Herkku-puhelin
Yhteinen lesbokokemuksemme
Ukkomies 50

On tapahtuneesta kulunut jo yli 2 vuotta, että kehtaan muillekin kertoa. Perhetuttavamme tuli meille viettämään iltaa, kun miehensä oli matkoilla. Istuskelimme a-juomia nauttien ja kun oli jo myöhä, tuttavarouva päätti jäädä meille yöksi. Ohjasimme hänet sohvallemme, mutta hän ainakin aluksi halusi tulla aluksi lämmittelemään parivuoteeseemme. Ei se niin ihmeellistä ollut, sillä olemme k.o. pariskunnan kanssa muutaman kerran mökillä yhdessä saunoneetkin.

Siinä höpistiin kaikenlaista, seksistäkin ja viimein taisin minä ekana uinailla.

Havahduin joihinkin levottomiin kääntyilyihin ja totesin, että tuttavamme käsi oli vaimoni peiton alla ja naiset hengittivät melko raskaasti. Oli osittain valoisaa ja näin miten vaimo koukisteli polviaan ja lähes kehräsi kuin kissa. Ujutin minäkin hiljalleen kättäni strategiselle alueelle ja totesin tuttavarouvamme käden hivelevän vaimoni tuuheaa karvapehkoa ja pimppiä. Vaimo levitteli välillä jalkojaan ja taas puristi niitä yhteen, huokaili, kun vieras käsi hyväili, kuului jopa pientä litinää pimppinsä kostuttua. Tiedän, ettei vaimolla ole ennen ollut mitään tällaista naiskokemusta, mutta nyt hän oli hyväilyn vallassa eikä ujostellut uutta kokemusta. Kaiketi nainen tuntee paremmin toisen naisen parhaat palat.

Todennäköisesti vieraamme oli jo vaimon tissitkin lämmittänyt, koska omien tutkimusteni perusteella totesin nännien olevan kivikovat. Luonnollisesti oma kaluni oli lähes yhtä kivikova ja leikittelinkin sormillani vaimon tisseillä. Kaikki huohottivat ja luulen, että vaimoni uskaltautui myös laittamaan kätensä vieraan peiton alle. En kysellyt sen perään.

Vieras käsi työskenteli vaimon haarustassa jokseenkin kovakouraisesti, itse olen kuulemma lähes liian varovainen! Tuttavamme vääntäytyi kyljelleen ja hamusi suukkoja vaimon tisseille, vatsalle, reisille ja mustakarvaiselle venuskukkulalle. Luulen, että molemmat rouvat löysivät toistensa klitan, koska meno vähän rauhoittui ja ainakin vaimo ajoittain värähteli.

Olin mahdottomassa kiimassa, mutta arvelin naisten pian saavan orkun toisensa kädestä enkä häiritse niitä. Niin sitten pian tapahtuikin ja vaimo puuskutti ja huokaili kuin höyryveturi, nytkähti muutaman kerran ja lähes sammui. Senverran vieraskin minua kiinnosti, että hyväilin vaimoni yli hänen huomattavan isoja tissejään, mutta kohta vieraamme jo lähes kuorsasi.

Vaimoni pimppi oli ihan litimärkä, karvatkin kuin uitetulla kissalla, ja kun mielenkiintoni kohdistui häneen, rupesi hän uudelleen "elämään". Siihen se sitten johti, että könysin vaimon päälle ja vaimo otti halukkaasti minut sisälleen; tuntui kuin olisin liukunut hänen uumeniinsa aivan itsestään. Vieraamme vähän urahti jotain, kopeloi kädellään puolihuolimattomasti yhdessä olevia elimiämme, käänsi selkänsä ja nukahti. Olimme kauan sisäkkäin, "kuuntelimme" toistamme ja "sähkötimme" ja sitten ihanasti yhtaikaa purkauduimme. Tuntui kuin olisin ruiskauttanut lähes vaimoni kurkkuun asti.

Seuraavana aamuna totesimme me kolme, että kyllähän täydellisesti höpöstelimme. Muuten elämämme jatkui kuin mitään erikoista ei olisi välillämme tapahtunut. Vaimon kanssa ei ole siitä enempää keskusteltu, olipahan taas saatu uusi kokemus!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute