Herkku-puhelin
Kesämökkiä etsiessä tutustuu...
Tapio

Tämä tapahtui syyskuun alussa, kun viimeiset lämpimät päivät toivat vielä muiston kesästä. Olimme päättäneet vaimoni kanssa hankkia vuokramökin seuraavaksi kesäksi, lapset pärjäsivät jo pitkään omillaan ja mökkielämä voisi saada vipinää parisuhteeseen ja seksielämään. Enpä arvannut miten oikeassa olin. Hyviä kohteita ei helposti löydy kaupungin läheltä, ja olin ottaneet yhteyttä paikalliseen kiinteistövälittäjään joka välitti vuokrakohteita. Tiistai-aamuna kännykkäni soi ja naisääni välittäjältä kertoi että samana iltapäivänä olisi mahdollisuus tutustua kolmeen uuteen kohteeseen saarella, johon on runsaan tunnin ajomatka kaupungista. Hän oli juuri saanut avaimet isännältä jolla oli useampia kohteita ja olisi itse menossa tarkistamaan ja arviomaan ne. Tarkistin kalenterini ja lupasin saapua heidän toimistoonsa. Välittäjä varoitti vielä että lossiaikataulujen vuoksi hän ei ole varma mihin aikaan ehdimme takaisin. Soitin vaimolleni ja hän kehoitti minua lähtemään, itse hän ei kyennyt lähtemään kesken päivää töistä pois. Näpäytti vielä ilmeisestä halukkuudestani iltapoissaoloon.

Saavuin välittäjän luo sovitusti, ja takahuoneesta minua tuli hymyillen tervehtimään ikäiseni näköinen eli nelikymppinen nainen korkokengissä ja jakkupuvussa. Hänen kasvonsa olivat iloiset ja huolellisesti meikatut ja hän näytti tyylikkäältä ja ryhdikkäältä. Mietin miten hän selviää mökkipoluilla noilla kengillä. "Hei, sinä olet varmaan Tapio? Minä olen Irmeli, hoidan näitä uusia vuokramökkijuttuja täällä. Mukava kun pääsit näin lyhyellä varoitusajalla!" Puristin hänen siroa kättään ja totesin että tällaisella ilmalla on hienoa päästä kaupungista pois vähäksi aikaa ihan minkä vaan syyn verukkeella. Hän naurahti iloisesti, otti kansionsa ja ohjasi minut takapihalle jossa firman auto odotti varjossa.

Lähdimme liikkeelle ja hän kertoili mökkitarjonnasta ja valitteli tarjonnan vähyyttä lähiseudulla. Kerroin havainneeni saman seikan ja vertailimme seudun alueita. Huomasin että hän ei kovin hyvin tuntenut kaikkia kolkkia ja kysyinkin onko hän pitkään tehnyt välityshommia. Hän katsahti minuun ja myönsi, että on vasta keväällä aloittanut nykyisen työnsä. "Esimerkiksi siellä mihin nyt olemme menossa kävin viimeksi parikymppisenä, ja se on hirveästi muuttunut siitä ajasta. Siksi olinkin tosi iloissani kun sain seuraa matkaani, jos vaikka eksyisin." Vähättelin että ei siellä parissakymmenessä vuodessa niin suuria muutoksia ole tehty, mutta hän katsoi minuun hymyillen ja sanoi "Entäs kolmessakymmenessä vuodessa sitten?" Hän näki häkellykseni ja nauroi iloisesti sille. "Minä otan kuule tuon isona kohteliaisuutena! Puoli vuotta sitten olin kyllä viisikymppisen näköinen, mutta eroni jälkeen olen ottanut uuden asenteen elämään ja on mukava kuulla että se näkyy ulospäinkin!" Katsoin nyt tarkemmin vieressäni istuvaa naista. Irmeli oli pannut takkinsa takapenkille ja hänen vaalean paitapuseronsa alla liikkui naurun tahdissa ryhdikäs rintavarustus pitsisomisteisten liivien peitossa. Uuma oli varsin hoikka ja puolireiteen ulottuvan hameen alta lähti pari rotujalkoja polkimia kohti. Onnittelin häntä elämänmuutoksen vaikutuksista hänen olemukseensa ja hän kiitti ja sanoi että itsekin joskus hämmästyy kun katsoo kuvajaistaan näyteikkunassa. Hän kehui myös minua, keskivartaloni ei ole päässyt paisumaan ja arvasi että harrastan säännöllistä liikuntaa. Kerroin hänen osuneen oikeaan, ja kun hän kertoi käyneensä keväällä ensimmäistä kertaa kuntosalilla saimme jutunaihetta moneksi kilometriksi.

Saavuimme viimein lossille joka oli tulossa rantaa kohti juuri sopivasti. Nousimme ulos odottamaan ja Irmeli alkoi venytellessään kertoi liitostaan joka oli ollut kuollut vuosikausia. Hän oli vihdoin kyennyt irtautumaan ja "ottamaan uuden alun elämälleen" kuten hän sanoi. Katsastin häntä samalla ja rintojen ohella huomioni sai tiukka peppu joka kehtasi kyllä esitellä. Lapset olivat jo lentäneet pesästä eikä lapsenlapsia ollut, Irmeli oli ollut pitkään kotirouvana, eikä taloudellisesti hänelläkään olisi ollut tarvetta mennä vielä töihin. Hän oli kuitenkin halunnut takaisin ihmisten pariin, ja tämä työ oli sopinut mainiosti. Hän ei ollut vielä provisiopalkalla, eikä ollut varma tahtoiko hän edes sitä vaikka kuukausikorvaus nyt olikin varsin vaatimaton. Toisaalta hän ei halunnut pakottaa ihmisiä päätöksiin euronkiilto silmissään koska ei ollut sitä pakkoa. "En tiedä miksi minä näitä sinulle kerron, tunnut hyvältä kuuntelijalta enkä osaa asennoitua sinuun asiakkaana jonka kanssa pitäisi saada nopea kauppa aikaan." Sanoin että se ei minua haittaa ollenkaan. "Minusta on todella hauska jutella kanssasi, kun alkunolostuksestani pääsin. Hyvä myyjähän ei saa asiakasta tuntemaan itseään asiakkaaksi vaan enemmänkin ystäväksi. Ja pakarankiinteytyslaite on sinunkin mielestäsi saanut jotain aikaan, vai" hän sanoi keinauttaen lanteitaan huomattuaan katseeni viipyilevän Irmelin pepun tienoilla. Häkellyin hetkeksi mutta onneksi lautta kolahti juuri rantaan ja pääsin kömpimään takaisin autoon.

Lossilla nousimme autosta, vain pari muuta autoa oli seuranamme. Lämmin merituuli leyhytti hiuksiamme ja painoi Irmelin paidan kiinni hänen ihoaan vasten paljastaen hänen rintaprofiilinsa. Hän nosti kasvonsa aurinkoon ja totesi "Tämän tunteen takia kannatti ajaa tänne asti. Voi melkein kuvitella olevansa lomamatkalla. Mehän voisimme olla vaikka menossa mökille viikonloppua viettämään, eväät vain puuttuvat!" Kerroin että tällaisesta tunnelmasta olin itsekin haaveillut, vaimon kanssa sitä ei ollut nykyään helppo saavuttaa. Yhteiset mökkireissut voisivat auttaa siinä, mutta en halunnut lähteä suinpäin ostamaan paikkaa ja alkaa stressata viikonlopputalonmiehenä vielä yhdessä kiinteistössä. Irmeli kuunteli minua ja sanoi toivovansa olla avuksi. Kesäpaikan ostaminen voi olla stressaava juttu jo sinällään.

Lossi kolahti rantaan ja lähdimme ajamaan kohti ensimmäistä mökkiä. Minä toimin kartturina, ja Irmelin epävarmuus tuli esiin kun oltiin oudoilla teillä. Hän kurkotteli eteenpäin ja painoi pyöreät rintansa kiinni rattia vasten. Sovimme menevämme ensin kauimmaiseen kohteeseen, ja sieltä palattaisiin takaisin lossia kohti. Ensimmäinen mökki oli rantalepikossa, ja sen vieressä oli useita muita samanlaisia. Niiden kunto oli varsin heikko, ja Irmeli teki muistiinpanoja, meni sisälle ja otti muutaman valokuvan digikamerallaan. Katsoin hänen epävarmaa kävelyään korkokengissä ja hameessa, ja pyysin saada itse kiivetä pienen kallion päälle ottamaan yleiskuvan paikasta. Irmeli kiitti minua herrasmieheksi, ja harmitteli kunnon kenkien unohtumista taas kotiin. "Onneksi ehdin jo sanoa että olen suht uusi näissä hommissa. Mitä pidät paikasta? On ranta vieressä ja lapsille seuraa naapurustossa ja..." Hän huomasi ilmeeni ja naurahti. "Niin no, näethän sinä itsekin, aika "peruskuntoinen" paikka niin kuin alalla tavataan sanoa. En uskonutkaan että pitäisit juuri tästä. Mutta tämä on halvin kohde ja varmasti menee parissa viikossa". Vilkaisu sisälle mökin ovesta riitti minulle ja sanoin että minun puolestani voidaan jatkaa matkaa.

Kävelimme polkua takaisin autolle Irmeli edellä kun hänen korkonsa lipsahti juuren päältä ja hän horjahti kiljahtaen minua vasten koko painollaan. Sain kuitenkin hänet kiinni ja otin hänet kainaloista syliini. Hetken ajan taistelin itsekin kaatumista vastaan vinolla polulla, kunnes hän sai toisen jalan alleen ja ponnistauduimme hullunkurisesta asennosta ylös. Huomasin että häntä oli varsin mukava kannatella, käteni olivat puristuneet hänen rintojaan vasten sivultapäin, enkä pitänyt kiirettä korjata niiden asentoa. "Huh huh, kiitos vain" hän sanoi kun irrottauduimme toisistamme. Hän oli huomannut käsieni hitauden ja oli hieman vaivautuneen oloinen. Olinko mennyt liian pitkälle, mietin mielessäni. Vasta nyt aloin tiedostaa sen mitä alitajuntani oli jo huomannut aikaisemmin: Nainen joka käveli edelläni oli harvinaisen viehättävä sekä luonteeltaan että näöltään. Olinhan ennenkin huomannut kiinnostuneena seuraavani joitakin hänen ikäisiään naisia ja miettinyt heidän tarinaansa. Nyt olin kuitenkin kahden kesken sellaisen kanssa reissulla, joka vielä jatkuisi. "Nyt minä kyllä otan nämä kengät jaloistani, ties mihin vielä päädyn näiden kanssa". Irmeli sanoi riisuen kenkänsä. "Aina valmiina auttamaan neitoa pulassa" sanoin hänelle. Autolla hän pani kengät taas jalkaansa ja jatkoimme seuraavaan kohteeseen. Se olikin jo tasokkaampi, mutta huomasin kartasta että se sijaitsee veneväylän varrella, joten pärinää riittäisi loma-aikaan. Kerroin sen Irmelille joka teki siitä merkinnän myös papereihinsa. "Venereitti perille asti" hän luki ääneen. Naurahdin ja sanoin että juuri niin, jokuhan voi tosiaan haluta katsoa sitä niinkin päin. "Asioita voi aina katsoa useammalta kantilta" hän sanoi. "Mekin voimme näyttää ulkopuolisista vaikka mökkirosvoilta, kun ei olla tuttuja naamoja täällä päin" Hän sanoi. "Tai pariskunnalta joka on lähtenyt autoretkelle saaristoon ja etsii epätoivoisesti uimapaikkaa" vastasin, ja hän nauroi takaisin "Eikun me ollaan salarakkaita ja etsitään piilopaikkaa omille tapaamisilleen". Nauroin ja ojensin käteni silmää vinkaten. "Tämä ei ihan täytä lemmenpesävaatimuksiani, lähdetäänkö jatkamaan?"

Seuraava paikka oli jo lähellä lossirantaa, mutta suojaisessa lahdenpoukamassa. Talo oli tilava ja siisti, rannassa saunarakennus ja uimalaituri. Ihastuimme molemmat paikkaan, ja Irmeli näpsi kuvia ja teki muistiinpanoja. Saunarakennus oli auki, pukuhuoneessa oli naulassa pyyhkeitä ja pesuhuone oli siisti. Saunan kuistilta oli upea näkymä lahden yli, ja istuin penkille ihastelemaan maisemaa. Irmelikin tuli pian paljasjaloin saunalle ja istui aivan viereeni kapealla penkillä. Tuuli oli tyyntynyt ja jokunen vesilintu ui lahdella. Irmelikin oli hetken hiljaa ja nautti lahden rauhasta. Hänen käsivartensa painoi omaani vasten ja tuntui lämpimältä "Upea paikka" hän sanoi. Nyökyttelin hyväksyvästi ja tiesin että tällaisen mökkipaikan minä haluaisin. "Tiedätkö tämän vuokrahintaa jo?" kysyin häneltä. "En tarkkaan, mutta muistelen että se ei ollut kohtuuton, mutta alle vuodeksi tätä ei haluttu vuokrata." "Voin kertoa, jos et vielä arvannut, että olen hyvin kiinnostunut" sanoin hänelle. "Voisi jäädä vaikka saman tien tänne, käydä uimassa, lämmittää saunan ja istua rannassa katsomassa kun ilta hämärtyy". "Se ei kuulostaisi lainkaan hullummalta, mutta meidän pitää pian kiirehtiä lossille, niitä ei mene edes kerran tunnissa. Nousimme siis vastahakoisesti ylös ja kävelimme autolle. Irmeli otti käsivarrestani kiinni ja nojasi minuun polun jyrkimmässä kohdassa ja se tuntui aivan luonnolliselta.

Ajoimme lossille, mutta kun tulimme rantaan näimme lossin ajavan kohti vastarantaa kaukana meistä. "Hetkinen" sanoi Irmeli, "Nyt ei kaikki ole kunnossa, lossin pitäisi lähteä tästä muutaman minuutin päästä ." Nousimme autosta ja kävelimme laiturille. Tolppaan oli naulattu uuden näköinen lappu jossa luki "Lossi ajaa poikkeusaikataulussa" Ja sen alla lähtöajat jotka kertoivat seuraavan lähdön olevan vasta puolentoista tunnin kuluttua. "Voi ei" Irmeli harmitteli. "Onko sinulla tapaaminen illalla" kysyin häneltä. "Ei ole mutta nolottaa, olisihan minun pitänyt huomata tuo kyltti kun tulimme. Nyt joudutaan odottelemaan täällä jumalan selän takana iät ja ajat". Tartuin hänen käsivarteensa ja lohdutin häntä "Älä minusta huolehdi, ilmoitin jo lähtiessä että losseista ei tiedä, minulla on ilta vapaa. Ja se kylttihän oli minun puolellani, minun se olisi pitänyt huomata jos jonkun." "Mutta hei, muistatkos kuka sanoi että asioita voi katsoa useammasta näkökulmasta. Ajetaan takaisin äskeiseen paikkaan ja odotellaan siellä. Se on tuhat kertaa mukavampi paikka kuin tämä lossiranta, eikö vain." Irmelinkin silmät kirkastuivat "Niin... olet ihan oikeassa. Ajetaan sinne ja kuvitellaan olevamme lomalaisia." "Tai niitä toisia mitä keksimme äsken, siis ei mökkirosvoja" .Hän vinkkasi silmäänsä naurahtaen, ja meni takaisin ajajan paikalle hymyillen.

Pian olimme takaisin nyt jo tutussa paikassa ja kävelimme rantaan johon aurinko paistoi lämpimästi.

Menimme laiturille Irmeli edellä, ja ilta-aurinko paljasti hänen silhuettinsa ohuen kesämekon läpi niin että hän näytti alastomalta edessäni. Näky oli uskomattoman seksikäs ja pelkäsin näyttäväni kiihotukseni tälle tuttavuudelleni, jonka olin vasta tavannut muutama tunti sitten. "Irmeli" sanoin hänelle, "en tiedä sinusta, mutta minulla on tapana käydä töiden jälkeen uimassa jos siihen suinkin on mahdollisuus. Ja nyt on erittäin hyvä sellainen." Hän oli itsekin tuuminut asiaa ja sanoi, "Luit ajatukseni, mutta minä en kuljeta autossa uimapukua mukanani. Mene sinä vain, minä käyn ylhäällä mökillä." "Höpsis" sanoin, "etkö muista keitä me olemme?" Irmeli alkoi nauraa "Totta tosiaan, kuinka olinkaan unohtaa, kultaseni" Hän lähti kuitenkin kävelemään mökille, hame heilahdellen polulla. Riisuin vaatteeni saunan eteiseen ja otin pyyhkeen laiturille. Laskeuduin portaita ja uin rantaa pitkin jonkin matkaa. Vesi oli lämmintä päivän paahteen jäljiltä, ja kylmeni vasta ulompana. Uin takaisin laiturille, ja huomasin Irmelin katselevan rantaan mökiltä. Nousin hitaasti portaat ylös ja jäin seisomaan laiturille ja annoin auringon lämmittää ihoani. Tiesin että olin varsin timmissä kunnossa kesän lenkkeilyn ja muun rehkimisen jäljiltä, joten annoin Irmelille vähän silmänruokaa. Istuin penkillä pyyhe ympärilläni kun Irmeli laskeutui rantaan. "Vesi on tosi lämmintä, tule uimaan!" huikkasin hänelle. "En ole tottunut uimaan alastomana vieraiden miesten kanssa, sori vaan" hän vastasi, muta näin että hän selvästikin halusi veteen ja tarvitsi vain vähän lisää kannustusta. "Minä menen pukuhuoneeseen niin sinä voit rauhassa riisuutua ja mennä veteen. Täällä on pyyhekin sinulle" vastasin hänelle. Hän katsoi minuun hetken ja sanoi sitten, että " Sovitaanko että tästä ei sitten puhuta. Mitähän pomonikin sanoisi jos tietäisi". ” No, en ajatellut itsekään mainostaa alastonuinneista uusien naistuttavuuksien kanssa.” vastasin hänelle. Menin pukuhuoneen puolelle ja kuulin kuinka Irmeli riisuutui ja käveli laiturille. Mielikuvitukseni herätti veitikkani unesta vaikka yritin ajatella muita asioita. Hetken kuluttua kuului jo veden loisketta. Irmelin kesämekko ja alusvaatteet olivat siististi penkillä, pitsiset rintaliivit päällimmäisinä. Pudotin pyyhkeeni toisen pyyhken viereen ja laskeuduin portaat veteen Irmelin seuratessa minua kauempaa. Uin hänen luokseen muutamalla vedolla ja kysyin "No, kannattiko uskaltaa?" Irmelin hymy kertoi kaiken. "Tämä on taivaallista! Onneksi se lossi ehti mennä." Uimme kierroksen lahdella, ja katselin hänen vaaleaa profiiliaan joka näkyi tyynen vedenpinnan läpi. Vaaleat pakarat erottuivat selvästi ja kun Irmeli kääntyi selälleen, näin aavistuksen hänen rinnoistaan ja tummasta karvoituksestaan veden kalvon alla. Uimme hiljaa takaisin laiturille ja jäin odottamaan kauemmas hänen nousemistaan laiturille. "Muista mitä lupasit!" Hän huikkasi minulle, ja käänsin tunnollisesti pääni poispäin kun hän nousi ylös. En kuitenkaan voinut olla pikaisesti kurkistamasta ja näin Irmelin kiipeävän uimaportaita ylös vettä valuvana ja uskomattoman seksikkään näköisenä. Hänen pakaransa olivat naisellisen pyöreät mutta tiukat, eikä ylävartalossakaan ollut moitteen sijaa. Hän oli kääriytynyt pyyhkeeseen ja ravisteli vettä tukastaan selkäpäin minuun kun nousin itse laiturille Hänen rintansa tanssivat pyyhkeen reunan alla pään tahdissa. Istuimme taas vierekkäin ilta-aurinkoiselle penkille ja hetken hiljaisuuden jälkeen Irmeli alkoi kertoa itsestään. "Viime talven jälkeen elämässäni on muuttunut moni asia. Puoli vuotta sitten et olisi katsonut kahta kertaa perääni, mutta huomasin kyllä äsken kiinnostuksesi." Tunsin punastuvani, Irmeli oli siis huomannut vilkuiluni. Hän tarttui kuitenkin käsivarteeni ja sanoi "Älä ymmärrä väärin, otin sen isona kohteliaisuutena, varsinkin kun huomasin että se vaikutti... fyysisestikin" Hän oli siis huomannut myös erektionalkuni, josta olin päässyt eroon juuri ennen rantaa. "Viime kesänä olisin juossut kirkuen karkuun jos olisit ehdottanut yhteistä uimaretkeä, mutta nyt olen löytänyt itseni uudestaan ja saanut takaisin naisellisuuteni ja itsetuntoni. Keväällä aloin käymään ulkona uudestaan vuosien jälkeen, ja huomasin olevani varsin "käypä" edelleen niillä markkinoilla. Et arvaakaan miten se nosti itsetuntoani, kun useampi mies tuli tyrkylle. Ja kun aloin uskaltaa muutakin kuin hymyillä takaisin, niin heräsin todella taas elämään. Muistan miten vapisin kun ensimmäisen kerran toin toisten treffien jälkeen miehen kotiini, ja hän alkoi hyväillä ja riisua minua. Se ilta ja yö oli uuden elämän alku minulle, löysin uudelleen eroottisen puoleni. Olen edelleen yhteydessä siihen mieheen vaikka hän onkin naimisissa ja asuu Keski-Suomessa. Sen jälkeen olen internetin kautta ja aikuisten suosimista ravintoloista löytänyt samanhenkistä seuraa, todellisia herrasmiehiä jotka tietävät ja osaavat huomioida naisenkin tarpeet. Ja kun kumpikaan osapuoli ei haihattele rakkauslätinöillä, niin olen saanut tosi hyviä ystäviä monesta miehestä. Töissä ei kukaan tiedä vapaa-ajan minästäni, vaikka ovatkin kehuneet minusta tulleen rennomman ja iloisemman oloinen viime kuukausina". Katsoin nyt uusin silmin vieressäni istuvaa naista ja tajusin osien olevan vaihtumassa, jos olin aikaisemmin jotain kuvitellut mielessäni. Irmeli laski kätensä polvelleni ja katsoi silmiini sanoen: "Työaika on ohi kuten sovittiin. Halusin varmistua sinusta vielä, ja vaikutat herrasmieheltä joka voisi olla kiinnostunut muustakin kuin mökeistä, jos sallit." Irmelin käsi lepäsi lämpimänä reidelläni ja hänen puheensa saivat aikaan odotetun reaktion ja kaluni seisoi pian täydessä asennossa ja teki pyyhkeeseeni komean teltan. Nyt en enää yrittänyt piilotella sitä. Mietin iltapäivän tapahtumia, omia yhä rohkeammiksi käyneitä ajatuksiani ja tuumin ohikiitävän hetken oliko myöhästyminen ollut laskelmoitua. Aika, paikka ja tilaisuus tuntuivat kuin suunnitelluilta, mutta laukkava libidoni kuitenkin työnsi ajatuksen taka-alalle kun tunsin käden reidelläni alkavan edetä ylöspäin, ja pyyhkeeni valahti auki. Katsoin Irmeliin ja tajusin tilaisuuden ainutlaatuisuuden, olinhan kertonut hänellekin aviosuhteeni viilentymisestä ja iltapäivän aikana olimme tulleet paremmiksi tutuiksi.

Laskin oman käteni hänen reidelleen ja tunsin sen lämmön. Irmeli huokaisi ja sulki silmänsä. Hänen kätensä kuitenkin jatkoi matkaansa nivusiini ja leikki hetken reisikarvoillani kunnes vei sen kaluni ympärille. Vieras käsi kaluni varrella tuntui niin hyvältä että minun oli pakko ähkäistä kun hän alkoi hitaasti liikuttaa kättään. Irmeli ei aikonut kiirehtiä, ja minäkin liu'utin käteni hitaasti ylöspäin avaten samalla hänen pyyhkeensä helman. Alta paljastui tumma, bikineihin sopivaksi huoliteltu karvoitus joka oli kauniisti pörhistynyt kylvyn jäljiltä. Kun Irmeli avasi hieman reisiään, näin että hän oli ajanut pillunsa ympäristön täysin karvattomaksi, ja hänen ulommat häpyhuulensa olivat paisuneet hieman ulospäin, vako niiden välissä oli kutsuvasti auennut jo hieman. Irmeli irrotti otteensa elimestäni, nousi ylös ja pudotti pyyhkeensä kokonaan. Hänen pyöreät rintansa olivat varsin terhakasti ryhdissä, ja nännit sojottivat kovina kylmän veden ansiosta. Hän kääntyi minuun päin ja istuutui reisieni päälle painaen kaluni alas ja pannen kätensä olkapäilleni. Sylissäni istui nyt alaston aikuinen nainen joka tuntui tietävän mitä oli tekemässä. Hän katsoi minua silmiin, ja nostin katseeni hänen täyteläisistä, vaaleista rinnoistaan jotka vasta nyt olivat paljastuneet minulle kaikessa kauneudessaan. "Mitä haluaisit tehdä ennen kuin lähdemme lautalle" Irmeli kysyi kallistaen päätään muikistaen suutaan veikeästi samalla kun puristi rintansa käsivarsiensa väliin kiihottavasti. Hän havaitsi osien vaihtumisesta johtuvan hämmennykseni ja nautti tilanteesta. Irmelin silitti hiuksiani ja poskeani ja sanoi "Veikö kissa kielesi? Toivottavasti ei, sillä minä voisin keksiä sille käyttöä kohta. Äläkä ole huolissasi, en minä muutu sadun syöjättäreksi kun kellokortti kilahtaa ja aurinko laskee. Olen kuitenkin aika hyvä ihmistuntija ja havainnoija, ja uskon että juuri tähän paikkaan sinä minua olet halunnut jo monta tuntia. Ja pikkuveljesikin tuntuu nyökyttelevän hyväksymistään." Kaluni tuntui tosiaan tietävän paremmin missä mennään, se sykki täydessä temmissä Irmelin pakaroiden alla muistuttaen olemassaolostaan ja haluamastaan menosuunnasta. En voinut kuin alkaa nauraa ja Irmeli yhtyi nauruuni ja se vapautti tilanteen. Hänen rintansa hytkyivät kiihottavasti ja kaluni nousi koskemaan Irmelin kuumia häpyhuulia. Hymyilimme ja heittäydyimme tutkimaan vartaloidemme tuntemuksia. Nostin käteni Irmelin lanteille ja aloin tutkimusretkeni ylöspäin. Hän alkoi liikuttaa pakaroitaan hitaasti niin että penikseni välillä kosketti häpyhuulia, välillä tuntui jopa painuvan hieman niiden väliinkin kunnes taas etääntyi pakaroiden puristeltavaksi. Otin Irmelin rinnat käsiini ja ja imaisin toisen nännin suuhuni. "Mmmmmh..." hän sanoi, ja arvasin että rinnat olivat herkät kylmän veden jäljiltä. Lipsutin kielelläni hänen nänniään ja otin sen välillä varovasti hampaideni väliin, välillä imaisin koko nänninpihan ja osan rintaa suuhuni. Irmeli jatkoi hyminäänsä ja haroi käsillään hiuksiani ja selkääni.

Kaluni seisoi nyt täydessä temmingissä ja saatoin vain katsoa ja nojata karheaan hirsiseinään, kun Irmelin karvat kutittelivat kaluni vartta. Hän tuntui tietävän mitä teki kun kuin kiusoitellen alkoi liikuttaa itseään eteen ja taakse hieroen penistäni mennen tullen. Irmelin hymy oli vaihtunut kiusoittelevaksi, ja ymmärsin että kiinteistökauppa ei ollut ainoa asia missä hän oli etevä. Hänen häpyhuulensa painoivat kaluni yläpintaa ja tunsin kuuman kosteuden liukastavan heppini. Se ei ollut merivettä tai sitten meri oli kuumentumassa pian kiehumispisteeseen. Irmeli sulki silmänsä kun hän jatkoi liukumistaan reisilläni, ja alkoi pian hengittää raskaammin. Kaluni oli kipeästi pinteessä enkä päässyt liikkumaan eteen enkä taakse, mutta tunsin kuinka vetojen pidentyessä myös sen pää alkoi kostua lämpimistä mehuista joita Irmeli oli alkanut tuottaa liukastamaan menoaan. Kaluni pää oli välillä hänen pillunsa reiällä, kun häpyhuulet olivat avautuneet enemmän täsmähieronnan tuloksena. Irmeli jatkoi kiduttavia vetojaan edestakaisin, ja tajusin että ainoa vapaa suunta kalulleni oli ylöspäin. Tartuin Irmeliä lanteilta ja pidensin hänen liukujaan reisilläni niin että penikseni kärki pääsi kyntämään yhä pidempään hänen häpyvaossaan. Irmeli puristi olkapäitäni estäen muun liikkumiseni, kunnes työnsin hänet vielä hiukan pidemmälle reisilleni ja penikseni pää oli hänen vaginansuullaan. Sitten jännitin pakarani jolloin jäykkä kaluni joutui vielä kovempaan pinteeseen . Se riitti! Penikseni pää nousi riittävästi asettuen pillun suulle oikeaan kulmaan, ja kun vedin Irmeliä lanteista kohti rintaani kaluni sukelsi muutaman sentin lämpimään ja tiukkaan pesään. Irmelin silmät rävähtivät auki ja hän pysähtyi paikalleen kun penikseni työntyi hänen sisäänsä. Hän oli hetken hämmennyksissä kun huomasi ettei enää määrännytkään leikin tahtia. ”Uuh, sinä senkin...”Enempää Irmeli ei ehtinyt sanoa kun liu’utin kaluni ulos hänestä ja työnnyin takaisin, nyt vielä syvemmälle kuin äsken. Irmelin pillu oli kostunut kauttaaltaan hänen hierontansa aikana, ja kaluni liukui nyt helposti hänen syvyyksiinsä. Hän vei kätensä niskaani ja katsoi minua: ”Ihanaa ... uuh!” Enempää hän ei saanut sanottua kun työnsin vihdoin kaluni juurta myöten häneen. Hän tuntui yllättävän tiukalta ja kuumalta, vastakohta selän viileydelle oli jännittävä. Mieleeni nousi kuva rakastelusta avantouinnin jälkeen ulkoilmassa talvipakkasella taljan päällä. Aloin hitaasti työntää häntä lantiosta taaksepäin, kunnes vain kaluni pää oli sisällä hävyssä. Pysähdyin siihen ja aloin hitaasti tehdä edestakaisin pientä liikettä, mistä Irmeli tuntui pitävän. Hän tuntui jälleen heräävän ja alkoi hengittää syvemmin. Taisin kosketella herkkiä pisteitä hänen sisällään. Herkkumutterini pää on varsin kookas ja herkkä, ja tunsin miten hänen vaginansuunsa puristi kaluani liikkeeni tahdissa. Irmeli haroi käsillään niskaani ja hiuksiani, ja aloin pidentää liikkeitäni kunnes kaluni sousi taas koko pituudeltaan hänen kuumassa pesässään. Pelkäsin että karhea seinä raapii selkääni jälkiä joita olisi vaikea selittää, ja tartuin Irmelin reisien alta kiinni ja nostin hänet ylös pitäen kaluni hänen sisässään. ”Aaahhh...” hän sanoi ja painoi vaistomaisesti isot rintansa omaani vasten ja kietoi jalkansa ympärilleni. Hän oli kevyt kannateltava, ja minulla oli hetki aikaa miettiä seuraavaa liikettä. Ilta-aurinko paistoi vielä, ja kävelin terassin todella leveän kaiteen luokse, joka sattui olemaan juuri oikealla korkeudella. Lahti aukeni edessämme hiljaisena ja olimme näky jota naapurustossa ei varmaankaan ollut nähty lomakaudella. Irmeli piti kätensä niskassani ja avasi jalkansa reisieni ympäriltä. ”Eikö... olekin... kiva... terassi... ” hän huohotti kun aloin jälleen työntyä hänen sisäänsä yhä syvemmälle, kiitos mainion tuen. ”Mittojen... mukaan... tehty” ähkin takaisin, kun hän nosti ja koukisti jalkansa päästäen minut vielä syvemmälle. Irmelin rinnat heiluivat naimisemme tahdissa ja vesipisarat olivat kuivuneet ja vaihtuneet pieniksi hikipisaroiksi hänen vartalollaan. Lantiomme löivät läiskähdellen yhteen ja Irmelin kuuma pillu maiskahteli kun välillä vedin kaluni kokonaan ulos hänestä. Irmeli huohotti liikkeittemme tahdissa vingahdellen välillä ja heilutellen jalkojaan ilmassa. Hän ojenteli nilkkojaan ja kipristeli varpaitaan silmät kiinni antautuneena nautinnon vietäväksi. Vastarannalla joku voisi nyt myydä tosi kalliilla hinnalla lippuja live-show’humme, mutta lahti pysyi hiljaisena meitä lukuun ottamatta. Hyväilin ja imin välillä Irmelin rintoja, joiden nännit olivat paisuneet kivikoviksi. Pää taakse taipuneena ja silmät suljettuna hän inahteli ja näytti kuin suoraan miestenlehden keskiaukeamakuvasta. Kiihdytin tahtiani ja Irmeli alkoi huohottaa ja ääntelehtiä tiheämmin. ” Nai..minua..nai..nai...NAI” hän voihki. Painoin koko kalun mitallani uudestaan ja uudestaan kunnes Irmeli jäykistyi, notkisti selkänsä ja tarttui lantiooni päästäen samalla huudon jonka kaukaisempikin kuulija tunnistaisi naisen orgasmihuudoksi.. Pillu sykki ja supisteli kaluni ympärillä kuin kuuma ahjo, ja tunsin olevani lähellä huippua itsekin, mutta liikkuminen oli mahdotonta Irmelin puristuksessa. Irmeli värisi ja löysensi puristustaan hitaasti, ja tunsin jälleen hallitsevani itseni.

En ollut itse vielä lauennut. Irmeli avasi silmänsä ja katsoi minua hymyillen puolipökerryksissä saaneen näköisenä. Hän sipaisi hikiset hiukset pois otsaltani ja suuteli nälkäisesti suolaisia huuliani johon vastasin kielelläni. Hän nipisti poskeani, mutta minä vain hymyilin ja otin hänet kaiteelta syliini, huolehtien että kaluni kannatteli omalta osaltaan naista. ”Mitä sinä ...haluaisit, Tapio” hän kysyi katsoen silmiini ilmeellä josta luin että kaikki oli minulle nyt mahdollista. Laskin Irmelin jaloilleen ja käänsin hänet nopeasti kaidetta vasten niin että katsoimme järvelle molemmat. Levitin jalkani hänen reisiensä sivuille koska hän oli minua lyhyempi, ja työnsin kaluni pään hänen pakaroidensa väliin. Irmeli nojasi kyynärpäillään kaiteeseen, taivutti selkäänsä ja työnsi peppuaan minua vasten. Peppureikä silmäili minua mutta kaluni halusi alemmas ja löysi märän pillun suun johon aloin taas ujuttaa keppiäni sisään. Häpy tuntui tiukalta ja pääsin aivan pohjaan asti tässä asennossa. Irmelikin tunsi sen ja inahti kun kaluni pää koski kohdunsuuta. Vedin ulos ja työnsin takaisin, ensin hitaammin ja kiihdytin pikku hiljaa, sillä tunsin että en kykenisi kovin pitkään enää pidättelemään itseäni. Irmeli puristi reitensä yhteen tiukentaen koloaan lisää, ja pian järvelle kuului läiske kun lantioni löi nyt joka työnnöllä hänen perseeseensä. Pidin kiinni Irmelin lanteista ja katsoin sivulta kuinka hänen rintansa heiluivat työntöjeni tahdissa. Hän puri huultaan ja oli taas sulkenut silmänsä ynähdellen työntöjeni tahdissa. Vetelin pitkiä vetoja ja nautin pepun äänekkäistä läiskähdyksistä luoden välillä katseeni maisemaan. Laiturit pysyivät kuitenkin tyhjinä eikä veneilijöitäkään näkynyt. Panin kuitenkin parastani ja Irmeli oli nousemassa kohti toista huippuaan, ja minäkin tunsin kutituksen jo varpaissani asti. Vielä muutama raju työntö ja laukesin karjahtaen syvälle Irmelin sisään. Kaluni nytkähdykset veivät Irmelinkin rajan yli ja hänkin päästi kurkustaan kiljahduksen pillun supistellessa kaluni ympärillä ja lypsäessä yhä uusia siemenryöpsäyksiä pusseistani. Painuin Irmelin selkää vasten ja huohotimme kaidetta vasten hyvän minuutin, kunnes nousin ja vedin pienenevän kaluni pois hänen pesästään maiskahduksen saattelemana. Talutin hänet penkille jolle istuimme tärisevin jaloin. Aurinko oli juuri painumassa iltapilven reunalle ja taivas punertui kuin yrittäen sekin näyttää parastaan. Katsoimme toisiimme hymyillen lukien toistemme ajatukset. Otin Irmeliä kädestä ja johdatin hänet uimaportaille. Kiire oli kaikonnut kun laskeuduimme veteen pesulle. Tein päätöksen mökin vuokraamisesta siinä paikassa, mutta en halunnut vielä kertoa sitä Irmelille. Uusia paikkoja oli vielä tutkittavana, ties minkälaisen pesän löytäisin ensi viikolla Irmelin avustuksella...

Jatkuu… Lähetä palautetta mitä sinä pidit tästä, voisiko tarina olla totta ja mitä voisi tapahtua…?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute