Herkku-puhelin
Linnean pieni panotesti 1/2
Ulpu

Täytyy myöntää: Linnea se on kova nainen. Kun hän senkin jutun oli päättänyt, ei sekään häneltä jäänyt testaamatta. Ai mikäkö? Panotesti kahden erilaisen miehen välillä. Ihailen naisia, jotka uskaltavat tehdä elämänsä aikana tällaisia pieniä kokeiluja ja vertailuja. Vertailupohja ei tosin tässä kyseisessä tapauksessa ollut kovin suuri, mutta riitti Linnealle todistamaan sen, miten hän oli aina olettanutkin asioiden olevan. Huomatkaa, etten minä puolla Linnean itse lausumaa testitulosta! Pysyn puolueettomana tämän suhteen.

Ensin Linnea oli kylmähermoisesti päättänyt iskeä korkeasti kouluttautuneen, hyväpalkkaisessa ja arvostetussa asemassa toimivan pukumiehen. Vaikka Linnea itse on vasta 20-vuotias, halusi hän välttämättä tehdä pikku panotestinsä kahden keski-ikäisen ja elämää nähneen miehen kanssa. Nuoremmat miehet kun ovat hänen mukaansa usein villejä paneskelemaan yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta.

Niinpä tämä blondi herkkupala, siis Linnea, istui keskellä kirkasta päivää kaupungin kalleimpiin lukeutuvassa kahvilassa katsastamassa sopivia ehdokkaita. Moni mies ja poikanen olisi mielellään liittynyt Linnean mehukkaaseen seuraan, mutta se ei nyt onnistunut. Kun Linnea oli jotain päättänyt, sen hän piti silläkin kertaa. Purukumin hän olisi tietysti voinut jättää pois suustaan. Se tekee hänestä aina hieman huorahtavan teinipissiksen oloisen, mutta itse Linnea ei siitä välitä.

Kävi niin oivallisesti, että Linnean mielestä sopiva kokelas asteli kahvilaan kravatti kaulassaan ja kalliissa puvussaan jo 20 minuutin odotuksen jälkeen. Linnean pistävän tarkka arviointi sijoitti miehen jonnekin 42-45 ikävuoden välille. Miehen ruskeat hiukset oli siististi kammattu, parta hyvin muotoiltu, kultakello vilahti hihan alta, kun hän valikoi herkkuja. Sormus löytyi myös nimettömästä, mutta se ei Linneaa häirinnyt ollenkaan. Päinvastoin, hänestä oli vain entistä kiintoisampaa, koska miehellä näytti olevan vakituinen seksisuhde vaimonsa kanssa.

Niin lähti Linnea astelemaan kahvilan koreaa myyntitiskiä kohti. Kaikkien muiden kahvilan asiakkaiden katseet kääntyivät hänen kopisevien korkojensa suuntaan. Linnean tiukka roiskeläppähame oli sopivalla korkeudella kiusoitellakseen miehiä. Se ei luvannut liikaa, mutta ärsytti kuitenkin tuijottamaan mehevää pyllyä ja kauniita, solakoita jalkoja. Tissitkin hän oli asetellut sopivan anteliaasti pullolleen sievän korsettinsa päälle. Linnea suosii koristeellista ja rimpsuista, uusvanhaa vaatetustyyliä, johon kuului nytkin röyhelöinen pusero puhvihihoineen. Hän näytti tavallaan näpsäkältä pikku sisäköltä tai joltakin kiimaiselta Keski-Euroopan alppiruusulta.

Laskelmoiva Linnea käytti hyväkseen vanhaa, hyvää konstia. Hän pukkasi pehmeästi, mutta sopivan lujasi pukumiestä isolla pepullaan ja oli muka sen vuoksi pudottavinaan mokkakuppinsa lattialle, niin että sirpaleet helisivät iloisesti ja kansa kahvilassa kurkotteli kaulojaan äänen suuntaan.

- Voi kauheeta! Sorry, mä en huomannut! taivasteli Linnea söpösti suuret silmät selällään muka vahingon pelästyttämänä.

- Tota, minä…anteeksi! Se oli mun vika ihan! pukumies heräsi hetken hämmästyksestään.

- Mun vikahan se oli. Mä maksan tolle myyjälle, Linnea näytteli ja alkoi muodon vuoksi raotella pantterikuosista rahapussiaan.

- Ei, ei! Mä maksan, totta kai mä maksan! ilmoitti pukumies jalosti, mutta silmäili samalla lyhyttä hametta, sääriä ja vähän muutakin.

Linnea veti sievoisen suunsa kauniisti hymyyn ja alkoi tietysti kieltää miestä kohteliaasti. Mutta pian oli rikas mies maksanut särkyneen kupin omasta, muhkeasta lompakostaan, myyjä lakaissut sirpaleet ja tämä pukumies joutunut Linnean viehkeään pöytäseuraan istuskelemaan. Linnea osaa aina lumota saaliinsa, jos hän niin haluaa. Hän taitaa suurien, vihertävien silmiensä seksikkäät liikkeet erittäin hyvin sekä kohteliaat naurahdukset eri sävytteisinä miesten puheiden perään. Pukumieskin oli Linnean pauloissa ennemmin kuin osasi itse aavistaa. Linnean tuuhean blondikuontalon ja paksun, äärimmäisen suoraksi rajatun otsatukan alta tuijottivat viekkaan viettelevästi suuret smaragdisilmät.

Kohteliaalle ja hyväkäytöksiselle pukumiehelle tapahtui se, mitä miehille poikkeuksetta tapahtuu Linnean seurassa. Häntä alkoi panettaa armottomasti. Linnea antoi siihen koko ajan tarkoituksella lisää aihetta. Hän pullisteli kauniita rintojaan enemmän miehen edessä esille, keimaili ja räpytteli silmäripsiään. Vaikka kahvilan pyöreissä pöydissä ei ollut pöytäliinoja lainkaan, Linnean uskalias jalka hivuttautui kenenkään huomaamatta kesken jutustelun pukumiehen haaroihin. Taitavat varpaat kutittelivat sukukalleuksia ja saivat ne kiinnostumaan asiasta. Mies oli heti valmis lähtemään mihin tahansa Linnean kanssa.

- Mennäänkö hotelliin, kultaseni? Linnea kuiskutti kiihkeästi ja hymyili päälle vastustamattomasti.

Taksissa he olivat jo toistensa kimpussa ihan täysillä. Pukumiehellä ei ollut mitään kiirettä palata takaisin työpaikalleen, koska hän oli firmansa ylimmäinen esimies. Niin yksinkertaista se oli. Hänellehän oli tullut nyt tärkeämpää hoidettavaa aivan yllättäen. Kiihkeä nuori blondi hamusi sirolla kädellään pukumiehen pulleaa housujen etumusta koko automatkan ajan. Mies puristeli nuorta, kiimaista naista joka puolelta, eniten kuitenkin uhkeasta pepusta ja pehmeistä tisseistä. Koko ajan he nuolivat ja suutelivat toisiaan kuin teinit. Taksinkuljettaja ei malttanut olla vilkuilematta takapenkille koko matkan ajan peilin kautta. Hän tiesi tarkalleen, millaisiin puuhiin herrasväki oli matkalla, ja se sai hänet varmasti tuntemaan suoranaista kateutta, mies kun sattui olemaan itsekin.

Pukumies ei olisi malttanut hoidella ala-aulassa käytännönasioita, koska häntä panetti niin kovasti. Linnea kikatteli ja keikisteli hänen rinnallaan niin, että hotellivirkailija mulkoili heitä kahta paheksuvan näköisenä voimatta silti sanoa mitään asiakkaitaan loukkaavaa. Linnea lähti suorastaan juoksemaan tyttömäisesti hotellin portaita ylös. Pukumies ryntäsi kiimaisena hänen peräänsä. Se oli kunnon esileikki. Linnea ehti nauraen oikean huoneen ovelle ja siinä pukumies saavutti hänet. Ovesta he selviytyivät sisään huoneeseen vaivalloisesti, koska olivat niin tiiviisti kiinni toisissaan.

Villisti rikas pukumies hyökkäsi nuoren naisen kimppuun, suuteli ja imi tämän siloista kaulaa. Linnea kiihotti löytöään voihkimalla ja huokailemalla, ja tietenkin hän nautti itsekin tilanteesta täysin. Mies oli hurjana halusta ja alkoi riisua nuorta pillunjakajaa. Linnea puolestaan vetäisi määrätietoisesti miehen kalliin kravatin ensimmäisenä pois tämän kaulasta ja repi sitten holtittomasti paitaa auki. Vaatteista kuoriutuminen oli aikamoista sähellystä ja ähinää, mutta rajusta kiimastaan huolimatta he saivat toisensa alastomiksi.

Silloin Linnea laskeutui salamana polvilleen lattialle ihailemaan miehen sukukalleuksia, vaikka mies olisi halunnut häntä koko ajan. Alastoman pukumiehen kyrpä seisoi ankarassa tanassa ja jäykkänä kuin jykevä jalopuun oksa. Se oli komea ja uljas elin, siisti ja puhdas, ja ihan kantajansa näköinen. Jos Linnea olisi ollut hempeämielisempi, hän olisi saattanut sanoa sitä jopa kauniiksi kulliksi. Mutta sitä hän ei ollut ja hänelle riitti, että se oli juhlallisen komea ja paksuhko kalu lujassa ojennuksessa. Pukumies oli myös ajellut naisia ajatellen kivespussinsa karvattomiksi sekä hurauttanut saman tien karvoituksensakin siistiksi tupsuksi kyrvän päälle. Hänessä oli enemmän tyyliä kuin Linnea oli aiemmin kuvitellutkaan.

Muitta mutkitta Linnea sujautti rikkaan herran kalliin kravatin tämän uljaan kyrvän varteen ja kiristi sen saman tien vehkeen muotoa myötäilevään tiukkuuteen. Pukumies ähki jo nyt tyytyväisenä. Linnea vilkaisi häntä polttavasti suurilla kissansilmillään tyttömäisen otsatukkansa alta. Sitten hän hyökkäsi punaiset huulet ammollaan mahtimunan kimppuun ja upotti kiiltävän siistinä ylpeilevän terskan lämpimään suuhunsa. Taitavat sormet siirtyivät hivelemään pehmeitä pallipussukoita suuhoidon ajaksi. Herrasmies alkoi huohottaa raskaasti ja tarrasi isällisen pehmeästi Linnean kauniiseen päähän lämpimillä kämmenillään kiinni. Tyttö imutti ensin muutaman kerran kiltisti kullia poskeensa, hieroi ja hyväili palleja samalla, mutta alkoi yhtäkkiä lutkuttaa patukkaa sietämättömän lujalla tahdilla suuhunsa. Pukumies nautiskeli ja huokaili niin, että Linnea huomasi hänen olevan huono pidättämään. Pallitkin nykivät naisen sormissa jo itseään ylöspäin, kuten ne miehillä laukeamista ennakoiden tekevät.

Linnea ei tahtonut tällä kertaa spermaryöppyä suuhunsa vaan nuoruuden-tuoreeseen pilluunsa. Sekin kuului hänen testinsä tuleviin vertailukohteisiin. Niinpä hän lopetti taitavan kullinimemisen kuin seinään. Alaston pukumies hämmästyi ja avasi silmänsä, kun luuli juuri laukeavansa. Linnea vetäisi suloisesti solmion irti herran kullista ja loikkasi sirosti pystyyn kauniiden rintojen pompahtaen kimmoisasti. Sitten hän suuteli nopeasti miestä ja pujotti saman tien kravatin tämän kaulaan. Siitä Linnea hallitsi nyt kiimaista kyrvänkantajaa. Hän keimaili ja hihitteli pienen hetken, mutta veti sitten rikkaan löytönsä dominoivasti kravatin avulla perässään sängylle. Linnea punnitsi hetken mielessään, pyllistäisikö hän kontallaan pillunsa miehen eteen tiukkana juovana vai asettuisiko nopeasti selälleen ja avaisi pehmeät haaransa tälle paljastaen kostean vaginansa kunnolla. Hän päätti ottaa tätä ihanaa miestä suoraan päälleen.

Ja niin teki Linnea. Hän sujahti sulavasti selälleen pehmeälle parivuoteelle ja levitti kuuman sylinsä kiimaiselle ukkomiehelle avoimesti. Koko ajan Linnea piti kiinni miehen solmiosta ja hallitsi tällä tavoin urosta feminiinisellä otteella. Tämäkin kuului hänen suunnitelmiinsa. Hän näet huomasi, että tämäntyylisiä miehiä saattoi nainen paremmin hallita kuin niitä toisenlaisia. Mies oli aivan halusta sekaisin ja pyrki nuoren naisen päälle. Linnea makasi viekas hymy huulillaan ja pillu kauniisti pöyhöllään, nännit pystyssä ja hiukset levällään sängyn päällä.

Sitten varakas herrasmies teki Linnean mielestä tarpeettoman eleen. Hän kumartui sängyltä kohti lattiaa, löysi vaatteidensa taskusta kondomin ja aikoi asettaa sen seisovan kyrpänsä suojaksi. Perheellisenä miehenä hänen oli kai oltava tavallista tarkempi seksiseikkailuidensa kanssa, ehti Linnean tajunnassa välähtää järkevä ajatus. Mutta hän sattui olemaan dominoiva nainen, ja jos hän halusi paljasta kalua pilluunsa, täytyi hänen sitä myös saada. Niinpä hänen nopeat sormensa sieppasivat kondomin miehen hyppysistä ja heittivät sen jonnekin menemään. Mies ehti kummastua, mutta silloin Linnea kiskaisi toisella kädellään saaliinsa kravatista lähemmäs itseään.

- Ei tartte kumia, kulta. Mä oon täysin terve ja ehkäsy on kunnossa, hän sanoi vakuuttavimmalla äänellään ja hymyili raukeasti ja viettelevästi. Eikä hän valehdellut, vaikka moni nainen niin tekeekin.

- Varmastiko? mies kysyi vielä.

- Varmasti, hani, Linnea kuiskasi ja veti miehen päälleen suutelemaan itseään.

Samalla hän jo levitteli kiimaisia haarojaan paremmin polttavan miehen alla ja ujutti kätensä uroksen seisovalle kyrvälle. Linnean pienen käden kosketus sai pukumiehen elimen värähtämään tuntuvasti. Nainen tarrasi järeään siittimeen lujasti ja ohjasi sen suoraan kosteina auenneille häpyhuulilleen. Mies oli täysin hänen vallassaan ja siitä Linnea nautti. Pukumies ei voinut panetuksessaan enää perääntyä, vaikka kondominkäyttö oli häneltä estetty, vaan painoi kullinsa sisään ihanuuksiin.

Linnean suusta pääsi tahaton voihkaisu, kun mahdikas penis työntyi hänen huikean ahtaaseen pilluunsa. Kosteutta oli tarpeeksi, jotta homma onnistui kuitenkin hyvin. Pukumieheltä pääsi myös hallitsematonta hourailua, kun yhtymisen nautinto tuotti niin suurta tyydytystä alusta saakka. Nuori, kiimainen nainen tarjosi pillua pehmeät reidet levällään. Vieläpä sattui kohdalle kasvoiltaankin kaunis tyttö. Voisiko miehelle tämän paremmin käydäkään keskellä kirkasta päivää. Pillujahti voi joskus miehen mielestä olla kovaa touhua, kun ei tahdo saada millään, ja sitten taas nainen aukaisee jalkansa ja sylinsä aivan yllättäen levälleen ja on anteliaimmillaan. Mutta pukumies ei varmastikaan osannut kiimansa ja ihastuneen ihmettelynsä keskellä ajatella, että Linneallakin oli erityinen syy antaa nuorta pilluaan hänelle. Aina naisella jokin syy on, ellei se ole silkka rakkaus tai ihastus miestä kohtaan tai sitten oman nautinnon tavoittelu. Löytyy joskus muitakin syitä, kuten nyt Linnealta löytyi.

Pukumies kohottautui vahvoille käsivarsilleen ja alkoi pumpata nuorta, melkeinpä oman tyttärensä ikäistä neitosta, allaan. Hän oli aivan kiiman vallassa. Linnea ei hellittänyt otettaan miehen kravatista vaan hallitsi tätä koko ajan kuin lemmikkieläintä hihnassa. Mies nussi edestakaisin, edestakaisin ja edestakaisin. Edestakaisin vain. Linnea olisi halunnut hänen tunkeutuvan kiihkeämmin itseensä ja nussivan oikein kunnolla sillä kiimaisella himolla, joka miehellä vielä äsken oli ollut. Mutta ei tätä suoraa pumppausta, jota jokainen teinipoikakin osasi ensimmäisillä panokerroillaan tehdä. Tämän ikäiseltä mieheltä Linnea vaati enemmän. Olkoonkin, että pumppaus tuntui hänestä toisinaan ihan hauskalta vaihtelulta. Mutta tämän pukumiehen pumppaus oli mekaanista jyystämistä edestakaisin ja vieläpä liian pienellä liikeradalla. Se oli pelkkää nytkytystä eikä vuolasta ja himoa tihkuvaa panemista. Se sai sängynkin vain nitkahtelemaan paikallaan eikä heilumaan ja valittamaan seinää vasten hallitsemattomasti.

Niinpä Linnea päätti taas ottaa ohjat lujemmin itselleen. Hän nyki herrasmiestään solmiosta melkein tuskallisesti, mutta mies ei ymmärtänyt vihjettä. Tämä vain huohotti kuumaa hengitystään Linnean kasvoille suu levällään ja nylkytti edestakaisin tiheää liikettä naisen kuumassa haarukassa. Vaikka kulli oli moniulotteinen ja tuntuva makupamppu, se ei päässyt pimpassa oikeuksiinsa tässä nihkeässä nytkytyksessä.

Linnea alkoi puristella lantionpohjalihaksillaan uroksen paksua mulkkua. Tämä nainen on aina lihaksensa pitänyt kunnossa ja sen sai nyt tuta herra pukumieskin. Naisellinen Linnea olisi halunnut miehen yhtyvän häneen kiihkeämmin, tai sitten hitaammin pitkin vedoin ja työnnöin, mutta mitä kävikään. Nussivan firman johtajan pidätyskyky petti alle viidessä minuutissa kuin jollakin panouraansa aloittelevalla. Hänen silmänsä levisivät auki ja hengitys tuntui pysähtyvän. Linnea tuijotti sitä kaikkea epäuskoisena. Pukumies jännittyi aivan jäykäksi hänen päällään ja hänen jäyhä kalunsa nytkähteli voimallisesti Linnean puristavassa pillunpohjukassa. Nuori, kiivas vagina lypsi tiukkuudellaan ukkomiehestä voimat irti ennen aikojaan. Sperma ryöpsähteli estottomasti Linnean suloiseen pimppaan liukastaen sen kauttaaltaan miehen merkitsemäksi. Sitä kesti hetken. Mies huohotti viimeisillä voimillaan, kunnes vetäytyi ja lysähti sängylle. Siihen se loppui.

Linnea ajatteli toteuttaa jo seuraavana päivänä panotestinsä toisen osion. Hänen teki villisti mieli kullia ja miestä, koska pukumies ei ollut omalta ennenaikaiselta laukeamiseltaan osannut edes tyydyttää häntä kunnolla. Yhtään kunnollista orgasmia ei Linnea ollut ehtinyt saada. Hän oli antanut miehelle uuden mahdollisuuden viekoitellen ja kutsuen, mutta mitä teki mies: hän napitti selvästi nolona kiireen vilkkaa puvun housunsa ja paitansa kiinni, oikaisi rypistyneen solmionsa kaulaansa ja pakeni panopaikalta. Hänellä taisi omatunto kolkuttaa, kun oli ukkomiehenä käynyt nussimassa nuorta neitosta keskellä työpäivää. Vieläpä paljaaltaan. Suostui mies sentään ottamaan mukaansa Linnean puhelinnumeron nenäliinaan kirjoitettuna.

- Ja vitut, totesi Linnea närkästyneenä, ennen kuin jaksoi pukea päällensä ja poistua hotellihuoneesta.

- - -

Palaute erittäin tervetullutta! Tahdotko lukea jatkon?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute