Herkku-puhelin
Vaimon seikkailut 5
Eräs vainen

Vaimo palasi seuraavana päivänä juhannusmatkaltaan. Hän oli melko haluton puhumaan koko asiasta, kun matkan vaiheista häneltä kyselin. Toki tiesin itse erittäinkin hyvin, mitä tuolla juhannusreissulla oli tapahtunut.

Kesälomaa kului parisen viikkoa. Jouduin keskeyttämään oman lomani heinäkuussa erään jo etukäteen suunnitellun työpaikan kesätapahtuman vuoksi. Tapahtuman piti kestää koko tuon heinäkuisen viikonlopun ja kerroin vaimolle palaavani vasta myöhään sunnuntai-iltana. Vaimo ehdottikin iloisesti, että siinä tapauksessa hän voisi lähteä viikonloppukylään tyttökaverilleen, koska en minäkään olisi paikalla. Aavistukseni vaimon kyläilypaikasta heräsivät.

Matkaan lähdin perjantaina puolilta päivin, koska paljon järjestelyjä oli tehtävänä ennen lauantaisen tapahtuman pääpäivän alkua. Tapahtumapaikalla selvisi kuitenkin, että minun ei tarvinnutkaan olla paikalla sunnuntaihin asti, vaan pääsisin jatkamaan kesälomaani jo lauantaina iltapäivällä. Soitin vaimolle pääseväni aikaisemmin, mutta hän kertoi olevansa tyttökaverinsa luona sunnuntaihin asti.

Tapahtuma oli hieman samalla suunnalla kuin mökki, jossa vaimo oli viettänyt juhannustaan. Matkaa sinne ei ollut kuin noin 50 kilometriä. Isoa mutkaahan se ei minulle enää tekisi ja pääsisin epäilyistäni.

Epäilin vaimon tyttökaverille menoa niin vahvasti, että mustasukkaisuudessani päätin käydä tarkastamassa asian.

Jätin auton taas saman metsäautotien varteen, jonne olin sen juhannuksenakin pysäköinyt. Lähdin jälleen metsän kautta kohti miehen hirsihuvilaa. Järkytykseni oli melkoinen, kun taas havaitsin vaimoni auton olevan mökin pihassa. Siellä oli tosin nyt 2 muutakin autoa. Kurkistin ensin sisälle mökkiin, jossa vaimo puuhasteli jotain pelkät bikinit yllään. Pieni string-tyyppinen bikinien alaosa ei juuri peittänyt vaimoni hyvin muodostunutta peppua. Hän näytti kattavan pöytää, kuin itse emäntänä. Saunalta päin alkoi kuulua naurua ja puhetta. Kurkistaessani saunalle päin näin vaimon miesystävän kapuavan kolmen muun myös viisissäkymmenissä olevan miehen kanssa kohti mökkiä. Miehillä näytti olevan pyyhkeet olallaan saunomisen merkkinä.

Vaimo huomasi miesten tulevan ja kipitti pukemaan ylleen kylpytakin. Miehet tulivat sisään mökkiin ja istuivat pöydän ääreen nauttimaan olutta ja pikkusuolaista. Huomasin miesten vilkuilevan aina silloin tällöin vaimoani. Vaimon miesystävä virnisteli miehille ja iski välillä silmää vaimon huomaamatta. Vaimo sai selkeästi huomiota ja kohteliaisuuksia miehiltä runsaasti. Kuulin miesten kehuvan, että onpa täällä upea pakkaus kotihengettärenä. Vaimo kikatteli miesten jutuille ja nautti saamastaan huomiosta.

Miesten jutut alkoivat mennä aina vain härskimpään suuntaa ja lopulta eräs heistä totesi, että heitähän tuo kylpytakki pois, että saadaan vähän silmänruokaakin. Näin vaimon punastuvan ja katsovan miesystäväänsä hämmentyneenä, mutta tämä vain nyökkäsi ja sanoi " Pitäähän vieraille tarjota kaikkea, mitä he haluavat" ja naurahti päälle. Vaimo seisoi edelleen hämmentyneen näköisenä, kun miesystävä nousi pöydästä ja käveli tämän luokse. Hymyillen mies tarttui vaimon kylpytakkiin ja riisui sen vaimon yltä. Mies sanoi vaimolle, että "näytähän nyt vieraille hieman enemmänkin paljasta pintaa" ja veti vaimon bikinit nilkkoihin. Vaimo yritti punastuneena suojata kädellään karvatonta häpyään miesten edessä ja kipitti sitten peppu vilkkuen sivuhuoneeseen. Miehet hörähtivät nauramaan vaimon kiirettä.

Miehet kuiskivat jotain keskenään ja hetken kuluttua vaimon poikaystävä ja yksi vieraista miehistä lähtivät ulos mökistä. Näin kahden mökkiin edelleen jääneen tuntemattoman miehen lähtevän kohti sivuhuonetta, jonne vaimo oli paennut. Ikkunasta näin miesten astuvan huoneeseen, jossa vaimo istui divaanilla pelkkä bikinien yläosa suojanaan. Kuulin toisen miehistä kysyvän kovaan ääneen, että "täällä sivuhuoneessako se jälkiruoka tarjotaan" ja naurahtavan päälle. Kuin sanattomasta sopimuksesta miehet alkoivat riisua vaatteitaan hölmistyneenä sohvalla istuvan vaimoni edessä.

Vaimo katsoi suu avoinna riisuutuvia miehiä. Kuulin hänen sopertavan miehille, että "mitä tämä tarkoittaa", mutta toinen heistä tokaisi vain "eikö vieraiden kuulu isännän sanojenkin mukaan saada mitä tahtovat". Toisen miehen kalu seisoi jo hurjassa erektiossa hänen hyväillessään suonikasta elintään suu auki yhä epäuskoisesti tuijottavan vaimoni edessä. Seuraavaksi näin miehen istahtavan divaanille vaimoni viereen. Mies suuteli vaimon niskaa ja korvanseutua tämän yrittäessä yhä suojata vartaloaan käsillään ja painamalla jalkojaan yhteen. Hämmästyksekseni näin kuitenkin vaimon hetken kuluttua vastaavan miehen suudelmiin. Näin miehen jopa tarttuvan vaimoni käteen ja vievän sen kalulleen. Vaimon tarttuikin miehen kovana seisovaan kaluun, alkaen hiljalleen runkata sitä, miehen yhä suudellessa häntä. Mies oli kolmekymppistä vaimoani ainakin parikymmentä vuotta vanhempi ja huomattavasti kookkaampi.

Mies tarttui vaimoa olkapäästä ja kallisti tämän divaanille kyljelleen, asettuen itsekin kyljelleen makuulle vaimon taakse. Näin miehen avaavan vaimon bikinien yläosan kiinnitystä ja lopulta heittävän ne lattialle. Mies alkoi hyväillä vaimon rintoja ja saatoin nähdä tämän nännien kovettuneen. Toinen miehistä tarttui vaimon oikean jalkaan, nostaen sitä koholle. Vaimon takana makaavan miehen kalu lipui jo vaimon pyllyvaossa, kun tämä vielä kiljahti "ette saa, ei paljaalla, ei näin". Mies vain murahti himon vallassa, että "ei tässä nyt mitään kumeja tarvita" ja hieroi kivettynyttä elintään vaimon paljasta häpyä vasten. Vaimo hoki vielä, "kumi, pitää laittaa kumi, koska minulla ei ole muuta ehkäisyä", kun mies upotti tummanpunaisen terskansa tämän jalkoväliin.

Mies liikutteli aluksi vain terskaansa edestakaisin vaimon pillunhuulilla. Hetken kuluttua mies kiilasi itsensä kuitenkin aivan kiinni vaimon takapuolta vasten ja alkoi nussia voimakkaasti, toisen miehen yhä kannatellessa vaimon oikeaa jalkaa. Vaimo heilui ja voihki divaanilla miehen rytmikkäistä ja vaativista naimisliikkeistä. Samalla vaimon jalkaa kannatellut mies siirtyi polvilleen vaimoni eteen ja tarjosi kovenevaa penistään tämän imettäväksi. Silmät ummistettuina vaimo otti miehen terskan suuhunsa ja alkoi samalla toisella kädellään hitaasti runkata miestä.

Vaimon pyllyn takana työskentelevä kaveri huohotti voimakkaasti ja näin miehen painautuvan tiukasti vaimon peppua vasten. Mies nosti vielä kädellään vaimon jalkaa pystyäkseen kiilautumaan mahdollisimman syvälle hänen sisälleen. Samassa tajusin miehen siittiölastin syöksyvän vaimon uumeniin. Mies vetäytyi pitkän spermavanan saatteleman vaimon sisältä. Vaimo jatkoi kuitenkin posket punoittaen edessään olevan miehen imemistä.

Mies vetäytyi ja vaimo jäi hölmistyneen näköisenä makaamaan divaanille. Mies siirtyi kuitenkin määrätietoisesti vaimon taakse ja käänsi tämän divaanille vatsalleen. Tämä meni polvilleen vaimon taakse ja asetti vaimon vatsan alle vielä tyynyn. Vaimo makasi miehen edessä vatsallaan pylly kevyesti koholla, kun mies tarttui kohti napaa sojottavaan kaluunsa ja taivutti sitä vaimon pyllyvakoa kohden. Yhdellä rauhallisella työnnöllä mies upotti kalunsa juurta jaksaen allaan ynähtelevän vaimoni pilluun. Mies alkoi naida aluksi rauhallisesti vaimon vaaleaa paljasta peppua vasten. Kohta mies nojautui eteenpäin käsivarsiinsa ja alkoi naida voimakkain työnnöin. Vahvat tumman karvoituksen peittämät käsivarret olivat vaimon kahta puolen ja täysinäiset pussit tömähtelivät vaimon suojatonta peppua vasten.

Vaimo voihki miehen alla ja näin kuinka hänen vartalonsa jäykistyi lähestyvän orgasmin voimasta. Mies kiihdytti tahtiaan ja vaimo ulisi suoraa huutoa orgasmin pauloissa, kun mies laukesi hänen sisälleen. Mies työnteli vielä muutaman kerran ja vetäytyi sitten hiljalleen ulos. Hän siirtyi vatsallaan makaavan vaimon eteen ja tarjosi juuri lauennutta asettaa vaimon uudelleen imettäväksi. Näin vaimon jopa hymyillen ottavan miehen yhä erektiossa olevan hieman limaantuneen elimen suuhunsa ja alkavan hyväillä sitä kielellään...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute