Herkku-puhelin
ensimmäinen työpäivä
reseptionisti

On ensimmäinen työpäiväni, olen menossa pienen hotellin vastaanottoon. Palkka on huomattavasti parempi kuin muissa hotelleissa joissa olen työskennellyt, mutta minua on varoitettu siitä että tässä paikassa myös vaaditaan enemmän kuin muualla.

Näen nyt ensimmäistä kertaa hotellipäällikön, joka on esimieheni vastaanotossa. Juha on minua varmaankin noin viisitoista vuotta vanhempi, nelissäkymmenissä. Pitkä mies, ei varsinaisesti lihava mutta isokokoinen. Kättely on asiallinen, mutta katse tuntuu menevän vaatteitteni läpi. Varausjärjestelmä on minulle tuttu, joten hän sanoo että voin siirtyä saman tien töihin.

- Olen koko ajan tässä vieressä, jos tulee kysyttävää ja samalla tarkkailen, pystytkö työskentelyyn tämän paikan vaatimalla tasolla. Täällä asiakas on aina ensin ja saa kaiken mitä haluaa ja mistä pystyy maksamaan. Vastaanottotiskillä sinun on tärkeää muistaa että sinun tulee keskittyä täysin asiakkaaseen etkä saa antaa minkään viedä huomiotasi, tapahtui sitten mitä tahansa.

Ensimmäinen asiakkaani onkin jo ovella, tervehdin häntä hymyillen. Etsin varauksen koneelta ja ojennan matkustajakortin täytettäväksi. Juha on siirtynyt taakseni ja tunnen hänen läsnäolonsa jotenkin hyvin selvästi. Yritän olla ajattelematta sitä, hän ilmeisesti yrittää saada ajatukseni hajaantumaan. Äkkiä tunnen hänen kätensä pepullani, ensin kevyenä silityksenä ja sitten tiukkana puristuksena. Olen hätkähtää, mutta onnistun hillitsemään itseni. Samalla kun kerron asiakkaalle hotellin palveluista ja vastailen hänen kysymyksiinsä, Juhan käsi vaeltaa hameeni helman alle ja tavoittaa sukkieni pitsireunan ja jää hetkeksi siihen. Tilanne on jokseenkin ahdistava, mutta silti tunnen kostuvani. Sitten sen tuntee Juhakin, sillä käsi siirtyy jalkojeni väliin ja sivelee kosteita pikkuhousujani. Vaistomaisesti levitän hieman jalkojani ja hengähdän, mutta samassa Juhan sormet nappaavat klitorikseni melkein kivuliaaseen puristukseen. Kokoan itseni ja ote hellittää. Asiakas kyselee edelleen saunatiloista ja huonepalvelusta. Onneksi olen opetellut hotellin tiedot niin hyvin että pystyn puhumaan niistä vaikka huomioni ei ihan pelkästään asiakkaassa olekaan... Juha siirtää stringejäni sivuun ja työntää sormensa pilluuni. On niin pitkä aika kun kukaan on viimeksi koskenut sinne että päässäni alkaa pyöriä. Vihdoin asiakas on valmis ja ohjaan hänet hisseille. Saman tien kun hän kääntää selkänsä, Juha vetää kätensa pois ja menee takahuoneeseen. Jään tyydyttämättömänä tiskille ja käteni ajautuu kuin itsestään hameeni helmalle kun puhelin soi. Juha soittaa takahuoneesta.

- Ota kädet pois pillustasi, et varmasti voi väittää että ajattelet vain työtä jos päästät ne leikkimään sinne. Ja heti kun Tommi tulee töihin, tule tänne toimistoon, niin puhutaan jatkosta.

Toivottavasti se ei tarkoita, että reagoin liikaa Juhan sormileikkiin, ja että hän aikoo purkaa työsopimukseni koeajan puitteissa.

Puolen tunnin kuluttua saapuu nuori tumma mies tyylikkäässä puvussa, tämä on siis kollegani Tommi. Hän tervehtii iloisesti, mutta tuijottaa peittelemättä rintojani joita tiukka jakku myötäilee. Olin jo melkein ehtinyt tasaantua Juhan käsittelyn jälkeen mutta nyt tunnen taas sykkeen pimpissäni. Miten tällainen röyhkeys voikaan kiihottaa minua, taidan olla pahemmassa puutteessa kuin luulinkaan.

- Olet ilmeisesti ensimmäisessä testissä jo ollutkin, Tommi sanoo ja nuuhkaisee tietävän näköisenä ilmaa. Kiimani tuoksu leijuu raskaana ympärilläni.

Soperran jotain ja kiiruhdan nopeasti toimistoon. Juha katsoo huvittuneena hehkuvia poskiani.

- Ei tuo sinun keskittymiskykysi ihan parhaasta päästä ole, mutta enköhän silti anna sinun yrittää. Pari juttua vain: täällä pikkuhousut eivät kuulu työasuun ja paidasta ainakin kolme ylintä nappia auki. Jakkukin saa olla avoimempi, ja rintaliivien materiaali mustaa pitsiä, punaista satiinia, mitä tahansa mikä erottuu mukavasti ohuen valkoisen paidan läpi. Melkein kaikki asiakkaamme ovat kuitenkin miehiä, joten täällä hivenen kevytmielinen ulkonäkö kuuluu palveluun. No niin, annahan ne stringisi minulle.

Hetkeen en osaa sanoa mitään, seison vain järkyttyneenä paikallani. Juha tuhahtaa kärsimättömästi ja nousee tuolistaan. Hän painaa minut vatsalleni pöydän päälle, nostaa hameeni ylös ja repii stringini pois. Yritän pyristellä vastaan mutta hämärästi tajuan itse asiassa tarjoavani peppuani hänelle ja toivon että hän koskisi pilluuni, panisi minua, mitä tahansa mikä saisi vaativan vaginani rauhoittumaan. Mutta ei, hän vain läimäyttää paljasta pyllyäni ja sanoo:

- En minä sinua nyt aio naida, senkin kiimainen pikkuhuora! Nouse ylös siitä, sinä olet työajalla ja seuraavaksi pitää katsoa miten pärjäät puhelimessa.

Hän käskee minua soittamaan eräälle yhteistyökumppanillemme ja käymään läpi pitkänlaisen sopimuksemme uudistusehdotukset. Valitsen numeron ja miellyttävä naisääni vastaa. Selitän asiani ja samalla Juha alkaa avata jakkuni ja paitani nappeja. Hän puristelee rintojani hetken liivien läpi ja nostaa ne sitten pois kupeista. Hän nipistelee nännejä melkein kipeästi ja minun on vaikea pitää ääneni tasaisena. Hän lipaisee kumpaakin nänniä kevyesti kielellään ja sitten pettymyksekseni lopettaa. Samalla tajuan hiljaisuuden langan toisessa päässä, minulta on ilmeisesti kysytty jotain ja nyt pitäisi vastata. Yritän änkyttää itseni ulos tilanteesta, onneksi Juha ei ole kuulemassa. Nainen naurahtaa ja sanoo:

- Juha taitaa imeä sinun tissejäsi parhaillaan kun et ehdi kuunnella?

- Ei enää, se lopetti ja lähti, vastaan ennen kuin ehdin ajatella. Voi hitto, tämäkin varmaan kuuluu testiin!

- Älä huoli, kokoa vaan itsesi ja jatka puhumista, se tulee varmaan ihan kohta takaisin.

Niin Juha tuleekin, tuoden mukanaan jääpaloja. Jatkan keskustelua kuin en istuisikaan toimistopöydällä paita auki, nännit nöpöttäen ja pillu märkänä. Juha alkaa pyöritellä jäitä nänneilläni saaden ne entistä kovemmiksi. Toisella kädellään hän ottaa kourallisen jäätä ja työntää sen jalkojeni väliin missä se sulaa nopeasti lisäten kosteuttani. Pystyn kuitenkin pitämään yllä jonkinlaista keskustelua ja kun puhelu loppuu, Juha on tyytyväisen näköinen.

Seuraavaksi joudun viemään huonepalvelua.

- Ei kiirettä takaisin, Tommi sanoo silmää iskien. Vilkaisen häneen ihmetellen, olen viemässä vain muutaman pullon samppanjaa, mikä siinä muka kestäisi.

Koputan huoneen ovelle ja minut pyydetään sisään. Huoneessa on kolme keski-ikäistä miestä jotka hymyilevät odottavasti. Minua pyydetään avaamaan ensimmäinen pullo ja nauttimaan lasillinen heidän kanssaan. Yritän vastustella sanoen että olen töissä, mutta he sanovat että niin olenkin ja he ovat maksaneet tunnista. Pelästyneenä yritän perääntyä ovelle, mutta yksi miehistä nappaa minua tiukasti käsivarresta kiinni ja katkaisee pakoni.

- Olet ilmeisesti uusi, joten annamme epäkohteliaisuutesi anteeksi jos nyt alat käyttäytyä.

En kai voi muutakaan. Avaan pullon ja täytän miesten lasit. He pitävät niitä niin alhaalla että joudun kumartumaan ja tunnen paljaan pyllyni vilahtelevan lyhyen hameeni alta. Miehet näyttävät tyytyväisiltä. Yksi heistä asettuu mukavasti nojatuoliin ja käskee minut nelinkontin eteensä. Arvaan mitä hän haluaa ja avaan hänen housunsa. Kaivan hänen kalunsa esiin ja otan sen varovasti suuhuni. Samalla tunnen kuinka minua riisutaan ja kädet puristelevat persettäni ja levittävät jalkojani. Ehkä vihdoin saan kullia sisääni! Pilluni suorastaan huutaa sitä. Imen suussani olevaa kalua kovemmin ja samalla tunnen kuin terska painuu häpyhuulieni väliin. Pelkkä kosketus klitorikseeni riittää ja koko päivän tuloillaan ollut orgasmi räjäyttää tajuntani.

Toinnuttuani tunnen valtavan kalun sykkivässä pillussani. Vahvat kädet ovat tarttuneet minua vyötäisiltä ja minua pannaan rajummin kuin koskaan ennen. Toisen miehen kalu ei enää pysy suussani, mutta hän ei näytä välittävän siitä vaan maistelee samppanjaansa. Takanani oleva mies tarttuu hiuksiini ja tempaisee niistä pääni ylös. Tissini heiluvat naimisen tahtiin kunnes kolmas mies nappaa ne kouriinsa. Hän venyttää nännejä tuskallisesti pitäen rintani paikallaan vaikka muu vartaloni tärisee holtittomasti. Tunnen kuinka hiuksiani repivä mies laukeaa sisääni ja lysähtää päälleni. Nojatuolissa istunut mies on siirtynyt sängylle ja käskee minut päälleen. Hänen kalunsa on suuhoitoni jäljiltä vielä pystyssä ja tunkeutuu helposti arkaan, mutta edelleen kosteaan pimppiini. Ratsastan hänellä tissit pomppien kunnes hän vetää minut lähemmäs itseään ja kurottaa kätensä levittämään pakaroitani. Tajuan mitä heillä on mielessä ja yritän rimpuilla irti, minua ei ole koskaan pantu peppuun. Vahvat kädet kuitenkin vääntävät ranteeni selkäni taakse ja painavat minut aivan kiinni allani olevaan mieheen, niin että tissini litistyvät häntä vasten enkä voi liikkua mihinkään. Tunnen kuinka pillustani levitetään kosteutta pakaroideni väliin ja kuinka useampi käsi hyväilee minua sieltä. Sitten, täysin varoittamatta, kolmas mies työntyy pyllyyni ja alkaa naida vielä rajummin kuin edellinen. Käteni päästetään irti mutta olen miesten välissä täysin jumissa. Se yksi miehistä joka ei ole kimpussani, avaa yllättäen ikkunaverhot ja tajuan huoneen olevan katutasossa. Ohi on juuri kävelemässä teini-ikäisten poikien porukka ja tietysti he jäävät tuijottamaan ikkunasta sisään nähdessään kahden miehen panevan nuorta naista molempiin reikiin. He alkavat kannustaa miehiä vielä kovempaan nussimiseen ja persettäni jyystävä mies alkaa läimäytellä pakaroitani. En ole koskaan ollut näin nöyryytetty, minua on käytetty hyväksi koko päivä ja nyt pannaan pilluun ja perseeseen nuorempien kundien silmien edessä. Jotenkin tämä ajatus saa minut laukeamaan jälleen huutaen ja eivätkä miehetkään kestä enää alapääni supisteluja vaan laukeavat melkein yhtä aikaa sisääni. Huohottaen he vetäytyvät kauemmas ja minä alan kerätä vaatteitani naama punaisena. Avatessani ovea kuulen poikien ulkona huutavan että he odottavat minua kun pääsen töistä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute