Herkku-puhelin
Tuimat tunturit
Vaeltaja

Vaellan Lapissa kesäisin yksin, saavuin muutama vuosi sitten Haltin reitillä olevalle kämpälle, kun menin sisään oli kämppä tyhjä mutta huomasin jonkun varusteiden olevan seinustalla. Kävin taloksi ja riisuin hikiset päällysvaatteet kun päätin mennä viruttamaan itseni läheiseen puron uomaan. Mennessäni purolle retki alusasussani huomasin naisen joka oli pesulla puron äärellä. menin vähän etäämmälle ja aloin valella vettä kasvoilleni, nainen huomasi minut huudahtaen: Päivää, onhan täällä muitakin kulkijoita, tervehdin ja menin lähemmäs, kättelimme ja vaihdoimme muutamat sanat, huomasin hänen nänniensä törröttävän kastuneen paidan alla ja katselin niitä.

Kullini alkoi kovettua ja etumukseni pullotti jo melkoisesti, kun hän sanoi ettei haittaa vaikka kosketkin minuun, on tullut oltua jo melko kauan ilman miehen kosketusta. Menin kiinni häneen ja puristin rintoja, hän tarttui kulliini ja puristeli sitä housujen suojassa. Mennään pian kämppään sanoin ja kaappasin hänet syliini kantaen koko matkan, suutelimme ja kiima lisääntyi. Kun pääsimme kämppään riisuimme pikaisesti ja aloimme hyväillä toisiamme, kyrpäni seisoi komeasti yläviistossa kun sormeilin hänen märkää pilluaan, sanoin ottavani kortsun ja hainkin sen nopeasti pujottaen kullini suojaksi. Hän meni puu laverille levittämänsä makuualustan päälle selälleen reidet levällään ja levitti sormillaan pilluaan auki, muljautin kullini pilluun ja tunnustelin varovasti liikkuen edestakaisin hänen märkää pilluaan kovalla kullillani. Hän risti jalkansa ympärilleni ja vatkasi lantiotaan, hikiset vartalomme löysivät yhteisen rytmin ja keinuimme nauttien. Hän tarrasi minuun tiukasti käsillään ja ynisi äänekkäästi, pillu lotisi kun työntelin nopeutuvalla tahdilla tuntien orgasmini olevan tuloillaan. Hän jännittyi ja voihki orgasmin tullessa, jalat valahtivat levälleen. nostin ne olkapäilleni ja pääsin työntymään syvvälle pilluun nopeaan tahtiin, pallit vetäytyivät kun laukesin sperman purkautuessa kortsuun, nylkytin kunnes kullini alkoi löystyä ja pidin kortsusta kiinni kun vedin kullini pillusta. Makasimme päällekkäin kunnes ovi aukesi ja kaksi nuorta tyttöä asti sisään, he katsoivat kasvot punoittaen kun vedimme vaatteita peitteeksemme.

Tytöt tulivat kuitenkin sisään mutteivät sanoneet mitään. Vedin housut jalkaani ja nainen pukeutui myös, lähdimme yhdessä purolle peseytymään. Vedin rannassa housuni alas ja kortsun pois kullistani, olimme vaiti kun pesimme itsemme kylmällä vedellä. Pestyämme nainen sanoi ettei ole ollut tapana olla ventovieraan kanssa lähes ensisilmäyksellä rakastelemassa, minä sanoin olleeni aiemminkin tilanteissa missä himot vie miehen ja tehty se nyt kuitenkin taas on. Kävelimme hitaasti kämppää kohti ja kuulimme kun sisältä kantautui voihketta, katsoin ikkunasta sisään ja näin miten tytöt nuolivat toistensa pilluja päällekkäin maaten, viittoilin naisen katsomaan ikkunalle. Tytöt olivat antautuneet toisilleen niin täysin etteivät huomanneet meitä, päällä olevan vaaleatukkaisen tytön pillu näkyi ikkunaan päin hyvin kun tumma nuoli klitorista ja häpyhuulia. Vaalea sai orgasmin ja pillu supisteli voimakkaasti, hän ulisi ja painoi pilluaan tumman kasvoja vasten. Vaalea kierähti kyljelleen ja huokaili äänekkäästi, tumma alkoi hivellä itseään ja pääsi huipulle melko helposti sormi lipsuttaen klitoriksellaan. Tytöt makasivat vierekkäin ja suutelivat toisiaan, menimme hieman kauemmaksi ja annoimme heidän rauhoittua lemmen leikeistään. Kun katsoimme sopivan ajan kuluneen menimme kämpän ovelle ja koputin siihen, kuului hento ääni. Sisään, kun astuimme kämppään oli tytöillä jo vaatteet päällään.

Esittelimme itsemme ja jutustelu alkoi sujua melko rennosti. Laittelimme iltapalaa tytöt yhdessä ja me omiamme, eväät syötiin pöydän ääressä jutellen yhdessä. Tytöt kertoivat olevansa yliopistossa Jyväskylässä, valmistuminen oli noin vuoden kuluttua, molemmat tulevia maistereita. Nainen sanoi olevansa emäntänä eräässä hoitokodissa, ja minä vuorotteluvapaalla valtion hommista, sen paremmin yksilöimättä. Kun oltiin syöty oli jo myöhäinen ilta ja tytöt kysyivät miten haluamme jakaa vuoteet.

Valinta päätyi ala laverille, minne laitoimme makuualustat ja makuupussit, tytöt kiipesivät ylä laverille ja melko pian alkoi kuulua tasainen puhina kun he nukahtivat. Myös nainen nukahti, minä valvoin aikani ja mietin miten kaunista oli katsoa tyttöjen lemmenleikkejä, kyrpäni kovettui ja lähdin ulos. Jonkin ajan kuluttua vaalea tyttö tuli myös ulos ja meni kohti rantaa kyykistyen tyhjentämään rakkonsa. Kävelin kohti ja kaivoin kovan kyrpäni esiin runkaten sitä, tyttö katseli ja nuolaisi huuliaan, tuli eteeni tarttuen kovaan kyrpääni ja imi sen suuhunsa, ei mennyt kuin muutama minuutti kun laukesin ja tyttö ohjasi spermani rantakivikkoon, sitten hän huuhteli kaluni kylmällä vedellä ja sanoi kyllä huomanneensa miten olin katsellut häntä himokkaasti illalla kämpässä. Hän kertoi olevansa mieltynyt sekä miehiin että naisiin, kuitenkin naisten olevan pääasiassa rakastelu kumppaneina. Palasimme kämppään ja aloimme nukkumaan.

Mies tunturissa, tuplaten tyydytettynä!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute