hänen seksiorjansa kokonaisen viikonlopun.
Huom! Tästä joku voisi ottaa opiksi. Virtuaaliminän takana voi olla mitä vaan! Ei saa uskoa kaikkea mitä netistä lukee!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute