Herkku-puhelin
Sauvakävely
Jii

Muistan, kun ensimmäisen kerran hänet näin. Hän oli töissä samassa työpaikassa ja saman projektin puitteissa. Hän oli silmissäni häkellyttävän kaunis ja haluttava ensisilmäyksestä lähtien, ja oli siitä lähtien saanut sukkani pyörimään jokaisen kerran hänet tavatessani, kohta jo kymmenen vuoden ajan.

Hän oli silloin alussa varattu, ja minäkin olin kovin ujo. Hän ajautui johonkin kriisiin, ja suhteensa päättyi, jonka jälkeen hän eli uusiksi menetettyä nuoruuttaan. Minä kuuntelin siitä hänen juttujaan, tekosyynäni päästä hänen lähelleen, näkemään hänet. Olin mielessäni riisunut hänet varmasti satoja kertoja, ja itseni kanssa leikkiessäni lähes poikkeuksetta hän oli ollut mielessäni.

Kaveruutemme jatkui siitä eteenpäin samalla tavalla. Vuosien varrella opin, että hän oli hyvin erilainen kuin minä, eikä parisuhteesta meidän välillämme ikinä olisi mitään tullut, hän olisi riutunut ja kyllästynyt. Minäkin olin jossain vaiheessa kasvanut ujouteni yli, ja vakiintunut tahollani parisuhteeseen. Hänkin kaipasi parisuhdetta, mutta ei kyennyt löytämään pysyvyyttä.

Minun kipinäni häntä kohtaan ei silti koskaan sammunut, vaikka kuinka yritin sitä tukahduttaa. Aina hänet tavatessani alkoivat sukat pyöriä jalassani ja vaistoni tekemään omia temppujaan. Himoitsin häntä salaa, yrittäen sitä aina peitellä. Usein, vaikka emme olisi pitkiin aikoihin olleet yhteydessäkään, hän hiipi uniini, ja heräsin keskellä yötä tuskaisena kyrpä kivuliaan kovana, jalkojeni väliin rullattua peittoa vasten painautuneena.

Vuosien jälkeen olin päätynyt siihen, että minun olisi saatava hänet. Se ehkä pilaisi monta asiaa väliltämme ja mahdollisesti minun elämässäni muutenkin, mutta uskoin vakaasti etten pääsisi hänestä yli, jollen häntä ainakin kerran saisi. Olin hänelle moneen otteeseen kertonut, että en pettäisi kumppaniani, enkä ymmärrä pettureita. Hänkin oli tehnyt selväksi, ettei pelehdi varattujen miesten kanssa. Mietin kuumeisesti, miten hänelle kertoisin halustani.

Hän oli Marjatta, ja himoitsin häntä yli kaiken. Aina kun oli puhe kauneimmista tai haluttavimmista naisista, hän aina tuli ensimmäisenä mieleeni. Olin sen kaikilta vuosia salannut.

Olimme sopineet osallistuvamme yhdessä sauvakävelypuolimaratoniin, ja olimme nyt lähtöviivalla odottelemassa. Suorite ei olisi raskas, vaan lähinnä reipasta kävelyä. Kaikki osallistujat saisivat mitalin, riippumatta käytetystä ajasta. Kuten ennenkin, sauvakävely oli minulle tässä tilaisuudessa silti toissijaista, kaikki aistini keskittyneenä Marjattaan. Kävely kestäisi kolmisen tuntia ja siinä ajassa ehti keskustelemaan monesta asiasta. Toivoin saavani ohjattua keskustelua haluamaani suuntaan.

Olimme kävelleet metsäisää reittiä jo useita kilometrejä, kun keskustelun tauotessa sanoin hänelle, varoittamatta, että hän on haluttavin nainen jonka tiedän. Kysyin, että saisinko kerran suudella häntä kunnolla, maistaa, olinko päässyt mielikuvituksessani edes lähelle totuutta. Pysähtyen, hän kysyi minulta, että miksen sitten jo suutele, todeten, ettei tosimies lupia kysele.

Katselin hänen muhkeita ja kosteita huuliaan, ja tunsin kuinka kankeni kovettui housuissani lähes välittömästi. Kävelin häntä vasten, painaen kädelläni hänen vartalonsa omaani vasten. Hänen ilmeestään näin, että hän tunsi etumukseni vatsaansa vasten. Vein käteni hänen niskaansa, mustien hiuksien sekaan, tukien hänen päänsä taaksepäin, ja kosketin huulillani kerran varovaisesti hänen huuliaan. Kun hän ei peräytynyt, painoin huuleni hänen huulilleen uudelleen ja työnsin kieleni hänen huuliensa väliin. Hän raotti suutaan, tullen omalla kielellään vastaan, ja ahmimme toisiamme paikallamme hyvän vartin, muiden sauvakävelijöiden kulkiessa häveliäästi ohi.

Tunsin kouristuksia vatsassani ja mieletöntä säkenöintiä. Kyrpäni paisui kivuliaan kovaksi, ja hänen makunsa ja kielensä minun kieltäni vasten tuntuivat niin värisyttäviltä, että pelkäsin laukeavani housuihini. Ymmärsin, että jos halusi jotain todella tajunnanräjäyttävää, kannatti ensin odottaa ja himoita sitä vuosikymmen...

Käteni oli jo ehtinyt vaellella ympäriinsä hänen selällään, ja olin myös tunnustellut nuo pakarat, joita olin kuolassa suin tähän asti vain katsellut. Ne olivat muhkeat, ja reitensä jykevät, kuten kunnon naisella minusta kuuluu ollakin. Ja ne tuntuivat käsissä jumalaisilta - kiinteiltä, mutta silti pehmeiltä. Ja jokainen puristus ja silittävä liike sai oman vatsanpohjani nykäisemään.

Irroittauduimme toisistamme, ja Marjatta jäi katsomaan minua sinisillä silmillään silmiin. Ehdin jo nähdä hänen katseestaan, ettei hän olisi halunut jättää tätä tähän, ja totta puhuakseni en halunnut minäkään. Hän kysyi, että enhän vain jätä häntä ilman tämän jälkeen, johon vastasin, että eihän herrasmies sellaista tee.

Sauvakävelymaraton jäi kesken, kun oikaisimme lähimman metsikön kautta autollesi, jolla ajoimme kiireen vilkkaa hänen kaksiolleen. Rappukäytävässä harpon portaita hänen perässään, tuijottaen vain takapuoltaan reisiensä noustessa askelmalta seuraavalle, ja miettien, että nytkö todella saan tuota tuntea ja maistaa? Ilmeisesti niin oli käymässä. Kiimani oli mieletön, ja jo pelkkä tulevan kuvittelu sai pallit vetäytymään. Minun piti olla varovainen, ettei kävisi ennenaikainen vahinko.

Avaimet heiluivat hervottomina Marjatan vapisevassa kädessä. Tunsin sisäistä kutinaa siitä, että hänkin oli niin kiimassa. Hän tosin oli puheidensa mukaan ollut pitkään ilman, joten kiiman määrään saattoi vaikuttaa sekin.

Pääsimme kuitenkin sisään, ja heti eteisessä hänen vaatteensa alkoivat lennellä ympäriinsä, ja minä seurasin esimerkkiä. Kalsarit jätin alkuun vielä jalkaani, tosin aika turhaan, sillä kyrpäni ei todellakaan suostunut pysymään niiden sisällä. Otin kalsaritkin pois. Marjatta oli jo parivuoteen vieressä alastomana.

Pysähdyin tuijottamaan rintoja, jotka olin tähän asti mielessäni kuvitellut, ja osin kaula-aukoista vakoillut. Nyt ne olivat paljaana edessäni, tarjolla minulle. Pimppi niinikään oli otettu esiin minua varten, se oli siistiksi ajeltu niin että vaon yläpuolelle oli jätetty kiihoittava raita, muuten pimppi oli karvaton. Lantio ja vyötärö olivat ihanteellisen naisellisen malliset. Näky ja tilanne kokonaisuudessaan tuntui suorastaan epätodelliselta.

Kävelin jälleen häntä vasten, painautuen häneen. Tunsin hänen rintansa ja vatsansa itseäni vasten, ja hän takuulla tunsi kankeni vatsaansa vasten teräksenkovana ja sykkivänä. Hän Käänsi katseensa ylös, ja minä ahmin suudelman tuntien kielelläni hänen kauniit hampaansa. Otin kummallakin kädelläni pakaroistasi kiinni ja puristin. Miten ikinä voisi saada häntä tarpeeksi?

Marjatta laski kätensä kyrvälleni pitäen siitä kiinni utuinen katse kasvoillaan. Laskeutuen sängyn reunalle istumaan ja kumartuen hän otti kyrpäni suoraan suuhunsa, imien ja nuollen sitä ahneesti. Toinen kätensä runkkasi esinahkaa, ja toinen hakeutui palleille niitä pursitellen ja hyväillen. Limaa valui suusta, ja ynisten hän ahmi kyrpääni yhä syvemmälle nieluunsa.

Hän heräsi kuin transsista kun työnsin hivutin häntä sängylle makuulle, kääntäen hänet vatsalleen. Nousin sänylle kontilleni hänen taakseen, tartuin jälleen kourillani hänen pakaroihinsa, ja upotin kasvoni niiden väliin. Puristelin ja levitin pakaroita, ja pyörittelin kieltäni peräreiän ja välilihan paikkeilla, tuntien hänen poskensa poskiani vasten. Tunsin ahmivani häntä, ja se kiihtoitti minua entisestään.

Hän elehti kääntyäkseen selälleen, ja minä menin hänen päälleen nelin kontin, kyrpäni hänen kasvojensa kohdalla, upottaen oman kieleni hänen ajeltuun pimppiinsä. Tunsin kyrpäni uppoavan jälleen hänen suuhunsa samalla kun maistoin hänen jo täysin kastuneen pimppinsä mehuja. Pimppi valui runsaasti, ja reidetkin olivat aivan kosteat. Nuolin ja nielin niin paljon kuin pystyin, pyöritellen hänen klitoristaan aina välillä kielelläni.

Marjatan huohotus kiihtyi, ja hän vääntelehti allani. Kiihdytin nuolemista, ja kuulin hänen huokailevan ja sitten taas rentoutuvan. Nuolin hänen pimppiään vielä hetken. Sitten sanoin aikovani ottaa hänet nyt.

Käännyin hänen päällään ja taivutin hänen reisiään eteenpäin hänen vatsaansa vasten. Hänen pimppinsä tuli paremmin tarjolle minulle, ja minä ohjasin lähes napaani vasten seisovan kyrpäni hänen pimppiään vasten. Liikutin lantiotani pari kertaa edes takaisin niin, että kyrpäni souti hänen vaossaan lopulta löytäen emättimen onkalon, jonne terska katosi. Painauduin heti pohjaan ja kuulin hänen vetäisevän henkeään.

Nain häntä liikuttaen lantiotani ylös alas painautuen joka työnnöllä voimakkaasti häntä vasten. Hänen lantionsa oli pystyssä kiitos asentomme, ja molemmille aukesi rietas näkymä kosteudesta kiiltävästi kyrvästäni, jonka painui hänen sen ympärille venyneiden häpyhuuliensä väliin. Jokaisella työnnöllä kanki katosi hänen uumeniinsa tullakseen seuraavalla vedolla taas kiiltävänä näkyviin pienen maiskahduksen saattelemana.

Pysäyttämättä lantioni naintiliikettä laskeuduin imemään hänen nännejään. Pyörittelin niitä kielelläni ja välillä imaisin voimakkaasti koko nännin suuhuni. Imin molempia nännejä vuoronperään ja kuulin taas, kuinka hänen hengityksensä kiihtyi ja hänen jalkansa ja kätensä jännittyivät. Tunsin, kuinka hänen kyntensä raapivat selkääni jäljet, ja sitten hän taas rentoutui.

Nousin hänen päältään, ja pyysin häntä polvilleen eteeni. Hän teki työtä käskettyä ja asetti pimppinsä taas saatavilleni. Vaivatta työnsin kyrpäni lainehtivaan pimppiin ja tunsin nesteiden valuvan palleilleni saakka. Silmieni alla aukesi rietas näkymä, joka oli minulle liikaa: upein takapuoli, jonka olin ikinä nähnyt, pakarat hieman levällään, ja minun kova siittimeni niiden välissä kosteudesta kiiltäen sisälle painumassa. Tiesin, etten kestäisi kauaa, enkä siksi edes yrittänyt pidätellä. Pidin lantiosta kiinni ja nain, tuntien joka työnnöllä pallien pohjasta nousevan orgasmin valtaavan minut ja se iski. Koko vartaloni kramppasi ja tunsin räjähdysmäisen mielihyvän täyttävän itseni, samalla kun tunsin siittimeni ensimmäisen sykäyksen.

Orgasmini keskeltä ehdin vain tajuta, että olisi myöhäistä vetää ulos joten painuin häntä vasten niin syvälle kuin pääsin, ja annoin loppujen siemenieni huuhdella paineella hänen kohdunkaulaansa. Sykäykset eivät tuntuneet ottavan loppuakseen ikinä, ja näin kuinka spermaa valui ulos hänen pimpistään palleilleni.

Laskeuduin raukeana kyljelleni hänen viereensä vetäytymättä hänestä ulos, antaen seisokkini hiljalleen laskeutua hänen sisällään.

Eihän se siihen jäänyt. Sinä päivänä jo piti saada lisää, ja huomasin tulevina päivinä, etten voisi näin helpolla saada Marjatasta kyllikseni - päin vastoin, halusin häntä vain enemmän ja useammin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute