Herkku-puhelin
Vaimon pikkusiskon kaveri
Tomppa

Olimme lähteneet muutamaksi viikoksi mökkeilemään porukalla. Mukana oli lisäkseni vaimoni, vaimoni pikkusisko ja hänen paras kaverinsa. Tämä kaveri, Tanja, olikin todellinen namupala, pitkähkö blondi isoilla rinnoilla varustettuna. Syrjäsilmällä vähän vilkuilin tuota seksipommia ja ajatukset karkailivat miettimään millaista hänen kanssaan seksi olisi. Tietenkään liian suorasukainen ei voinut olla, kun paikalla oli muitakin.

No, aikaa kului muutamia päiviä ja toiset naiset vähän suutahtivat Tanjalle tämän laiskuuden vuoksi. Hän kun ei juurikaan ottanut osaa yhteisiin tekemisiin, ruuanlaittoon tai saunan lämmittämisiin. Niinpä siskokset päättivät lähteä käymään lähikaupungissa 100 kilometrin päässä ja jättää koko mökin hoidon Tanjan harteille siksi aikaa. Minuakin pyysivät tai oikeastaan vaativat mukaansa. Päätin kuitenkin jäädä mökille, koska eihän Tanja olisi saanut luultavasti mitään aikaiseksi sillä välin. Lupasinkin lämmittää saunan siksi kunnes sisarukset palaisivat jonkin tunnin kuluttua takaisin mökille reissultaan.

Rupesinkin hiljalleen valmistelemaan saunaa valmiiksi iltaa varten. Kannoin vedet ja polttopuut valmiiksi saunalle ja vähän siivoilin paikkoja. Hakkasin muutaman halon ja rupesin ihmettelemään missä Tanja oikein on. Lähdin mökille katsomaan josko hän olisi siellä ja mitä tekemässä. Löysinkin Tanjan lukemasta leveän sängyn päällä. Hän oli mahallaan löhöilemässä kasa lehtiä vierellään. Meinasin vähän suutahtaa tuolle laiskurille, mutta tätähän tiesin odottaneenikin. Siksihän mökille jäinkin. Kahvia juodessani katselin Tanjaa siinä sängyn päällä ja puntissa alkoi tapahtua. Tuo laiskurihan on täysverinen kaunotar, missikisatason misukka. Silloin joku piru iski minuun ja päätin vähän puhutella tuota työtä vieroksuvaa nuorta naista.

Menin hänen viereensä makailemaan sängylle ja laiton käteni hänen selälleen. Tanja katsahti minuun ja jatkoi lukemistaan.

”Kuule, Tanja”, aloitin. Samalla silittelin hänen selkäänsä. ”Sä kun et tee täällä mitään”. Käteni vaelsi alemmas selkää pitkin pepun päälle samalla koko ajan silitellen ja tunnustellen tuota uhkeaa nuorta vartaloa vaatteiden päältä. ”Niin mitä siitä ?”, kysyi Tanja oikeastaan välittämättä kädestäni. ”Sun pitää ottaa osaa hommiin tai jotenkin muuten korvata työpanokses”, sanoin ja liu´utin käteni hänen jalkoväliinsä. ”Sä kyllä fiksuna tyttönä tiedät miten sä voit sen mulle korvata, etkös vaan?”, sanoin kiltillä ja armeliaalla äänellä. En tahtonut pelästyttää tätä kaunotarta ja hänen kertovan sitten muille mitä tapahtui. Käteni oli jo hänen pilluaan hieromassa ja nyt yht´äkkiä Tanjakin tajusi mitä on tapahtumassa. ” Et saa, mää kyllä teen vaikka mitä hommia heti paikalla, jookos”, sopersi Tanja selvästi säikähtäneenä. ”Ei se kyllä enää käy”, sanoin ja hyppäsin hänen taakseen repimään hänen shortsejaan pois jalasta. Tanja pisti vastaan, mutta mahallaan ollessaan ei pystynyt vastustelemaan minua millään tavoin. Riuhtaisin shortsit lattialle saakka ja samalla lähtivät minunkin verkkarit samaan kasaan. Tanja yritti kiemurrella pois, mutta sain pidettyä hänet allani paikoillaan. Painoin jalkani hänen jalkoväliinsä ja sain hänen pillunsa ulottuvilleni. Sen verran kevyt silittelyni oli saanut aikaan, että Tanja oli jo kostea. Painoinkin mulkkuni hänen pillunhuulille, mutta pikkaisen odottelin ja tunnustelin. Tanja yllätti käyttäytymisellään, rimpuilu loppui ja hän vain hiljaa huokaisten sanoi: ”Älä”. Tuo kevyt kielto ei saanut minua enää lopettamaan, vaan ryhdyin työntymään hänen sisäänsä. Ihana, tiukka, vähän käytetty pillu tuntui huumaavalta kaluni ympärillä. Työnnyin pohjaan saakka ja pysähdyin, makasin Tanjan selän päällä mulkkuni syvällä hänen pillussaan. Tanjan vastustelut olivat loppuneet ja hän yritti keikuttaa lantiotaan. Armahdin Tanja ja itseni ja aloin naimaan häntä pitkin nautinnollisin työnnöin. Upea perse allani ja kapea vyötärö sai kiihkoni vain nousemaan. Naidessani ja nautiskellessani tuli mieleeni, että pitäähän Tanjan isot ja upeat rinnatkin nähdä. Vedin kaluni ulos pillusta ja Tanja ynähti pettyneesti. Käskin Tanjaa ottamaan paitansa pois ja heitin omanikin lattialle. Täyteläiset, varmaankin C-kokoiset, nuoren naisen rinnat tulivat näkyvilleni. Nännit nöpöttivät seksuaalisesta kiihtymisestä. Silittelin Tanjan rintoja toisella kädelläni ja siirsin toisen käteni hänen pillulleen. Hyväilin häntä jalkovälistä ja sain hänet huohottamaan kiimasta. ”Sovitaanko, että mä teen sun hommat ja sä annat mulle pilluas niin homma on sillon OK. Ja mä selittelen jotain noille muille sitten miks mä teen kaikki työt. Käykö?”, kysyin Tanjalta. Tanja vain vastasi siihen, että: ”Nai mua”.

Tanja meni selälleen ja levitti reitensä. Minä asetuin jalkoväliin ja painoin kivikovan ja pakottavan mulkkuni tuohon riemunpesään uudelleen. Nojasin käsiini ja nain tuota kaunotarta. Nuo upeat rinnat heiluivat naintimme tahdissa. Tanja huohotti ja kiemurteli. Hän teki naintiliikkeitä lantiollaan, jotta mulkkuni uppoaisi mahdollisimman syvälle. Nain ja nautin. Yritin pitkittää aktia keinolla millä hyvänsä, mutta nalli rupesi olemaan liian kuivaa. Selästä lähti tutut ennakkoviestit orgasmin tulemisesta. Tanjastakin näki, että hän tulisi ihan heti. Pudottauduin Tanjan päälle ja tunsin rintojen puristuvan väliimme. Nain hetken ja sanoin Tanjalle, että tulisin. Onneksi vaimoni pikkusisko oli kertonut, että Tanja käyttää e-pillereitä entisen poikakaverinsa peruja. Orgasmi tuli voimakkaana vyörynä ja sperma lähti pursuamaan Tanjan pillun perukoille. Tanjan selkä meni allani kaarelle ja hän sai voimakkaan orgasmin tuntiessaan siemensyöksyni sisällään. Tanja kouristeli allani ja hänen pillunsa sykki pitkään vielä nainnin jälkeen. Silittelin hänen tukkaansa ja suukottelin häntä. Makasimme pitkään päällekkäin mulkkuni jo veltostuneena hänen sisällään.

Vedin mulkkuni ulos Tanjasta ja jäimme makailemaan sängylle. Sitten kuuluikin auton ääni. ”Voi hemmetti, se sauna”, huudahdin mennessäni ja jätin Tanjan siivoamaan sisälle.

Tuona kesänä naimme useaan kertaan muka työpalkkion merkeissä, seksistä nautiskellen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute