Herkku-puhelin
Kiusauksien iltapäivä
paake

Olin lukiossa opiskelemassa abivuotta. Lukuloman alkuun oli vain pari viikkoa, joten ajatukset eivät enää tahtoneet pysyä kasassa. En saanut koko päivänä mitään aikaiseksi, vaan tuijottelin vain meidän luokkalaisiamme muijia kaikki tunnit.

Viimeinen tuntikin vihdoin loppui ja menin koulun kirjaston tietokoneelle, koska bussi tuli vasta tunnin päästä. Luin ensin sähköpostit ja aloin tylsistyä. Huomasin olevani yksin kirjastossa. Silloin aloin taas miettiä luokkalaisiamme tyttöjä. Alkoi panettaa ja päätin ruveta katselemaan pornoa. Olin oppinut murtamaan koulun koneiden estot ja pääsin suoraan mehukkaimmille sivuille. Isoja tissejä, tiukkoja perseitä... Sain hirveän stondiksen ja minun oli pakko kaivaa kullini esiin ja alkaa runkata. Se on melko iso, vähän vajaa 20cm.

Olin päässyt jo hyvää vauhtiin kun kuulin että joku asteli kirjastoon. Ehdin nopeasti työntää kullini takaisin housuihini ja vaihtaa selaimen välilehteä. Sisään asteli yksi meidän luokan seksikkäimmistä tytöistä, Hanna. Hän oli kaunis, n. 165cm pitkä, isotissinen (veikkaisin tupla-D:tä), kurvikas muija. Monesti olin nähnyt hänestä märkää unta. Emme olleet mitenkään erityisen hyviä ystäviä, mutta kysyin häneltä miksi hän oli vielä täällä. Hän kertoi myöhästyneensä bussista, ja oli päättänyt tulla tekemään läksyjä siksi aikaa kunnes toinen bussi tulisi. Hän käyttäytyi erityisen tuttavallisesti ja tuli viereeni istumaan ja kysyi mitä olin tekemässä. En ehtinyt vastata kun hän huomasi mikä sivu minulla oli auki toisessa välilehdessä. "Vai että pornoa täällä katsellaan", hän tokaisi. Punastuin. Minulla oli vieläkin stondis ja hän katsoi haaroihini ja kysyi: "kuinkas pitkälle pääsit jo? Ja vieläkö jaksaisit vähän?" Ihmettelin enkä saanut sanottua muuta kuin kangerrellen: "ööh... ja-jaksan". "No hyvä", hän tokaisi ja avasi housujeni vetoketjun.

Hän katsoi ihmeissään kun kyrpäni nousi täyteen mittaansa. "Onpa se iso!" hän sanoi. Sitten hän alkoi hellästi runkata sitä. Olin aivan ekstaasissa. "Toivottavasti se maistuu yhtä hyvälle kuin mitä näyttää", Hän aloitti varresta ja nuoli hitaasti terskan nuppiin asti. Sitten hän aloitti kunnon suihinoton. En ollut eläissäni saanut sellaista imutusta. Sanoin että laukean kohta ja Hanna runkkasi mällit suuhunsa ja nieli kaiken.

"Sitten on sinun vuorosi", Hanna sanoi. Hän nousi ja kääntyi selin. Sitten hän riisui paitansa ja rintaliivinsä. Hän kääntyi takaisin minuun päin kädet rintojensa päällä niitä hieroen ja kysyi: "Haluatko maistaa näitä?" Enää en empinyt vaan nousin tuolistani ja tarrasin rinnoista kiinni. Ne eivät millään mahtuneet käsiini. Nännit olivat kivikovat ja isot nekin. Aloin suudella ja imeä hänen rintojaan. Ne olivat ihanat. Siirryin vähitellen alemmas hänen navalleen ja siitä edelleen eteenpäin. Avasin hänen vyönsä ja riisuin hänen tiukat farkkunsa jotka vielä peittivät hänen ihanan perseensä. Otin samalla pois myös hänen pikkuhousunsa ja aloin tunnustella pillua. Se oli litimärkä. Varovasti työnsin sormeni sisään. Pillu oli tiukka, mutta kosteuden ansiosta sormi upposi sisään helposti. Kuulin Hannan äänestä, että hän nautti, kun hän sanoi: "Nuole sitä". Aloitin klitoriksesta ja siirryin sitten häpyhuulille. Välillä työnsin sormia sisään ja jatkoin sitten nuolemista. Kohta Hanna alkoi huutaa nautinnosta ja tunsin kuinka hänen kehonsa tärisi kun hän sai orgasmin.

"Nyt voidaan käydä tositoimiin", Hanna sanoi, ja riisui kaikki vaatteeni. Kullini oli taas herännyt ja valmiina toimintaan. Hanna kävi nojaamaan pöytää vasten ja käski minun tulla takaapäin. Asettelin kyrpäni hänen märille häpyhuulilleen ja aloin hitaasti työntyä sisään. Hanna alkoi vaikeroida nautinnosta ja työnsin kyrpäni hänen tiukan pillunsa perille. "Sulla on ihanan iso kyrpä, pane mua kovempaa!" Hanna huusi ja aloin kiihdyttää tahtia koko ajan ja samalla kourin hänen valtavia rintojaan. Hanna huusi nautinnosta sai melkein orgasmin. Hän halusi kuitenkin että vaihdamme asentoa. "Mä haluan ratsastaa", hän sanoi ja menin pöydälle makaamaan. Hän kiipesi päälleni ja asetteli kyrpäni reiälleen ja antoi kullini valua sisään. Hän aloitti kiivaan ratsastamisen ja tartuin hänen isoihin tisseihinsä, jota hyppivät ees taas kovassa kyydissä. Rajun ratsastuksen jälkeen varoitin Hannaa taas siitä että olin tulossa. Hän käski minun vielä pidätellä, ja nousi pois päältäni.

Hän meni nojaamaan seinää vasten ja sanoi: "Pane mua perseeseen tolla sun isolla kyrvällä". Tein työtä käskettyä. Kostutin ensin sormeni hänen pillussaan ja työnsin sen sitten hänen perseeseensä. Reikä oli todella tiukka, mutta hetken työntelyn jälkeen se löyseni. Aloin työntää kyrpääni Hannan kakkoseen. Aluksi hän huusi kivusta, mutta pian ääni muuttui pelkäksi nautinnoksi. Huusin itsekin mielihyvästä, sillä pääsin ensi kerran vetämään muijaa perseeseen, ja se tuntui mahtavalta. Hanna sai taas orgasmin ja vedin kullini pois ja Hanna läähätti orgasminsa jäljiltä.

Minä en ollut vielä saanut, joten Hanna meni makaamaan pöydälle, ja käski minun panna häntä rintojensa väliin. Ajattelin että vihdoin toiveeni toteutuu ja pääsen panemaan noita daisareita. Hän puristi rintansa yhteen ja aloin työnnellä kyrpääni niiden välissä. He oli helppoa, sillä Hanna koko kroppa oli aivan hiestä märkä. Oli mahtavaa päästä panemaan noita suuria, mehukkaita luomutissejä. Tunsin orgasmin lähenevän ja karjaisin. Mälliä lensi Hannan suurille rinnoille, naamalle ja hänen suuhunsa. Hän nuoli vielä kullini puhtaaksi ja aloimme pukeutua. Lähdimme molemmat omille busseillemme hymyssä suin. Sen jälkeen "myöhästyimme busseista" useamminkin ja koulunkäyntimotivaationi nousi huomattavasti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute