Herkku-puhelin
Tummanpunaiset huulet 1
Miiza

Sami vilkuili hermostuneesti kelloaan, joka näytti pian puolta yötä. Taasko se hemmetin tyttö oli tehnyt oharit, eikä edes vastannut puhelimeen! Jos, sitä ei pian ala näkymään lähden menemään. Porukka näissä bileissä tuntuu enemmän tai vähemmän oudolta. Jos aikoisin sisäistää näiden ihmisten ajatuksia ja maailman kuvaa, olisi minulla aika monta kierrosta kiinni otettavaa juomisessa, muilla näytti olevan jo vauhdikas nousuhumala päällä.

Susa, juhlien emäntä koputti olkapäälleni ja huitoi minut mukaansa. No vihdoinkin Taru oli tullut, ajattelin helpottuneesti. Susa ohjasi minut yläkertaan erääseen huoneeseen ja sulki oven perässämme. Huoneen seinät olivat täynnä kaiken näköistä ihmeellistä krääsää, kuten kahleita piiskoja ja kaulapantoja. Tarua ei kuitenkaan näkynyt missään. ”No mitä hittoa tämä nyt sitten on, luulin että Taru tuli?” ”Käy makaamaan tuohon sängylle” Susa komensi. ”Siis mitä?” nyt en oikein ymmärtänyt mikä oli homman nimi. Susa astui lähemmäksi ja tuijotti tummilla silmillään minua pistävästi ”Jos haluat nähdä Tarun, tee mitä pyydän! Mene makaamaan sängylle”. Yhtä hyvin olisin voinut lähteä kotiin täältä kaheleiden seurasta, mutta toisaalta ehkä en kuolisi tähän outoon toiveeseen, joten asettauduin sängylle. Susa tarttui käsiini vieden ne pääni yläpuolelle. Ennen kuin huomasinkaan, olin kahlittuna sänkyyn. ”Oletko mennyt ihan sekaisin?” hermoilin. ”Näet kohta” Susa vastasi oudosti hymyillen ja poistui huoneesta. Yritin hetken väännellä itseäni irti raudoista, mutta turhaan.

Silmäilin ympärilleni, tämän täytyi olla Susan huone, tuskinpa sentään hänen vanhempansakaan levittelisivät lelujansa pitkin seiniä. Toisaalta aika vapaamuotoinen perhe tai sitten ne eivät tosiaan käyneet katsomassa tyttärensä huonetta.

Ehdin jo kiroamaan kaikki naiset alimpaan helvettiin, ennen kuin huoneen ovi aukesi ja Taru astui sisään. Hänellä oli päällä musta pitsinen röyhelöhame, jossa korsetti yläosa. Eli ihan perinteistä Tarua. ”Mitä helvettiä te oikein pelleilette? Ensin saan odottaa sua puoli iltaa ja sitten olen kahlittuna kaverisi sänkyyn”. Taru istahti sängyn reunalle ”hyvää saa odottaa”. ”Te olette kyllä kaikki ihan yhtä sekaisin! Irrottaisitko jo nämä kahleet?” Tytön tummanpunaiset huulet kaartuivat hymyyn. ”Onko tässä nyt jotain hauskaa sun mielestä?” kiukkusin lisää. Taru kiipesi päälleni ja laskeutui makaamaan käsiensä varaan. ”Kahlittu mies armoillani, mikä voisi olla sen hauskempaa” Taru hymyili ivallisesti ja painoi kasvonsa aivan kiinni minun kasvoihini. Tuijottelimme hetken toisiamme silmiin. Aloin melkein pitämään tästä, pienoinen jännitys kutkutti sisälläni ja pahantuulisuuteni alkoi väistymään. Olimme Tarun kanssa olleet vain kavereita, ainakin tähän asti. Oikeastaan emme juuri tunteneet, pyörimme lähinnä samassa kaveriporukassa ja silloin tällöin vaihdoimme pari sanaa. Eilen olin saanut Tarulta viestin, jossa hän oli vaatimalla vaatinut minua tulemaan näihin bileisiin. Yritin kieltäytyä, koska en tuntenut täältä muita paitsi Susan yhtä huonosti, kuin Tarun. En edes harrastanut tämän tyyppisiä bileitä, harvemmin tuli edes lähdettyä baareihin.

”Olit hieman tuhma Susalle, et meinannut noudattaa hänen käskyjään. Tiedätkö mitä tuhmille miehille käy?” ”Olisitko itse uskonut, jos joku puolituttu käskyttää sinua sängylle?” ”Kenties?” ”Olet sekaisin tai ehkä se on tyyliäsi, mutta mun ei” hymähdin. ”Tämä on leikki, jossa minä määrään ja koska olet ollut tuhma, saat hieman kuritusta” Taru sanoi määrätietoisesti. En oikein tiennyt mitä vastata, tämä oli aivan uutta minulle. Harvemmin puoli tuntemattomat naiset olivat sitoneet minua ja laittaneet sanattomaksi.

Taru nousi päältäni ja kävi huoneen oven luona hakemassa jotain. ”Mielesi käy selkeästi liian kuumana, joten viilennän sinua hieman” hän sanoi takaisin palatessaan. Tyttö asettui istumaan lantiolleni ja työnsi kätensä t-paitani alle. Tunsit jotain kylmää ja märkää liukuvan pitkin vatsaani. ”Jääpaloillako sä mua viilennät?” ”Kuinkas muutenkaan” Taru naurahti. Hän alkoi riisumaan minulta paitaa, sen verran kun sitä pääni yli vedettyä sai kahleiden vuoksi. Punaiset huulet suutelivat ja lämmin kieli nuoli kylmiä vesipisaroita vatsaltani. En kyennyt kommentoimaan tilannetta mitenkään. Tarun kädet seikkailivat vartalollani ja huulille eksyessään nappasin yhden mustakyntisen sormen huulieni väliin. Ehkä pikkuhiljaa pääsisin mukaan tähän leikkiin. Minulla taisi olla aavistus siitä mihin tämä kaikki johtaisi, ellei tämä olisi sittenkin vain pelkkää kidutusta. ”Mihin sinä pyrit?” yritin udella. Taru ei vastannut, hymyili vain salaperäisesti.

Housuni alkoivat aueta taidokkaasti mustilla kynsillä ja pian jalassani oli vain pelkät bokserit. Tarun arvioiva katse vartalollani hieman pelotti, mutta tyttö taisi pitää näkemästään koska bokserini lähtivät lähes yhtä vauhdikkaasti, kuin muutkin vaatteet. Pelkästä katseesta kaluni oli ollut puoli kovana, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö pomppasi takaisin päälleni, kasvoi se täyteen mittaansa. Luulin saavani suudelman, mutta se menikin kaulalleni ja siitä alaspäin. En voinut olla huomaamatta hameen alla vilahtavaa stayuppien yläreunaa. Mitä muuta sieltä voisi löytyä, harmi että olin sidottuna enkä päässyt kurkistamaan.

Tummanpunaiset huulet matkasivat rintakehältäni alaspäin vatsalleni ja saivat minut kiihottumaan entisestään. ”Olet selkeästi tehnyt tätä aiemmin” huokaisin. Jos olisin vapaana, tuo tyttö saisi pian sellaisen käsittelyn, josta oli vain voinut uneksia.

Suljin silmäni, sillä kohta nuo huulet olisivat kaluni ympärillä. ”Mitäs sinä uneksit?” Taru keskeytti nousten ylös. En oikein saanut mitään sanotuksi, sen sijaan sain liukkaan kielisuudelman. Tunsin kuuman lantion omaani vasten. Kaluni oli hänen kosteaa vakoa vasten. ”Unohdit tänään pukea jotain” mumisin suudelmien keskeltä. Tarun näykkiessä korvalehtiäni en voinut olla katsomatta edessäni olevia korsettiin puristettuja rintoja. Jos vain vähän löysentäisi naruja, ne vapautuisivat. Taru taisi lukea ajatuksiani ”mm tuhma poika, tirkisteletkö sinä? Haluatko nähdä enemmän?” Nyökkäsin pikkupoikamaisen innokkaasti. Taru vei kätensä selän taakse ja alkoi hitaasti aukaista korsettia. Hyvä ettei hengitykseni salpaantunut jännityksestä, kunnes lopulta näin kauniit terhakkaat rinnat edessäni.

”Olen aina tiennyt, että sinulla on hyvät muodot, mutta että näin hyvät!” Taru painoi päänsä alas ja alkoi liu’uttaa kieltänsä kaluani pitkin edes takaisin. Vaikeroin kiihotuksesta, hyvä etten räjähtänyt siihen paikkaan. ”Ota se suihisi!” komensin. ”Mitä yritätkö sinä komentaa minua? Olet ymmärtänyt tilanteen väärin, nyt määrään minä!” ”Ihan mitä vain ikinä haluat” antauduin. Taru jatkoi leikittelyä, hän nuoli ajeltuja kiveksiäni ja hyväili toisella kädellä kaluani. ”Olet pitänyt huolta itsestäsi” hän kommentoi posliiniani. Kohta en kestäisi enää, mutta en haluisi tämän loppuvan vielä. Haluaisin paljon enemmän! Ajatukset eivät auttaneet olotilaani, olin laukeamaisillani. ”Pian räjähdän sun kasvoille jos jatkat samaan tahtiin!” Taru vain innostui. Hän liu’utti kokonaan kaluni suuhunsa. Painoi sen syvälle nieluun asti. Voihkin kiihkosta. Yritin hallita itseäni, mutta se oli vaikeaa. ”En kestä enää!” ehdin huudahtaa ennen kuin spermani purskahtivat Tarun nieluun.

Jäin makaamaan kahlittuna ja raukeana, kun Taru poistui hetkeksi huoneesta. Tällaisiin bileisiin voisin toistekin tulla. Kummallista porukkaa tosiaan!

”Osasit kyllä yllättää, en ollut edes ajatellut mitään tällaista” kommentoin kun Taru palasi. ”Etkö todella ollut ajatellut?” ”Okei, myönnettäköön, että olin. Jotenkin vain luulin että sinua kiinnostaisi enemmän ne oudot miehet.” ”Kaikkea pitää kokeilla, sitä paitsi kyllä niihin outoihinkin kyllästyy pidemmän päälle. Oudompi sä olit.” Taru naurahti. Hän kiristi korsetin ja sujautti stringit käsilaukusta jalkaansa. ”Etkö aio vapauttaa minua?” kiemurtelin kahleissa. ”Mielelläni katselisin sinua siinä koko illan, voisin kutsua Susankin mukaan leikkeihin, mutta ei kaikkea herkkua kerralla!” Taru avasi kahleeni.

Taru ei ehtinyt edes oikaista selkäänsä, kun kaappasin hänet syliini ja kahlitsin käsillä alleni. ”Minusta meillä jäi jotain kesken?” … HALUATKO TARINAN JATKUVAN?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute