Herkku-puhelin
Viikonloppu Kouvolassa
Ilmari

Olimme lähteneet viettämään yön yli kestävää reissua ostosten ja seksin merkeissä naapurikaupunkiin. Saavuttuamme kaupunkiin ajoin paikallisen seksikaupan eteen ja sanoin käyväni ostoksilla. Vaimoni vastusteli ja sanoi meillä olevan jo sauva mukana. Menin kauppaan kumminkin ja ostin jotain uutta viihdykettä iltaa varten. Majoituimme hotelliin ja lähdimme etsimään jotain kivaa ruokapaikka. Söimme hyvin ja nautimme viiniä. Jälkkäriksi joimme pari Lumumbaa, tarkoitukseni oli saada vaimo hiukan huppeliin. Illemmalla oli meininki mennä katsomaan K. Tapiota yökerhoon mutta sinne oli vielä aikaa joten ehdotin vaimolle baarikäyntiä. Olin huomannut ravintolaan mennessä lähellä seksibaarin jossa oli aina strippausta tarjolla. Kun ehdotin kyseistä baaria vaimo ensin hiukan vastusteli mutta suostui lopulta. Baarissa ei ollut alkuillasta paljon porukkaa joten pääsimme valitsemaan rauhallisen paikan. Hetken päästä aloitti ensimmäinen strippari, hän oli nainen. Naisen jälkeen yllätyksekseni lavalle ilmestyi mies strippari. Huomasin vaimoni hörppineen drinkkinsä alas ja läksin hakemaan uutta. Seurasin tiskiltä vaimoni reaktioita miehen aloittaessa esitystään. Strippari oli tiukassa kunnossa oleva ilmeisesti itäblokin vaalea kaveri. Sixpack oli kunnossa ja lanteet notkeat. Vaimoni oli ainut nainen yleisön joukossa joten strippari keskittyi vaimooni kiitettävästi. Mies kävi heiluttamassa takapuoltaan vaimoni nenän edessä ja vaimolla posket punoittivat jo jonkin verran. Kun olin tuomassa drinkkejä pöytään mies heitti juuri pöksyjään pois ja näytti kullinsa vaimolleni hyvin läheltä. Kulli oli hyvän kokoinen ei mikään jätti mutta puolijäykkänä isomman näköinen kuin omani. Vaimoni nuoli silmillään stripparin vartaloa ja mieli varmaan teki myös koskettaa tätä adonista. Drinkki maistui vaimolleni kun saavuin pöytään, hän alkoi olla jo kiimainen.

Ehdotin hotellille paluuta ja vaimo suostui siihen. Saavuttuamme hotellille vaimo meni ensimmäiseksi vessaan ja sain tilaisuuden ottaa seksikaupan ostokset esille. Ennen kuin ehdin aloittaa mitään vaimo suorastaan ryntäsi kimppuuni ja alkoi repiä vaatteita päältäni. Itsellään hänellä ei päällä ollutkaan kuin stringit ja liivit. Hän alkoi ottaa suihin raivolla jota en aikaisemmin ollut kokenut. Nautin tilanteesta täysin siemauksin ja annoin lastin tulla hänen suuhunsa. Rauhoittelin häntä hetken ja kaadoin paukun molemmille. Olin ostanut silmälaput, piiskan ja remmit sidontaa varten. Laitoin hänelle silmälaput ja saatoin hänet vuoteen reunalle. Mitä sä oikein meinaat hän kysyi... Kohta se selviää kerroin. Sidoin hänet miten nyt hotellin sänkyyn voi sitoa ja aloin kiusoitella häntä kevyesti piiskalla läpsytellen. Vaimon pillu oli aivan litimärkä ja tempaisin stringit pois niin että ne repesivät poikki. Otin hieromasauvan esiin ja aloin työnnellä sitä litisevään pilluun. Vaimo oli aivan kiimassa ja huusi minua tulemaan sisäänsä. Vemputin sauvaa hänen sisällään kunnes hän tempaisi itsensä vapaaksi. Hän repi minut sisäänsä ja aloitimme hurjan panon. Vaimo on aina ollut äänekäs mutta nyt hän huusi kuin eläin. Ihme että kukaan ei valittanut respaan. Naimme kuin eläimet kunnes laukesimme. Seksibaarin vaikutus oli ilmiselvä vaimoni riehakkuuteen. Mitähän privaattipuolella olisi tapahtunut?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute