Herkku-puhelin
"Tytön" nuoruusmuistelmat 1
"tyttö"

"Tytön" nuoruusmuistelmat I

Hei kaikki asiasta kiinnostuneet. Muistelin tuossa eräänä iltana nuoruuteni ikimuistoisia hetkiä ja ajattelin jakaa niistä tunnelmia muillekin.

Elettiin 80-luvun loppua, kun olin parikymppinen hupakko. Vähän hukassa niin kuin kaikki nuoret, mutta tiesin sisimmässäni mikä minua kiinnosti. Ei siitä vielä sen enempää, koska kuulette siitä kyllä. Setäni oli kutsunut minut mökilleen, koska tädistä ei ollut seuraa ”miesten puuhiin”. Lähdimme viikonlopuksi ja otin läksykirjat mukaan tietysti. Ajattelin, että olisi aikaa lukea kokeeseenkin. Autossa vielä luulin, että hakisimme tätini, mutta setäni ilmoitti, että hänellä on tapaaminen, josta ei voisi olla pois. Tiedän, että olisit halunnut tätisi mukaan, mutta onpahan aikaa meidän puuhille, setäni sanoi ja tönäisi samalla olkapäätäni. Puunhakkaamista ja kalastusta, ajattelin heti ja olin hyvilläni. Sitä paitsi setäni oli turvallinen, viisas ja hänellä oli lämmin sydän.

Perille päästyämme oli jo pimeää. Syysmyrsky koetteli puita ja sadettakin taisi riittää. Setäni neuvoi menemään aikaisin nukkumaan. Aamulla olisi aikainen kalareissu. Minulla oli oma pieni vierashuone tulisijan toisella puolella. Setäni ja tätini huone oli sen vastakkaisella puolella. Syötyämme toivotimme hyvät yöt ja innoissani seuraavasta päivästä kampesin huoneeseeni. Setäni oli kertonut kuinka kivaa oli olla mökillä kanssani ja tätä hetkeä oli odotettu kuulemma jo kauan. Muistan miten menin vähän hämilleni, ja kun setäni vielä vihjaisi hyvästä luonteestani ja miellyttävästä ulkonäöstäni, en oikein enää tiennyt mitä ajatella. Onneksi pääsin huoneeseeni ”turvaan”, koska luulen että olin vähän ihastunut setääni. Tilanne oli silti kiusallinen.

Vaihdoin yöpuvun päälleni ja menin vähän kohmeissani peiton alle. Vedin vielä paksun täkinkin lisäksi päälleni ja käperryin kokoon. Kyllä se lämmin kohta tulisi, ajattelin. Olin puhaltaa myrskylyhtyä sammuksiin, kun huomasin ison pahvilaatikon lattialla. Se oli päältä auki, muta en nähnyt sen sisälle. Mielestäni se ei ollut siinä käydessäni huoneessa ensimmäisen kerran. Nousin uteliaana ylös ja menin polvilleni laatikon viereen. Avasin laatikon liepeitä ja rupesin nostamaan laatikossa olleita sukkia, sukkanauhaliivejä, rintsikoita, pikkuhousuja, hameita. Laatikossa oli myös naisten kenkiä, korkeakorkoisia sandaaleita, avokkaita ja kahdet saappaat. Siellä oli myös pieni pussukka, jonka avasin. Sieltä löysin monenmoisia meikkejä, joista kyllä jotakin jo tiesinkin. Olin muutaman kerran harjoitellut meikkaamista peilin edessä.

Ensin mietin, että setäni oli siivonnut ja tätini vaatelaatikko oli jäänyt lattialle. Mutta miksi se tässä huoneessa olisi? Muistin setäni ilmeen, jolloin hän kertoi pitävänsä minusta. Setäni kasvot olivat selkeinä edessäni tietynlaisen ilmeen kera. Jotenkin tämä sopi siihen ajatukseen. Kuitenkin asia tuntui hämärältä. Entä jos laatikko olikin jäänyt siihen vahingossa, enkä minä mitenkään liittyisi koko juttuun? Kuitenkin vaatteet alkoivat kiinnostaa, olivathan naisten vaatteet kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa, ja äidin sukkikset ja hameetkin olivat jo tulleet tutuiksi.

Riisuin yöpaidan ja housut ja otin mustat verkkosukat, jotka olivat vielä paketissa. Niissä oli kuminen resori, joten en tarvinnut välttämättä sukkanauhavyötä niiden kanssa. Istuin sängyn laidalle ja vedin niitä jalkaani hitaasti sukkia venyttäen. Ensin oikea, sitten vasen jalka. Tunsin miten sukka istui ihanasti jalkani pinnalla. Kääntelin jalkaa ja vedin äkkiä toisenkin sukan. Vedin sukat ihan ylös asti, niin että koristereunat tulivat juuri pakaroitteni alle ja edestä nivusiini asti. Katsoin jalkojani pienestä puukehyksisestä peilistä ja näytin kai aika hyvältä. Pengoin lisää laatikkoa ja löysin sieltä ihanan skottiruudulisen hameen. Avasin sen vetskarin ja hyppäsin hameeseen. Vedin sen kiinni ja painoin napin paikalleen. Valkoinen paita ja hameeseen sopiva koulutytön kravatti sopivat asuun ihanasti. Katsoin itseäni peilistä ja samalla yritin kuulostella, että setäni olisi varmasti nukkumassa.

Sitten luulin kuulevani jotakin askellusta pirtin puolelta, mutten ollut varma. Suljin laatikon ja asetuin varovasti sängylleni ja vedin peiton päälleni. Ja odotin. Odotin jos jotain tapahtuisi. Setäni ehkä tulisi kertomaan millaisilla vieheillä saataisiin kalaa tai ...

Nukutko jo, huusi setäni. Löysitkö sen laatikon lattialta?

En tiennyt mitä vastata. Ajattelin, että on parempi olla nukkuvinaan. Mutta setä jatkoi...

Huhuu, nukutko jo?

Öö.. mikä laatikko? Kysin muka ääni unisena.

Se laatikko jonka laitoin lattialle..

Ja samassa oveen koputettiin ja se tä astui sisään. Pidin peittoa kaulaani vasten käsilläni pysytellen visusti peiton alla. Setäni loi minuun viehkeän silmäyksen ja katsoi lattialla olevaa laatikkoa. Se näytti varmasti siltä, että sitä oli kopeloitu, eikä se varmastikaan ollut enää samassa asennossa . Setäni huomasi sen. Virnistys kohosi sedän kasvoille ja minä puolestani lehahdin varmasti aivan tulipunaiseksi. Mutta samalla tunsin vatsassani kihelmöintiä ja hengitykseni alkoi kiihtyä. Tunsin miten kiima alkoi kasvaa kovaa vauhtia. Yritin taistella sitä vastaan ja samalla kerätä malttiani. Setäni lähestyi minua.

Ahaa, huomaan, että olet löytänyt jotakin kivaa päällepantavaa. Annahan kun katson, saanko?

Samassa setä tarttui suojanani olleeseen peittoon ja alkoi vetää sen reunaa kohti nilkkojani paljastaen vähitellen kaiken mitä olin ehtinyt ylleni pukea. Ensin paljastui koulutytön paita solmioineen ja sitten minihame, jonka helma juuri ja juuri peitti sukkieni koristereunan. Kenkiä en ollut ehtinyt pukea ja siihen setä heti tarttuikin.

Huomaan, ettet ehtiny kenkiin asti, mutta muu näyttää kerrassaan ihanalta. Olet todella viehättävän näköinen pikku tyttö!

Punastuin entisestään varmasti enkä tiennyt mitä sanoa. Setäni nautti selvästi tilanteesta. Hän oli herra ja minä sen sijaan jotain ihan muuta.. Hengitykseni oli kiihtynyt raskaaksi, sydämeni löi kovaa tahtia, enkä vieläkään tiennyt mitä sanoa. Setä tuli vieläkin lähemmäs, kunnes istuutui viereeni. Hänen kätensä hakeutui reidelleni ja alkoi hyväillä sen ulko- ja sisäpintaa hellästi. Voihkaisin ja hengitin raskaasti. Setä laittoi toisen kätensä vasemman rintani päälle ja kokeili sitä paidan läpi. Hän puristi sitä hellästi koko kämmenellä ottaen sen kokonaan kuppimaiseen isoon kämmeneensä. Sormet puristivat samalla nänniäni hellästi. Voi miten se tuntui ihanalta.

Haluaisitko laittaa itsesi loppuun? Kassissa on ihania kenkiä ja joitakin meikkejä ja parfyymia. Luuletko, että kolme varttia riittäisi?

Setäni kysyi mahdollisimman rauhoittavalla äänellä, mutta tunsin, että hänenkin äänensä alkoi väristä jännityksestä.

Mmm... ehkä, sanoin takellellen ja pala kurkussa.

Yritin hillitä itseni, vaikka kiimani alkoi nousta lähes epäinhimillisiin mittoihin. Setä nojautui eteenpäin ja antoi hellän suudelman poskelleni, niin että siitä jäi varmasti pieni märkä jälki. Hän avasi oven ja poistui hymyillen.

- Nähdään namuni, kohta olet tyttöni niin ulkoisesti kuin sisältäsikin!

Ja ovi sulkeutui. Huh, ajattelin. Tästä on liian myöhäistä paeta. Olin lentänyt siihen ”lankaan”, johon setä oli halunnutkin. Olin käyttänyt laatikon juuri miten setä oli suunnitellutkin. Ja olin kiimasta sekaisin. Ja kohta olisin sedän pikku narttu, joka antaisi sedälle mitä tyttöjen kuuluu sedälle antaakin – kaikin keinoin! Tiesin mitä tuo sisäisesti tarkoitti, mutta nyt piti keskittyä siihen, että olin ulkoisesti mahdollisimman haluttava. Nousin ylös ja avasin laatikon vapisevin käsin. Yritin ryhdistäytyä ja onnistuinkin siinä.

Ensin valitsin itselleni sopivat kengät, sitten olisi asukokonaisuuteni valmis. Olin lyhyt pituudeltani ja setäni taas hurjan suurikokoinen, joten valitsin noin 13 sentin koroilla olevat taivaansiniset platform-sandaalit piikkikorkoineen. Sääreni näyttäisivät niiden kanssa varmasti ihanilta ja silti setäni olisi reilut 20 cm tyttöään pidempi. Kiinnitin kenkien remmit nilkkoihini, suoristin hameeni ja katsoin itseäni ensin edestä ja sitten sivulta. Nami-nami, ajattelin ja aloin penkoa laatikossa ollutta meikkilaukkua. Tuolloin en vielä tiennyt ehostuksesta paljoakaan, mutta töpötin kasvoihini puuteria, silmiini reilusti mustaa ripsaria, alaluomet rajasin myös mustiksi ja yläluomet korostin violetilla ja lilalla. Huuleni saivat kunnon annoksen vaaleanpunaista huulikiiltoa ja huulien reunat korostin punaisemmalla. Meikkilaukussa oli myös klassista Chanel 5:sta, jolle tämä tyttö päätti tuoksua. Tuoksu oli niin ihana ja naisellinen, että laitoin sitä varmasti kymmenkertaisen määrän, koska hetken kuluttua pirtin puolelta kuului..

Voi miten ihana tuoksu, tuskin maltan odottaa kun tapaan tyttöni!

Huuto palautti minut taas todellisuuteen ja siihen mitä olin todella tekemässä. Nipistin itseäni mielessäni ja kysyin itseltäni olinko todella tekemässä sitä miltä tämä vaikutti. Nyt olisi aivan liian myöhäistä sitä paitsi perua koko juttu. Ainoa mahdollisuus varmasti olisi lähteä karkuun, juosta metsään ja ehkä eksyä siellä. Tai vaikka löytäisinkin sivistyksen pariin, olisin tytön asuissa, meikattuna ja hajuvedeltä tuoksuva pikku narttu, jota tuskin moni katselisi kovin suopeasti.

Olen kohta valmis!

Yritin huutaa, mutta naaraan kutsustani tulikin onneton pieni inahdus. Olin päättänyt, että täällä mökissä kuitenkin olisi turvallisempaa – tapahtui mitä tahansa. Setäni kuuli ininän ja vastasi.

Ihanaa! Niin olen minäkin!

Pyörin hermostuksissani koroissani itseni ympäri ja katsoin peiliä. Menin istumaan sängyn reunalle, ristin jalkani ja yritin ottaa mahdollisimman rennon asennon. Katsoin vielä kuvaani ja ajattelin, että tuossahan on melkein vetävän näköinen nuori tyttö. Kaunis kroppa säärineen, pyöreine pakaroineen, kapeine vyötäröineen ja hentoine käsineen. Kaikkea korosti vielä kohtuullisen hyvin viimeistellyt kasvot ja kutsuva tuoksu, joka leijaili ympäri huonetta. Mieleeni tuli vahvasti, että huoneessa oikeasti olisi tuolta parfyymilta tuoksuva kiimainen nainen, tai tyttö, joka odotti isäntäänsä syli kiimassa.

Olen valmis, yritin huutaa, mutta ääneni pysyi vaisuna. Siitä oli kadonnut voima jännityksestä johtuen! Mutta naaraan kutsuni oli kuultu.

Ovi aukesi ja setäni astui hitaasti sisään huoneeseeni. Hän veti oven kiinni tuoden näin ehkä hieman turvallisemman tunnun, vaikka tiesin kyllä, että saisimme olla aivan rauhassa tuossa pienessä piilopirtissämme. Istuin takakenossa mahdollisimman kutsuvassa asennossa sängyn reunalla ja hetken sedän silmät mittailivat minua. Silmät vaelsivat kasvoistani kohti alaruumista välillä pysähtyen ja jatkaen taas matkaansa. Yritin olla vaivautumatta ja nauttia tilanteesta. Tunsin miten kiima alkoi viedä ja halusin sedän tulevan lähemmäs. Kampesin sängyllä hieman taaksepäin antaen näin sedälle tilaa sängyn reunalta. Kiiluvin silmin hän istuutui viereeni irrottamatta katsettaan minusta.

Voi miten suloinen olet, oikein ihana pikkuiseni. Haluatko olla sedän pikku herkku, namupala?

Haluan, vastasin taas ääni väristen mutta jo hieman päättäväisemmin.

Tunsin, miten aloin tottua tilanteeseen ja mieleni tuli vähitellen rohkeammaksi. Setäni otti minua kädestä kiinni. Kämmen oli suuri ja se tuntui hieman karhealta. Se hakeutui kohti huuliani käteni ollen vielä sen puristuksissa. Paksu ja karhea etusormi nousi huulilleni ja työntyi hellästi niiden väliin sentin pari. Avasin huuliani ja tunsin karhean sormen tunnustelevan huulieni sisäpintaa välillä vieden kostuttaen niiden päälle. Jonka jälkeen ne taas sukelsivat syvemmälle kuumaan suuhuni.

Tuskin maltan odottaa miltä tämä pieni ja mehukas suu tuntuu miehisyyteni ympärillä, setäni lähes kuiskasi korvaani, hieman epäselvästi, mutta silti minun saaden hyvin selvää sanoista.

Hengähdin syvään ja imin sormea vielä syvemmälle suuhuni toisen käteni vielä ollen setäni nyrkissä puristuksissa. Vein toisen käteni hitaasti sedän puvunhousujen etumukselle ja tunnustelin vetoketjua. Setä auttoi toisella kädellään sen avaamisessa, ja kohta oli tie valmis kädelleni.

Setäni veti samalla sormensa irti suustani ja työnsi suutaan huuliani vasten. Avasin suuni suudeltavaksi samalla kun vapisevalla kädellä ujuttauduin kohti sedän alushousujen reunaa. Venytin kuminauhaa ja pujotin käteni varovasti karvaisen mahan päältä kohti jalkoväliä. Tunsin karvoituksen tuuheutuvan, kunnes häpykummun alapuolella käteni pysähtyi shampoopullon paksuiseen esteeseen. Vedin syvään henkeä ennen kuin setäni innostui entisestään. Hän työnsi kielensä huulieni välistä, nuoli suutani joka puolelta ja alkoi hengittää yhä syvempää ja voimistuvaa tahtia sisälle suuhuni.

Olin toki kokeillut useasti dildoilla ja tekopeniksilläkin millaiselta tuntuisi saada sisään niin kuin tytöt saavat, mutta tuon kokoiseksi en olisi ensimmäistä oikeaa patukkaani osannut odottaa. Mittaa en silloin osannut arvioida mutta näin jälkikäteen muistellen (hieman kokeneempana) uskon sen olleen n. 20/6. Melkein tuplasti omani kokoinen.

Setä irrotti suunsa minusta ja painoi päätäni hellästi alemmas. Ymmärsin heti mitä olisi seuraavaksi vuorossa. Tiesin mitä setä halusi. Käännyin sängyllä hieman, niin että pääni oli lähellä sedän vyötäröä ja peppuni kaari kohti sedän kasvoja. Hän painoi kätensä molemmille pakaroilleni puristaen niitä, leipoen ja välillä työntäen kättään jalkoväliini hameeni päältä. Se tuntui niin ihanalta, että aloin vaistomaisesti pyllistää peppuani kohti tuota ihanaa ja vaativaa isoa kättä, joka tuntui tulevan koko ajan vaativammaksi.

Kurotin kättäni alemmas sedän alushousujen sisällä ja kiedoin pienet sormeni tuon suuren ja paksun kullin ympärille. En saanut sormiani yhteen ja huokaisin jälleen syvään.

Noin, kunnon tyttö! Pyllistäpä vielä sedälle vähän ja ota vaan reilummin kiinni siitä nuijasta. Se on tytölleni tarkoitettu.

Tein, kuten setä toivoi. Kohta ja samassa olivat sedän sormet jo hameeni alla tavoitellen vaaleanpunaisia stringejäni. Otin puolestani kunnolla kiinni tuosta isosta ihanasta aisasta, joka sykki ja kasvoi entisestään kädessäni. Aloin vetää esinahkaa hellästi edestakaisin välillä puristaen vartta eri kohdista. Se tuntui ihanalta ja rakastin sitä.

Äkkiä setä otti housuistaan kiinni ja kertariuhtaisulla veti housut jalastaan. Samalla lähtivät pikkuhousut. Siinä oli koko kyrpä komeudessaan silmieni edessä . Se hipoi huuliani ja tunsin sen lämmön amorin kaarellani. Toinen käteni yhä kiinni sedän kullissa korjasin asentoani muutaman sentin ja olin valmis – elämäni ensimmäinen kerta oli käsilläni – tai huulillani. Tunsin miten kiimainen kulli tuoksui nenääni, sykki kädessäni ja kasvoi joka hetki silmieni edessä. En ollut varma mahtuisiko se suuhuni (tai muuallekaan) mutta kiimani oli kasvanut jo ennätyksellisiin svääreihin ja elin hetkessä. Aika oli pysähtynyt jonnekin, missä oli ihanaa ja autuasta. Työnsin huuleni kiinni terskaan, annoin suudelman ja avasin suuni.

Setä otti päästäni hellästi mutta vaativasti kiinni ja painoi sitä alemmas. Hän siis työnsi kulliaan syvemmälle suuhuni. Tunsin, ettei kohta enempää mahtuisi, ja setänikin huomasi sen ja alkoi rauhoitella.

Ei mitään hätää pikkuinen. Otetaan ihan rauhallisesti vain, hiljalleen tässä. Meillä on koko viikonloppu aikaa.

Tunsin miten kurkunpää oli tullut vastaan ja aloin jo vähän kakoa. Tämä riitti selvästi sedällekin, koska ei enää vaatinut syvemmälle pääsyä. Jatkoin terskan ja muutaman lisäsentin nuolemista ja lutkuttamista. Yritin samalla tyrkyttää yhä enemmän peppuani sedän kädelle, jonka etusormi oli ottanut keskisormenkin käyttöönsä. Setäni venytti sormillaan neitsytkokoloani - tuota kiimasta huutavaa poikapilluani, tehden näin vähitellen tilaa miehisyydelleen. Hän työnsi välillä sormet suuhuni, jolloin nuolin ne märiksi, ja jonka jälkeen taas ne liukuivat sisääni. Toisella kädellään setä levitti pakaroitani vuorotellen, läpsi kevyesti niille ja kuiski kiimasanoja.

Sedän pikku narttu, oma pikkuinen sedän kiimatyttö...

Vikisin väliin jotain soperrusta ja jatkoin kullin lutkuttamista yhä ahnaammin. Setä kääntyi selälleen jättäen hetkeksi reikäni rauhaan ja keskittyi suihinottoon, jota hänen narttunsa auliisti suoritti huulet ja leuka kuolassa. Nuoli, lutkutin, nuolin, lutkutin. Yhä syvemmälle suuhuni yritin työntää ihanaa kyrpää, joka sykki, sylki kiimalimaa ja jota nuolin jossain kiimaisen usvan keskellä.

Äkkiä setä nousi ylös, jätti minut makaamaan sängylle huulet turvoksissa. Peilistä näin miten huulipuna oli levinnyt poskilleni, leualle ja kalalleni. Kyyneleet olivat kastelleet poskeni ja ripsivärinikin oli varmaan levinnyt, ajattelin. Olin ihana narttu! Sedän kiimanarttu, jonka pillu saisi kohta kyytiä.

Setä oli poissa hetken ja se riitti minulle. Puuteroin uudelleen kasvoni ja rajasin huulet sekä hieroin niihin vielä extrakerroksen huulikiiltoa. Ja odotin. Olin kiimaa täynnä. Kohta selkänsä notkistava huora, jalkansa levittävä jakorasia, panopuu. Nussimapatja. Tiukka ja kiimainen ”pillu” valmiina kaikkeen ja kauan. Kaikelle mitä on tulossa. Suu ja kieli valmiina nuolemaan, imemään. Nielu valmiina loppunäytökseen. Tai pillu.

Setä tuli jälleen huoneeseen, sulki oven ja kallisti kädessään olevaa käsivoidepurkkia kohti kämmentään. Tiesin mitä oli vuorossa. En kuitenkaan osannut liikkua, kun en tiennyt mihin asentoon setä minut halusi. Hän katsoi minua taas pitkään, silmät hyväilivät kroppaani kengistä säärten kautta pepun kaarelle, ja siitä lantion ja vyötärön kautta kasvoihini. Setä hymyili.

Onpas kiva huomata, että tyttöni ehostaa itsensä automaattisesti, eikä sellaista tarvitse erikseen toivoa, saati sitten opettaa.

Hymyilin vastaukseksi ujosti. Samalla setä otti minua hellästi vyötäröltäni kiinni ja painoi selkäni kiinni sängylle. Hän kietoi kätensä selkäni taa, nosti peppuani ja työnsi tyynyn alleni. Hän veti tyynyä niin, että se tuli ristiselkäni alle nostaen samalla uumaani reilusti ylöspäin. Asia ei jäänyt epäselväksi – setä teki itselleen ”tarjotinta”. Sain olla !pilluni” paljaana, avonaisena, tiukkana, valmiina ja halukkaana. Koloni reunat tunsivat käden kosketuksen. Se kostutti reikäni ja sen ympäristön liukkaaksi. Sedälle sopivaksi. Tai ainakin mahdolliseksi. Kohta jotain erityisen kookasta ja miehekästä tunkeutuisi sellaiseen paikkaan, jota sanotaan kiimaiseksi, äärimmäisen tiukaksi neitsytnartun reiäksi, jonka on määrä palvella uroksensa miehisyyttä ja olla kiimaisten halujen säälimättömänä tyydytyksen kohteena.

Hän tuli eteeni, nosti jalkani ylös koukkuun, ja piti niitä hetken siinä asennossa. Hän kuljetti käsiään pitkin vedoin aina nilkoistani pakaroilleni ja taas takaisin kohti jalkapöytääni ja kenkiäni ja niiden teräviä korkoja. Hän puristi nilkkojani kietoen molempien käsiensä kämmenet

niiden ympärille. Hän siirsi lopulta molemmat nilkkani samaan käteensä, puristaen siroja jakojani nilkoistani yhteen yhdellä kädellään. Hän siirteli jalkojani puolelta toiselle katsellen välillä jalkojani reisiäni ja siirtyen taas katsomaan alas pakaroitteni väliin.

Voi mikä namu oletkaan. Haluatko olla sedän oma pikku narttu, haluatko? Oletko?

Nyökkäsin vienosti ja lähes sanaa sanomatta huuleni vastasivat myöntävästi. Mielessäni jo takoi ajatus, että kohta saisin olla ihka oikeasti sedän narttu, ja ihan oikeasti setä saisi tyydyttää itsensä omaan pikku lutkaansa. Ahh.

Sedän vapaa käsi hamusi peppuni alle. Hameen helma oli noussut lantioni päälle ja sedän sormet hakeutuivat pikkarieni kuminauhan alle. Tunsin miten viimeinen häpyni suoja alkoi valua sedän vetäessä sitä alaspäin kohti nilkkojani. Jalkani olivat yhä koukussa ja ilmassa sedän toisen käden ohjaten vuoroin pikkarieni kulkua ja välillä jalkojani niiden tieltä. Olin alasti vyötäröstä alaspäin, lukuun ottamatta sukkia ja kenkiä. Etumuksesta märät pikkarini lensivät lattialle, kun setä alkoi hitaasti levittää jalkojani ja könyten niiden väliin. Hän oli polvillaan ja nosti vähitellen jalkojani yhä ylemmäs, kunnes ne lepäsivät siististi setäni olkapäillä. Hän suuteli nilkkojani, tunnusteli jalkapöytääni, varpaitani ja nuoli jalkojani alhaalta ylös polviin asti.

Olin seota. Sydämeni takoi niin, että luulin sen tulevan rinnastani ulos. Hengitykseni ei enää meinannut pysyä aisoissa ja pikku ”klittani” valui solkenaan. Halusin urostani. Halusin, että tuo suuri miehinen aseistus läpäisee narttunsa kuin keihäs uhrinsa. Olin valmis. Olin valmiimpi kuin yksikään narttu koko maailmassa. Olin rakastunut setääni ja halusin olla hänen narttutyttönsä ihan niin kauan kuin hän haluaa ja miten kovassa kyydissä tahansa.

Alkaako pikku tyttöni olla valmis antamaan sedälleen, mitä tytöt on tarkoitettukin antamaan ja samalla saamaan mitä pikku narttuni haluaa? Setä kyllä huomaa, miten kiimaisena pikku narttuni siinä on..

Olin niin kiimassa, että vikisin vastaukseksi. Nostin jalkani yhä korkeammalle ilmaan. Ne nojasivat sedän olkapäillä, ja samalla pidin kiinni sedän vyötäröstä käsilläni. Asento tuntui ihanalta. Se tuntui luonnolliselta, kiimaiselta ja erityisesti niin jännittävältä ja syntiseltä, että olin menettää järkeni. Ja silti syvimmällä sisimmässäni tiesin, ettei mikään ollut vielä edes kunnolla alkanut.

Kerro jos haluat lukea lisää. En ole tosin ihan varma muistanko kaikkea enää tästä eteenpäin. "Klitta" tässä märäksi tuli silti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute