Herkku-puhelin
Vierasta 2
Panettaa

Heräsin aamulla ennen Terttua ja menin aamutoimiini. Terhi oli myös herännyt ja hymyillen toivotti hyvät huomenet. Se aamu oli mukavampi kuin pitkään aikaan, enkä oikein malttanut odottaa päivän keilailumatkaa.

Terhi oli niin erilainen kuin Terttu. Toki aikanaan oli Terttukin ollut mieleeni, mutta hän oli jo niin kauan ollut ilkeä, ja kun sain aina kuulla tiuskimista, haukkumista ja seksin "kurjuutta", olin ihan valmis vaikka lopettamaan koko yhteiselämämme.

Terhi sanoi menevänsä suihkuun ja kuiskasi, miten hän haluaisi minut mukaansa, mutta että lieni parempi mennä itsekseen, ettei myrsky puhkeaisi, kun Terttu tulisi. Juttelimme hiljaisella äänellä Terhin kanssa jonkin aikaa ja hän sanoi saaneensa edellispäivänä kävelyllä ollessaan tietää minun ja Tertun asioista. Terttu oli jopa tuhahtanut hänelle, että olisi parasta, jos joku muu olisi kanssani hoitamassa sukupuoliasiat. Sanoin siihen, etten todellakaan jaksanut kuunnella ainaista narinaa, miten huono olin sängyssä. Terhi puristi kevyesti kulliani ja lähti hymyillen suihkuun. Jäin katsomaan hänen lantionsa keinahtelua ja tunsin, miten veri pakkautui kulliini saaden sen heti täysseisokkiin. Terhi pysähtyi pesuhuoneen ovelle, katsoi etumustani ja lähetti lentopusun.

Terttu oli herännyt ja oli taas tasaisen hapan, kun toivotin hyvää huomenta. Hän käveli vessaan vain mulkaisten minua. Tuskin edes huomasi, että kullini seisoi kuin tinasotilas. Meninkin makkariin ja pukeuduin sulloen kovan kullini housuihini. Kun Terttu tuli vessasta, hän kysyi: "Menettekö keilaamaan vai onko ohjelmassa jotain järkevää?" Voihan vittu, miten mieleni teki haistattaa ties mitä, mutta hillitsin itseni ja vastasin tyynesti keilailun olevan ohjelmassa, jos viehättävä vieraamme niin haluaisi. Terttu punoitti ja oli selvästi saanut sanoistani iskun vyön alle.

Terttu meni keittiöön aamiaisen tekoon. Minä otin jo valmiiksi keilakamoja esiin, kun kuulin naisten puhuvan keittiössä. Menin itsekin sinne.

"Tule sitten aamiaiselle, kun olet valmis", Terttu sanoi Terhille, mutta Terhi istui pöytään kylpytakissaan ja oli seksikkään näköinen kosteissa hiuksissaan.

"Keilaus on sitten varmaan sopivaa niin kuin eilen oli puhuttu", Terhi sanoi ja jatkoi keilauksen olevan tarkkaa ja hyvää vartalonhallintaa vaativa laji, mitä hän rakastaa. Ajattelin, miten Terttu uskaltaisi nyt haukkua lajin, kun hänen ystävänsä oli kehunut sitä. No, Terttu oli vaiti ja valmisti aamiaisen.

Istuimme Terhin kanssa pöydän ääressä. Alettuamme syömään Terhi harmitteli, että ei ollut keilatossut mukana, mutta sanoin hallilla olevan seuran tossuja, joita voisi käyttää. "Sitä paitsi ne desinfioidaan joka käytön jälkeen, meillä kun pidetään seuran puitteissa asiat järjestyksessä."

"Milloin lähdetään?" Terhi kysyi. Vastasin minulla olevan hallin avaimet ja että siellä ei näin aamulla olisi yleensä juuri muita, joten sanoin: "Kun haluat lähteä, niin se on sillä selvä". Terhi kiitti aamiaisesta ja sanoi olevansa reilussa vartissa valmis, nousi pöydästä vasemman reiden ollessa näkyvissä melko ylös. Terttu huudahti vielä Terhille, haluaisiko hän jotain viiniä ruoan kanssa, mutta Terhi vastasi olevansa raitis, ei edes firman pikkujouluissa juonut koskaan alkoholia. "Mutta jos te haluatte, niin en pane pahakseni. Teette talon tavalla."

Nousin pöydästä ja autoin astioitten kanssa, tai yritin, mutta Terttu kivahti pärjäävänsä itse. Häivyin heti ja varmistin, että kortsuja oli mukana. Menin eteiseen ja Terhi tulikin pian polvien yläpuolelle ulottuvassa kauniissa ruutuhameessa. Hänellä oli vaaleat pitkät sukat sekä kireähkö paita, mistä liiveistä huolimatta näkyi terhakat nännit selvästi läpi. Kehaisin hänen tyylikkyyttään ja avasin hänelle oven.

Terttu tuli ovelle saattamaan ja sanoi lounaan olevan noin kello kolmetoista. "Jos sinulle sopii, Terhi." Terhi vastasi meillä olevan reilu kolme tuntia aikaa. "Eiköhän jo siinä ajassa saada tietää, kumpi meistä on kovempi kaataja. Ruoka maistuu jo silloin varmasti, ja kiitos kun näet vaivaa kestityksessä, Terttu."

Terttu katsoi, kun lähdimme. Päästyämme jonkin matkaa taloltamme Terhi hiveli kulliani sanoen, ettei olisi pakko mennä ollenkaan keilaamaan. Hänen mielessään oli nyt vain tämä yksi keila, minkä hän haluaisi saada täyskaatoon. Vastasin olevani valmis ja että voisimme mennä yhden tuttuni asunnolle, koska olin pitämässä siitä huolta hänen ulkomaankomennuksensa ajan.

Kun pääsimme perille, painuimme sisälle. Eteisessä aloimme heti suudella himokkaasti hyväillen toisiamme. Huokaisin Terhille, miten ihanan seksikäs hän oli, ja hän vastasi minun olevan komea mies. Miten ihanalta kuulostikaan, kun nainen kehui miehekkyyttäni.

Terhi avasi housuni ja pudotti myös alushousuni nilkkoihin, mistä potkaisin ne pois. Paita lähti samalla. Terhi hiveli kovaa kulliani ja minä riisuin häneltä paidan ja hameen. Olimme kuin takiaiset toistemme kimpussa ja suutelimme hyväillen ja hellien toisiamme. Avasin rintaliivien hakaset ja sain esiin kaksi ihanaa rintaa alkaen nuolla kovia nännejä, hivuttaen sormeni kostealle pillulle. Kiusoittelin pitkään pillua ja klitorista Terhin runkatessa ihanasti kulliani. Terhi kääntyi nojaten eteisen pöytää vasten perse pystyssä. Kaivoin kortsun laittaen sen kulliini. Menin Terhin taakse ja vedin pikkuhousut toisen pakaran päälle ja aloin työntää kullia hänen märkään pilluunsa. Terhi voihkaisi ja työntyi vastaan. Hyväilin rintoja, kun löysimme ihanan rytmin ja nautimme nyt "keilailustamme". Hivutin sormeni klitorikselle Terhin puhistessa raskaasti hengittäen.

"Ihana mies, täytät minut kokonaan", Terhi ulvahti. Se kiihotti minua entisestään ja tuntiessani, miten Terhin pillu puristui vaativasti kullini ympärillä, tiesin, ettei kestäisi pitkään, kun hän pääsisi huipulle. Sormeni nypytti hellästi klitoriksella ja työnnyin imevään pilluun tuntien, miten olin itsekin tulossa pian. Terhi vatkasi persettään kiimassaan minua vasten, tärisi ja pillu supistellen sai orgasmin. Puskin kulliani hurmiossa, kunnes tunsin, miten orgasmini vyöryi kuin hyöky ja sperma purkautui kortsuun monena ruikkauksena pallieni ja kullin nykiessä.

Pysyimme sisäkkäin nauttien orgasmiemme antamasta raukeasta olosta. Pidin kortsusta kiinni, kun vedin kullini pois pillusta. Kuului mukava lisahdus, kun kortsu tuli venyen ulos, ja nauroimme pystyyn noustuamme Terhin puristaessa veltostuvaa kulliani. Hän suuteli hellästi ja sanoi nauttineensa ihanasta rakastelustamme. "Jotenkin tuntuu, että meillä varmaan sujuisi mukavasti yhdessä", hän jatkoi. Hyväilin hänen ihanaa lantiotaan ja vastasin hänen olevan unelmieni nainen.

Terhi halusi sänkyyn eikä minua tarvinnut kahdesti kehottaa. Hän meni vuoteelle selälleen ottaen pikkuhousut pois, minä hänen jalkojensa väliin kasvot kiinni pilluun, ja aloin nuolla sitä hellästi. Kortsun olin pudottanut lattialle eikä minulla nyt ollut lähellä uutta kumia.

Terhi hyrisi ja työnsi pilluaan kasvojani vasten, kun nuolin pitkin lipaisuin hänen ihanan makuista nestettään. Käteni vaelsivat hänen vartalollaan ja koskettaessani nännejä Terhi värähti huokaisten "Ihanaa, jatka, tuntuu ihanalta". Pillu vuoti limaa kasvoilleni, mistä se valui leukaa pitkin Terhin perseeseen ja siitä sängylle. Imin hellästi klitorista hänen lantionsa vatkatessa niin, etten meinannut "kyydissä" pysyä.

Terhi voihkaisi ja pillun taas supistellessa hän ulvahti: "Ota minut!" Nousin ja työnnyin häneen tuntien pillun ihanan kireyden, niin liukas kuin se olikin. Pumppasin nopeassa tahdissa ja Terhi kietoi jalat ympärilleni. Hän piti melkoista ääntä ja oli aivan hurmoksessa. Kun tunsin, miten olin heti tulossa, sain vaivoin kullini pois pillusta ja spermat purkautuivat osin pillun päälle ja pakaroille. Terhi tarrasi kovalla ottella minuun ja kietouduimme toisiimme hänen vetäessään sängyn päiväpeitteen päällemme sen verran kuin sai.

Terhi katsoi minuun raukeana ja sanoi haluavansa olla kanssani. Kun kysyin, mitä hän tarkoitti, hän sanoi olevansa minun, jos haluan. Katsoin häntä ja vastasin olevan parasta, että menisimme meille ja selvittäisimme asiat suoraan Tertun kanssa. "Tuskin hän vastaan on laittamassa, kun en ole hänelle kuin taakka."

"Kuulehan", Terhi sanoi, "sinä olet ihana mies, niin hellä, ja tyydytät minut täysin, vaikka onkin ensimmäinen kertamme. Olen ollut aika monen miehen kanssa enkä ole aiemmin tuntenut näin hyvää oloa. Unohda Tertun hölinät, minä todella haluan sinut."

Sanoin Terhille, ettei äsken ollut ollut kortsua yhtyessämme ja että olin vetänyt pois ennen kuin spermat olivat purkautuneet, mutta kulli oli kyllä ollut edellisten spermojen liukastama, ja että ei olisi mitään takeita ehkäisystä. "Älä huoli", Terhi sanoi, "kaikki ajallaan. Yhdessähän tässä ollaan, ja saahan apteekista apua, jos halutaan varmistua, etten ole raskaana."

Pesulla käytyämme pukeuduimme. Terhi jätti pikkuhousut pois sanoen, ettei näin märkiä halua päälleen. Ajoimme kotiini, ja Terttu oli saanut lounaan lähes valmiiksi. Hän oli juonut melko paljon viiniä, koska sanat sammalsivat hänen toivottaessaan Terhin tervetulleeksi lounaalle.

Terhi kävi huoneessaan ja tuli sieltä kireissä farkuissa ja silkkipaidassa. Minä annoin olla samat vaatteet päälläni ennakoidessani tulevaa.

"Voititko ton ukon?" Terttu mölähti Terhille.

"Tavallaan voitin, mutta pisteet jakautui tasan", Terhi vastasi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute