Herkku-puhelin
Välitunnilla 2
OpiskelijaTyttö86

Seuraavat päivät kuljin kuin pilvissä; viikonloppu saapui ennen kuin ehdin huomatakaan. Olin miettinyt paljon meidän välistä kohtausta historianluokassa, ja olin toisaalta myös kovin häpeissäni tapahtuneesta. Olin miettinyt kuumeisesti ehdotustasi tulla teille käymään illalla, mutten vain kyennyt siihen tällä hetkellä. En tiedä olitko kovin pettynyt, kun en saapunutkaan. Olin lintsannut edellisen viikon historiantunnit kokonaan, koska en uskaltanut kohdata sinua. Tiesin, että ensi viikolla joutuisin kohtaamaan sinut, jos haluaisin päästä kurssista läpi. Tämä tuntui vain kovin etäiseltä asialta, en tiennyt miten pystyisin ikinä kohtaamaan sinua uudestaan.

Lauantaina heräsin auringonpaisteen häikäistessä silmiäni. Olin taas nähnyt unta sinusta. Nousin, ja katsoin ikkunasta ulos; täydellinen päivä auringon ottamiseen. Puin seksikkäät mustat bikinit päälleni ja katsoin itseäni peilistä. Pitkät kastanjanruskeat hiukseni olivat hiukan sotkussa sillä hetkellä, mutta näytin silti hyvältä jopa aamutuimaan. Vartalossani ei ollut yhtään ylimääräistä kiloa kannettavana, ja silti minulla oli hyvinkin kehittyneet rinnat; C-kupit.

Otin mukaan pihani terassille varmuuden vuoksi myös kännykkäni, jos vaikka joku kavereistani sattuisi soittamaan. Menin makaamaan auringonottotuolille, ja annoin itseni nauttia auringonpoltteesta. Hetken päästä tunsin, kuinka ajatukseni alkoivat lentää muualle, ja tunsin nukahtavani. Havahduin hetkellisestä unestani kännykkäni soidessa. Katsoin, kuka se mahtaisi olla; se oli tuntematon numero. Uskaltaisinkohan vastata? Päätin kuitenkin vastata, eihän sitä koskaan tiennyt jos se olisi jokin tärkeä puhelu.

”Niina”, vastasin itsevarmana ja otin paremman asennon tuolissani. Langan toisessa päässä oli aivan hiljaista, kunnes kuulin tutun äänen puhuvan minulle. Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja tunsin vienon punan nousevan poskilleni.

”Täällä Iiro Toivonen, historian opettajasi, moikka”, opettaja sanoi kuulostaen hiukan epävarmalta. En pystynyt sanomaan mitään, olin järkyttynyt. Mitähän hän halusi? Varmaan tiedustelisi poissaoloja… mutta miksei hän voinut kysyä minulta niistä koulussa? ”Haloo? Kai vielä muistat minut?” Opettaja naurahti luurin toisessa päässä.

”Joo, k-kyllä muistan…”, sanoin änkyttäen ja huomasin, että olin itse asiassa kovin ilahtunut kuullessaan hänen äänensä uudestaan.

”No hyvä”, opettaja naurahti. ”Soitin vain tiedustellakseni, että oletkohan ihan kunnossa? Sinua ei ole näkynyt koulussa vähään aikaan.” Opettaja kuulosti kovin huolestuneelta ja hiukan nololta. Tämä itse asiassa huvitti minua hiukan. Päätin hiukan leikitellä hänen kanssaan.

”Voi, minulla on ollut hiukan kurkku kipeä tässä muutaman päivän. En kai ole nyt jäänyt paitsi mistään kovin tärkeästä?” Sanoin ylihuolestuneella äänellä ja hymyilin itsekseni.

”No voi harmi. Olet kyllä nyt hiukan jäänyt jälkeen, mutta pystyt kyllä vielä ottamaan muut kiinni pienellä ohjeistuksella. Minulla ei kyllä valitettavasti ole siihen aikaa tunneilla, mutta voisithan tulla käymään minun luonani, niin ehtisin paremmin paneutua asiaan”, hän sanoi innostuneesti. Pystyin erottamaan suuren odotuksen hänen äänestään.

Tunsin kiihottuvani ajatuksesta… Pitäisiköhän minun käydä hänen luonaan? Tekisin mitä vain, jotta saisin kokea hänen kosketuksensa vielä kerran… kukaan ei saisi tietää… mutta mitä jos joku saisikin tietää, niin minut erotettaisiin koulusta, ja hän menettäisi työnsä?! Tämä ajatus tuntui kamalalta, mutta päätin kuitenkin vastata hänelle: ” No jos opettajaa ei haittaa se, että hän käyttää vapaa-aikaansa oppilaisiin, niin mikäs siinä. Koskahan voisin sitten tulla käymään?” Kaduin heti sanojani, ja sydämeni alkoi tykyttää hirveästi.

”Tänä iltana. Tule klo 8 maissa. Näet osoitteeni koulusi nettisivulta, älä tule myöhässä. Näkemiin”, hän sanoi käskevästi ja löi luurin korvaani. Tuhahdin suuttuneena ja paiskasin puhelimeni nurmikolle. Että hän kehtaakin, eikö hänellä ole mitään moraalia? Hän tietää aivan hyvin, etten pystyisi vastustamaan häntä. Istuin tuolille ja aloin itkemään.

Kellon lähestyessä seitsemää olin kovin hermostunut. Olin käynyt suihkussa ja kammannut hiukseni seksikkäästi. Olin myös laittanut hiukan enemmän meikkiä kuin normaalisti. Näytin todella kauniilta. Päätin pukea ylleni farkkuminihameen ja mustan topin, joka korosti suuria rintojani. Laitoin myös pitkävartiset nahkasaappaat, joissa oli nyörit etupuolella. En olisi voinut olla seksikkäämpi. Ajattelin itsekseni, että minut varmaan raiskattaisiin matkalla koska näytin niin seksikkäältä; en kuitenkaan näyttänyt liian halpamaiselta.

Köyhä opiskelija kun olin, niin en omistanut autoa. Niinpä jouduin kävelemään opettajan luokse. Hämmästyksekseni opettaja ei asunutkaan kovin kaukana minusta; hän asui myös keskustassa. Minun luotani oli ehkä 500 metriä hänen asunnolleen. Hänen rappunsa ovea lähestyessäni tunsin itseni kovin nuoreksi häneen verrattuna. Hänhän oli minua yli kymmenen vuotta vanhempi, joten tuskinpa hän otti minua edes tosissaan. Hetken jo meinasin kääntyä takaisin lähteäkseni kotiin.

Pöyhin hiukan hiuksiani ja huokaisin syvään ennen kuin painoin hänen summeriaan. Tuttu sydämentykytys nousi taas kurkkuuni asti, ja tunsin täriseväni hiukan. Miksi minun pitikään pukea näin lutkamainen asu? Nyt hän luulee, että tulin tänne vain sitä varten. Pakokauhu nousi pintaan yhä vahvempana tunteena. Mitäs jos hän sittenkin haluaa antaa vain tukiopetusta? Kyyneleet kihosivat silmiini, kunnes minun oli pakko ryhdistäytyä kuullessani hänen painavan summeria avatakseen oven.

Tartuin oven kahvaan ja menin sisälle rappuun. Ei, ei, ei…, ajattelin mielessäni. En pysty tähän… Opettaja asui ylimmässä kerroksessa, mutta onneksi hissi oli olemassa. Korot kopisten hänen ovelle saapuessani huomasin kauhukseni oven olevan rakosellaan. Avasin hitaasti hänen ovensa, ja kävelin varovaisesti sisään. Asunnossa oli hämärä valaistus, ja siellä tuoksui miellyttävälle. Tunsin odotuksen kiihkon nousevan kosteutena häpyyni, lisäten hiukan jännitystä.

”Haloo?” Sanoin varovasti, sillä en uskaltanut edetä pois eteisestä; olihan siellä kovin hämärääkin. Hetken päästä opettaja tuli viereisestä huoneesta hymyillen vienosti. Hänen katseestaan huokui tyytyväisyys. Huomasin, että hän oli laittanut hiukan paremmat vaatteet päällensä ja oli panostanut hiuksiinsa. Minulle hän näytti aina täydelliseltä. Tunsin itseni jälleen kerran kovin pieneksi hänen rinnallaan, en pystyisi panemaan vastaan jos hän niin haluaisi.

”Moi, tervetuloa. Kiva kun tulit”, hän sanoi iloisesti ja otti takin pois päältäni ripustaen sen naulakkoon. Asunto oli aika pieni, mutta ei niin pieni kuin minulla. Hänellä oli sentään kaksio. Hän ohjasi minut olohuoneeseen, jossa oli pelkästään kynttilävalaistus. Tämä sai minut entistä hermostuneemmaksi. Huomasin huoneen olevan sisustettu historiallisilla esineillä, ja huone oli kovin viihtyisä. Nielaisin kuuluvasti ja katsahdin opettajaan, joka istahti sohvalle.

Opettaja naurahti nähdessään minun kauhistuneen ilmeen. ”Noh, ei sinun tarvitse minua pelätä. Olemmehan jo hiukan tutustuneet toisiimme, vai kuinka? Istuhan alas”, hän sanoi miellyttävästi, ja tuntui kuin hän olisi ymmärtänyt hermostuneisuuteni. Tämä rauhoitti minua hiukan, ja päätin istahtaa sohvalle mahdollisimman kauaksi hänestä. Tunsin häpeän jälleen kerran nousevan pintaan, ja nousin lähteäkseni. ”En pysty tähän, olen pahoillani”, sanoin itku kurkussa ja riensin ovea kohti. ”Hei, mitäs sinä nyt, odota!” Opettaja huusi ihmeissään ja lähti perääni.

Hän sai minun käsivarrestaan kiinni juuri kuin olin poistumassa ovesta rappuun. Pelkkä hänen kosketuksensa sai minut värisemään, toivoen että hän ottaisi minut syliinsä ja ei koskaan päästäisi irti. ”Mikä sinun on? Tule sisään niin jutellaan. En minä tee sinulle pahaa, enkä pakota sinua mihinkään”, hän sanoi lempeästi ja huomasin hänen katseessaan oikean välittämisen. Hän päästi otteensa irti ja katsoi minua anoen. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja käänsin katseeni pois häpeissäni. Voi kuinka halusinkaan häntä… en halunnut sydämeni taas särkyvän; niin oli käynyt liian monta kertaa. ”Entäs sinun tyttöystäväsi? Tämä ei ole oikein häntä kohtaan”, sanoin nyyhkyttäen. ”Ei hätää, minä lopetin jo sen suhteen, sanoin hänelle etten rakasta häntä enää”, opettaja vakuutteli.

Opettaja kosketti poskeani hellästi ja pyysi minua tulemaan sisään. Lopulta päätin suostua ja pyyhin kyyneleeni naurahtaen hermostuneesti. Opettaja sulki oven perässäni ohjasi minut takaisin sohvalle istumaan. ”Ottaisit vaikka nuo epämukavan näköiset kenkäsi pois, niin voisi olla mukavampaa”, hän sanoi yrittäen piristää minua. Hän onnistuikin siinä, naurahdin ja otin kenkäni pois. ”Noniin, mitäs jos otettaisiin vaikka lasilliset punaviiniä, niin sinäkin tuntisit olosi hiukan rennommaksi?” Hän lähti keittiöön odottamatta minulta vastausta. Hetken päästä hän palasi punaviinilasit ja punaviinipullo kädessään takaisin ja asetti ne sohvapöydälle.

Ottaessani muutaman huikan punaviinistä tunsin, kuinka aloin rentoutumaan. Opettaja puheli minulle kaikesta maan ja taivaan välillä, ja kertoi väliin muutaman vitsinkin saaden minut nauramaan. Siemailin punaviiniä ehkä hiukan liian nopeasti, ja olin tyhjentänyt lasin ennen opettajaa. Hän naurahti ja kaatoi minulle lisää. Tunsin naamaani jo kuumottavan viinin vaikutuksesta. Päätin pitää pienen tauon viinin juonnissa ettei minulle tulisi huono olo.

Katselin opettajaa tämän puhuessa, ja himo siirtyä lähemmäksi häntä tuli vahvemmaksi. Hän taisi huomata katseeni, sillä hän hiljeni. Hän otti ison huikan viinistään, ja kysyi: ”Mikä sinulle tuli?” En vastannut mitään, jatkoin vain hänen tuijottamistaan vakavana. Hän hymyili vienosti, huomaten ilmeisesti katseeni. Hän laski viinilasinsa sohvapöydälle odottaen minun tekevän jotain, kunnes huomasinkin rakkoni täyttyneen.

”Uups, pitää käydä vessassa”, sanoin kiusoittelevasti ja lähdin etsimään vessaa. Löysinkin etsimäni heti eteisestä, makuuhuoneen vierestä. Päätin kurkistaa ennen vessaan menoani hänen makuuhuoneeseensa. Se oli pimeä, mutta kynttilän valo valaisi sitä hiukan. Siellä oli iso parisänky, ja huone oli kovin tyylikkäästi sisustettu; jälleen kerran historiallisten esineiden ja koristeiden innoittamana. Hymyilin itsekseni ja menin vessaan. Tarpeeni tehtyä huomasin kauhukseni, ettei vessassa ollut vessapaperia. Huusin opettajalle, että toisi minulle vessapaperia. Kuulin etäisesti hänen huutavan: ”Voi anteeksi, unohdin laittaa sinne uuden. Odota, minä tuon.”

Hetken päästä kuulin hänen koputuksen ovella, ja raotin sitä sen verran että sain vessapaperirullan käteeni. Opettaja katsoi kohteliaasti poispäin. Kiitin häntä ja kohensin vielä meikkiäni ennen vessasta poistumista.

Suuntasin kohti olohuonetta, kunnes kuulin äänen takaani sanovan: ”Sanoinko jo, kuinka kauniilta näytätkään tänään”, opettaja sanoi ja seisoi vessan oven edessä himokas, mutta samalla palvova katse kasvoillaan. Nielaisin ja soin hänelle kauniin hymyn. ”Et sanonut, mutta kiitos kuitenkin”, sanoin kainosti. Sydämeni tykytti kovaa, kun näin hänen lähestyvän minua hitaasti tuo ilme kasvoillaan. Peräännyin seinää vasten paniikissa. Hän silitti hellästi hiuksiani ja tuijotti intensiivisesti silmiini. ”Ethän pelkää minua, jooko? Ei ole mitään pelättävää. Se mitä meidän välillämme tapahtui luokassa oli ihanaa, eikä siinä ollut mitään väärää, vai mitä?” Hän sanoi ja tunsin poskiani kuumottavan. ”E-enhän minä pelkää sinua… Olen vain ollut kovin häpeissäni tapahtuneesta. Olethan sentään opettajani”, sanoin ja laskin katseeni maahan. ”Niin olen, mutta tämähän on meidän pikku salaisuus. Olethan samaa mieltä?” Opettaja tivasi ja tunsin kiihottuvani. En pystyisi vastustamaan häntä kohta enää kauempaa. Hänen kehonsa oli kovin lähellä minun kehoani, ja hän ilmeisesti odotti minun tekevän aloitteen tällä kertaa. Tunsin nännieni kovettuvan.

Hän jatkoi hiusteni silittämistä, ja päätin ottaa hiuksiani silittävän käden käteeni ja aloin imemään hänen sormiaan. Hän katsoi minua huokaisten selvästi kiihottuneena kun jatkoin hänen sormiensa imemistä. Katsoin häntä samalla syvälle silmiin vietellen. Hänelle näytti riittävän, ja hän otti sormensa pois ja painoi minut seinää vasten suudellen minua intohimoisesti. ”Ei sinua pysty vastustamaan vaikka kuinka yrittäisi”, hän sanoi huohottaen ja alkoi riisua toppiani malttamattomana. ”Iiro”, sanoin topakasti ja hän pysähtyi kuin seinään. Se oli ensimmäinen kerta kun kutsuin häntä etunimeltä. Hän näytti jokseenkin hämmästyneeltä. Aloin nauramaan, ja hän sanoi: ”Tuo taitaa itse asiassa olla ensimmäinen kerta kun kutsut minua oikealta nimeltäni”, hän naurahti ja katsoi minua kysyvänä. ”Oliko tuolla jokin tarkoitus?” hän kysyi ja katsoi minua hämmentyneenä.

”Voi ei sentään, kunhan kokeilin miten reagoit siihen”, sanoin kikattaen. Otin hänen kädestään kiinni ja ohjasin hänet makuuhuoneeseen. Hän näytti hiukan hämmentyneeltä, sillä hän oli yleensä ohjannut minua, enkä minä häntä. Tönäisin hänet makaamaan sängylle, ja menin hajareisin istumaan hänen lantionsa päälle. Tunsin hänen olevan hyvinkin kiihottunut. Hän katsoi minua hymyillen, ja minä pysyin viettelevän vakavana katsoessani häntä. Aloimme suudella ja aloin aukaisemaan hänen housunsa nappeja. Otin ulos hänen mahtavan kalunsa, ja se oli jo koko mitassaan. Otin sen suuhuni ja aloin imemään sitä voimakkaasti.

Kuulin, kuinka opettaja huokaili, ja hetken päästä hän työnsi minut pois luotaan. Ilmeisesti hän oli jo lähellä tulemisessaan. Hän katsoi minua hyvin himokkaana ja riisui toppini ja rintaliivini pois suudellen rintojani. ”Oi, että olet niin ihana…”, huokaisin ja opettaja kuiskasi korvaani: ”Sinä olet ihanampi”, ja siirtyi suutelemaan minua intohimoisesti. Hän riisui pikkuhousuni ja pystyin jo haistamaan oman kiimani tuoksun. Hän siirsi minut kontilleni sängylle, ja nosti hamettani ylöspäin nuollakseen pilluani. Voi kuinka hyvältä se tuntuikaan…

Hän tunki myös kaksi sormeaan tiukkaan vittuuni ja alkoi sormettaan minua tiukkaan tahtiin samalla nuollen klitoristani. ”Voi opettaja… kuinka ihanaa”, huohotin. ”Haluatkos vähän lisää? Sano mitä haluat, lutka!” opettaja huusi käskevästi ja minä nautin siitä. ”Haluan SINUT sisälleni, äkkiä…”, anelin ja hetken päästä tunsin hänen elimensä minun aukollani työntyen sisääni rajusti. Se tuntui taivaallisen hyvältä, kun opettaja pani minua takaapäin. En ollut aikaisemmin kokenut mitään sellaista. Joka työntö sai minut ekstaasiin, ja tunsin orgasmini olevan lähellä. Tunsin pilluni olevan todella märkä, ja kalu upposi mahdollisimman syvälle.

”Tuntuuko hyvältä, pikku lutka? Tuntuuko?” opettaja huusi ja jatkoi nussimistaan entistä kovemmin. ”Joo! Tuntuu!!” huusin minkä kiihkoltani pystyin. ”Kuka nussii sinua? Kuka?” opettaja huusi ja läpsäisi minua kovaa perseelle. ”O-o-opettaja!!” huusin, ja tunsin kuinka aloin hiljalleen värisemään… orgasmi oli lähellä. Voi kuinka hyvältä se tuntui… olin vain sinun… ”Aivan… ja olet MINUN!! Minun pikku-lutka!” Opettaja huusi, ja alkoi voihkimaan samalla kun minun pilluni alkoi supistelemaan orgasmin vaikutuksesta. Tunsin räjähtäväni ja minut valtasi maailman ihanin tunne. Olin tullut kun opettaja pani minua… hän itse ei nähtävästi vielä ollut tullut, koska hän vetäytyi nopeasti ja käänsi minut kasvokkain hänen kanssaan. Olin hiestä märkä ja uupunut; olin saanut todella voimakkaan orgasmin.

”Taisi olla voimakaskin orgasmi, nyt saat tehdä minulle samanlaisen. Sen takiahan tänne tulit, vai mitä?” opettaja hymyili ilkeästi. En vastustellut, vaan aloin imemään hänen suurta kyrpäänsä, ja ensimmäistä kertaa tunsin nauttivan siitä oikein kunnolla. Halusin hänen laukeavan naamalleni. Nautin olla ”pikku-lutka” -asemassa, ja olisin luultavasti suostunut mihin tahansa hänen pyyntöön. Niin vahvat olivat tunteeni häntä kohtaan.

Huuliini alkoi jo sattua, kun tunsin opettajan huohottavan ja yhtäkkiä lämmin spermalasti oli kurkussani. En ollut ehtinyt edes varautua! Opettaja nauroi uupuneesti. ”Nielaise se, pikku-lutka”, hän sanoi käskien. Ja minähän tein työtä käskettyä. Se maistui hieman kummalliselle, ei kuitenkaan pahalle. Tai enhän oikeastaan tiennyt miltä sen kuului maistua kun olin vain maistanut hänen spermaansa.

Hetken päästä hän rojahti hikiseen sänkyyn ja huokaisi syvään tuijottaen kattoon. Istuin hänen viereensä ja käärin hänen peiton ympärilleni. Pyyhin tahallani pillunesteitäni hänen pyyhkeeseen, jos vaikka hän olikin valehdellut tyttöystävästään. Näinhän hän varmasti haistaisi minut opettajan sängyssä. Nauroin itsekseni ja haistoin peittoa. Opettaja oli ilmeisesti seurannut puuhiani ja sanoi: ”Mitä sinä teet?” hänellä oli ihmeissään. ”Näin sinä haistat minut mennessäsi nukkumaan”, hymyilin viattomasti. Hän hymyili ja otti minut syliinsä. ”Tuskin sinun tuota tarvitsee tehdä. Haistan sinut muutenkin. Olethan sinä siinä”, hän sanoi vakavana.

Hetken päästä me nukahdimme toistemme syliin nähden unta kaikista mahdollisista irstaista asioista, mitä vielä voisimme toisillemme tehdä.

Kertokaa te ihmiset, haluatteko jatkoa tälle tarinalle?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute