Herkku-puhelin
Aviomiehen petkutuksella kokohieronnassa
hieroja69

Tästä tapahtumasta on aikaa parisen vuotta ja se sattui pienellä paikkakunnalla pohjanmaalla. Itse olin kyseisellä paikkakunnalla vain tuuraamassa heinäkuun ajan opiskeluajoilta tuttua hierojagollegaa.

Eli suurin osa asiakkaista tunsi kollegani, mutta eivät luonnollisestikaan minua, ja tätä tosiseikkaa käytti hyväksi häikäilemättömästi eräs paikkakuntalainen aviomies.

Pari päivää aikaisemmin kollegani jättämään työkännykkään tuli puhelu tuntemattomasta numerosta. Linjalla oli mies joka halusi antaa vaimolleen 30-vuotislahjaksi eroottisen kokovartalohieronnan. Kollegani oli valistanut minua siitä että häneltä toisinaan oli tiedusteltu hieman eroottisempia hierontoja etenkin polttareiden yhteydessä. Ikinä ei kuulemma puhelimessa kannattanut sopia mitään sillä siten varmistui ettei tarvitsisi antaa mitään erotiikkaan viittaavaa hierontaa jollekin varttitonnarille. Ja muutenkin pienellä paikkakunnalla kannattaisi pitää matalaa profiilia. Tämä soittaja mies kuitenkin halusi saada varmistuksen siitä että hänen aviovaimonsa saisi kunnon hieronnan kaikilla mausteilla sillä tämä oli kuulemma ollut aviovaimon ainoa syntymäpäivälahja. He kuulemma elivät vapaassa avioliitossa joten mitään mustasukkaisuustragediaa ei olisi tiedossa. Mies vakuutti minut lopullisesti vilpittömistä aikeista lupaamalla lähettää videokuvapätkän aviovaimostaan joka masturboi reilun minuutin pituisessa videopätkässä. Voisin tehdä sitten lopullisen päätöksen haluaisi nko hoitaa tämän hierontakeikan sitten vai en. Sovitun 100 euron maksun aviomies lupasi hoitaa pudottamalla illalla hierontapaikan postiluukusta ko summan kirjekuoressa minulle.

Klikkasin itseni hierontapaikan nettisivuille jonka etusivulla oli kuva minusta sekä hierontapaikastamme palveluineen ja hintoineen. Valitsin kuvaruudulta saapuneet yhteydenotot -kuvakkeen ja klikkasin viestin auki. Tietokone raksutti hetken ennen kuin se avasi liitetiedostona tulleen videopätkän.

Leveällä sängyllä makasi hiukan hämmentyneen ja ujon oloinen kolmikymppinen tummahiuksinen alaston nainen. Tämän naisen jalat olivat harallaan ja koukussa niin että videokamera kuvasi suoraan paljaaksi ajeltuun pilluun. Nainen ei katsonut kameraan päin, eikä hän muutoinkaan vaikuttanut mitenkään valmistautuneen tähän kuvaukseen. Siitä kertoivat sekin seikka etteivät nännit nöpöttäneet pienillä kiinteillä rinnoilla, eikä häpyhuulet olleet turvonneet. Parin kymmenen sekunnin päästä nainen hapuili käteensä keskikokoisen mustan dildon. Dildo oli selvästikin aiemmin voideltu sillä sen pinta kiilsi siitä merkkinä. Vasemman käden sormilla tämä nainen sitten levitti häpyhuuliaan sen verran että sain hitaasti ujutettua dildon sisäänsä. Siihen videopätkä sitten loppuikin. Selvää oli ainakin se että videokuvaa oli tuskin otettu salaa sillä silloin naisella olisi ollut varmaankin eri meno dildonsa kanssa.

Tämän videopätkän viitteenä oli viesti aviomieheltä missä tämä kertoi että hänen vaimonsa nimi oli Nina. Viestin lopuksi oli toteamus että Nina oli aina haaveillut anaaliseksistä, ja että jos saisin Ninan suostumaan anaaliseksiin saisin kuulemma vielä 50 euroa extraa myöhemmin kirjekuoressa toimitettuna.

Vastasin aviomiehen lähettämään viestiin että homma minun osalta ok kunhan koko homma pysyisi luottamuksellisena, ja etenkin silloin ok jos myös Nina todella halusi kyseisen hieronnan. Tähän tuli vain lyhyt nopea kommentti aviomieheltä takaisin, että he pitivät myös roolileikeistä, ja että Nina oli nimenomaan halunnut että hän menisi muka normaaliin kokovartalohierontaan, ja sitten hieroja kuin vahingossa aloittaisi hiukan eroottisemman luonteen hierontaotteissa.

Vitun sama minulle nuo roolileikit ajattelin sulkiessani viestin ja tietokoneen. Ninan hieronta oli sovittu aviomiehen kanssa seuraavaksi illaksi yhdeksältä. Suljin liikkeen ja painelin lähibaariin kahdelle kaljalle ennen kuin pyöräilin parin kilometrin päässä olevalle leirintäalueelle missä vaatimaton väliaikainen majoittautuminen oli järjestetty. Tässä pienessä lautamökissä ei ollut edes televisiota tai langatonta nettiyhteyttä. Niinpä useampana iltana oli baarissa mennyt töiden jälkeen turhankin myöhään.

Hoidin seuraavan päivän asiakkaat viiteen mennessä ja suunnistin sen jälkeen leirintäalueelle parin tunnin nokkaunille ja sen jälkeen rantasaunalle peseentymään ja siisteytymään Ninan hierontaa varten. Koska kollegani oli minulle ainoastaan maininnut että hänelle oli näitä eroottisia tarjouksia joskus tullut en tiennyt kuinka pitkälle hän oli niissä edennyt. Oli kuulemma siinä kohti vaitiolovelvollinen. Päätin antaa tilanteen mennä omalla painollaan.

Viittä vaille yhdeksän hierontapaikkani ovisummeri soi ja sisään asteli aikaisemmin videokuvalla alastomana esiintynyt Nina. Tämä tervehti minua reippaasti ja hyväntuulisena. Aikamoinen ero hapituksessa hiukan aneemisen videopätkään verrattuna ajattelin katsellessani tuota kolmikymppistä naista jolla oli yllään ohut kesäinen polviin saakka ulottuva hame sekä matalakorkoiset nilkkasandaalit.

”Jahaa. Sinä olet sitten varmaankin se tämän kylän uusi hieroja Reba josta liikkuu tuolla kylällä aikamoisia juttuja”, Nina yllätti minut toteamuksellaan.

Olinkin pelännyt että pienellä paikkakunnalla leviäisi äkkiä juttuja uudesta hierojasta joka mielellään kaappasi paikallisbaarista tai leirintäalueen terassilta itselleen petikavereita. No ei nuo jutut ainakaan olleet Ninaa säikäyttäneet kun oli noin vapautuneesti tullut vastaanotolleni.

Kerroin Ninalle että takahuoneen yhteydessä on suihku ja pyykinpesukoneen päällä puhtaita kylpypyyhkeitä.

”En mä kyllä aikaisemmin ole suihkuun joutunut menemään kun olen hieronnassa käynyt,” Nina ihmetteli hämillään tapittaen minua suoraan silmiin kysyvästi.

”Joo, kyllä mä passitan sekä mies- että naisasiakkaat pikasuihkuun aina ennen kokovartalohierontaa näin kesäaikaan. Katsos kun asiakkaiden iholla saattaa olla aurinkoöljyä, tai hyttysmyrkkyä. Ne voivat sitten aiheuttaa asiakkaille iho-ongelmia kun ne sekoittuvat hierontaöljyyn,” latelin pienen valkoisen valheen minkä Nina uskoi mukisematta.

Viitisen minuuttia myöhemmin Nina tuli suuri kylpypyyhe kiedottuna hennon vartalonsa suojaksi KYSYEN ETTÄ PITÄISIKÖ HÄNEN LAITTAA PIKKUHOUSUT PÄÄLLE. Vastasin ettei tarvitse sillä pidän kyllä pyyhkeen strategisten paikkojen suojana.

Minun piti muistuttaa itseäni siitä että Nina olivat miehensä kanssa harrastaneet roolileikkejä, ja että nyt Nina oli ns normiasiakas jonka hieroja alkaisi edetä hieronnan aikana moraalisesti aroille paikoille.

Vakuuttavasti Nina mielestäni roolin veti lukuun ottamatta heti tavattuamme mainitsemaansa seikkaa että oli tietoinen kylällä minusta liikkuvista jutuista, eli naisseikkailuista.

Ohjasin Ninan hierontapöydälle vatsalleen ja aloitin hieronnan niska- hartiaseudulta. Hitaasti etenin kohti ristiselkää. Hierottuani Ninan niskasta ristiselkään vaihdoin hieronta-alueeksi pohkeet ja takareidet. Noustessani kohti pakaroita nostin hitaasti pyyhettä ylemmäs pakaroiden päältä.

Päästyäni hieromaan Ninan pakaroita öljysin hänen molemmat pakarat käyttämällä erittäin juoksevaa eteeristä öljyä. Tässä eteerisessä öljyssä oli mukana hiukan eukalyptusta mikä sai lämmön tunteen nousemaan pelkällä hennolla hierontaliikkeellä. Ninan pakarat olivat pienet kuten hänen hentoon olemukseensa sopikin, mutta miksikään tiukoiksi ei hänen pakaralihaksiaan voinut sanoa. Omien suurten vahvojen käsien käsittelyssä molemmat pakarapuoliskot katosivat lähes kokonaan kämmeneni alle. Aloitin nyt pakarapuoliskoiden hieromisen siten että pyöritin liikettä niin että jokaisella pyöräytyksellä pakarapuoliskot erkaantuivat toisistaan avaten minulle lähes esteettömän näyn Ninan anusaukolle minkä kohdalle oli myös eteeristä öljyä valunut. Aloitin nyt hitaasti hiukan tärisevin sormin lähestymään koko ajan Ninan anusaukkoa tämän liikahdellessa hiukan hermostuneesti hierontapöydällä. Koska Nina alkoi jännittämään pakaralihaksiaan minun oli vaikea päästä tavoitteeseeni eli korkkaamaan tämän anusaukko. Pidin pienen hetken pakaroiden hieronnassa siirtyen takaisin takareisien hierontaan. Siellä yritys päästä sormettamaan Ninan pillu epäonnistui koska tämä painoi tiukasti reitensä toisiaan vasten.

Rehellisesti tässä vaiheessa alkoi vituttamaan koko homma. Ymmärsin kyllä kaikenmaailman polttarit, roolileikit ja vastaavat, mutta minulla ei ollut loputtomasti aikaa leikkiä jonkin hiton roolileikkinartun kanssa sillä halusin jo päästä itse asiaan mahdollisimman nopeasti. Kaiken lisäksi äsken alkanut lupaava stondikseni oli hiipumaan päin.

Pyysin Ninaa kääntymään ympäri minkä tämä teki jotenkin hitaasti ja epävarmasti. Pyyhe suojasi nyt Ninan rinnoista aina polviin saakka. Vedin rohkeasti pyyhkeen hänen pienten rintojen päältä ja aloitin hieromaan olkapäistä pyörähdysliikkeillä lähestyen jokaisella pyörähdyksellä Ninan rintoja ja nännejä mitkä edelleenkin osoittivat ettei tämä ainakaan missään voimakkaassa kliimaksissa sillä hetkellä ollut. Nina ei reagoinut tai puhunut mitään vaikka hieroin hänen rintojaan eteerisellä öljyllä unohtamatta pienten nännien käsittelyä peukalo- etusormiotteella.

Ja meikäläisen vitutus vain kasvoi kun mitään vastareaktiota ei alkanut kuulumaan. Vedin mielenosoituksellisesti hiukan reippaasti pyyhkeen noiden öljystä kiiltelevien rintojen suojaksi keskittyen sitten etureisien hierontaan. Ehdin vilaukselta nähdä että videopätkään verrattuna Nina ei ollut sheivannut pillunkarvojaan vähään aikaan. Tosin karvoitus ei nytkään ollut mitään runsasta sillä vaaleat kiharat olivat yllätyksekseni kiihottavamman näköiset kuin täysin paljaaksi ajeltu pillu. Yritin tuloksetta levittää Nina haaroja siten että olisin päässyt hitaasti tuon pillun sormettamiseen. Olin täysin luopunut jo siitä että pääsisin korkkaamaan Ninan perseen tämän aviomiehen kehotuksesta huolimatta. Nyt varmaankin sormetuskin olisi kova juttu. Onneksi olin saanut rahat etukäteen kirjekuoressa joten siinä suhteessa minulla ei olisi mitään hävittävää. Päätin tehdä viimeisen siirron aloittamalla hieromaan Ninan alavatsaa navan alapuolelta juuri pillunkarvoituksen yläpuolelta. Tämä oli kuitenkin viimeinen niitti Ninalle joka totesi todella kylmästi ja suoraan:” Vittu jos sä jätkä luulet että kaikki naiset on sulle heti persettä antamassa niin minun kohdalla erehdyit pahasti. Vittu mikä paska sä oot kun et vittu osaa edes hieroa kun koko ajan sormet seikkailee siellä missä ne eivät todellakaan kuulu olla. Ja tässä kaiken pahinta on se että se sun kaverisi jota nyt tuuraat on samanlaisessa maineessa kuin säkin. Miksi helvetissä ette perusta rehellisesti bordellia tai thaihierontapaikkaa naisille,” latasi kiukkuinen Nina lopuksi odottaen vastaustani nyt seisten suoraan edessäni. Kiivastuksissaan Nina pusersi pyyheliinaansa nii että se ei suojannut rintoja laisinkaan. Nyt hänen nännit olivat täydessä nupussa kiivastumisesta johtuen. Nina huomasi tuijotukseni vetäisten nopeasti pyyhkeen myös rintojen suojaksi.

”Vittu mä sanon sulle senkin saatanan roolileikkipelle että voit mennä miehesi kanssa jollekkin psykiatrille puhumaan teidän vitun fantasioista ja roolileikeistä. Se että suostuin sun miehesi ehdotukseen oli jo niin vitun tyhmästi tehty että oikein nipistää päästä,” tilitin hämmästyneen näköiselle Ninalle.

Syntyi kiusallinen ja liian pitkään kestänyt hiljaisuus minkä Nina lopulta rikkoi kysymällä yllättävän rauhallisella äänensävyllä:” Anteeksi, mutta mitä sinä sanoit minun miehestäni, ja mistä hiton roolileikistä sinä oikein höpiset”

Kerroin koko homman Ninalle, ja nähtyään vasta itsestään otetun masturbointivideoON HÄN USKOI SELITYKSENI. Istuin toimistotuolilla Nina vierelläni meidän molempien katsellessa nyt tyhjää tietokoneen kuvaruutua.

”Vittu mikä paska se mulkku on kun teki minulle tämän,” Nina totesi katsoen nyt minua silmiin hiukan kostunein silmin jatkaen:” Ja olihan tämä sullekkin tosi kurja juttu. Anteeksi kauheesti. Nyt hävettää mun tyhmyys. Se paska teki tämän siksi että saisi taas nöyryyttää ja piestä minut illalla. Ja se tekee sen vaikkei täällä olisi mitään tapahtunut. Se on hakannut mua lukuisia kertoja, mutta nyt olen pystynyt olemaan koko ajan kotona, eikä hän ole saanut mitään syytä viikkoihin piestä minua.”

Käännyin toimistotuolilla Ninaan päin toteamalla lyhyesti ettei minun takia kannattanut olla pahoillaan. Kerroin että olin pahoillani että Nina joutui kärsimään tuommoisen mustasukkaisen paskan takia. Lopetin puheenvuoroni vain suustani lipsahtaneeseen lauseeseen että kyllä minäkin olisin niin seksikkäästä naisesta kuin Nina mustasukkainen.

Ja sitten täydellisenä yllätyksenä Nina pudotti pyyhkeen ympäriltään istuuntuen syliini siten että kasvot olivat vastakkain. Ninan katseessa oli jälleen kiukkua ja uhkaa kun hän totesi:” No mä saan joka tapauksessa jälleen selkäsaunan kotona joten kai siihen pitää antaa jokin pätevä syy.”

Yritin kommentoida, mutta Nina esti sen upottamalla kielen syvälle suuhuni. Nyt pääsin puristelemaan uudelleen Ninan pieniä rintoja joiden nännit olivat kiihoittavasti nupullaan. Imin molempia nännejä huolimatta siitä että niissä maistui vielä eteerisen öljyn eukalyptikan maku. Sormeni eksyivät Ninan pakaroille ja lopulta haarojen väliin. Nina kävi niin kuumana että olin tuskaa kärsimässä vaikka olin varmaankin kaksi kertaa Ninaa painavampi ja kymmeniä senttejä pitempi.

Nina nousi nyt ylös vetäen minua puserosta kohti hierontapöytää. Sitten hän määrätietoisesti repi päältäni vaatekappale kerrallaan pois.

”Mä haluaisin että nuolisit mun persettä,” Nina totesi ja vastausta odottamatta hän meni nelinkontin hierontapöydälle perse minuun päin.

Muutin hiukan Ninan asentoa ja nostin sähköistä hierontapöytää sen verran että pääsin hyvään asentoon Nina perseen nuolimiseksi. Nina oli todella kuumana sillä hän veti pakaroitaan voimakkaasti erilleen niin että niihin jäi sormista tuoreet punaiset painaumat.

Suukottelin ja nuolin Ninan anusaukon ympäriltä ja pari kertaa nopeasti myös anusaukon kohdalta. Nina yritti työntää persettään kasvojani vasten jotta olisi saanut kieleni syvemmälle anukseen. Pitkitin kuitenkin hommaa siihen saakka kunnes en enää itse kestänyt. Pyöristin kieleni ja tungin sen sitten hitaasti syvemmälle Ninan tiukkaan neitseelliseen perseeseen. Ninan sisäreidet olivat kiimanesteistä märät ja hän saikin ensimmäisen orgasminsa heti kun työnsin sormet syvälle tämän tiukkaan kiimaiseen pilluun.

Annoin Ninan hengähtää hetken ennen kuin laskin hierontapöydän korkeutta toteuttaakseni Ninan seuraavan pyynnön mikä oli sykkivän kyrpäni upottaminen syvälle hänen anukseensa.

Rasvasin kyrpäni kunnolla ja saatuani asentoni oikeaksi aloin painaa kyrpääni hitaasti Ninan suoleen. Nina kiljahti, määräsi, käskytti minua painamaan kunnolla ja syvään. Ongelma oli vain siinä etti kyrpäni meinannut millään upota tuohon kireään anukseen. Otin lopulta Ninan molemmista hartiapuolista tukevasti kiinni niin ettei tämä edes vahingossa päässyt liikahtamaan eteenpäin. Sitten työnsin yhdellä voimakkaalla työnnöllä kyrpäni pohjaan saakka. Ensi järkytyksen jälkeen Nina sai hitaasti tasaannettua hengityksen, ja minä aloitin varovaisen anaalipanon. Hetken päästä Nina oli toipunut jo niin että vaati jälleen kunnon panoa. Paninkin kuin sonni ja raskaat pallini hakkasivat raskaasti Ninan pakaroita vasten. Tunsin kuinka lasti lähti liikkeelle. Minulla oli todellinen pidättäytyminen siksi pariksi sekunniksi että Nina ehti napata spermalastin suuhunsa. Se oli eka kerta kun joku otti suoraan suihin anaalipanon jälkeen, mutta täytyy sanoa ettei se ainakaan fiilistä laskenut.

Jatkoimme Ninan kanssa rakastelua vielä reilun tunnin ajan. Nina paljasti ettei hän todellakaan ollut ikinä suostunut miehensä ehdotukseen anaalipanosta vaikka se oli tiennyt automaattisesti lisää nöyryyttämistä. Eikä tuo Ninan aviomies ikinä ollut nuollut Ninan pillua. Videoklipsin minkä Ninan aviomies oli lähettänyt oli myös tehty Ninan vastusteluista huolimatta.

Kello lähenteli jo yhtäätoista illalla kun viimein olimme poistumassa hierontapaikaltani. Nina pyysi minua saattamaan hänet autolleen mikä oli kuulemma tämän pienen ostoskeskuksen takaparkkipaikalla. Käännyttyämme nurkan taakse olimme törmätä mieheen joka seisoi keskellä katukäytävää.

Ehdin vain huomata että tämä mies oli minuakin pitempi ja vantterarakenteisempi vaikka en todellakaan ole mikään kukkakeppi. Päässäni kilahti kun kuulin miehen toteavan kylmän viileästi:”Hyvää yötä armaani.”

Nina ei ehtinyt ottaa ensimmäistäkään pakoaskeltaan kun hänen aviomies oli jo saanut kiinni tämän toisesta olkapäästä. Latasin täysillä tätä körilästä leukaan kaksi kertaa niin että hänen otteensa Ninasta hellitti sen verran että tämä pääsi karkuun. Vaikka lyöntini olivat refleksinomaisia ja kovia ei se tuota nyt raivokkaasti Ninan perään tuijottavaa miestä näyttänyt vahingoittavan. Sen verran kuitenkin tätä rauhoitti että pääsin myös itse perääntymään tilanteesta Ninan autolle. Turvallisesti auton sisältä ja turvallisen matkan päästä Ninan aviomiehestä seurasimme kun tämä nappasi pyörätelineen käsiinsä ja kuinka pyöräteline paiskaantui hierontapaikkani ikkunan läpi.

Poistuimme paikalta ennen poliisien tuloa. Nina viettikin sen kesän luonani eteläisessä Suomessa. Hierontapaikka suljettiin ko episodin jälkeen joten kaverinikin korkkailee hieronta-asiakkaitaan nyt toisessa paikassa.

hieroja 69

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute