Herkku-puhelin
Vene piti korjata 2
Seppo

Edellisessä kerroin veneremontista ja sen seuraamuksista, lysti tietysti kuvattiin.

Vene korjauksesta oli kulunut puolisen vuotta ja seksi elämä oli taas laantumaan päin ja tuumailin että olisi varmaan syytä asialle tehdä jotain joten soitin Pekalle joka viimeksikin oli osallisena vaimoni hyväksi käyttöön.

Pekka oli tullut jo aiemmin tunnon tuskiin ja kertonut miten viimeksi oli käynyt ja itse olin myös kertonut oman osani ja että arvasin kun poistun mihin homma johtaa mutta Pekka oli keksinyt siihen vielä lisämausteenkin mitä minä en osannut odottaa.

Nyt sitten tavattiin ja mietittiin että miten voisimme hommaa jatkaa ja ehkä itsekin pääsisin osallistumaan.

Aloitin tekemällä Movie makerillä pienen CD:n pätkän mutta niin ettei kuvissa näy muita kuin Pekka silloin Satu kuvittelee Jarin tai Mikon ottaneen sen.

Ja ei kun CD postiin saatteineen ja odottelemaan mitä tapahtuu

Meni pari päivää ja huomasin että Satu alkoi olla mietteissään ja pääsin koneelta katsomaan että levy oli katsottu koneella, poistin koneesta kaikki vanhat tiedot varmuudeksi .

Seuraavana päivänä huomasin että levy oli katsottu uudestaan ja päättelin taisi rouva pitää näkemästään sillä yöllä oli vipinää sängyssä.

Aamulla Satu kertoi että joutuu koulutukseen Turkuun seuraavana lauantaina mutta olisi kotona n 16-17 aikaan. Kyselin hieman siitä koulutuksesta ja sain aika ympäri pyöreitä vastauksia.

Perjantain pidin töistä vapaata ja läksimme Pekan kanssa tekemään valmisteluja.

Pekalla on käytössään hirsihuvila jonka omistaa Pekan iäkkäät vanhemmat .Yleensä he laittavat sen vuokralle hiihtolomiksi ja kesä aikaan mutta syksy ja muu kevät ovat aika hiljaisia ja mökki yleensä vapaa. Asentelimme muutaman langattoman kameran eripuolille mökkiä ja hyviin asemiin. Olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen tuli vielä kamerat missä on zoom , kääntö ja liiketunnistus.

Mökillä on yläkerrassa vain yksi huone ja sitä ei normaalisti koskaan käytetä koska siellä on sairaan kuuma lämmön noustessa ylös joten otimme riskin ja laitoimme ns. ohjaamon sinne, tarkistimme ettei kamerat pistä heti silmään ja ettei kameran käännöt kuulu kovin selvästi ja totesimme että kaikki on valmista.

Perjantaina sanoin Sadulle että lähden itse käymään lauantaina veljeni luona ja taidan mennä junalla niin saa ottaa muutaman kupin eikä tarvitse ajaa.

Junani lähti aamulla klo 8.00 johon nousinkin mutta seuraavalla asemalla oli Pekka minua vastassa ja ajoimme mökille odottamaan tarttuiko kala syöttiin.

Olimme mökillä n 8:45 ja kannoimme eväät sisään siis ruokaa ja paljon Alkon tuotteita.

Ja joitain erikoisvarusteita esim. veneen kemsu sillä voi olla ettei yläkerrasta livahdeta vessaan.

Kello läheni jo 9:30 kun kuulimme että auto lähestyi mökkiä katsoin ikkunasta ja näin että taksi oli pihassa ja autosta nousi kolme hyvin pukeutunutta 175-180 pituista miestä paino jossain 80 – 90 kg nurkilla eli aika hyväkuntoisen oloisia.

No ei kun piiloon ja Pekka avaamaan ovea.

Kuulin kuinka kaverit saivat ohjeet miten toimia kun kohde on pihassa ja miten edetään.

Taas alkoi odotus pojat näkyivät sekoittavan juomat ja Pekka kaatoi kyllä raskaimmat paukut mitä minä olen nähnyt ellei lasketa että vedetään vodka pullosta suoraan.

Taisi kavereita jännittää sillä olivat kai eka kertaa tämmösessä mukana, paukut vaihtuvat uuteen ja Pekka ei säästellyt virun valkeeta.

Kaverit olivat Pekan tuttuja, naimisissa kaikki mutta valitelleet perhe elämän tylsyyttä ja siitä se ajatus sitten pantiin vireille kun Pekka kertoi kolmesta hyvällä varustuksella olevasta kaverista ,olivat saunoneet yhdessä ja käyneet yhteisissä harrastuksissa.

Pekka oli kavereille kertonut että viikonloppuna vois olla tarjolla kunnon pano ja pojat olivat heti mukana juonessa.

Juomat alkoi jo näkyä kun kuului hurinaa pihalta, ja kuulin Pekan käskevän äijät viimeiseen makuuhuoneeseen piiloon.

Katseli kuvaruudusta vielä kerran että kaikki on ok ja otin makuuhuoneen vielä erityistarkkailuun ja huomasin Pekan laittaneen hieman kiinnitys välineitä sängyn jalkoihin jos vaikka tulisi tarvista, olivat vaan toisella puolen sänkyä jäänyt hieman näkyviin ja Pekan kassikin oli paikalla.

Pekka kertoi aiemmin varautuneensa nyt paremmin.

Ovikello soi ja Pekka avasi oven. Vaimo aloitti heti tivaamisen että miksi olitte kuvanneet ja haluatteko että hän jää kiinni jos Seppo olisi löytänyt cd:n olisi tullut katastrofi.

Samalla minä naputtelin viestiä jossa kerroin että tulenkin vasta sunnuntaina 15:00 kotiin jos vaimolla ei ole mitään sitä vastaan ja lähetin.

Pekka oli saanut vaimolta takin naulaan ja istuivat olohuoneessa ,vaimolla oli avokaulainen pusero jossa rinnat näkyivät syvälle ja ruskea hame jota ei voi kuulemma käyttää ”kun on niin lyhyt” siis tosi kuuma pakkaus ja sen kyllä huomasi Pekastakin etumus taisi jo hieman pullottaa.

Vaimon puhelin piippasi ja vaimo tuhahti jotain ja samassa tajusin kääntää oman äänettömälle juuri hetkeä ennen kuin sain vastauksen että ”ei hätää, soita niin haen junalta”

Pekka rupesi tarjoamaan juomaa ja hämmästyksekseni Satu otti paukun ja hörppäsi ilmeisen hermostuneena pitkän siivun.

Satu alkoi kyseleen että oletkos yksin täällä johon Pekka että että oletkos nähnyt täällä muita ja voit kyllä katsella ympärilles jos halua, no miksi olenhan minä täällä ollut Seponkin kanssa.

Nousi kumminkin ja käveli saunan ovelle ja avasi todeten että olet sitten laittanut saunan lämpiään, Pekka siihen että jäi viimeksi niin hyvä maku että ajattelin jos uusittas…….

Satu kääntyi katsomaan Pekkaa ja totesi että haluaa sen filmin kokonaan itselleen.

Pekka siihen että saat kyllä sen mutta mistäs tiedät ettei siitä ole kopioita.

Satu jäi miettimään että mites nyt . Pekka laittoi meidän tekemän filmin pyörimään ja Satu jäi sitä tuijottamaan mielenkiinnolla mennen sohvalle istumaan.

Pekka kävi keittiössä tekemässä lisää juomaa ja sanoi valmistautuvansa saunaan , ja riisui siinä Sadun vieressä itsensä alasti , Pekka veteli muutamin hitain vedoin esinahkaa edestakaisin ja Satu jäi taas tuijottamaan tummuvaa terskaa.

Pekka tarttui Sadun rintoihin ja puristeli niitä tukevasti että kuului että sattuu,Pekka nappasi puseron helmasta kiinni ja ja Satu nosti kiltisti kätensä ylös jotta pusero lähti helpommin päältä ja samassa olivat myös rintaliivit heitetty sohvalle.

Pekka komensi Sadun ylös ja riisui hameen ja pikkarit yhdellä nopealla nykäisyllä.

Pekka nappasi Sadun syleilyyn ja antoi kielen leikkiä kaulalla laskeutuen kohti rintoja ottaen nännin erikois käsittelyyn jonka seurauksena nännit turposivat kuin luumut,

Pekka hyväili Satua ja aloitti kyselemällä miltä viimeksi oli tuntunut.

Johon Satu että miltäs se nyt tuntuu kun kolme kaveri raiskaa…..

Pekka siihen että filmillä on todisteet jostain ihan muusta.

Pekka kaatoi Sadun sohvalle ja laskeutui jalkoväliin aloittaen nopean klitoriksen ja häpyhuulien käsittelyn, Satu alkoi jo olla aivan toisissa maailmoissa ,pitäen Pekan päästä kiinni pitäen silmät kiinni ja huokaili jotain…

Pekka kyseli välissä että haluaako huora munaa …

Tuumasin että nyt tuli loppu mutta Satu ei reagoinut mitenkään vaan tarjosi pilluaan aina vaan paremmin nuoltavaksi ja huokailu kasvoi ja ilmeet kertoivat että sisäinen huora oli putkahtanut pintaan .

Mitäs jos pyydän apuvoimia niin saat kyrpää oikein kunnolla kysyi Pekka ja samalla junttasi kyrvän pillun huulille ja työnsi muutaman sentin sisään.

Haluatko munaa kysyi Pekka uudestaan lujempaa ja liikuttu kyrpää lotisevassa pillussa hitaasti. Haluatko paljon munaa :Pekka miltei huusi.

Paina, paina mumisi Satu.

Pekka veti muutaman nopean työnnön pohjaan astija kysyi uudestaan halutaanko sitä munaa ja paljon. .

Satu vastaa pane pane nyt tahtoo sitä munaa….silmät olivat kiinni ja Pekka alkaa painamaan kuin aro kani ja kurkoitti kännykän sohvapöydältä ja painoi lähetä.

Eikä mene kuin pieni hetki kun Masa hiipii sohvan viereen ja alkaa hieroa Sadun terhakkaasti nöpöttäviä nännejä samalla leipoen toista rintaa aikakovakouraisesti ja Pekka jyystää pillua koko painollaan Sadun vinkuessa silmät kiinni ,Masa työntää sormen Sadun suuhun jonka Satu imaiseekin käsittelyyn .

Muutaman imaisu jälkeen Masa vetää sormen pois ja tarjoaa nopeasti kasvavan kyrpänsä Sadun huulien väliin samalla sormilla härnäten jolloin Satu suorastaan haukkaa ison kyrvän suuhunsa .Sadun tajutessa että jotain muuttui hän avaa silmänsä ja tajuaa että pelissä on taas muitakin mutta ei hellitä kyrvästä vaan silmä pyörivät ikään kuin varmistaen ettei taas ole enempää ja kun ei näe muita niin jatkaa imutusta posket lontollaan.

Ei mene kuin pieni hetki kun Satu saa ensimmäisen orgasmin lantio täristen ja posket hehkuen, jota lisää vielä Pekan laukeaminen ähkäisten .

Pekka sanoo että siirrytään makuuhuoneeseen ja tämä on muuten Masa ,Sadulle joka puristelee Masan palleja ja antaa kielihoitoa terskalle.

Masa siirtyy jotta Satu pääsee ylös mutta Satu toteaakin että nyt on saatava eri lantrinkia juomaan ja suuntaa keittiöön Masa kannoillaan.

Satu kaataa pitkän siivin votkaa ja ja greippi limsaa lasiin ja kaataa siitä pitkän siivun suuhunsa ja samalla Masa ottaa häntä takaapäin rinnoista kiinni ja painaa Sadun keittiö pöydälle ja työtyy takaapäin pilluun kerta survaisulla jonka voi myös kuulla kun Sadun suusta kuuluu voihkaisu että ompas ……

Masa aloittaa rytmikkään panon Sadun rimpuillessa vartaassa ja hokiessa että voih,voih ,pane pane, hetken jo näyttää kun homma vaan jatkuu ja jatkuu ettei pöytä kestä moista käyttöä .

Masa tulee murahtaen . jää hetkeksi nojaamaan pöytään pitäen Sadun vartaassa.

Masa sanoo Sadulle että tykkäät kuulemma sidonta leikeistä olemme varanneet sinulle erikois numeron tänään..

Masa nousee ja lähtee kohti makuuhuonetta ja Satu tankkaa lasinsa ja seuraa perässä

Pekka sanoo Sadulle: että sänkyyn selälleen käskevästi ja ihmeekseni Satu niin tekee.

Pekka on Sadun toisella puolen ja Masa toisella, Masa ottaa puolillaan olevan lasin sadulta ja sitoo toisen käden sängyn päätyyn,Pekka toisen lisäksi Pekka ottaa langattomat kuulokkeet jotka laittaa Sadulle ja hetken kassia kaiveltuaan Pekka löytää silmälaput jotka lisätään varustukseen Sadun vastustelusta huolimatta.

Zoomaan kameran joka on kohdistettu sänkyyn paljastaa että pillusta valuu spermaa ja samassa Masa onkin sitä pois pyyhkimässä ja Pekka poistuu huoneesta.

Masa tekee huolellista työtä samalla aina välillä sormet livahtavat pillunsyövereihin ja Satu pyörittää lanteitaan kun peukalo hakeutuu klitorikselle .

Masa nappaa väline laukusta vaalean ison hieromasauvan ja kysyy että haluaako neiti munaa mutta kuulokkeet estävät sitä kuulemasta .Masa painaa sauvan huulille samaan aikaan klitorista hypistellen ja lantion liikkeistä voi päätellä vastauksen kysymykseen

Masa aloittaa hitaan sauvan liikuttelun pillussa samalla kielellä klitorista ärsyttäen ja Satu aloittaa lantion vispaamisen ja hokee nopeammin, nopeammin.

Samassa Pekka palaa mukanaan parivaljakko Aulis ja Risto.

Aulis on erään firman toimitusjohtaja ja Risto toimii aluepäällikkönä jonkun huolintaliikkeen palveluksessa ,ovat tavanneet Bisnes jutuissa monet kerrat ja Tallinnassakin on kuulemma vuosia sitten naitu kaikki huorat, no joka tapauksessa.

Kyrvät napsahtivat heti kattoon kun näkivät mitä on menossa ja Risto hyökkää välittömästi Sadun rintoihin kiinni ja hokee että vittu mitkä munkit, vittu mitkä munkit, meidän Tiinalla ei ole kuin kolmas osa näistä.

Rinnat saavat kyytiä ja sauvaa käännetään suuremmalle , Aulis siirtyy sauva mieheksi Masan väistäessä , Risto ohjaa kummallisen mallisen kyrvän Sadun huulille.

Riston kyrpä on terskasta kuin suuri tomaatti mutta kapenee juureen päin voimakkaasti ja pituutta on reilut 20cm, olin varma että Satu huomaa eron mutta taitaa olla niin innoissaan kun sauva möyhensi haarua yhä kiihtyvällä tahdilla ettei huomaisi vaikka se olisi hevosen.

Auliksen kyrpä oli jo varmaan aivan laukeamisvalmiina kun Auliksen hermo petti ja hän tempaisi sauvan ulos pillusta ja tyrkkäsi oman 20cm ja noin 5cm paksun patukan Sadun vittuun kerta rynnimisellä perille asti ja Satu taisi saada saman tien sillä vaikka Aulis oli Sadun päällä niin lantio nousi selvästi ja värisi mutta Aulis jatkoi höyläämistä ja hetken kuluttua Satu myötää panoja kuin ammattilainen ainakin ja aloittaa uuden nousu kiidon .

Pekka seisoi toimettomana ja runkkasi vieressä mutta Masa oli kadonnut tällä välin mutta palasi miltei samoin tein.

Masa oli varautunut, Pekan kertoman mukaan sillä hän oli kertonut edellisestä ja oli sanonut että siitä olisi tullut vallan mainio pornofilmi .

Masalla oli kädessään pienikokoinen video kamera ja toisessa kolmijalka jonka laittoi nurkkaan mutta meni kuvaamaan lähi otantoja vaimoni rinnat n 5cm etäisyydeltä ja joka puolelta samoin Auliksen kyrpä möyhentämässa vaimoni pillua lisäksi ja kasvojen ilmeet lähietäisyydeltä ja hoki että nämä mä laitan omakuvien sivuille.

Riston kyrpä souti Sadun suussa ja kun tämä posket lommolla imi sitä kuin tikkaria ainakin.

Auliksella alkaa pussien kutina vaivata ja hän murahtaen tuuppaa pari syvää työntöä ennen kuin tempaisee kyrvän ulos ja ruiskii Sadun vatsalle valtaisan määrän spermaa, samassa myös Risto antaa mällin lähteä ja painaa samalla kyrvän syvälle suuhun mutta ihme ja kumma juurikaan ei tursua ulos vaan Satu nielee kaiken.

Samalla huomaan että kamera pannaan jalustalle ja Sadun kädet vapautetaan ja hänet käännetään toisin päin perse somasti pystyyn pantavaksi.

Masa katsoo tilaisuutensa tulleen ja mallaa hyvän kuvakulman kameraan nähden ja tuikkaa kyrpänsä takakautta vittuun ja alkaa rauhalliset työnnöt .

Pekka ojentaa jonkin pullon ja hieromasauvan Masalle ,pullossa on pitkä nokka jonka Masa työntää työntöjensä välissä Sadun peräreikään ja puristaa pulloa voimakkaasti kunnes reiästä näkyy jo hieman jotain kiiltävää .

Masa antaa pullon Pekalle joka puristaa sitä Sadun selälle ja levittää hieman ja samaan aikaan Masa työntelee tekopenistä Sadun peräreikään ja Pekka toteaakin että narttu on oppinut rentoutumaan kun noin helposti perseesen meni ja ei kun sauvapois ja Masan kyrpä tilalle ja hirvittävä vauhti päälle Sadun kiljuessa että rauhallisesti.

Masa sanoo että tukkikaa sen suu nyt pannaa tätä unelma persettä ja kuin käskystä Pekka tunkee kyrpänsä Sadun suuhun ja aloittaa nopeat pano liikkeet Vaimon ynähdellessä joko nautinnosta tai kivusta, mutta Masan käsi oli sujahtanut Sadun klitorikselle ja alkoi vaikuttaa siltä että orgasmi oli lähellä sillä perse alkoi liikehtiä rytmikkäästi tahdottoman oloista nykimistä .

Risto oli näköjään seurannut Masan mallia sillä salamavalo alkoi räpsyä ja Risto kiersi Vaimoani ja kuvasi kasvot ja eri aukkoihin tunkeutuvat kyrvät moneen kertaan ja puristeli vaimoni melooneja ja kuvasi toisella kädellä .

Aulis seurasi vieressä ja kysyi jo pojilta että tehdäänkö sämpylä ja sai terhakat nyökytykset vastaukseksi.

Pojat hellittivät vaikka homma oli vielä kesken ja Satu pantiin istumaan sänkyyn ja Pekka tarjosi omasta täydestä lasistaan Sadulle juomaa jonka hän joikin aika hanakasti melkein pohjanmaan kautta.

Pekka kiersi Sadun taakse ja otti kuulokkeet pois jolloin Satu tokaisi että olis tota kuunnellut pidenpäänkin. Pekka sanoi että nostappa nyt peffaa.

Satu nosti ja Risto sujahti alle kamera kädessään mutta Pekka nappasi kameran ja Risto ohjasi kyrvän peräaukolle Pekan kuvatessa ja Satu laskeutui alaspäin kyrvän painuessa hitaasti peräaukon pohjaan. Aulis ei jäänyt odottelemaan vaan painui heti kyrpä tanassa pillun luo ja mallasi hieman jalkoja kunnes löysi sopivan asennon ja tyrkkäsi kyrvän muutamalla työnnöllä pillun pohjaan Sadun haukkoessa kuin kala kuivalla maalla .

Pojat aloittivat hieman rytmiä hakien, mutta nopeasti he löysivät tahdin hokien että tätä kokemusta on odotettu ja Pekka otti kuvia niin sisään painuvista kyrvistä kuin äijien naamoistakin Masa liittyi myös porukkaan ja alkoi hieromaan rintoja kaksin käsin

Voimakkaasti puristellen ja olin varma ettei tosta selviä ilman mustelmia,välillä Masa nappasi nännin suuhunsa ja imi kuin vauva tuttia ja antoi kielen leikitellä nännillä

Sadun kiemurrella aivan ekstaasissa ja aivan muissa maailmoissa Pekan kuvatessa kokoajan ilmeitä ja asentoa.

Ilmeisesti Pekka oli sitä mieltä että nyt oli hyvä aika paljastaa osallistujat sillä Pekka meni ja tarjosi kyrpänsä Sadun suuhun ja otti kuulokkeet ja silmälapun pois samalla survaisten kyrvän syvälle kurkkuun . Sadun kasvot jäivät hieman Pekan vartalon taakse mutta en voinut olla näkemäti kuinka hämmästynyt Satu oli mutta kun kaikki muut paitsi Pekka olivat aivan vieraita niin ei uskaltanut tehdä muuta kuin jatkaa ja taisi alkava orgasmikin olla tulollaan kun vatsa värisi ja lantio nytkyi aivan omaa elämäänsä ja kun Aulis karjahti ja painoi lastin pillun pohjaan niin Satukin alkoi tärisemään Auliksen vetäytyessä nopeasti pillusta ja Masa kampesi tilalle ja painoi kyrvän pohjaa ja vitsaili ettei aiemmin olekaan päässyt reiälle samaan aikaan kun narttu kipristelee orgasmin kourissa ja alkoi möyhentää pillua tasa tahtia Riston kanssa Sadun edelleen täristessä ja ulvahdellessa joka kerran kun Riston molo uppoaa peräreikään. Aulis tyrkkää spermaa tippuvan kyrvän Sadulle suuhun ja sanoo nuole se puhtaaksi lumppu ja Satu tekee työtä käskettyä kielellä terskaa kiusaten ja eipä mene kuin hetki kun se taas seisoo jämäkkänä valmiina tositoimiin.

Riston sietokyky tulee täyteen ja hän siementää Sadun persreiän jääden odottamaan Masan huippua joka tulikin tuota pikaa Sadun heiluessa joka työnnön tahdissa.

Pekka oli jo poistunut ja nyt Risto ja Masakin kampesivat sängystä jättäen Sadun raukeana sängylle pitäen pillustaan kiinni ikään kuin että nyt riitti.

Pojat menivät saunaan löylyihin ja peseytymään.

Pekka palaa ensimmäisenä ja taluttaa Sadun suihkuun ja pesee hänet saippuoiden hitain pyörittävin liikkein ,rinnat ja pillu saavat aivan erityiskohtelun .

Muut herrat istuivat keittiössä ja muistelivat äskeistä hetkeä ja pohtivat mitä kaikkea naisen kanssa ryhmänä voi tehdä , No en jaksanut noita jorinoita kuunnella joten siirryin taas makuukammariin jossa Satu ja Pekka olivat.

Pekka kuivasi juuri vaimoni rintoja ja hieroi niitä ehkä liiankin tarmokkaasti kun nännit alkoivat osoittaa heräämisen merkkejä ja Satu huokasi ettei voi olla totta .

Pekka seisoi pyyhe ympärillään ja ei voinut olla huomaamati että äskeinen pesu ja kuivaus oli tehnyt tehtävänsä ja pyyhkeen alla seisoi ja tukevasti.

Pekka otti vaimoni rinnat käsittelyyn välillä käsin hieroen ja välillä kielellä nänni pihoista aloittaen ja nänniä suussa käyttäen kunnes vaimoni asettui selälleen sängylle ja levitti jalkansa odottamaan Pekan suurta meisseliä ,mutta Pekka olikin päättänyt nyt herkutellaan koko rahalla ja laskeutui vaimoni haaruväliin ja aloitti kielellä nuollen pitkillä vedoilla ja siirtyen lähemmäksi klitorista joka oli turvonnut ja pisti esiin kuin pieni penis.

Pekka otti sen välillä suuhunsa ja imaisi varovasti vaimon huokaillessa jo pilvissä.

Tätä jatkui ja jatkui Pekka roikotti vaimoani aivan orgasmin partaalla mutta huolehti ettei vaimo aivan pääse huipulle.

Pekkan kyrpä seisoi suurempana kuin koskaan ja odotti pääsyä Sadun kiimasta märkään pilluun.

Satu oli jo niin valmis että kuulin kun hän sanoi että tule jo, tule jo, ja Pekka antoi klitorikselle viimeiset imaisut ja nousi vaimoni päälle ja painoi sinertävän suuren kyrpänsä sisään parilla reippaalla työnnöllä ja aloitti nopeilla lyhyillä työnnöillä mutta pidensi työntöjä joka kerta kunnes mäntä kävi kuin höyryjunassa pitkää nopeaa edestakaista ja Satu kiljui kuin syötävä saadessaan orgasmin toisensa jälkeen ja Pekka tuli pakarat nytkähdellen painaen kaiken pillun perukoille ja totesin taas sen tosi asian että kaikki olivat taas vetäneet paljaalla mutta Satu ei siitä tuntunut olevan millänsäkkään.

Aulis oli kuullut että hauskanpito oli taas alkanut ja ilmestyi ovelle ja kun Pekka nousi ja poistui Aulis veteli hitaita vetoja esinahkaa edestakaisin lähestyi sänkyä missä Satu oli vielä aivan muissa maailmoissa ,Aulis otti Satu kiinni ja käänsi perseen taas niin herkulliseen takaa panoasentoon ja survaisi kalunsa sisään yhdellä työnnöllä ja aloitti samalla läpsimään vaimoni pakaroita joka iskulla hieman koventaen lyöntiä kunnes Satu alkoi valittamaan perse aivan punaisena lyönneistä ,Aulis sujautti toisen kätensä rinnoille ja toisen klitorikselle ja aloitti rinnan voimakkaalla puristelulla ja jatkoi toisella kädellä klitoriksen hierontaa ja hyvällä menestyksellä sillä huokailu oli syvää ja voimistuvaa samalla Aulis puski kyrpää pilluun kuin pajavasara.

Ovelle oli ilmestynyt Risto ja Pekka jotka katselivat selvästi kiimaisina touhua mutta katosivat hetken kuluttua palatakseen pian ja juuri sopivasti kun Aulis laski syvään puskien mällinsä vakoon.

Aulis väistyi ja Risto ja Pekka tulivat ja käänsivät Sadun jälleen selälleen ja ottivat mukanaan tuomansa apuvälineet käyttöönsä.

Satu aseteltiin selälleen ja tyynyjä laitettiin perseen alle jotta se olisi parhaassa mahdollisessa kulmassa.

Pekka otti tuomastaan rasiasta jääpalan ja alkoi kuljettaa sitä nännipihoilla ympäri nänniä ja hetken kuluttaa hän vaihtoi sen lusikkaan jonka otti höyryävästä kupista.

Satu kiemurteli nännit halkeamispisteessä jonka jälkeen Pekka siirtyi tekemään saman pillulle ja klitorikselle ja kun Risto tuli ja otti kaksi suurta jääpalaa ja painoi ne syvälle Sadun pilluun Sadun yrittäessä karkuun mutta turhaan poikien ote piti samalla Pekka antoi käsittelyä klitorikselle kuumalla lusikalla ja kuuma kylmä hoito tehosi sillä Satu laukesi huutaen jolloin Risto loikkasi päälle ja työnsi erikoisen näköisen kyrpänsä jääpalojen perään työntäen ne entistä syvemmälle .Risto puski kovaa ja puristeli tissejä hokien että on sillä hyvät munkit Sadun huutaessa niin että talo raikui mutta se taisi olla niitä onnen kiljahduksia kun sai kuumaa kyrpää syvälle jääpalojen sekaan .Risto ei sitä kyytiä kestänyt kuin hetken sillä taisi tulla suoritus paineita kun oli se videokamera ja Pekka kuvasi koko ajan.Risto vetäytyi kulli lerppuna ja oli mies jo muutenkin lopussa kun viinaakin oli vedetty kaksin rantein.

No Satu jäi sängylle elpymään pillu puuroa täynnä ja taisi sitten nukahtaakin kello näkyi tulevan kolme ja ulkona alkoi pimentyä ja mietin että äijiltä veto loppui kun kävivät saunassa, vetivät wiskiä ja konjakkia taisi mennä pullo kumpaakin ja Pekan sekoitukset päälle .

Risto oli jo nukahtanut yhteen makuuhuoneeseen ja Masa ja Pekka kinasivat jostain ja Aulis istui ja kuunteli.

No minä vetelin limua ihan vaan varuulta ja katselin nukkuvaa Satua jonka peitto oli liukumassa pois sängystä mutta onneksi oli lämmin.

Samassa kuulin että aivan kuin auto olisi tullut pihaan ja säikähdin että mites nyt onko mökki sittenkin vuokrattu jollekin. Jäin odottamaan ja huomasin ettei Pekka ole kameroiden näkö piirissä mutta tuumin että on mennyt vessaan.

Ovikellon ääntä en kuullut joten ajatteli että kuulin omiani ja kun en nähnyt liikettä vaan Aulis istui ja tuijotti tyhjää Risto nukkui Satu nukkui niin ajattelin että nyt sitten mennään näin aamuun , taisin hieman torkahtaa ja kun seuraavan kerran katsoin Satua näin ovella kolme varjoa mutta kunnolla en erottanut kun olivat hieman katveessa.

Meni varmaan kolme minuuttia kun alkoi tapahtua Pekka meni Sadun luo ja alkoi hieroa Satua ja siitä muuten hän tykkää ,voisi varmaan antaa hieroa vaikka tuntikausi.

Pekka aloitti rintojen yläpuolelta kävi rinnat huolellisesti läpi unohtamatta nännejä ja siirtyi pikkuhiljaa alemmas Sadun heräillessä tästä käsittelystä ,jalat saivat osansa kunnes palattiin pillun huuliin ja klitorikseen ja taas Satu oli seitsemännessä taivaassa ja levitti jalkansa kuin vastaan ottaakseen munaa .

Samassa ovelta tuli nopeasti tutun oloinen hahmo jonka ei pitänyt täällä olla mutta oli, Pekka kertoi myöhemmin että Jari oli laittanut tekstarin ja Pekalle oli tullut piru että katsotaan montako äijää toi kiima pillu pystyy yhtenä päivänä hoitaan.

No niin vain oli että Satu makasi silmät kiinni nauttien Pekan käsittelystä kun Jari kiipesi sänkyyn ja sovitti meisselinsä Sadun pillun huulille ja Pekka samalla hankasi klitorista ja väistyi kun Jarin niin paksu patukka painui pillun perälle edestakaisin aina kiihtyvässä tahdissa siis jo viides tänään ynnäilin ja toistot päälle.

Jari höyläsi ainakin viisi minuuttia täyttä laukkaa ja puristi mitä ilmeisimmin kunnon lastin vaimoni pilluun,jääden hetkeksi makaamaan Sadun päälle .

Jari nousi ja lähti kävelemään olohuoneeseen niin uusi varjo sujahti Sadun päälle ja työntyi samalla vauhdilla Sadun pilluun ja aloitti siitä mihin tilaan Jari oli Sadun jättänyt ,hetken tuijotin ennen kui tajusin että Mikkokin oli tullut talkoisiin ja hyvin hommansa hoitikin sillä ei mennyt kuin muutama minuutti kun vaimoni huusi orgasmin kourissa vapisten kuin horkassa.

Mikko poistui olohuoneeseen ja näkyi vetävän suoraan pullosta kossua ja kävi kyselemään että kun Sepon muija on täällä niin missäs Seppo on johon Pekka humalastaan huolimatta vastasi että meni veljeään moikkaan ja tulee huomenna kotiin eli siihen asti toi on meidän käytössä kun kerran vapaaehtoisesti tänne tuli ja siitä sitten pohdittiin että mitäs me kokeiltas kun kerran on tilaisuus, siinä sitten otettiin muutamat tukevat paukut ja samalla huomasin että Satu oli hiipinyt vessaan ja sieltä suihkuun.

Hetken näin että Satu kamppaili itsensä kanssa voiko mennä olohuoneeseen mutta tuli kai siihen tulokseen että kun on kaikille jo antanut niin ei muutakuin sekaan mutta huomasin että Satu järkyttyi kun huomasi Mikon ja Jarin ei ollut tajunnut ketkä viimeksi oli asialla.

Satu pyysi pojilta jotain mietoa joten Pekka näkyi sekoittavan Virunvalkeeta ja Puolukkamehua aika tuhdin tömäyksen, virunvalkee kun oli 80 volttista eli olin varma että pari tommosta ja peli on selvä.

Masa hienona miehenä oli pelissä mukana ja ehdotti maljaa kauniimmalle sukupuolelle ja niin otettiin, Pekka sekoitti vielä uuden ja samalla kaavalla.

Meni hetki ja Jari nosti lasia ja sanoi että pohjan maan kautta ja niin mentiin nyt tajusin että jotain oli menossa, mutta miten siihen sitten puutut kun leikissä olit näin pitkällä.

No meni 15 minuuttia ja vaimo alkoi olla kypsää kauraa oli jo siinä ja siinä pysyikö sohvalla. Jari kysyi että vieläkös Satu otat ja totta kai jos muutkin ja taas sama kuuri.

Ja kun lasi oli tyhjä niin pojat ottivat Sadun syliin siis 4 miestä ja puristelivat rinnoista perseestä nuolivat klitorista ja Satu kikatteli ja Mikko kipaisi noutamaan Pekan kassista sen punaisen tuubin ja hieromasauvan Pekan pyynnöstä.

Pekka aloitti esityksen kertomalla mistä tuubin oli ostanut ja kertoi myös käyttötarkoituksen toimii kuulemma miehillä ja naisilla mutta naiset reagoivat voimakkaammin eli ei kun tehdääs taas testi vaikka se tuli jo todistettua edellisellä kerralla mutta kun kaikki eivät olleet paikalla.Pekka puristi taas pienen annoksen kädelleen ja laittoi tuubin pois ja hieroi Sadun rintoja hetken kunnes ne ihanat nännit taas turposivat ja Mikko käsitteli samaan aikaan klitorista joka myös osoitti merkkejä heräämisestä häpyhuulet kiiltelivät Sadun liukasteista.

Pekka pyöräytti ainetta molempiin nännipihoihin ja loput klitoriksen ympärille ja sanoi että puoliminuuttia ja rouva saa elämänsä orgasmin .Samaan aikaan Jari puristeli rintoja varoen koskemasta nänneihin ja Masa siveli reisiä Aulis puristeli persettä kyrvän seistessä taas jo juhlakunnossa hokien että näin hyvää panoa enää harvoin tavoittaa tarkoittaen kai omaa ikäänsä ja nyt täytys kohta saada kun on kuti taas valmiina.

Samassa Sadun nännit olivat kuin lentoon lähdössä sinertävät ja voimakkaasti turvoksissa ja nännit kuin kaksi luumua ja lantio alkoi heräilemään tahdota riippumattomaan liikkeeseen ja Sadun suusta kuului voimakasta huokoilua ja voivotusta. Samassa kaverit nappasivat Sadun kantoon ja veivät makuuhuoneen pari sängylle ja Aulis hyppäsi ensimmäisenä pukille ja antoi mennä koko vartalonsa painolla niin että sänky nitisi ja Satu huokaili silmät ummessa pane,pane,ja kun Aulis lopetti niin Jari jatkoi ja koko kierros mentiin kahteen kertaan pillun valuessa mahlaa sängylle , Pekka haki pyyhkeen millä enimmät kuivattiin mutta homma sai uuden käänteen kun Masa kysyi että jokos se on tuplat saanut ,muut ihmeissään että mikä se on niin siihen Masa no tietysti se että on kaksi kyrpää pillussa yhtä aikaa.

Vaikka keskustelu käytiin aivan Sadun vieressä niin hän oli niin muissa maailmoissa ettei tajunnut ja pojat pistivät toimeksi katsottiin ensin kaksi pienintä ja kaksi suurinta ja kun yksi jäi parittomaksi niin Mikko ampaisi herättämään Ristoa joka saatiinkin hereille ja mielen kiinto heräsi kun kuuli mistä on kysymys.Siis sämpylä mutta vehkeet samassa reiässä.

Risto ja Mikko olivat ensimmäinen pari ,Satu nostettiin Mikon syliin ja kyrpä pilluun takakautta ja Risto päälle kyrpä hitaasti pilluun mutta ei mennyt ensi yrittämällä ei muuta kuin Pekan öljypullo esiin ja kyrpään öljyä ja uusi yritys , Masa kuvasi videolle koko ajan tapahtumia mutta Satu ei varmaan tajunnut missä mentiin, Aulis puristi öljy runsaasti käsilleen ja alkoi käsitellä Sadun rintoja ja ei aikaakaan kun kaikki muutkin aloittivat öljyn hieromisen Sadun vartaloon ja rinnat saivat erityis huomion, samalla Risto työnsi öljyistä kyrpää pilluun jonne se äkkiä luiskahtikin ja Masa zoomaili oikein lähikuvaa kun pojat alkoivat liikkua tasatahtia lisäten vauhtia koko ajan .

Sadun lantio alkoi melko pian elää mukana ja Satu hoki että vittu että olen täynnä ja varmasti olikin mutta pahempaa oli tulossa Risto ja Mikko kehuivat että tää on kivaa kerrankin on varmaa että narttu on täynnä kyrpää , tällä menolla mentiin hetki ja pojat laukesivat melkein saman aikaisesti.

Eikun pikainen vaihto ja seuraava pari Aulis ja Masa ,Masa meni alle ja Aulis aloitti sovittamaan kyrpää mutta ei mahdu totesi Aulis ei kun taas rasvattiin molemmat kyrvät ja hieman ruikittiin pilluunkin ja uusi yritys ja kolmannella koitolla sinne lupsahti ja pojat laskivat Sadun putoamaan aivan vapaasti pohjaan asti ja rääkäisy oli hirveä ja minä varma että nyt repes jotain mutta kun Satu oli hetken ollut paikoillaan niin hän aloitti varovaisen liikuttelun johon pojat pian yhtyivät koko ajan vauhtia kiihdyttäen ja nyt Satu läähätti kuin berhandilainen ja voihki niin että taisi tuntua pillussa koko rahan edestä ja ei aikaakaan kun pillusta norot valuivat ja Sadun orgasmi oli vielä saamati.

Jäljellä olivat siis Jari ja Pekka ne ylivoimaisesti suurin kulliset , eituu mahtuun totesivat muut mutta Pekalla oli suunnitelma .

Pekka livahti Sadun alle ja pyysi poikia pitämään Satua kohollaan niin kauan kun sanoisi että voi laskea Pekka ja Jari rasvasivat kalunsa huolella ja Pekan öljyinen käsi vistasi syvällä Sadun pillussa ja levitti öljy sinne todeten ettei tää tämän valmiimmaksi tule. Pekka laittoi kalunsa reilun terskan verran sisälle ja sanoi että Jari nyt laita omasi niin työnnetään sisään yhtä aikaa, kun molempien terska oli sisällä Pekka sanoi että laskekaa varovasti , samaan aikaan Masa kuvasi toimituksen pienintä yksityiskohtaa myöten. Myöhemmin kuvasta näin että pillu suu oli venynyt ja aivan valkoinen kyrpien raivatessa tietään vaimoni pyhimpään vai onko se enää sitä kun näin monta painaa samana päivänä,mutta milli kerrallaan Satu sai kyrvät syvemmälle ja syvemmälle ja mikä ihmeellistä ne meni aivan kahvaa myöten tosin Sadun ilme oli tuskainen mutta Sadun asento oli sellainen että omin avuin siitä ei poiskaan pääse.

Pojat aloittivat hitaan liikkeen ja Satu kiljuu että ei ja varovasti ja ei, muutaman kerran pojat lopettivat mutta päättivät että nyt pannaan ja aloittavat reilun liikkeen ja Satu kiljuu kuin sikaa tapettas mutta pojat ei anna periksi ja hetken päästä Sadun ääni muuttuu jo huokauksiksi ja Aulis jatkaa rintojen käsittelyä reiluin ottein jolloin rintoihin jäi oikein selvät jäljet jotka todennäköisesti olisivat huomenna mustelmilla.

Sadun huokailu syveni kahden valtavan kyrvän möyhätessä hänen pilluaan, tahti oli kiihtynyt ja nautinto näkyi myös Jarin ja Pekan kasvoilla ja nyt otettiin aina tukevampaa otetta ja pyrittiin yhä syvemmälle pillun uumeniin Vaimoni laukesi ensimmäisenä aivan hervottomaan orgasmiin ja muutamaa työntöä myöhemmin Pekka laski liemet pilluun ja se oli liikaa myös Jarille joka antoi kunnon karjaisun kun pati lähti. Pojat kampesivat Sadun sängylle ja läksivät miettimään uusia kujeita.

Ilta alkoi lähestyä ja Satu jäi sängylle lepäämään ja pojatkin yksi toisensa jälkeen menivät yö puulle,

Mutta kun myöhemmin katsoin nauhoituksia yöltä niin kaikki kävivät vielä yön aikana Sadun sängyssä hoitamassa kellon vedon ja Jari kävi jopa kahdesti

Neljän aikaan aamu yöllä hiivin alas otin video kameran ja dikipokkarin ja livahdin ylös ja tallensin otokset itselleni talteen ja pyyhin kuvat laitteista niin eivät tule vastaan missään nettisivuilla. Palautin laitteet alakertaan ja käänsin huoneen oven tullessani lukkoon, ja nukahdin hetkeksi , heräsin kun liiketunnistin käynnisti taas kameran.

Satu oli aikaisin jalkeilla kameran kello näytti 06.30 kun Satu hiipi suihkuun käyden matkalla etsimässä vaatteitaan mutta etsinnän tulos oli hame ja pusero mutta rintaliivit ja pikkuhousut olivat kateissa.

JATKUU…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute