Herkku-puhelin
Syntymäpäiväsankari
Gianni

Pillu lotisi märkyyttään kun hän katseli aitiopaikalta tummien lihaksikkaiden vartaloiden liikehdintää lavalla. Hänen poskiaan kuumotti ja hän tunsi kuinka hänen nänninsä kovettuivat. Ystävättäret olivat houkutelleet hänet katsomaan miesstrippareita jotka olivat tulleet esiintymään kaupunkiin. Kotonaan hän oli sanonut lähtevänsä vain viettämään tyttöjen iltaa hieman ulos.

Hänen miehensä Keijo oli täysin tietämätön millaista iltaa hänen pikku rouvansa oli ajatellut viettää. Tosin mies oli hieman ihmetellyt puolison käytöstä ja sitä kuinka tämän piti laittautua viimeisen päälle. Lavalla musiikin rytmi kiihtyi entisestään kun nuo lihaksikkaat kundit riisuivat hitaan kiihottavan rytmikkäästi, naisten ääni väkijoukossa kiihtyi sitä mukaan mitä enemmän miehet riisuvat vaatteitaan.

Lihaksikkaat vartalot, kimalteli hiestä valojen loisteessa. Hän katseli arvostelevasti ja arvioiden miesryhmää. Hänen katseensa nauliutui varsinkin kolmen miehen ryhmään. Jotka juuri oli esiintymässä. Hänen pillu sykki kun hän ajatteli ja tuijotti kiimaisin silmin miesryhmää. Jaana huomasi tämän.

- Tahtoisitko saada mustaa suonikasta kyrpää tänä iltana? kysyi Jaana tunnustellen samalla Helin pillua pöydän suojassa.

- Luoja sinähän olet kostea.

Taitaa pieni kostea pillu tahtoa jotain kookasta elintä sisäänsä. sanoi Jaana kiimainen katse silmissään.

- Tahdon huokaisi Heli tuskin kuuluvasti.

Jaana katseli Heliä hetken pyörittäen sormeaan tämän kosteutta tihkuvassa aukossa tunnustellen samalla turvonneita pillun huulia. Mies ryhmä oli tullut naisten joukkoon esiintymään. Jaana ja Heli katseli kuinka naiset salissa olivat aivan hurjina kiimasta.

Eräässä pöydässä ollut nainen puristeli miehen tiukkaan treenattua takapuolta tunnustellen samalla kuin punniten miehen kiveksiä. Eräs esiintyjä jota hän oli katsellut, oli tullut heidän pöydän luokse. Naiset pöydässä huokailivat kiimasta. Nyt on sinun vuorosi. sanoi Jaana Helin korvaan.

Mies siirtyi lähemmäksi Heliä joka katseli kiimasta sekaisin miehen tumma jäntevää lihaksikasta vartaloa. Mies tuli Helin eteen yllään mitättömän pienet tangat. Heli katseli miestä ruskeisiin silmiin hetken kuin lupaa pyytäen. Mies hymyili valloittavasti. Heli siveli lihaksikasta hikistä vartaloa hitaasti. Hän oli varma että mies huomasi kuinka kiihottunut tämä oli. Naisen sormet, tunnusteli miehen kohoumaa, treenattuja pakaroita..

Hitaasti Heli tarttui miehen tangoihin vetäen niitä pois, alta paljastui tumman karvoitus sekä mielettömän paksu ja kookas kyrpä. Rytmikäs musiikki tahditti miehen liikehdintää, suonikas tumma kalu heilui musiikin tahtiin. Heli katseli näkyä kiimasta sekaisin. Hän puri huultaan kiimassa.

- Tartu siihen sanoivat naiset hänen ympärillään.

Puoli erektiossa oleva kalu vaappui ja hän tunsi kuinka miehen elimestä tulvi kiiman tuoksu. Hitaasti Heli tarttui miehen vaappuvaan kyrpään, pienet sirot sormet ei kunnolla mahtuneet tuon tumman suonikkaan kyrvän ympäri kun hän aloitti rytmikkään vetelemisen.

Hän kiristi nahkaa taaksepäin tunnustellen samalla miehen kookkaita kiveksiä. Miehen kyrpä jäykistyi täyteen mittaansa. Paksu terskanpää paljastui Helin silmien eteen. terskanpäästä kimalteli kiimatippa. Heli katseli lumoutuneena katsoen uudelleen miestä silmiin. Mies nyökkäisi tuskin näkyvästi. Heli kumartui miehen puoleen ja lipaisi tunnustelevasti terskan päätä, aloittaen sitten määrä tietoisen suihinoton.

Mies huokaili äänekkäästi naisen käsittelyssä. Heli puristi huulensa tiukasti miehen suonikkaan elimen ympäri. Mies tunsi että hän olisi tulossa aivan pian. Samalla Jaana oli kohottanut Helin minihametta ylöspäin. Mies katseli Helin kiimaista syliä, kosteutta tulvivaa posliinipillua.

Mies kumartui Helin jalkojen väliin, katsoen Heliä silmiin hymyilen samalla valloittavasti. Heli nyökkäsi miehelle, Jaana levitti entisestään Helin syliä. Mies ihasteli naisen märkyyttä tihkuvaa pillua, kiimasta turvonneita häpyhuulia.

Heli tunsi kuinka sähköisku olisi mennyt hänen ylitseen kun tuon tumman miehen karkea kieli tunnusteli hänen turvonnutta avointa häpyään. Hänen vartalonsa värisi jokaisesta kosketuksesta ja jokaisesta miehen kielen lipaisusta. Miehen kieli tunkeutui kiimaiseen pilluun, hän tunsi kuinka miehen karhea kieli tunkeutui ja löysi hänen herkku nystyränsä. Mies tunsi kuinka nainen oli saamassa. Mies hidasti tahtia, nousten sitten ylös.

Tumma mies kumartui Helin puoleen. Huone 217 tänä iltana… Sen sanottuaan mies poistui toiseen pöytään. Miehen sanat jäivät Helin korviin...

Ps. Palaute tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute