Herkku-puhelin
Nuoren kundin Bemarissa 4
pauluska

Katsoin poikien ostamia bikineitä kauhulla: ne olivat aivan liian pienet. Suuret rintani pursusivat ulos ja alakerran narut hädin tuskin peittivät pimpsakarvoitukseni.

- No ei nuo ole koolla pilatut, mieheni sanoi ja nosti pyyhkeen hartioilleen.

Mieheni ei tiennyt todellista syytä kylpylälomaamme. Enhän voinut paljastaa hänelle, ettei syynä ollut yhteinen aika, vaan kuvattu filmi irstailuistani, jolla amispojat kiristivät minua. Viimeinen tempaus oli tullut minulle jo varsin kalliiksi. Onneksi talon omistaja ei kuitenkaan soittanut poliiseja, kun olin itkien ja anellen luvannut maksaa hänelle suuret korvaukset.

Allasosastolla oli varsin rauhallista, kun saavuimme sinne. Isossa altaassa kellui muutamia vanhoja ukkoja ja akkoja, kuin hylkeitä. Sisällä oli mukavan lämmintä ja kloorintuoksuista. Kävelimme viherkasvien ohi, aivan ison altaan laitaa. Pari äijää tuijotti minua irstaasti ammeesta. He suorastaan söivät likaisilla katseillaan bikineistä tursuavaa peppua ja rintoja. Olin täysin varma, että heillä hepit olivat kovana. Samaa ei voi sanoa heidän vaimoistaan. Ruttuiset muijat vilkaisivat minua inhoten ja miestäni säälien. Ajattelivat varmaankin, että mikähän hutsu tuokin oli.

- Hei, mennääs porealtaaseen, mieheni päätti.

Voi ei, ajattelin. Juuri sinne, missä pojat olivat. Altaassa ei ollut muita kuin kolme virnuilevaa amista: Jore, Mällinen ja minua viimeksi pannut läski jätkä, nimeltään Sojonen. Altaassa ei ollut juurikaan tilaa ja pojat olivat valinneet paikat niin, että tyhjän päätykolon lisäksi oli ahdas aukko vain Joren ja Mällisen välissä. Pyytelin anteeksi ja sulloin itseni poikien väliin. Mieheni oikaisi koivet, laittoi poreet täysille, tilasi allasbaarista oluen ja huokaisi:

- Tämä se vasta on elämää!

Mutta kuohuvien kuplien alla tapahtui muutakin. Kummaltakin puolelta minua lähestyivät kourivat kädet. Jore laittoi kouransa reidelleni ja lähti liikuttamaan sitä pillua kohti. Samalla myös Mällisen laihat sormet tunkeutuivat alta peppuni luo ja siirsivät naruja syrjään.

- Tulee pää kipeäksi, mitä jos mennään ihan uimaan vain, yritin.

- Höpö höpö, ollaan nyt tässä vain, kulta.

Mällisen etusormi sorkki peppureiän suulla ja työntyi inhottavasti sisälle suoleeni. Jorenkin käsi oli löytänyt bikinien alle: peukalo hieroi mukavasti klitorista ja etusormi pumppasi sisällä pimpassa. Sormet tunkeutuivat kaikkein pyhimpiini ja mieheni vain löhösi tyytyväisenä ja joi kaljaansa. Suljin silmät ja yritin ajatella muita asioita, mutta molempia aukkoja kirnuavat nuoret sormet saivat kiimaisia väreitä aikaan. Laskeuduin hieman enemmän alaspäin, niin että kaulanikin oli vaahdon peitossa. Silloin Joren toinen käsi hyväili bikinien päältä suuria rintojani ja kovia nännejäni. Huokailin hiljaa, ynisten. Mieheni luuli, että nautin poreista. Vääntelehdin veden alla rentona ja antauduin kohti orgasmia. Pidättelin vielä hetken itseäni, mutta kun vahingossa luiskahdin poresuihkun päälle ja sain lämpimän suihkun peppuuni, en voinut enää hillitä, vaan laukesin siinä paikassa.

- Hyvin tunnut ainakin nauttivan poreista, mieheni hymyili.

Toivottavasti en ollut ähkinyt liikaa, ainakin poskeni punottivat.

- Täällä on myös tosi hyvä sauna, Jore yhtäkkiä sanoi miehelleni.

- Aijaa, yleensä näissä on aika vetiset ja kylmät, mieheni epäili.

- Täällä saa kunnon löylyt, lähdetkö testaamaan?

Mieheni empi hetken, mutta lupautui. Kun Jore ja mieheni nousivat, jäin kaksin Sojosen ja Mällisen kanssa. Pahaksi onnekseni myös ison altaan hylkeet olivat siirtyneet vesijuoksualtaalle, eivätkä nähneet viherkasvien peittämälle porealtaalle.

- Oot tosi kinkin näköinen, herkkuperse, Sojonen murahti.

- Mitä te oikein haluatte minusta? parahdin.

- Kyllä sä tiedät varsin hyvin, Mällinen säesti.

- Käänny toisin päin, nojaa allasta vasten ja pyllistä, Sojonen jatkoi.

- Mutta eihän täällä voi! Jos joku näkee?

- Se on vittu sun murheesi sitten. Olisit miettinyt aikanasi.

Tottelin poikia ja nojasin kyynärpäät altaan reunalla, peppu pyöreänä tyrkyllä. Ensimmäisenä Mällinen auttoi rintani bikineistä ja ihaili niitä. Läskiksi pojaksi Sojonen oli varsin nopea, sillä bikinini alaosa oli jo siirretty syrjään. Olin pillu tarjottimella kylpylän porealtaalla ja kyllä minua hävetti. Sojonen kierautti suuren ruhonsa vinottain alleni ja täydet uimahousut olivat sopivasti tyrkyllä rintojeni alla. Mällinen luikerteli taakseni, puristi pakaroistani rakoa enemmän esille ja painoi kullinsa hitaasti sisälle.

- Kaiva se esille ja ime! Sojonen komensi.

Vapautin tummansinisistä uikkareista Sojosen suonikkaan ja tummanpuhuvan kikkelin. Otin terskan huulieni väliin ja aloin lutkuttaa teinipojan kyrpää. Mällinen touhusi selässäni ja nussi pilluani pitkin työnnöin. Jokaisella pistolla pojan pallit läiskähtivät pyöreää peppuani vasten irstaasti. Itse pillukin oli aika hunajaisen märkä, sillä liukasteena siellä oli äskeiset orkut. Suu täynnä munaa tyydytin Sojosta, kun Mällinen samalla puski härän lailla selässäni, kouri tissejäni ja piteli kiinni lantiostani.

- Vitun huoraaaa, Mällinen tuhisi, jännitti pakaransa yhteen ja ampui suolaista spermaa vittuun.

Sojonen halusi liukkaille. Voipunut Mällinen alkoi imettää munaansa ja Sojonen survoa rajusti pilluani. Hän hässi läskit paukkuen. Suuri roskaruoalla ja kaljalla täytetty ruho hiesti selässäni ja nussi mielessä vain oma nautinto. Mällisen kalusta tuli yhä mälliä. Livoin sitä kielelläni ja yritin sylkeä, mutta Mällinen pakotti minut nielemään kaiken. Lopuksi hän kuivasi pippelinsä rintojeni väliin.

- On huoralla oikein namipillu. Tiukka tussu, aaah, Sojonen sopersi selässäni. – Tehdään susta meidän oma lehmä, Sojonen litisytti pilluani suurella munallaan. – Jaat herkkuasi vielä paljon meille.

Sojonen läpsäytti kämmenellään muutaman kerran pakaroitani ja jouduin kiljaisemaan. Sitten pikikäpälä tarrasi kiinni letistäni, survoi kivuliaasti kyrpäänsä aina kohdun pohjaan saakka ja heitti runsaasti valuvan ja sakean lastin spermaa syvälle pimppaani.

- Oot saastaisen näköinen, mennään saunaan, Mällinen päätti.

Sipsuttelin peppu keinuen poikien edellä saunoja kohti. Emme menneet tavallisiin saunoihin, vaan yhteiseen höyrysaunaan. Sieltä oli sisäänkäynnit sekä naisten että miesten puolelle perussaunoihin. Aluksi en nähnyt mitään, pelkkää vesihöyryä ja etäisiä hahmotelmia seinän sinertävistä laatoista. Hiljalleen silmä alkoi tottua höyryhuoneeseen ja havaitsin, ettei muita ollut paikalla.

- Kontilleen siihen penkille, heti! Sojonen komensi, sillä seisoi taas.

Ja taas olin vittu levälläni poikien edessä. Pyysin armoa, mutta sitä ei annettu. Sojonen kampensi itseni taakseni ja alkoi tällä kertaa nussia ahdasta anaaliani. Vikisin ja uikutin, mutta kundi ei siitä välittänyt. Hän vain nussi väkivalloin ja kehuskeli runkkaavalle Mälliselle ahdasta reikää. Painoin pääni kostealle penkille ja hyllyin läskin työntöjen tahdissa. Kun höristin tarkemmin korviani ja unohdin Sojosen ähkimisen, saatoin kuulla vaimeaa keskustelua miesten puolen saunasta. Erotin seuraavat lauseet.

- Sulla on sitten hyvännäköinen muija. Ja muodokas. Sellaista kun tällainen nuori mies pääsisi painamaan, Jore kehui ja heitti löylyä.

- Noh…ihan tavallinen se, mieheni vastasi vaivautuneena.

- Eikun ihan oikeesti. Isot tissit ja hyvä perse. Varmaan kone sängyssä.

- Onhan sitä kaikkea tullu tehtyä…mieheni mumisi.

- Tykkääkö se, että sitä pannaan peppuun, Jore kysyi.

- Ei me yleensä. Haluaisin, mutta Paula ei välitä, mieheni vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Heti jos saisin, niin vetäisin sitä peppuun, ja kourisin tissejä, Jore innostui.

- Vai niin, mieheni oli hämillään.

- Kai se nielee kuitenkin?

En kuullut vastausta, sillä Sojonen piti niin kauheaa mekkalaa. Hän rynkytti selässäni ja tuli tällä kertaa suoleeni. Pyysin heitä olemaan hiljempaa ja kysyi, etteivätkö he huomaa, ketä viereisessä saunassa on. Kundit nauroivat ja sanoivat tietävänsä varsin hyvin. Mällinen käänsi minut selälleni, nosti peppuani hieman ilmaan, laittoi sääreni olkapäilleen ja etukenossa nojaten työntyi perseeseeni. Mällisellä oli nauttiva ilme. Sojonen seisoi takanani ja roikotti kalustaan spermanoroja naamalleni.

Miesten saunan ovi narahti. Ei kai vaan! Laitoin kämmeneni säikähtäneenä suuni päälle ja yritin saada Mällistä lopettamaan, mutta hän ymmärsi väärin ja alkoi vetää suoleen entistä nopeammin. Ovi avattiin ja näin höyryssä kaksi hahmoa.

- Oi anteeksi, täällä olikin kesken, mieheni ääni sanoi ja vetäisi oven nopeasti kiinni.

- Mitä siellä oli? Jore kysyi tietämättömänä oven takana.

- Jotakin huoraa siellä pantiin kahden miehen voimin, mieheni nauroi räkäisesti.

Äänet loittonivat ja jäin taas amisten armoille. Mällinen teki jo tulemistaan. Nyt oli kiire, minun pitäisi ehtiä pian takaisin altaalle. Niinpä aloin ulista, kiemurrella ja raapia Mällisen selkää. Sojonen hieroi pallejaan ja hikistä välilihaansa kasvoillani, mutten välittänyt siitä.

- Ihana kyrpä…oih…voih…tule mun sisään, sonni, juttelin.

Mällinen ei kestänyt enempää, vaan hänen kikkelinsä alkoi sykkiä suolessani ja pulputa spermaa. Hänen huokaistessa tiesin tilaisuuteeni koittaneen. Karkasin kundin alta ja juoksin ovea kohti. Pojat purskahtivat nauruun, mutta minua ei paljon naurattanut. Vaikka kylpylässä juokseminen oli kiellettyä, liukastelin pitkin laattalattioita kasvot tahmassa ja pillu valuen. Ehdin juuri poreammeen luo, kun punakka mieheni ilmestyi Joren kanssa kulman takaa.

- Olipas siellä hyvät löylyt, hän kehaisi.

Yritin näyttää mahdollisimman normaalilta. Jore nojasi rennosti seinään, mutta oli liukastua ja tarrasi kädestäni kiinni. Hän sai kuitenkin tasapainonsa takaisin ja kirosi äänekkäästi liukkaita lattioita.

- Miten sä olet tuon näköinen? mieheni parkaisi.

Peppuni oli punakka, reisiäni pitkin valui kosteat norot ja naamani oli sotatun näköinen.

- Mennäänpä suihkuun kaikki, mieheni sanoi kuitenkin tietämättömänä.

Mällinen ja Sojonen kävelivät ohitsemme hymyillen. Heidän uimahousuissa pullotti yhä selvästi. Minun kohdalla molemmat vihelsivät äänekkäästi ja taisipa Sojonen iskeä silmää. Mieheni katsoi oudoksuen vuorotellen minua ja poikia, ja puisti päätänsä mumisten jotain teinipojista. Ennen saunaa uskalsin avata kourani ja katsoa lappua, jonka Jore oli sinne salaa sujauttanut…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute