Herkku-puhelin
Hiihtoretkeltä palattua 2
Martin

Äitini työkaveri Laila tuo ihana kookas 55-vuotias kävi eilen meillä. Hän kysyi minua mukaansa hiihtoretkelle, katsomaan onko vajaan 20km päässä oleva mökkisauna vielä pystyssä.

Saunan lähellä on metsää ja peltoa, metsää pitäisi karsia jolloin siitä saisi polttopuuta. Perille tultuamme katselimme hetken aikaa puustoa, mitä pitää keväällä karsia. Mökkisauna ei ollut koolla pilattu, samassa rakennuksessa oli pesutila ja pieni tupa jossa sänky sekä hella.

Laila ehdotti eilen että olemme yötä, sehän sopi minulle. Otin reppuun mukaan hieman rohkaisujuomaa,sitä siemaillessa lämmitin saunaa ja tupaa. Kun tupa alkoi olla lämmin Laila riisui takin päältään. Samassa hän kutsui minut lähelleen, istuttuani hän nousi hieman ja pujotti väljän puseron helman niin että olin sen sisäpuolella.

Laila ei juuri vapaa-ajalla käyttänyt rintaliivejä, koska tissit olivat niin suuret lähes napaan ulottuvat. Ne piti erikseen tilata, aikani tissejä hieroessa ja suudellessa sain riisua Lailan.

Mikä näky kun riisuin ja menin saunaan naiseni pyllisti lisätessään puita, tuon hän teki tahallaan koska pesä oli täynnä. Menin hänen taakseen pökkien seisovalla kullilla ihanaa takapuolta, sain luvan ekakerran sinä päivänä naida noin.

Tuvassa saimme olla alasti koska paikka oli rauhallinen ja piilossa. Söimme ja joimme tietenkin myös naimme aina kun jaksoimme,kun sänky oli niin pieni tuntui kuin kulli olisi seissyt koko ajan.

Koska olimme sen verran jo humalassa tuntui että jaksoimme kumpikin ikuisuuksia,aamulla tosin molempien paikat olivat arkoina. Keväällä ja kesällä kävimme puusavotassa usein mutta silloin naimme harkiten. Vanhemmat naiset kirjoitelkaa tykkäättekö mahdollisesti tuollaisesta avusta jossa ei tarvitse maksaa rahaa ja molemmat ovat onnellisia.

Onhan moni nainen ujo näyttämään vartaloaan nakuna, ja haluaa vielä nauttia seksistä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute