Herkku-puhelin
Kaksin kaunihimpi
Jarkko Ja Leena

* Jarkko *

Tulen uimarannalta kopille päin ja törmään matkalla naapurin rouvaan. Hän on keski-ikäinen muodokas isorintainen nainen jonka kanssa ollaan hyvänpäiväntuttuja. Joskus joku sana vaihdettu. Mutta kuitenkin kun olen vuorotöissä törmään häneen aika usein. Kopit ovat sellaisia aika pieniä, toinen puoli naisille ja toinen miehille ja onneksi tarkoitettu vaan aina yhden ihmisen käyttöön. Säästä nytkin muutama sana vaihdetaan ja naapuri menee samaan aikaan omalle puolelle koppiaan. Tainnut myös uida kun tukka on märkä ja pyyhe kiedottu lanteille.

Laitan oven lukkoon ja istahdan hetkeksi huilaamaan. Naapurikopista kuuluu selvästi kun uima-asua riisutaan. Sellainen jännä napsahtelu. Äkkiä huomaan että seinässä on oksanreikä ja kun jonkun riivaamana polvistun ja liimaan silmäni reiän kohdalle. Ihana näky. Isot rinnat ovat paljaana ja hän juuri rullaa uimapukua jalastaan. Sivuttain huomaan karvoituksen joka on aivan pörröinen ja märkä. Mutta voi kauhistus sillä samassa huomaan hänen katseensa. Käry kävi, kavahdan reiästä keskelle koppia ja ehdin jo ihmetellä kuinka pyydän anteeksi tai yleensä saan selitettyä tämän parhainpäin.

Katson oksanreikää ja ihme ja kumma siellä näkyy niinkuin silmä... ei kait naapurin rouva katsele sieltä. Kyllä siltä näyttää, taitaa kostaa tuon minun tirkistelyni. Kalu oli ehtinyt jo kovettua puolikovaksi ihanan näyn takia ja nyt se tykyttää täyteen mittaan, on tämä jotenkin niin kiihottavaa. Olen niin kuin en mitään huomaisi ja vedän uikkarit hitaasti pois lanteilta. Kulli ponnahtaa eteen ja jää värisemään ylös alas.

En voi vastustaa kiusausta ja laitan käden kivikovalle kalulle ja vedän hitaasti edestakaisin, syrjäsilmällä seuraan vieläkö naapuri katselee tilannetta. Siellä ripset vieläkin näkyvät. Pengon kassia ja onneksi löydän nestesaippuapullon. Levitän saippuaa kämmenelle reilun kerroksen ja hieron sen sitten koko varrelle ja varsinkin sinipunaiseen terskaan. Nyt hitaita nautinnollisia vetoja välillä kiihdyttäen tahtia. Saippua litisee aika tavalla nopeammin vetäessä. Jestas tämä on kiihottavaa. Lähestyn samalla seinää ja jatkan hyväilyä. Nyt tuntuu että en voi enää pidättää joten lopetan varren hieronnan ja siirryn kivesten puristeluun Nojaan seinään ja kulli on aivan reiän kohdalla ja nyt en voi mitään vaan vedän edestakaisin niin nopeaan kun pystyn ja samassa ensimmäinen ryöppy lentää. Millään en voi pitää kovaa ähkäisyä sisälläni vaikka kuinka hammasta puren. Vielä vedän aina syöksyn välissä täyspituisen vedon vartta pitkin. Spermaa on tullun iso lätäkkö, ensimmäiset syöksyt lensivät aina seinään asti. Nostan märät uimahousut ja kuivaan kaluni niihin. Oksanreikä on jo tyhjä ja minua hirvittää mitä naapuri nyt ajattelee. Äkkiä vaateet päälle ja kun saan kopin auki niin naapurikin siinä juuri kävelee polkupyöräänsä kohti. Kauniita päiviä pidellyt hän sanoo ja niin vastaan minäkin.


* Leena *

Olin käynyt uimassa ja palailin kopeille kiskomaan vaatteita päälle. Koko rauhallista oli, mutta vastaan tuli sentään eräs mies naapurista. Sellainen mukavanoloinen köriläs, joka katseli hiukan pitkään. Kieltämättä kelpasi sellaisen miehen katse kyllä, mutta samalla sitä kyllä pohti, miksi jotenkin merkitsevän oloisesti katseli. Oliko mahdollisesti sattunut näkemään tai kuulemaan jotakin, sillä vaikka sitä yksin ajatteli kotona olevansa, niin sitä tämä kaupunkiasuminen teetti, että paljon kuitenkin naapurien toimista oli selvillä ja usein naapurien tietämättä.

Kiusaantuneen tunnelman laukaisemiseksi sanon jotakin kivasta uimasäästä ja mies myöntelee ja katsoo tarkkaan. Mies astui viereiseen koppiin ja vilkaisi vielä kerran minua ennen kuin veti oven perässään kiinni.

Menin omaani ja aloin kiskoa märkää uimapukua päältäni. Yksi työläimmistä hommista, se kun liimaantui kiinni ihoon ja oli kiskomalla kiskottava. Kun olin saanut sen alas polviin, tunsin jotenkin oloni omituiseksi. Olen varsin herkkä vaistoamaan asioita ja minusta alkoi tuntua, etten ollutkaan yksin. Kuka nyt moisessa pienessä yksityiskopista olisi, mutta sittenkin vilkaisin ympärilleni ja samassa tajusin, mikä tunteeni oli aiheuttanut. En oikeastaan olekaan yksin.

Seinän alaosassa noin reisieni korkeudella on oksanreikä, jolle on tukkeena nyt jotakin. Välähdys kertoo, miten joku räpäyttää silmää ja ymmärrän mitä tapahtuu.

Siinä olen apposenalasti naapurin miehen tuijoteltavana. Ihan en osaa sanoa, mitä ajattelen. Hiukan nolottaa, mutta samalla kiehtoo. Niinkö kiinnostava olen, viisikymppinen nainen, jonka painoindeksi ei ole suositusten mukainen ollenkaan, että naapurin mukava köriläs minua tuijottelee seinän reiästä?

Ennen kuin ehdin sen enempää miettiä saati itseäni peitellä silmä katoaa. Kiinnostaa todella tietää, onko siellä todella tuo sama naapuri, jonka kanssa äsken muutama sana vaihdettiin vai joko sinne koppiin ehti joku muu. Pikkupoikien tuijottelua en kyllä halua...huutelevat sitten perään ja nauravat.

Pakko tarkistaa ja niinpä kumarrun itse kurkistamaan. Ja siellä hän on, sama mies eikä mikään pikkupoika varmasti. Ihan varma en ole, huomaako hän minut. Tuskin, sillä hän alkaa kiskoa simmareitaan alas. Ja sitten en enää haluakaan pois, sillä ei totisesti ole mikään pikkupoika naapurikopissa.

Uimahousuista ponnahtaa esiin mahtavan upea tanassa seisova kalu. Jotakin semmoista, mistä on osannut vain haaveilla. Mikään mahti maailmassa ei saa minua nyt pois siitä katsomasta ei edes se, jos mies minut huomaisi. Enkä edes mieti, että pitäisi selitellä, hänhän koko leikin aloitti.

Ja mies tarttuu tuohon ihanuuteen ja alkaa vedellä edestakaisin. Voi kun ei olisi tätä seinää tässä välissä, tulee väkisin mieleen.

Vaan kun on, niin oma sormi etsiytyy kostean karvoituksen sekaan, joka on kostunut kyllä jo muustakin kuin pelkästä uimavedestä ja alkaa liukua siellä pitkin etsien parhaita paikkoja samalla, kun on pakko olla varovainen, ettei ääniefekteillä vain pelästytä miestä ja muutenkaan ei saa keskittymiskyky herpaantua. Tämmöistä näkyä ei joka päivä pääse näkemään ja siitä on otettava kaikki irti.

Tuijotan ja ehdin jo pettyä, kun mies lopettaa ja menee kassilleen. Hän kaivaa esiin jotakin, josta en saa selvää ja kuulen litsahtavan äänen. Onnekseni mies palaa jatkamaan ja astuu jopa lähemmäs seinää, niin, että minulla on suora näköyhteys. Jotakin liukasta miehellä on nyt kalussaan ja kädessään, liekö aurinkovoidetta, välähtää päässäni, vaan sen enempää en ehdi ajatella, sillä liukkaasti liukuva käsi paksun ja pitkän kalun varressa vetelee niin nautinnollisia vetoja, että saatan melkein kuvitella, miltä se tuntuisi sisälläni liikkuessaan. Työnnän pari sormeani sisääni ja pumppaan samaan tahtiin mitä mies vetelee kaluaan ja toisella kädellä etsin klitorista ja alan pyörittää sitä.

Nojaan seinää vasten ja karkea höyläämätön lauta raapii mukavasti nännejäni kun väkisinkin liikun kosketukseni aiheuttamassa kiihtymyksessä.

Mies tulee lähemmäs ja purppuranpunainen terska lähestyy lähestymistään ja reikä siinä on valmiina ampumaan lastinsa koska hyvänsä. Ja sitten näen, miten se sen tekee. Ja mies vetää ja uusi roiskahdus voimalla seinään ja taas. Ja samalla alkavat väristykset kulkea pitkin vartaloa ja lyyhistyn lattialle jonka märkyys ja hiekkaisuus ei jaksa siinä vaiheessa ajatteluttaa. Puren hammasta ja nyyhkäisen ja yritän olla hiljaa, mutta onneksi kurkustani kohoava syvä huokauksen sekainen ynähdys peittyy naapurikopin vaimennettuun, mutta sittenkin varsin kuuluvan nautinnon ähkäisyn alle.

Kömmin vapisevin polvin lattialta ja kuivaan hätäiseen itseni uimapukuuni. Alusvaatteita en ajatellutkaan pukea, pelkkä mekko saa riittää ja sandaalit jalkaan.

Toivon ehtiväni livahtaa matkaan ennen kuin tuo mies tulee ulos, vaan en ehdi. Puolimatkassa pyörälleni olen vasta ja tuo mies on muutamalla harppauksella vieressäni. Vilkaisen häntä ja huomaan hänen katseessaan jotakin sellaista, mikä kertoo sekä pienestä noloudesta että samalla liittolaisuudesta. Ihailuakin siinä taitaa olla ja huomaan, että sama tunne varmaan paistaa naamastani.

Pieni ilkikuri iskee mieleen ja sanon, että kauniita päiviä on pidellyt. Ja niin onkin, ei noin kaunista ja upeaa näkyä joka päivä totisesti saa nähdä. Ja samaa mieltä mieskin tuntuu olevan.

Taidan alkaa käydä uimassa useamminkin ja etenkin silloin, jos satun näkemään tuon naapurin miehen olevan lähdössä samaan puuhaan...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute