Herkku-puhelin
Taksikuski ja minä.
PieniTyttö.

Tämä tapahtui noin vuosi sitten, kun olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja olin kaverini luona viettämässä perjantai-iltaa. Oli jo myöhä enkä kerinnyt viimeiseen bussiin, joten päätin tyytyä taksiin vaikka se kallista olisikin. Siinä soiteltua sainkin nopeasti taksin, oli ilmeisesti hiljaista aikaa. Odottelin pihalla taksia, ja parin minuutin kuluttua pihaan ajoi iäkäs, noin 40-50 -vuotias charmikas mies. Nousin kyytiin ja sanoin osoitteeni. Matka oli hiljainen, mutta huomasin hänen vilkuilevan sivusilmällä minua. Mieleeni pyörähti kiihottavia ajatuksia, sillä olen fantasioinut vanhemmista miehistä. Yritin olla ajattelematta mitään kiihottavaa, mutta tunsin kuinka lämpimät kiimanesteet saivat alushousuni märäksi. Vilkuilin miehen haarojen väliin, ja ajatukseni saivat minut hulluksi. Odotin että matka olisi jo ohi, jotta pääsisin kotiin fantasioimaan tästä miehestä. Valitettavasti asuin toisella puolella kaupunkia, ja matka kestää noin 25minuuttia. Hiljaisuus ei auttanut asiaa. Lopulta rohkenin kysäistä ”Ei ole tainnut olla kovin kiireistä?”

Mies naurahti, ja vastasi möreällä äänellä ”No eipä juuri, tässä vielä pari tuntia täytyisi ajella”
”Vai niin” vastasin ja hymyilin. Mies katsahti minuun päin pilke silmäkulmassa ja hymähti. Voi kuinka komea hän olikaan. Viimein saavuimme koti pihaani.
”Se tekisi 26€”
”Hmm..odotas”, aloin kaivelemaan lompakkoani, ja huomasin ettei minulla ollut kuin 20 euron seteli ja hieman kolikoita, kortitkin olin jättänyt kotiin.
”Täytynee varmaan hakea kortti sisältä, ei minulla ole kuin 23euroa..” sanoin.
”Noo jospa se nyt menisi tällä rahalla, vai ei luonto visaa mahtaisi olla?” mies sanoi ja naurahti perään. Säikähdin ensin hieman rivoa vitsiä mutta kiihotuin samalla. Mies katsoi minua, kokonaan, ylhäältä alas kun istuin hänen vieressään. Minäkin katselin häneen ja vein varovasti käteni hänen reidelleen. Tunsin kuinka pilluni alkoi sykkimään, olin todella kiihottunut. Mies oli hieman varuillaan, mutta huomasin kuinka hän asetteli oman kätensä minun reidelle ja alkoi hivelemään sitä. Katselimme toisiamme ja sanoin: ”Takapenkillä saattaisi olla tilaa..”

Mies suuteli minua rajusti ja laittoi kätensä haarojeni väliin. Ah kuinka ihanalta se tuntui. ”Ajetaan syrjemmäs”. Ajoimme yhden uimarannan pihaan, puiden suojaan. Oli lämmin kesäyö eikä ketään näkynyt, eikä asutusta ollut. Suutelimme toisiamme ja aloin ottamaan takkiani pois. Takin alla minulla oli vain ohut paita. Mies nosti paitaani, jolloin kiinteät rintani olivat hänen edessään. Mies alkoi suudella niitä ja hieroi samalla haarojenväliäni. Kuiskasin hänelle ”odota” ja nousin taksista. Riisuin itseltäni housut pois ja heitin ne taakse, asetuin istuma asentoon takapenkin reunalle haarat levällään, mies tuli ja asettui maahan polvilleen. Hän katseli nuorta ja märkää pilluani ja työnsi sisääni 2 sormea. Ihanan isot sormet koskettelivat pientä pilluani, ja voihkaisin. Huomasin kuinka mies kaivoi omaa kaluaan esille.

”taidat olla aika tuhma tyttö” Mies sanoi ja läpsäisi klittaani.
”Niin taidan..” Mies alkoi nuolla pilluani ja runkkasi samalla mulkkuaan joka oli noin. 20cm pitkä ja 3cm paksu. Mies nuoli klittaani kiimassa ja työnsi sormet sisääni. Ahh olin jo tulossa. Nyt oli minun vuoroni. Nousin polvilleni maahan ja mies nousi seisomaan. otin hänen mahtavan kalunsa suuhuni ja aloin nuolla sitä. Nuolin ja runkkasin. Mies voihki nautinnosta. Hetken aikaa nuoltua mies sanoi

”Nyt tämä kalu saa posliinia pitkästä aikaa” ja asetti minut autoa vasten pylly häneen päin. Hän asetteli kalunsa pilluni huulille ja työnsi sisään. Aah se tuntui hyvältä. Mies alkoi panemaan minua todella lujaa, hän pani niin kuin viimeistä päivää. Se oli rajua. tissini heiluivat ja pilluni nesteet valuivat reisiä myöten. Tunsin kuinka lämmin neste virtaus alkoi tulemaan ”AAAHH” huusin, sain todella ison orgasmin. Mies vielä pani minua kunnes hänkin sai ja karjaisi. Olimme hetken sisäkkäin kunnes hän käänsi minut ja nuoli nännejäni, ja asetti sormet pillulleni joka oli taivaallisen märkä. Hän työnsi sormet hitaasti sisään ja sanoi

”Mä olen Martti, numeron saat myöhemmin” naurahdin ja sanoin ”Tämä taisi olla nyt maksettu..”

Olen nähnyt Marttia monesti tämän jälkeen, hänellä on vaimo ja lapsi. Seuraava kerta olikin sitten vielä kiimaisempi… Siitä kerron myöhemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute