Herkku-puhelin
Onnistunut matka tampereelle
Mika

Olen juuri 20vuotta täyttänyt, ihan hyvän näköinen nuori mies. Minun intohimoni on runkata yleisillä paikoilla jota olen paljon harrastanutkin.

Muutama viikko sitten olin matkalla Tampereelle muutamaa ystävääni moikkaamaan, tietenkin olisimme illalla menossa katsomaan baareihin jos sieltä sattuisi vaikka joku nainen mukaani tulemaan. Kello oli jotain 12 luokkaa päivällä ja istuskelin tyhjässä juna vaunussa aivan yksin. Matka tuntui pitkältä ja rupesin keksimään jotain puuhaa, mieleeni tuli jostain kumman syystä tietenkin seksi.

Siinä vähän aikaa sitä mietittyäni löysin käteni haaroistani hieromassa munaani, jonka seurauksena aloin masturboida. Mietin kaikkea mikä minua juuri kiihotti ja olinkin päässyt hyvin vauhtiin mutta yhtäkkiä kuulin kuinka muutama penkki edessäni joku aivasti, kullini laski heti ja punotus ilmestyi kasvoilleni. Voi helvetti, ajattelin siellä on kumminkin joku vanha nainen joka on nähnyt kaiken ja on menossa kertomaan asiasta junan henkilökunnalle. Otin tavarani ja ajattelin häipyä toiseen vaunuun, tietenkin vaunu oli viimeinen joten ei auttanut kun kävellä naisen ohi joka hävetti paljon.

Hänen kohdallaan katsoin sivu silmällä naista ja yllätyksekseni hän oli suunnilleen minun ikäiseni ja vielä melko kaunis vaaleatukkainen nainen. Huh ajattelin kun olin hänet ohittanut ja toivoin että olisin jo pois täältä, kunnes nainen sanoi, miksi lopetit se näytti todella hyvältä. Käännyin ja nainen hymyili hymy poskillaan ja nosti hieman hamettaan, alla ei ollut mitään vaatteita vain litimärkä posliinipillu. Hengitykseni alkoi kiivastua ja en saanut sanaa suustani paitsi että ”moi olen Mika”.

Nimesi ei minua kiinnosta mutta sinun kyrpä minussa kylläkin. En ollut koskaan tavannut ketään noin suorapuheista naista kun hän oli, niin itsevarma ja mielessäni kävi että hän on ihan helvetin hyvä panemaan. Minulla oli jalassani farkut joiden etumus alkoi hetki hetkeltä pullistumaan. No, mitäs nyt tapahtuu hän kysyi, jotain yritin selittää kunnes hän nousi, käveli minua kohti ja vei lähimpään vessaan. Hän alkoi riisumaan minua, ensin paita, sitten housut, niin ettei päälläni ollut muuta kuin bokserit. Hän heitti minut istuimelle ja nuoli kiimaisesti niskaani ja välillä näykki nännejäni. Aloin riisumaan hänen vaatteitaan niin ettei hänellä ollut päällään yhtikäs mitään. Hän meni polvilleen eteeni repi bokserini irti ja otti n.20cm kullini yhdellä imaisulla kokonaan suuhunsa. Voi että se tuntui hyvältä ja kullini pullistui koko ajan hän imi, nuoli, näykki, vatkasi, teki kaiken mikä saa miehen hulluksi, olin jo lähellä laukeamista ja onnekseni hän nousi seisomaan. Sinun vuorosi hän sanoi, istahti ja levitti saksensa, ihana posliini pillu sanoin ja ensimmäistä kertaa huomasin että pystyin puhumaan sillä olin niin sekaisin kaikesta tapahtuneesta. Moi, olen Niina hän sanoi, hymyilin ja tiesin että hän on tosissaan ja halusin antaa parastani. Tein kaiken jota osasin, vaikka kokemukseni pillun nuolennasta ei olekaan suuri mutta kehuja olen vastaan saanut. Nainen suorastaan ulvoi kun sormeilin ja nuolin yhtä aikaa, hidastin tahtia sillä en halunnut kenenkään kuulevan, vaikka olinkin melko varma että jokunen on jo kuullutkin, en antanut sen haitata ja jatkoin vielä hetken. Nainen nojasi taaksepäin ja edessäni oli kaksi ihanaa reikää, en ikinä ole ollut tekemisissä kakkosen kanssa mutta halusin kokeilla mitä hän vastaa ja samassa sujautin pikkurillini naisen persereikään. AAH, hän huusi ja jatkoin toinen sormi perseessä toinen pillussa ja samalla vielä nuolin klitorista.

Häneltä alkoi lähestyä orgasmi ja laitoin kolme sormea hänen tiukkaan pilluunsa ja samassa hän notkisti selkänsä ja sai valtavan orgasmin joka kesti varmaan minuutin ajan. Nainen kiitti minua ja ajattelinkin jo tämän olevan sitten tässä, mutta ilokseni sain huomata että hän vain kääntyi ja ihana perse avautui eteeni. Pane minua niin helvetin kovaa hän sanoi ja tein työtä käskettyä. Siirsin suurehkon penikseni naisen häpyhuulille ja siirsin sen ykkösestä sisään, nainen huusi kovaa, ihanaa sä tunnut niin hyvälle se sanoi, sain itseluottamusta ja nussin aina vain entistä kovemmin kunnes hän ilmoitti orgasminsa olevan lähellä. Rupesin tekemään tahdittomia liikkeitä naisen sisällä välillä tulin kovaa ja välillä en taas upottanut kun terskani hänen sisäänsä, hän huusi tuskissaan, anna mulle, anna vielä yksi niin lupaan että teen sulle jotain ihanaa. Nussin niin kovaa kun koskaan pystyin ja nainen tuli siihen paikkaan. Olin todella tyytyväinen että olen saanut annettua hänelle jo kahdesti. Kun nainen tokeni ajattelin että mitä nyt tapahtuu olisiko joku yllätys vielä luvassa, tai saisinko tyytyä tähän?

Niina nousi ja meni nojaamaan seinää vasten perse minua kohti, Hän hieroi pilluunsa ja siirsi nesteitä anukseensa, nielaisin niin että nainen melkein kuuli sen, olin kuin pikkupoika joka saa uudet luistimet mutta saisinkin persettä. Olin ihan sanaton ja en kerinnytkään mitään sanomaan kunnes Niina tarttui munastani kiinni ja laittoi sen perseensä seudulle. Oletko ennen nussinut perseeseen hän kysyi? En, totesin hiljaa, Niina hymyili ja sanoi, ei minuakaan ole ennen perseeseen rakasteltu, mutta kaikkea pitää kokeilla, ole hellä. Nyökkäsin ja sentti sentiltä kullini upposi todella ahtaaseen perseeseen, yhtaikaa molemmat alkoivat äännehtimään todella raskaasti, onko tämä hyvä vastapalvelus hän kysyi ja sanoin että tämä koko asia on niin helvetin ihana että en olisi tällaistä koskaan voinut edes unelmoida, ennen kun edes huomasin olin orgasmin partaalla ja ilmoitin myös asian, Niina sanoi että sitä hän jo odottikin sattui kuulemma perse mikä on ymmärrettävää sillä ei ollut liukastetta ja hän oli ensikertalainen. Siinä samalla tartuin häntä niin kovaa kuin pystyin kiinni perseestä ja sain elämäni parhaan orgasmin ja huohotin kovaan ääneen. Otin kullini ulos anuksesta ja suuri määrä spermaa valui maahan suoraan Niinan hameelle.

Me molemmat puettiin ja vaihdettiin numerot ja kun molemmilla oli sama päämäärä sovittiin tapaaminen myöhemmässä vaiheessa meidän hotellilla. Kahdesta ystävästäni mainitsin mutta se ei kuulemma haitannut, sillä kimppa ei olisi kuulemma ensimmäinen kerta.!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute