Herkku-puhelin
Vieras mies vaimoni pillussa 2/5
Jari-Jukka Aisankannattaja

En vielä tänäkään päivänä tiedä varmasti, kävikö bestmanini Vesku hässimässä vaimoani uudestaan häiden jälkeen. Välillä olen kiihottunut suuresti ajatuksesta, että ehkä Veskulla ja rakkaalla vaimollani Anittalla oli ollut senkin jälkeen omat salaiset hetkensä, joista minulle ei ollut kerrottu mitään. Kävi kuitenkin niin, että noin puolentoista kuukauden kuluttua häistämme Vesku ilmoitti saaneensa jo aikaa sitten työtarjouksen ulkomaille. Pesti kestäisi viisi vuotta, kohde olisi New York ja perhe lähtisi mukaan. Kuka sellaisesta rahantuoksuisesta tarjouksesta voisi kieltäytyä. Niin Veskun perhe pakkasi laukkunsa ja lähti. Kyllä sieltä Valloista on tullut vuosien varrella meille kortteja ja tekstiviestejä sekä sähköpostia. Aina on kerrottu puolin ja toisin kuulumisia, miten menee. Kerran Vesku laittoi sähköpostiini kuvan, jossa hän oli panemassa nuorta, uhkeaa jenkkinarttua takaapäin. Kuvatekstinä luki, että tällaista herkkua Jenkeissä saa. Sulava panomies jatkoi siis vaimonsa tietämättä kiimaisia pelejään kuten ennenkin.

Kotimaassa minun ja rakkaan vaimoni elämä jatkui onnellisessa avioliitossa. Kauan aikaa saimme mahtavaa lisämaustetta sänkypuuhiimme hääyöstämme, jossa minä en ollut millään tavalla seksin osalta mukana. Työnnellessäni naiseni kannalta harmillisen ohutta ja pieniterskaista puikkomunaani pimppiin kyselin joskus Anittalta, miltä bestmanini suuri kyrpä oli tuntunut hääyönä vastavihityn morsiameni herkussa. Anitta kuiskaili aina: ”Se tuntui ihanalta! Niin hyvältä ja paksulta! Se antoi minulle!” Uskaltauduin lykkiessäni kyselemään, oliko Veskulla ollut isompi kuin Anittan edesmenneellä kihlatulla, sillä vaimoni oli päässyt jo ylitse pahimmasta surustaan. ”Oli! Paljon isompi tällä Veskulla!” rakas naiseni kuiskaili. Minua kiihotti kovasti ja heppini kihelmöi jo enteillen laukeamista. ”Onko sulla tallessa vielä se lappu, missä on ne polttariporukan mitat? Se, minkä Vesku pisti sun tyynyn alle hääyönä?” kyselin ja ähkin jo finaalissa. ”On!” vaimoni vastasi ja antoi minun ottaa itseään, vaikkei saanutkaan suiposta pippelistäni paljonkaan huvia. ”Haluaisitko taas joskus vieraalta mieheltä iso kullia, kun omalla miehelläsi on tällainen tikku?” kysyä puhisin ja kiusasin itseäni ja pisteleviä miesrauhasiani. ”Haluaisin!” Anitta henkäisi, ja silloin minulta suhahti mälli extrapieneen apteekkikortsuun.

Olin mielessäni harkinnut jo niitä kaikkia polttariporukassani juhlineita äijiä vaimoni tyydyttäjiksi. Samilla oli vielä pienempi kikkeli kuin minulla, joten hänet täytyi heti jättää laskuista pois. Hänestä ei ainakaan Anitta saisi mitään irti. Isolla Jorella taas oli ollut sellainen mahtinuija, joka repisi rakkaan vaimoni herkät paikat, enkä tahtonut sellaista gorillaa aviopillulleni. Mutta siinä välissä olikin sitten koko joukko erilaisia miesten vehkeitä, joista Anittalle olisi ollut suunnattomasti iloa ja nautintoa. Touhuaminen näiden polttarikavereideni kanssa on toistaiseksi jäänyt vain fantasia-asteelle, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu tälläkin saralla…

Joskus ehdotin ihanalle vaimolleni hyvin muotoiltua tekokyrpää apuvälineeksi, kun minä en pystynyt antamaan hänelle emätinorgasmeja pienellä, muodottomalla pililläni. Mutta Anitta ei ole koskaan innostunut dildoista, sillä hän haluaa mieluummin oikeaa kullia ja samalla koko miestä. Hän on sanonut, että naisten on saatava tuntea uros itsessään, kiimaisena kimpussaan ja voimakkaana vierellään, päällään, joka puolella. Seksi minun, hänen rakkaan aviomiehensä kanssa on ihanaa hellyyttä, jota ilman parisuhteemme olisi vajaa. Mutta valuva naaras tarvitsee myös kunnon oriin tyydyttämään naiselliset himonsa ja halunsa, jotta voisi nauttia naisena olemisestaan. Tietenkin minä suon tämän kaiken omalle rakkaalle kullalleni vilpittömin mielin. Aikaisemmin meillä ei ollut mitään suunnitelmia tällaisten asioiden suhteen, kun seurustelimme ja Anitta sai vain minun pientä pippeliäni. Mutta Veskun hääyönämme tekemä temppu jotenkin laukaisi kaiken luonnostaan. Kaikki kääntyi oikeille uomilleen, kun vaimoni sai yllättäen isoa, vierasta kyrpää pillun täydeltä ja oppi jälleen nauttimaan seksuaalisuudestaan. Siitä asti vieraat miehet ja heistä fantasioiminen ovat olleet oleellinen osa kestävää parisuhdettamme.

Olemme nyt olleet aviossa kuutisen vuotta. Vieraiden miesten lukumäärä näiden vuosien aikana on kuitenkin ollut hyvinkin pieni, jota nyt saatatte ihmetellä. Mutta meille se on ollut sopiva. Ensimmäisinä vuosina rakkaani sai kyllä aivan liian vähän kunnon kullia, se minun täytyy häpeäkseni myöntää. Asia on kuitenkin korjattu nyt myöhemmin. Veskun perheen muutettua Valtoihin ei tapahtunut minun tietääkseni pitkään aikaan mitään. Ei yli puoleen vuoteen. Muistutan kuitenkin, että meidän oma aviollinen sänkytouhumme on ollut aina tarpeeksi vilkasta ja onnistun ajoittain antamaan naiselleni klitorisorgasmeja ja ilmeisesti kuitenkin jonkinlaista muutakin pillua hierovaa nautintoa puikollani. Kaikkien ihanien naisten tavoin minunkin vaimoni tarvitsee kuitenkin aika ajoin tajunnan räjäyttäviä multiorgasmeja, joita vain vieras mies voi hänelle oikealla kyrvällään antaa.

Seuraava aisankannatuskokemuksemme olikin varsin erikoinen. Tai totta kai jokainen kerta on omalla tavallaan aivan ainutlaatuinen ja muista poikkeava. Mutta tämä oli sitä ehkä kaikista eniten. Rakas vaimoni on töissä tavaratalon konttoripuolella. Siellä, kuten varmasti monessa työpaikassa, on omat naisten ja miesten väliset jännitteensä, näin on vaimoni kertonut. Muistin hänen maininneen joitakin kertoja aikaisemmin eräästä Koljonen-nimisestä miehestä, joka oli kova naisten perään. Vähän liiankin kova, sillä moni työtovereista oli vaimoni kertoman mukaan tuntenut isokokoisen Koljosen liian tuttavallisen puristuksen kehollaan. Mies oli kuulemma jo yli viidenkymmenen, isovatsainen ja kasvoistaankin vähän pöhöttynyt sekä perso viinaksille. Tumma, kihara tukka kuitenkin näytti edelleen naisen silmään komealta. Äijällä mahtoi olla kova aikamiehen viidenkympinvillitys ja mahtavat nussimishalut, kun täytyi kaikkia kohdalle osuneita naisia maistissaan puristella ja lähennellä.

Lähes vuosi häiden jälkeen aloimme yrittää ensimmäistä lastamme keväällä. Tuntui vielä mahtavammalta päästä paljaalla kikkelillä ensi kertaa vaimoni maukkaaseen pimppaan, kun ei tarvinnut käyttää suojuksia välissä. Olimme sitä mieltä, ettei pippelini epämuodostuneisuus voisi vaikuttaa siitoskykyyn, sillä spermani näyttää ainakin päällisin puolin ihan normaalilta tavaralta. Sitä ei kuitenkaan tule kerralla kovin paljoa, mutta ihan riittävästi kuitenkin. En tiedä, onko kivesten koolla merkitystä sperman määrään. Minulla on ehkä hiukan tavallista pienemmät kulkuset, mutta mälliä ne kumminkin tuottavat siinä missä isommatkin, vaikka eivät niin paljoa kerralla.

Meillä oli juuri jännittävät hetket menossa, kun tapahtui jotakin yllättävää. Vaimoni sanoi, että hän saattoi ehkä olla jo raskaana tai sitten ei. Illalla olisi taas kuitenkin uusittava yritys. Hän oli menossa johonkin työnantajan alaisilleen järjestämiin kemuihin. Aluksi niissä oli kai tarkoitus käydä läpi virallisempia asioita ja illan mittaan vaihtaa vapaalle. Vaimoni kysyi hymyillen ennen lähtöään: ”Jos siellä tanssitaan, niin annanko luvan jollekin komealle miehelle viedä mua?” ”Anna vaan”, sanoin ja tunsin koko kehoni alkavan lämmetä tuosta ajatuksesta. ”Että me sitten keikuttaisiin ja kiehnättäisiin toisiamme vasten?” vaimoni virnisti. ”Keikkukaa ja kiehnätkää kunnolla! Tuut sitten valmiina kotiin ja suoraan sänkyyn!” minä henkäisin. Taas alkoi kulkusissa kutittaa jännästi. Vaimoni suoristi vielä valkoisen, huolellisesti napitetun kauluspuseronsa helmoja ja nykäisi kevyesti polviin ulottuvaa mustaa hamettaankin alemmas. ”Anna olla mahdollisimman ylhäällä”, minä kehotin. Vaimoni naurahti vastaukseksi ja suukotti minua poskelle. Ojensin Anittalle hänen takkinsa ja laukkunsa ja niin vaimoni lähti työpaikan kekkereihin.

Minä yritin saada kotona aikani kulumaan. Vedin vähän aikaa käteen surkealla kellilläni ajatellen kaunista vaimoani tanssimassa kiimaisten naistenmetsästäjien käsivarsilla. Sellaiset miehet hankaavat aina pullistunutta kaluaan naista vasten merkiksi halukkuudestaan. Jos nainen on tarpeeksi puutteessa, koittaa miehelle kohta mukavat oltavat, kun saa herkkupiparia. Varatut naisetkin ovat usein kovia antamaan juhlahumussa, vapaata riistaa kaikki sormuksista huolimatta. Herrasmiesten täytyy vain kosiskella ja pitää soidinmenojaan kylliksi, jotta pääsevät toivomiinsa tuloksiin. En kuitenkaan näissä kuvitelmissani ottanut huomioon, että kaikki miehet eivät vaimoni työpaikalla olleetkaan herrasmiehiä haluistaan huolimatta.

Anitta palasi juhlista kotiin joskus kymmenen jälkeen. Hän näytti ihan kummalliselta tullessaan sisään. Lähtiessä hyvin kammatut, tummat hiukset olivat jotenkin sekaisin, vaatteet roikkuivat oudosti, laukku putosi kädestä lattialle ja vaimoni käveli hölmistyneenä jalat levällään eteeni. Naiseni toi sinä iltana kotiin aviomiehelleen aikamoisen yllätyksen. ”Mitä on tapahtunut?” kysyin ihmeissäni. ”Vaikka mitä”, Anitta sanoi jotenkin unenomaisesti ja suukotti minua. ”Tule, mennään makkariin, niin kerron”, hän sanoi ja otti minua kädestä. Siellä vaimoni kävi uupuneena sängylle selälleen ja pyysi minua riisumaan hänen pikkuhousunsa varovasti. Nostin hametta ylemmäs ja tunsin jo silloin jotakin sotkua sormissani. Sitten minulle vasta valkeni lopullisesti, mitä oli tapahtunut, kun vedin varovasti vaimoltani housuja pois. Nehän olivat ihan märät ja tahmaiset! Niihin oli valunut vuolaasti väkevänhajuista, vaaleankellertävää lientä. Vieraan miehen siemennestettä!

Olin ensin aivan ymmälläni. Vaimoni pillussa oli käynyt vieras mies minun tietämättäni. Vieläpä vaarallisesti paljaalla kyrvällä ja laskenut häikäilemättömästi omat siemenlastinsa naiseni hedelmälliseen pilluun. Ovulaatioemättimeen ja kohtuun, joka minun piti näinä aikoina saada siitettyä raskaaksi omalla spermallani. Kuka oli tehnyt meille näin häijysti? En osannut olla vihainen vaan ainoastaan täysin hämmentynyt tästä yllätyksestä. Kiihotus oli koko ajan taustalla ja nipisteli kiveksiäni ja mulkun vartta pitkin pientä kärkinuppia kohti. Vieraan sukunesteen suolainen haju laittoi adrenaliinini virtaamaan suonissa. Joku toinen oli merkinnyt luvattomasti minun vaimoni omalla väkevällä aineellaan tänä iltana ja saattanut siementää naiseni paksuksi.

”Onko sulla jotenkin paha olla?” kysyin ihanalta vaimoltani ja hyväilin häntä hellästi, kun hän makasi siinä sängyllä ja osasi taas hymyillä minulle hiukkasen. ”Ei ole”, hän vastasi ja halusi suukon. ”Oon vain niin ihmeissäni, kun näin kävi”, hän selitti. ”Kerrotko mulle, mitä siellä tapahtui, kultani?” kysyin kiihkeästi. ”Totta kai, muru”, sanoi vaimoni ja alkoi kertoa hämmästyttävän tarkasti kaikesta tapahtuneesta. Pelkäsin ensin, että hänestä tuntui pahalta ja likaiselta kaiken sen jälkeen, mutta olin onneksi väärässä. Ensin naiseni kuvaili suurin piirtein hyvähenkistä ilmapiiriä, joka illanvietossa oli alusta asti vallinnut, vaikka työnantaja kävi läpi virallisempia juttuja. Monet olivat kuitenkin supisseet keskenään jostain ihan muista asioista.

Tunnelman vapauduttua juhlissa oli ollut myös tanssia. Vaimoani oli tanssittanut ensin oikein kaksi miestä. He olivat olleet mukavia miehiä kumpikin. Toisella oli kuulemma tuntunut jokin puolikova patukka housun lahkeen ja hameen läpi vaimoni reiteen siinä kiehnätessä. Mies oli alkanut lämmetä selvästi Anittalle ja vaimoni hänelle, mutta sitten joku kiimainen kassaneiti oli ominut miehen itselleen ja vienyt mennessään. Vaimoni oli jäänyt naisten seuraan juttelemaan, kun vatsakas Koljonen oli ilmestynyt heidän taakseen ähisemään. Voimakkaan partaveden seassa oli lemahtanut väkevämpikin aine. Koljonen oli alkanut tapansa mukaan simassa ollessaan puristella ja hieroskella naisia vuoron perään niskoista, hartioista ja muualtakin. Hän oli tarttunut isoille kourillaan Anittaakin siroista olkapäistä ja nujuuttanut leikkisästi kehuen naisia koreimmiksi kapistuksiksi koko maailmassa. Jokainen naisista oli nauttinut drinkkejä, joten he nauroivat nyt vain huvittuneina itseään paljon vanhemman äijän jorinoille. Koljonen oli kysellyt, mitä nämä kanat siinä orrella kotkottivat keskenään, kun oli kykeneviä kukkoja koppi täynnä. Yksi heidän selkänsä takana. Naiset olivat nauraneet. Silloin Koljonen oli tempaissut voimalla Anittan ylös penkiltä ja sanonut vievänsä vaimoni tanssilattialle. Eikä Anittan auttanut muu kuin totella.

”Mahdoimme me olla sen ukon kanssa näky muille”, vaimoni naurahti minulle. Hän, pieni ja hoikka neitokainen keinui kookkaan, leveäharteisen äijän isoa kaljamahaa vasten keskellä lattiaa. ”Etkös ottais tämmöistä viriiliä karjua peittosi alle?” oli väkeviä nauttinut Koljonen örveltänyt naiselleni kesken tanssin. ”Mitäs mä, kun on oma ukkokin!” Anitta oli naurahtanut työkaverilleen. ”Onko pikku Anitta mennyt naimisiin!? Hyi hyi, ilman mun lupaa!” Koljonen oli urissut möreällä äänellään. ”No kyllähän säkin siitä tiesit, kun keräsitte täältä meille sellaiset lahjarahatkin”, vaimoni oli sanonut huvittuneena. ”Ai perkules, niinhän se taisi ollakin”, möykki Koljonen ja vei saman tien ison kouransa naiseni pehmeille pakaroille. Vaimoni kertoi sävähtäneensä ison miehen ahnasta kosketusta. ”Hyvinkö se ukkosi sua panee sängyssä, häh?” oli Koljonen tahtonut tietää vaimoltani. ”Joo joo”, oli vaimoni supissut ja vilkuillut ympärilleen. ”Mitä joo joo!? Ei hitto soikoon pane hyvin, jos tällanen namupala sanoo vaan ’joo joo’!” yltyi humaltanut karju meuhkaamaan. Se oli painanut Anittan itseään vasten ja naiseni oli tuntenut jotakin isoa ja paksua miehen sepaluksen kohdalla. Silloin vaimoni sanoi kiireesti, että taisi olla aika mennä jäähdyttelemään ulos. Hänelläkin alkoi jalkoväli kostua halusta tällaisessa raavaassa käsittelyssä.

He olivat vaimon kertoman mukaan olleet menossa juuri ulos, kun Koljonen olikin yllättäen avannut käytävällä siivouskomeron oven ja alkanut miehisellä mahdillaan ohjailla naistani sisään. Se oli tullut isona ja rotevana kohti virnistäen ovelasti, niin että vaimoni oli pitänyt perääntyä ison gorillan tieltä komeroon. ”Hei! Mitä sä nyt teet!?” oli Anitta kysellyt ihmeissään. ”Mun täytyy perkele vieköön nyt naida sua kunnolla!” oli Koljonen jyrähtänyt mahtavasti ja vetänyt oven perässään kiinni. ”Mulla on saatanan hyvä lerssi! Iso ja paksu, kunnon makkara! Sitä on monet kehuneet! Tollasen pikkurouvan pitää saada kunnon pamppua pilluunsa, kun omasta äijästä ei siihen oo! Hitto! Tää sanoo, että ’joo joo’… Ei oo sillon teillä petipuuhat kohdallaan! Ei oo, perkele!” Koljonen oli murissut melkein pelottavasti ja lähestynyt uhkaavasti vaimoani. Tämä ei ollut osannut tehdä mitään, kun Koljonen oli työntänyt ahnaasti löyhkäävän turpansa naiseni punatuille herkkuhuulille ja imenyt niin, että Anitta luuli henkensä loppuvan. ”Nyt saat kerrankin kunnon nussinnan!” jyräytti Koljonen ja alkoi riisua vyötettyjä farkkujaan isoilla kourillaan. Anitta oli siinä vaiheessa ollut jo ihan valmiina saamaan miestä.

Vaimoni ei kiimastaan huolimatta ollut osannut kuin seurata tapahtumia kiihdyksissään komeron perähyllykköä vasten huohottaen. Koljonen oli pian riisuutunut ihan alastomaksi ja nauroi julmasti humalaista nauruaan. Vaimoni uskalsi vilkaista arkana ison vatsan alle, missä näytti roikkuvan tumma, paksu mötikkä ja sen takana isot, siemenperunan kokoiset pallit. ”Saatana, kun oot pantavan näkönen pimu!” Koljonen oli kehunut vaimoani ja käynyt mahtavilla kourillaan Anittan kimppuun. ”On tehnyt mieli nussia sua jo monta kertaa!” Äijä oli alkanut repiä melkein väkisin valkoista kauluspuseroa naiseni päältä päästäkseen käsiksi ihaniin tisseihin. Yksi nappi oli irronnut Koljosen brutaalissa käsittelyssä. Rintaliivitkin saivat lähteä miehen tieltä. Kohta kiimainen ukko oli hamunnut turvallaan Anittan kauniita, nuoria rintoja ja imeskellyt terhakoita, vaaleanpunaisia nännejä. Oli kehunut niitä laatuhinkeiksi ja maiskutellut korskeasti mustelmille. Sitten tuitereinen äijä oli alkanut röyhkeästi riisua aviovaimoni tummaa hametta ja saanut sen putoamaan nilkkoihin hyvin pian. Paksu sormi kouraisi tottuneesti kosteaa häpyä ja sai naiseni voihkaisemaan. ”Alas siitä pantavaksi, nainen! Anna mulle tiukkaa, nuorta pillua, kun oot noin kiimassa!” Koljonen oli komentanut häijysti, tarttunut vaimooni ja painanut tämän lattialle selälleen ison ruhonsa alle. ”Mua jännitti ja kiihotti ihan sairaasti yhtä aikaa!” Anitta kuvaili tuntemuksiaan. Hän oli nauttinut tällaisesta korstomaisesta, urosvaltaisesta ottamisesta kovasti. Minulla kovettui kikkeli ihan jäykäksi vaimoni kertomusta kuunnellessani. Se oli niin herkillä, etten uskaltanut koskeakaan siihen, vaan keskityin hyväilemaan varovasti rajusti pantua vaimoani.

Koljonen oli vyörynyt voimalla päälle, asetellut heti suuren kehonsa pienen, hoikan naiseni ylle päästäkseen hässimään Anittaa kunnolla. Vaimoni kertoi kurkkineensa pelonsekaisena miehen tummanruskeaa siitintä, joka oli turvonnut mahtaviin mittoihin yhdynnän edellä ja sohi tanakassa ojossa kohti herkullista maaliaan. Koljonen paljasti tyytyväisesti ähkäisten suuren, sinipunaisen terskansa, jolla hän aikoi Anittan aviollista pimppaa möyhentää. Ruskea nahka rullautui tottuneesti aikamiehen rutuille ja suuret vitjapallit kiikkuivat täysinä miehen merkkeinä aisan takana. Anitta oli aivan tärissyt jännityksestä ja halusta. Koljonen oli vienyt terskansa voitonriemuisesti naiseni mehukkaalle pillurasialle ja alkanut sovittaa voimalla sisään. Silloin Anitta oli voihkinut peloissaan päällensä työntyneelle panijalle, että hänellä ei ole mitään ehkäisyä. ”Pi-pitäisi olla kumi!” Anitta oli sopertanut vahvan härän alla. ”Ei tässä mitään perkeleen kumeja tarvita! Pentujen leluja, saatana! Tämä äijä nussii paljaaltaan!” Koljonen uhosi hurjana ja survoi samalla paksua pökköä syvemmälle pieneen pesään. Vaimoni kertoi kiljahtaneensa ääneen, kun mies tuli niin voimalla ja säälimättä häneen. Silti hän nautti suuresti.

Iso Koljonen oli peittänyt pienen vaimoni häijysti alleen ja hukuttanut tämän itseensä ottaen vähääkään varomatta naistani runsaalla, jäykällä seipäällään. Vaimoni sanoi sen työntyneen todella syvälle, kun äijä oli ärjyen levittänyt hänen haaransa kivuliaasti itsensä ympärille. Hän oli kiljunut yhtä aikaa kivusta ja nautinnosta. ”Vittu, miten kiimanainen kiljuu!” oli Koljonen murissut tyytyväisenä panolleen. Mies oli varmasti ottanut elämänsä aikana lukemattomia naisia yhtä säälimättömästi ja kovaotteisesti. Painanut vain ison kyrvän pohjaan saakka, vaikka naisella olisi ollut sormuskin sormessaan kuten nyt. Anitta kertoi pelänneensä jonkin verran nussijansa alla, sillä tämä oli niin iso ja raskas ja kyrpä levitti pimppiä hellittämättä, niin että vaimoni luuli repeävänsä. Koljonen vain nussi paljaalla, minkä jaksoi, kun kerran pillua onnistui saamaan. Anitta kertoi haroneensa avuttomana pienillä käsillään miehen isoa, leveää selkää löytääkseen jotakin, mistä tarttua kiinni. Hän oli täysin ison härän armoilla siivouskomeron lattialla, ja minä aviomiehenä täysin tästä tietämättömänä kotona vaimoa odottamassa.

Vaimoni kertoi Koljosen jaksaneen painaa pitkän aikaa isolla pampulla hänen tiukkaa pimppaansa, vaikka mies oli ollut melkoisessa tinassa. Tottunut panomies oli kuitenkin turtunut olemaan aina pienessä hömpsyssä. ”Äh! Pikkurouva saa nyt kunnon miehen mulkkua! Ai saatana, kun tekee hyvää!” oli Koljonen mörähdellyt pelottavasti tyrkkiessään vahvalla ruhollaan naistani allaan. Rakas vaimoni ei enää pelännyt pillunsa repeävän, sillä yhdyntä tuotti hänelle mahtavia orgasmeja, kun mies otti voimalla oman mielensä mukaan. ”Olenkos parempi nussimaan kuin miehesi!?” murahti Koljonen painaessaan. ”OLET!” oli vaimoni huutanut totuudenmukaisesti. ”Onko mulla perkeleesti isompi ja parempi kyrpä kuin runkkariukollasi!?” urisi Koljonen mielissään. ”ON! Tosi iso! Uskomaton! Ihana! PALJON parempi kuin ukollani!” oli Anitta taas vastannut ja saanut samalla hekumallisen orgasmivavistuksen. Tunsin tätä kuunnellessani kivesteni nykivän aristavina, äärimmilleen kiusattuina ja huohotin kiihkeästi. Elin vahvasti mukana tapahtuneessa Anittan jatkaessa kertomustaan. ”He-heitä la-lasti vatsalle! Tisseille! Kasvoille! Suuhun! Mutta älä sinne!” Anitta oli valittanut suuren kyrvän pumppauksessa. ”Jumalauta! Koljonen laskee aina vitun täyteen!” äijä oli huutanut melkein vihaisesti ja kumartunut survoessaan imemään taas himokkaasti Anittan rintoja ja suuta. Rakkaan vaimoni kauniit rinnat olivat nyt ihan mustelmilla ja kaulakin fritsuilla tämän julkean öykkärinussijan jäljiltä.

Koljonen oli alkukantainen, panohaluinen luolamies. Se alisti naaraan alleen jalat äärimmilleen levälleen, tuli miehisellä voimalla ja mahdilla päälle uudestaan ja uudestaan, ja otti julkeasti pillua, toisen miehen aviovaimoa ihan kokonaan. Tämä härkä hässi suurella, julmetulla sukunuijallaan itselleen nautintoa seurauksista piittaamatta. Jytistyksen loppuvaiheessa Koljonen oli tintannut kunnolla paksua vartta ja muhkeaa murikkaansa levitettyyn lemmenpesään, minulle kuuluvaan aviopilluun. Anitta kertoi, että hän tunsi jotenkin irtautuneensa itsestään, kun hurja sonni nussi ja pani viimeisiä väkivahvoja työntöjään häneen. Naiseni sai niin erilaisen, ihmeellisen orgasmin, jota hän ei aikaisemmin ollut saanut. Tämä juoppolalli onnistui hässimään vaimoni hekumapilviin ja syvimpiin lemmenluoliin kaikesta vittumaisuudestaan ja öykkäryydestään huolimatta. Vaimoni oli tarttunut hellästi kikkeliini tässä kertomuksensa vaiheessa. Minä taas sormeilin varovasti hänen arkaa pimppaansa. Tai vittuhan se nyt oli. Koljonen oli nainut sen voimalla pienestä kauniista pimpasta levinneeksi, siemennetyksi vituksi. ”Mä tunsin, milloin siltä alkoi tulla”, vaimoni sanoi oudosti ajatuksissaan ja hiveli samalla minun niukkaa heppiäni. Koljonen oli karjahdellut mahtiaan oikein kunnolla ja oven takaa oli kuulunut sivullisten naurua. Ilmeisesti he eivät tienneet, miten häijysti Koljonen oli vienyt minun aviovaimoni komeroon ja alkanut panna tätä säälittömästi. Äijä oli survonut viimeiset työnnöt kovalla voimalla niin syvälle kuin sai ja antanut kuuman lastin räjähtää täysillä vaimoni ovulaatiopilluun. Anitta kertoi Koljosen ison kyrvän sykkineen todella voimakkaasti, pumpanneen lastit liikkeelle ja suihkineen sakeaa siitosainettaan monella pontevalla roiskauksella. Kivekset olivat olleet niin mahtavat, että mälliä riitti. Ihanan vaimoni pillu siemennettiin tietämättäni hävyttömästi täyteen paksua, vierasta sukunestettä.

Vaimoni puristi tarinansa lopussa kelliäni kiihkeämmin ja sai minut laukeamaan todella voimakkaasti. Sormeni heltisivät rakkaan naiseni spermaisesta pillusta, kun sätkin vuoteella mahtavasti nautinnosta.

Sitten Anitta kävi varovasti pesemässä runnellun alapäänsä vessassa ja palasi yöpaidassaan, ilman housuja sänkyyn. Hän katsoi minua vakavana ja sanoi: ”Ootko sä vihainen? Kun tää tapahtui vielä nyt, kun yritetään lasta. Kun ei tiedä…” Suutelin kaunista naistani ja vakuutin, etten ollut vihainen. Enkä ollutkaan. Koljonen oli vain sattunut kohdalle ja halunnut vastustamattoman naiseni pillua ja tahtonut laskea omat siittiönsä sisään. Ei siinä mitään vihaamista ollut, kun kaikki oli käynyt luonnostaan, eikä vaimoni ollut mitenkään uhri. Hänhän oli kiihottunut tästä kaikesta ja antanut sen tapahtua, saanut vielä kunnon orgasmejakin, joita en pysty hänelle kotona antamaan. Vaikka vaimoni kaunis pimppi oli revitty ja nussittu turvoksiin ja miltei riekaleiksi, hän ehdotti vielä sinä yönä rakastelua. Oli lapsentekoaika menossa ja oli yritettävä, koska ei ollut vielä varmaa tietoa, oliko vaimoni raskaana vai ei. Koetin olla varovainen ja hellä, mutta tunsin kyllä vaimoni väljän herkun aristavan ja säpsähtelevän puikkoni ympärillä, kun lykin rauhallisesti sisään. Kävin mielessäni läpi Koljosen ja Anittan villiä aktia ja kiihotuin taas suunnattomasti. Tuntuma oli tällä kertaa vähän heikko, mutta sain hangattua itselleni orgasmin ja laukesin sisään pienellä terskannipukallani.

Sen jälkeen vaimon raskaus varmistui. Mutta vielä tänäkään päivänä emme voi olla varmoja siitä, onko tomeran, tummatukkaisen esikoispoikamme isä härski, isokaluinen Koljonen vai minä. Oletan saavani vastauksen tähän, kunhan menemme joskus myöhemmin pojan kanssa saunaan hänen ohitettuaan murrosiän. Rakastan häntä silti yhtä paljon kuin muitakin lapsiani, sillä minä olen heidän iskänsä kaikesta huolimatta. Koljosesta ei parane puhua enää koskaan mitään. Jonkin ajan kuluttua siitä, kun hän oli paneskellut röyhkeästi vaimoani, hänen tielleen osui kipakampi femakko, jonka seurauksena Koljonen sai lähtöpassit työpaikalta. Hyvä niin. Meidän tapauksessamme kysymys ei kuitenkaan ollut päällekarkauksesta tai muutenkaan vastenmielisestä kokemuksesta. Olen sen niin moneen kertaan vaimoltani varmistanut. Hän oli antautunut halukkaana tuolle julkealle korstolle ja nauttinut täysin rinnoin ja pilluin.

-

Laittakaa palautetta tulemaan!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute