Herkku-puhelin
Töihinottoa
TJ

Olen pienen IT-alan firman toimitusjohtaja. Firman kasvaessa tarvitsimme lisää väkeä töihin, kaikkea ei keritty vanhalla porukalla tekemään. Järjestin ilmoituksen lehteen, ja jäimme odottamaan hakemuksia, joita tulikin ihan kelvollinen määrä. Johtoryhmän kanssa poimimme hakemusten joukosta pätevimmän oloiset, joita oli viitisen kappaletta. Tämän joukon ulkopuolelta itselläni jäi mieleen juuri ammattikorkeakoulusta valmistuva Tiia, joka oli periaatteessa ok, mutta vailla käytännön kokemusta hakemastaan tehtävästä. Tiia jäi mieleeni, koska hän oli laittanut kuvansa ilmoitukseen, ja oli 24 –vuotias kasvoiltaan söpö brunette, jollainen tuppaa jäämään 39 –vuotiaiden toimarien alitajuntaan. Ihan piruuttani ajattelin, että kutsutaan tyttö käymään, minähän haastattelisin kandidaatit, joten sanoin omavaltaisesti sihteeri-talousihmisellemme, että sopii myös Tiian kanssa ajan ja kutsuu haastatteluun. Vielä samana päivänä sihteeri kysyi, että sopisiko haastattelu perjantaina 16-17, se sopisi Tiialle parhaiten. Sanoin, että käyhän se. Tässä kohtaa minulla ei vielä ollut sen kummempia taka-ajatuksia.

Perjantain koittaessa olin pukeutunut kuten normaalistikin suoriin housuihin ja pikkutakkiin. Olin käynyt lounastunnilla punttisalilla ja olin täynnä hyviä viboja. Haastatteluista oli jo muodostunut rutiinia. Tiia saapui ajallaan, ja menin toimistohotellimme alakertaan häntä vastaan. Tiia oli vähintään yhtä söpö luonnossa kuin oli ollut kuvassa, reilu parikymppinen nainen, noin 165 pitkä hoikka tumma tyttö, puolipitkät hiukset kiinni ja pukeutunut business-like jakkupukuun, varmaankin tehdäkseen vakuuttavan vaikutelman. Kättelimme ja johdatin hänet hissiin, painoin oikean kerroksen nappulaa ja rupesin heittämään aika rentoa small-talkia työhaastatteluista. Tiia vastaili hiukan hermostuneen oloisesti mutta vaikutti silti ikäisekseen kyvykkääksi irrottautumaan omasta roolistaan ja tilanteesta. Hissin tultua oikeaan kerrokseen vastaan tuli Sirpa, joka kertoi olevansa tältä viikolta viimeinen ja muistutti sulkemaan ikkunat ja sammuttamaan valot, jottei tarvitsisi maksella turvallisuusfirmalle taas satasia pikkujutuista. Lupasin muistaa ja toivotin hyvät viikonloput.

Johdatin Tiian huoneeseeni ja kehotin häntä istumaan pöytäni toisella puolella olevalle tuolille. Otin esille Tiian hakemuksen ja rupesin kyselemään koulutuksesta, urasuunnitelmista ja kiinnostuksen kohteista. Totesin Tiialle, että hänellä ei ole työkokemusta koulutuksen jälkeen, ja hän sanoi että jostain pitää saada aloittaa. Katselin kauniita kasvoja pitkään ja viihdyin. Kerroin tehtävästä, joka oikeasti ei ole kovin vaativa mutta annoin sen kuulostaa vuosikymmenen haasteelta. Kerroin, että hakijoita oli monta ja varsin kokeneitakin oli joukossa, ja kysyin iloisesti hymyillen että miksi juuri hänet pitäisi valita tästä joukosta. Tiia päästi normaalit liirumlaarumit omista sosiaalisista taidoistaan ja oppimishaluistaan ja oli kovin nöyrän ja toimeliaan kuuloinen. Sanoin, että kokemukseen nähden palkkatoivomus on aika korkealla. Tässä kohtaa Tiian ilme muuttui epävarmasta epävarman viekoittelevaksi, ja hän sanoi että hintaan voisi sisältyä vähän muutakin. Tiia nousi ja käveli tuolini luokse tyttömäisesti. Kysyin, että mistähän muusta voisi olla kyse. Tiia ei tiennyt mihin katsoa, laittoi kätensä rinnalleni ja kysyi, että haluaisinko että hän ottaisi minulta suihin, hän todella tarvitsee tämän työpaikan. Tätä olin kai alitajunnassani toivonut järkätessäni myös Tiialle haastattelun. Hymy levisi kasvoilleni, ja sanoin että tokihan se voisi auttaa asiaa kun täällä näin yhdessä perjantaita vietetään. Vedin Tiian lähelleni, suutelin häntä saman tien suulle ja haistelin nuoren naisen kimmoisaa ihoa. Käteni vaelteli Tiian uumalla ja kokeilin Tiian pieniä ja terhakoita rintoja.

Hetken kähmittyäni avasin housuni, sanoin että vakituinen työpaikka vaatii kyllä vakituista palvelua, ja kaivoin puoliseisokissa olevan kaluni housuistani. Tiia meni polvilleen, otti kyrpäni maistellen suuhunsa ja pyöritti ihanasti kieltään terskani ympärillä. Tiia katsoi välillä minua silmiin ja välillä alas ja otti oikealla kädellään kiinni kaluni juuresta. Tilanne oli kiihottava, mutta mielessä kävi että mitenhän tämä homma tulee ratkeamaan. Tiian suihinotto oli kelvollista, mutta kestävänä miehenä tiesin että menisi pitkään ennen kuin laukeaisin hänen suuhunsa. Toisaalta tilanne oli jo niin pitkällä, että en halunnut siitä irti, ennen kuin saisin jollain tavalla tyydytyksen. Ajattelin, että joku hakijoista voisi olla pätevämpi, mutta oma pikkuhuora olisi toisaalta ihan kiva suola arki-iltoihin ja työmatkoihin.

Nostin Tiian pystyyn ja sanoin että okei, voi olla että saat paikan mutta pitää kokeilla kunnolla ensin, ja että jatkossa sitten katsotaan mihin asti sillä pääsee. Tiia näytti pelästyneeltä mutta sanoi lopulta että sopii. Avasin Tiian hameen, mutta sanoin sitten että riisuudu nätisti, minä katselen. Tiia teki työtä käskettyä, ja riisui keinahdellen ja minua silmiin katsoen jakun, puseron, rintaliivit ja sukkahousut. Mustat pikkuhousut jäivät päälle, ja hän astui luokseni. Nuolin rintoja ja suutelin hoa vatsan seudulta, ja samalla laskin pikkuhousut lantion yli jolloin ne putosivat lattialle. Edessäni oli nyt reilusti yli kymmenen vuotta minua nuorempi alaston nainen valmiina käyttöön. Kyrpäni seisoi kivikovana, olisin halunnut painaa sen saman tien pillun pohjaan ja laueta nopeasti hänen sisäänsä, mutta päätin malttaa mieleni ja nauttia tilanteesta pitkään.

Komensin Tiian pöydälleni makaamaan. Katselin hänen kaunista vartaloaan, terhakoita pieniä rintojaan ja söpöä persikkapilluaan, josta karvat oli kauniisti rajattu. Riisuin housut, pikkutakin, solmion ja paidan Tiian maatessa odottavana pöydälläni. Kostutin etusormeani suussani ja hieroin sillä Tiian pillua. Pyörittelin sormeani häpyhuulilla ja painoin sen hitaasti sisään puolimärkään pilluun. Tiia värähti ja vaihtoi kättensä asentoa. Rupesin työntelemään sormea sisään ja työnsin välillä sen syvälle pyörittelin sitä siellä. Kuten useimmille naisille joita olen sormettanut, tämä toimi ja Tiian hengitys muuttui pikkuhiljaa raskaammaksi. Sanoin Tiialle että tätähän täytyy maistaa, kumarruin hänen jalkoväliinsä, hengitin ulos pillua kohden ja nuolaisin pari kertaa päältä. Työnsin kieleni pilluun, maistoin nuoren naisen suloisen maun ja ryhdyin lipomaan hitaasti alhaalta ylös, pysähtyen välille klitorikselle. Otin häpyhuulet vuorotellen suuhuni ja siirryin nuolemaan klittaa lyhyin ja painavin nuolaisuin. Tiia huohotti jo kuuluvasti ja välillä suusta pääsi kiimaisia ääniä. Imaisin klitan suuhuni ja pyörittelin kieltäni sen ympärillä, jolloin Tiia sai värisevän pitkän orgasmin. Hidastin hetkeksi ja jatkon hunajaisen pillun nuolemista Tiian päästessä uudestaan touhuun mukaan.

Nousin, asetin kyrpäni pillun huulille ja painoin itseni hitaasti sisään. Painoin samantien pohjaan saakka, pysähdyin, ja jäin nautiskelemaan nuoren pillun puristuksesta. Tiia oli aika tiukka, pillu puristi paksuhkoa kyrpääni nautinnollisesti koko matkalta vaikka oli aivan märkä. Nussin Tiiaa pitkin hitain vedoin silmät kiinni ja ajattelin että tätä pitää saada enemmän, ihana nuori, märkä pillu. Tiia voihki työntöjen tahdissa ja asetti kätensä vatsalleni pidätellen kyrpääni työntymästä aivan pohjaan saakka. Hetken päästä nostin Tiian jalat ylös, kiihdytin tahtia ja nussin pitkin ja voimakkain vedoin pöydällä makaavaa työnhakijaa. Painoin voimalla pohjaan saakka, lopetin kuitenkin ennen kuin olin lähellä tulemistani ja Tiia taas lähellä toista orkkuaan. Nostin hänet seisomaan selin itseeni ja nussin kyrvän mitalla takaapäin kovalla tahdilla. Tiia sai sarjan pieniä orkkuja jalkojen pettäessä alta ajoittain. Otin kyrpäni pois pillusta, asetin Tiian takaisin pöydälle makaamaan ja työnsin kaksi sormea syvälle pilluun. Pyörittelin kahta sormea Tiian pillussa, sanoin että hyvältä vaikuttaa, haluatko jatkaa haastattelua? Tiia vastasi nyökäten. Sanoin että hyvä juttu, kohta alkaa kakkosvaihe, ensin runkataan sulle orkut. Kiihdytin tahtia sormineni ja Tiia lähestyi orkkuaan, läimäytin häntä pakaroille ja sanoin että anna tulla vaan tyttö. Pian Tiia sai kiljuvan kovan orkun ja pillunesteitä valui sormistani.

Nostin Tiian ylös ja talutin hänet huoneessani olevalle sohvalle ja käskin asettua selälleen. Hain kosteusvoide purkin, hieroin voidetta kyrpääni ja sormiini ja työnsin sormeni Tiian perseeseen. Tiia vastusteli hiukan, mutta sanoin että jos haluat paikan pitää olla sen arvoinen. Asetin kyrpäni Tiian perseelle ja peukaloni hänen klitalleen ja rupesin työntymään sisään tiukkaan reikään. Painoin itseni hitaasti sentti sentiltä Tiian perseeseen. Tiialta pääsi kivun ja nautinnon sekaisia ääniä. Rupesin nussimaan Tiia perseeseen pyöritellen peukkua samanaikaisesti pillussa. Sanoin Tiialle, että homma on nyt selvä, paikka on sinun, mutta tätä se tulee olemaan, käytän sinua milloin haluan, matkoille on lähdettävä mukaan, ja pillukarvat pitää olla ajeltuna. Tiia nyökkäsi huohotuksensa seasta. Työntelin kyrpääni syvälle Tiian perseeseen ja se tuntuikin osuvan sopiviin kohtiin voihkaisuista päätellen. Kiihkoissani sanoin, että taidat tykätä tästä pikkuhuora. Tiia kiihottui tästä vain lisää ja nousi vielä yhteen orkkuun. En kestänyt enää katsoa kauniin naisen laukeamista vaan vedin kyrpäni ulos ja roiskutin ennätysmäärän spermaa Tiian häpykarvoille, vatsalle ja hiuksille.

Sovimme jatkosta lyhyesti. Tiia siistiytyi toimiston WC:ssä ja poistui. Katsoin sälekaihtimien välistä, kun Tiia käveli häntä odottavan auton luokse ja nousi sisään. Hymyilin ja odottelin tulevaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute