Herkku-puhelin
Mies mereltä osa 3
Merenneito

Työt sujuivat hyvin lukuun ottamatta muutamaa liian humaltunutta asiakasta. Olin jo melkein unohtanut tulevan illan joten päätin käydä tauolla taxfreessä. Ystäväni Linda, joka oli kotoisin Ruotsista, oli kosmetiikkapuolen myyjä ja halusi kuulla mitä oli tapahtunut. Kerroin kaiken ja hän vaikutti todella kiinnostuneelta, sanoi että olisi joskus mukava istua iltaa yhdessä jos Anders on kerta niin mukava. Lindan kanssa meillä oli ollut viatonta kivaa keskenämme joskus sillä mielellä, että kunhan hassutellaan. Tiesin kuitenkin että Linda oli seurustellut naisen kanssa vaikkakin oli sinkkuna tällä hetkellä. Sanoin puolivitsinä että tänään menen Andersin luo illalla yhdentoista maissa, nähdään siellä sitten ja naurahdin perään. En miettinyt asiaa sen enempää, vaan olin iloinen saamastani parfyyminäytteestä.

Työvuoroni läheni loppuaan ja tuuli merellä yltyi. Onneksi tämän kokoisessa laivassa aallokko ei niin tuntunut. Kokousasiakkaat kuljeksivat hissille päin ja minä vaihdoin muutaman ystävällisen sanan luennoitsijan kanssa, ilmeisesti joku paperialan yrityksen esimies. Lopulta koko konferenssiosasto oli tyhjillään ja aloin salaa miettiä mitä tänä iltana tapahtuisi. Kävelin jälleen tuon pitkän käytävän perälle hyttiini. Aloin riisuutua ja mielessäni kävi Andersin ihana kosketus pillussani. Kostuin jälleen. Minulla olisi hetki omaa aikaa ennen kun tapaisin jälleen tuon tumman sinisen uniformun ja tuntisin hänen tuoksunsa...

Istuin sängylläni ja hyväilin salaa kostunutta vakoani. Liikuttelin sormia hitaasti klitorikseni ympärillä ja se tuntui taivaallisen hyvältä. Olin saanut Lindalta ystävänpäivälahjaksi pinkin dildon jota en jostain syystä ujouttani ollut uskaltanut vielä kokeilla. Makasin sängylläni alastomana hyväillen ja nauttien omasta kosketuksestani. Olin täysin omissa maailmoissani. Yhtäkkiä tunsin pehmeät huulet huulillani. Suudelma tuntui erilaiselta, todella kiihottavalta. Avasin silmäni, ja punastuin häpeästä kunnes kuulin Lindan kuiskaavan ”Shhh...du är så vacker, älä sano mitään...sun ovi oli raollaan, joten ajattelin josko susta sais seuraa ennen Andersin tapaamista.”. Uskaltauduin hyväilemään Lindan pehmeitä rintoja, imin hänen kovia pieniä nännejään ja kuulin kuinka Linda huokaili mielihyvästä. En ollut koskaan rakastellut naisen kanssa ja siksi tilanne tuntui niin epätodelliselta. Nousimme istumaan vastakkain, suutelin Lindan rintoja, vatsaa ja lopulta huuleni eksyivät hänen pyhimpäänsä. Kieleni kiemurteli hänen häpyhuuliensa sopukoissa ja työnsin kaksi sormeani hänen liukkaaseen pilluunsa. ”Oiiii...Ninnu, iiihanaah....” Linda ujelsi. Jatkoin nuolemista ja aloin haluta sitä samaa itsekin entistä enemmän. Lindalta alkoi tulla. Kieleni nuoli vimmatusti Lindan kiimaista klitorista ja samalla sormeni sykkivät syvällä tytön pillussa. Kiihotuin entisestään.

Lindan rauhoittuessa oveeni koputettiin, säpsähdimme. ”Annetaanko sille nyt sitä mitä se varmasti haluaa?” sanoin. Linda nyökkäsi. Jatkoimme rakasteluamme, Linda otti hyllyltäni dildoni ja alkoi hyväillä sillä helmeäni. Hän työnsi sitä sisälleni ja hyväili kielellään helmeäni. ”Ihanaa...aaa...” vikisin nautinnosta. Ovi avautui. ”Mmm...tytöt päätti aloittaa leikin ihan keskenänsä...” kuulin Andersin sanovan. ”Jos mä sitten tyydyn katsojan rooliin kun ei mua ilmeisesti tarvita.” hän sanoi. Anders katseli kun nautimme toisistamme. Linda nai märkää pilluani dildolla ja tunsin olevani lähellä. Anders ei kyennyt enää vain katselemaan vaan alkoi runkata kädellään isoa kaluaan joka seisoi kovana. Kiihotuin näkemästäni todella paljon, sillä tykkään katsella kun mies nauttii. Anders tuli lähemmäs Lindaa ja alkoi naida tätä tummaa neitoa suuhun. ”Aaah aaah aaah...ei helvetti te tytöt osaatte hommanne.” Anders puuskutti.

Yhtäkkiä Linda otti dildon pillustani ja siirtyi viereiselle sängylle nauttimaan pinkin vibraattorin tuomasta nautinnosta. Se oli jo valmiiksi liukas nesteistäni ja oli uskomatonta katsella kun Linda masturboi. Siinä samassa Anders tuli päälleni ja painautui voimakkaalla työnnöllä litisevääni märkään pilluuni. ”Ooooh...oooh...kultaaaa...” inisin Andersin alla. Naimme hitain ihanin työnnöin. Andersin valtava elin hieroi joka sopukasta ja olin laukeamaisillani. Silloin hän hidasti tahtia ja katselimme hetken Lindan touhuja kuinka hän sormetti itseään ja kuinka dildo liukui hänen pillussaan. ”Ah ah oj oooo...känns så underbart....” Linda huusi orgasmin vyörytessä hänen ylitseen. Näky kiihotti meitä suuresti ja Anders kuiskasi ”Nyt mä nussin sua lujaa Ninnu...”. Sitten aloimme kirjaimelliseti panna. Andersin pallit hakkasivat lujaa pakaroitani vasten ja hän piteli vyötäröltäni kiinni. Hänen kalunsa oli niin paksu että huusin kivusta ja nautinnosta orgasmin huuhtoessa vartaloani. Anders nosti minut sänkyni seinää vasten ja nussi takaapäin niin että pääsi todella syvälle vittuuni. Hän nai ihanan pitkään ja antaumuksella. ”Saanko mä vähän auttaa sua Ninnu?” kuulin Lindan sanovan. Lindan sormet hakeutuivat klitorikselleni ja hän aloitti rajun hieromisen. ”Aaaaaa...nyyyyt....” toinen taivaallinen orgasmi valtasi kiimaisen pilluni ja samalla Andersin vauhti kiihtyi ja hän ääntelehti katkonaisesti ja purkautui rajuin työnnöin sisälleni.

Andersin spermat valuivat pitkin reisiäni ja Linda nuoli vakoni ja Andersin kalun puhtaaksi. Nautimme toistemme seurasta vielä punaviinilasillisten verran kunnes Linda kiitti ihanasta illasta ja lähti hyttiinsä. Juttelimme Andersin kanssa myöhään ja ihmettelimme molemmat miksi olemme sinkkuja. Päätimme katsoa mihin meidän juttu johtaa, mutta toistaiseksi on kiihottavaa pitää se sillä tasolla mitä se nyt on.

Palautetta palautetta, te Lindan ja Andersin kaltaiset... ;) //Ninnu

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute