Herkku-puhelin
Viimeinen ensimmäinen ilta
Afrodisiaa

Viime yönä näin taas unta sinusta... outoa. Siitä on nyt jo vuosia, mutta en pääse sinusta irti. Joskus mietin mitä tapahtuisi, jos kirjoittaisin sinulle mitä todella ajattelen. En uskalla kokeilla, mutta ehkä löydät kirjoitukseni täältä.

- - -

Ajattelen sitä päivää kun lähdit talosta. Vitutti suunnattomasti, sillä vaikka halusinkin sinua, en ollut uskaltanut tai tahtonut siitä enempää. Pienten lasten isää ei vikitellä. Ainakaan tosissaan.

En oikein muista miten siinä niin kävi, vuosia työkavereina, vuosia ihastuneina mutta silti niin korrektisti. Työkaverit vitsailivat, luulivat tietävänsä. Hymähtelivät kun kävimme lounailla yhdessä.

Tiesit seikkailuistani muiden kanssa - se kiihotti sinua. Omaa kynnystäsi et pystynyt kuitenkaan ylittämään. Ehkä niin oli parempi. Muistan kyllä, että kerran kysyit haluaisinko joskus... kanssasi. Ja minä sanoin että haluan. Silti se ei koskaan onnistunut, jäi vitsailuksi. Aika tai paikka ei käynyt, esteitä oli liikaa pään sisällä - lapsia, perhettä - pelko loukata puolisoa.

Sinä iltana olin kuitenkin haikeaakin haikeampi. Maanantaina olisit muualla töissä. Kävimme viimeisen kerran yhdessä syömässä. Koko ajan leikittelin ajatuksella, josko saisin sittenkin houkuteltua sinut... Mutta en kuitenkaan pystynyt. Jotain kai juttelimmekin, en muista mitä. Uudesta työstäsi kai. Hyvästelimme hymyillen. Sinun piti vielä siivota työhuoneesi.

Itselläkin oli iltatyötä, deadline kuun lopussa. Soitin kotiin, että menee myöhään. Ja menihän se, oikeasti. Kun sain raportin lähtemään huomasin käytävältä, että olit vielä huoneessasi, ja päätin tulla hyvästelemään vielä kerran. Viereisessäkin työhuoneessa paloi vielä valo - kuun lopussa oli näemmä muitakin deadlinen painamia.

En enää muista mitä sanoin tai yritin sanoa. Sen muistan, että katsoit silmiin ja pyysit tulemaan huoneeseesi. Suljin oven ja vedit minut lähellesi. Suutelit kevyesti ja hyväilit hiljaa selkääni.

Jotenkin tuo haikean hyväilevä hetki muutti minut epävarmasta työkaverista halusta vapisevaksi naiseksi. Istuit työtuolillasi ja seisoin edessäsi hyväiltävänä. Sillä hetkellä ei enää ollut muita. Kätesi siirtyivät puseron alle, hyväilit hitaasti rintoja ja vatsaa. Suudelmat siirtyivät suultani rinnoille ja veit kätesi hameen alle. Sormet etsiytyivät häpykummulle ja etsivät hitaasti oikeaa paikkaa vitun huulieni välistä. Huomasit varmasti, kuinka kosteana olin; kosketit ensin varovasti klitoristani ja aloit sormeilla sitä.

Haluni kasvoi koko ajan enemmän, kunnes jalat eivät enää kantaneet ja takerruin sinuun. Laskit minut työhuoneen lattialle, ja jatkoit käsiesi leikkiä vitussani. Jokainen kosketus vei lähemmäs, enää en pystynyt olemaan hiljaa. Viereisessä huoneessa kolahti ja tuli hiljaista. Syyllisyys ja häpeily valahti väliimme, työhuonelemmiskely ei enää vaikuttanut ollenkaan hyvältä idealta.

Kysyin, olitko valmis lähtemään. Olit. Et vain ollut voinut lähteä ennen minua. Suljit koneesi ja nousit. Lähdimme autolleni, pyysit ajamaan hiljaiselle alueelle. Ajaessani pois kaupungista hyväilit kevyesti reittäni.

Pysäytin auton metsätielle, satoi. Vedit minut kiinni itseesi, suutelit. Tunsin sormesi vartalollani, rinnoillani, vitussani. Nyt oli kuitenkin minun vuoroni. Irrottauduin ja työnsin sinut omalle paikallesi istumaan. Avasin vetoketjusi ja löysin kullisi alushousujen lomasta. Katselin esille nousevaa elintäsi auton heikossa sisävalossa. Se näytti kauniilta, herkältä - mutta tuntui kovalta ja kuumalta. Jumalattoman kaunis. Outoa, että sellaista elintä voi yleensäkään sanoa kauniiksi, mutta sitä se oli. Hoikka ja pitkä, pinnaltaan sileä. Painoin huuleni sen ympärille, imin ja hyväilin kulliasi. Leikittelin pusseillasi, nuolin niiden karvatonta alapintaa, koskettelin peppuasi.

Halusit kuitenkin jatkaa leikkiäsi ruumiillani. Vedit minut syliisi ja hyväilit nopeasti painellen klitoristani. En tiedä mitä sanoit - tai mitä sanoin itse. Odotin vain hetkeä, jolloin koko päivän jatkunut kiihottuminen pääsisi irti. En tarvinnut kauaa, laukesin kasvot olkapäätäsi vasten. Hiljaiset aallot löivät lävitseni jatkuen kauan ja hitaasti. Toivottavasti en purrut sinua, ainakaan kovaa.

Vajosin viereesi istumaan. Työnsit sormesi sisälleni, tiesin mitä haluaisit. Mutta kummallakaan ei ollut kortsua, ja muutenkin autopano tuntui turhan akrobaattiselta.

Pyysin sinua tulemaan suuhuni. Pujottauduit housuistasi ja nousit polvillesi eteeni etupenkille. Kullisi nousi huulieni korkeudelle, ja sivelit sillä kasvojani ja huuliani. Työnnyit arasti suuhuni... Nuolin ja imin aluksi, sitten vedin sinut paljaista pakaroistasi syvälle suuhuni. Asento oli kuin luotu auton etupenkille, ja tajusit että tässä asennossa pystyit itse määräämään tahdin. Hitaasti aloit naida suuhuni.

Kullisi työntyi nopeammin ja nopeammin huulteni väliin. Suuni muuttui vitukseni, johon työnnyit kuin henkesi edestä. Tarrasit hiuksiini ja työnnyit joka työnnöllä syvemmälle, välillä oli vaikea hengittää. Tunsin outoa alistumisen sekaista voiman ja kiintymyksen tunnetta. Olit vallassani - himosta heikkona - samoin kun itse olin allasi alistettuna, vallassasi.

Kunnes korahdit ja tahtisi hiljeni. Kullisi pumppasi suuhuni hiljenevin sykähdyksin spermaa kunnes lopetit kokonaan. Heräsit kuin transsista, hieman arastellen. Vedit pehmenevän kullisi suustani. Suuni oli täynnä spermaasi, se valui vaatteilleni. Nielin osan mutta sitä oli liian paljon. Avasin auton oven ja sylkäisin loput ulos.

Oven paukahdus herätti sinut todellisuuteen. Rakastaja muuttui taas suurperheen isäksi. Olit ollut hetken minun, et enää.

En jatka pidemmälle, se ei ole tärkeää.

Halusin vain kertoa sinulle tunteen, johon tuo ilta minut vei ja joka on myöhemmin määritellyt seksuaalisuuttani. Tiedän nyt, että osa minusta haluaa tulla alistetuksi, hallituksi mutta samalla osa minusta haluaa tuntea kuinka toinen on himon kautta omassa vallassani.

Fantasioiden maa, johon minut veit, on luultavasti outo itsellesi - en oikein usko että pystyisit tuntemaan itseäsi siellä. Teet minulle mitä haluat, olet halussasi alistava, lähes julma - ja nautit taas siitä että saat minut himosta sekaisin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute