Herkku-puhelin
Tuttavaperheen rouva
Naapuri

Olimme vaimoni kanssa asettuneet pienelle paikkakunnalle asumaan, pois keskustasta. Vaimoni ystävätär, Kirsi oli suositellut paikkaa meille ja tässä sitä nyt sitten oltiin. Kirsi ja hänen miehensä olivat olleet naimisissa yli kymmenen vuotta ja heidän lapsensa olivat jo koulussa. Meidän lapsemme oli vasta kolmevuotias ja liittommekin oli nuorempi. Vaimoni ja Kirsi puuhailivat kovasti keskenään ja itsekin tutustuin Kirsin mieheen. Kirsin mies Jarkko kertoi, että heidän seksielämänsä oli jo laimentunut aika tavalla, molemmat keskittyivät omiin työpaikkoihinsa enenevässä määrin.

Vaimoni kehotti minua aina silloin tällöin auttelemaan Kirsiä, kun hänen miehensä oli työmatkoilla. Niinpä olin jälleen kerran vaihtamassa Kirsille lamppuja taloon. Kirsi oli minua lyhyempi, ehkä 165 cm pitkä ja hoikka, mutta lanteiltaan leveä ja rinnoiltaan uhkea. Hän myös inhosi tikkailla seisomista, mikä ainakin nyt sopi minulle ihan kivasti. Olin lamput vaihtanut ja Kirsi kertoi, että molemmilla on töissä ollut kiireitä, Jarkko oli jossain muutaman päivän seminaarissa Ruotsissa ja lapset mummolassa. Seksielämämmekin on aika kuihtunut, Kirsi kertoi. Olin kovin ymmälläni, en tuntenut Kirsiä mielestäni niin hyvin, että olisin itse hänelle tällaisia kertonut.

Laskeuduin tikkailta ja otin Kirsiä olkapäistä kiinni, haluaisitko, että hieron hartioitasi, kysyin. Kirsi hymyili ja nyökkäsi. Hän meni edelläni kohti saunaa ja kysyi, otetaanko löylyt samalla? Mietin jo vaikka mitä ja vastasin hyväksyvästi. Kirsi meni edelläni pukuhuoneeseen ja katselin hänen muodokasta peppuaan. Olethan sinä minut bikineissäkin nähnyt, hän sanoi ja kääntyi minua kohti hymyillen. No joo, ei kai tässä mitään ihmeempiä... mutta..., kakistelin. Mutta mitä, Kirsi kysyi. Pelkäänpä vain, että kaluni saattaa herätä noin upean naisen edessä, vastasin. Minua nolotti, tässä sitä nyt ollaan ja mitkä puheet tuttavaperheen rouvalle... Kirsi hymyili edelleen ja vastasi, luuletko, ettei minulla ole ollut ihan pimppi märkänä koko ajan. Nopeasti hän riisui vaatteitaan ja lopulta hänellä oli yllään vain mustat pienet stringit ja rintaliivit. Itse oli kalsareissani ja kaluni oli jo kovasti jäykkänä. Kirsi tuli eteen ja tarttui kalsareihini, katsotaanpas millainen pakkaus täältä löytyy. Itse avasin Kirsin rintaliivit ja upeat terhakat rinnat olivat suoraan edessäni. Laskeuduin alemmas ja riisuin Kirsin stringit. Upea hienosti rajattu pimppi kiilsi edessäni. Haluaisin kovasti nuolla pimppiäsi, sanoin Kirsille. Mennään sitten kuusysiin, saan minäkin imeskeltyä sinua, Kirsi vastasi. Menin selälleni lattialle ja Kirsi laskeutui päälleni. Upea peppu oli aivan kasvojeni edessä. Kirsi tuoksui hyvälle ja oli kovin lämmin. Otin käsilläni Kirsin pepusta kiinni ja nuolin varovasti hänen peppureikäänsä, joka sykki edessäni. Kirsi huokaili äänekkäästi ja työnsi peppuaan naamaani vasten. Samassa tunsin, kuinka kaluni upposi Kirsin suuhun. Jatkoimme toistemme kiihottamista ja huokasin Kirsille, että kohta laukean hänen suuhunsa. Kirsi sanoi odota ja kääntyi pois päältäni. Haluaisitko kuitenkin ruiskuttaa spermasi pimppiini, Kirsi kysyi. Ennen kuin ehdin vastata mitään, Kirsi oli jo kääntynyt kontalleen lattialle. Tekeekö mieli tunkea kalu naaapurin rouvan pimppiin? Kirsi keinutti peppuaan ja hymyili. Kiivaasti menin hänen taakseen ja survoin kaluni tuohon lämpimään ja liukkaaseen pimppiin. Maiskahdukset ja Kirsin yninä kaikuivat huoneessa, kun pumppasin kuin viimeistä päivää. Laukaise, lennätä spermasi Kirsi huohotti. Tämä kiihotti minua valtavasti ja pian kaluni sylki spermaa Kirsi piukkaan pimppiin. Jäimme lattialle makaamaan vieretysten. Kirsi katsoi minua ja sanoi, tulitko toistekin vaihtelemaan lamppuja ja pumppaamaan rouvaa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute